Frida ja Agnetha olivat molemmat näyttäviä naisia, joita kohdeltiin kuin näyttämöesineitä. Pupunkorvat, kiiltoasut ja seksuaalinen viihteistäminen.
Abbassa oli neljä lauluntekijää, mutta vain kaksi teki Abballe biisejä. Miksi Agnethan ja Fridan sävellyslahjat heitettiin romukoppaan, eikä niitä hyödynnetty?
Sovinismia on se, että tytöt laulavat ja laitetaan niin näteiksi kuin mahdollista. Ja pojat taas ovat muusikoita ja säveltäjiä, vakavasti otettavia. (Ei toki aina pukeutumisessaan, mutta todella naurettaviksi tehtiin silti nimenomaan mimmit).
Ruotsalaiseen tasa-arvokäsitykseen eivät kuulu sovinistinen työnjako, seksistiset roolit eikä naisten esitteleminen silmäkarkkeina.
Abba pitäisi jälkikäteen kieltää alistavien rakenteiden pönkittäjänä. Tai niin, että videomateriaali, laulu ja sanoitukset poistetaan Abba-kappaleista, ja niitä esitetään pelkkinä instrumentaaleina. Silloin siinä ei ole mitään sovinistista, että kaksi miestä tekee kappaleita - kun siihen ei sotketa sitä, että naisten tehtävä on "vain laulaa niitä". (Toki myös, jos Benny ja Björn olisivat kovin miehekkäitä, niin sekin olisi sukupuolten moninaisuuden kannalta pulmallista, mutta he eivät olleet).
Sovinistinen Abba
Tasa-arvoaktivisti
2
1079
Vastaukset 2
- jahyväniin
Rikos vanheni aikoja sitten.
- rasistinenkansankotialas
Onneksi Ruotsi on mennyt oikeaan suuntaan, luopunut sovinismista, rasismista ja konservatiivisuudesta ja siirtynyt rakkauden, monikulttuurisuuden ja liberaaliuden aikaan. Mitä pidemmälle Ruotsi kävelee tätä tietä, sitä kirkkaammin ihmiskunnan majakka kutsuu muitakin valtioita luokseen kohti ihmisarvoista tulevaisuutta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172418Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686