Kiitos viljelijät

ViljelijätSaastuttaa

Kun kaikissa järvissä ja meressä on taas sinilevää. Te vitun apinat pilaatte luonnon ettekä osaa edes viljellä. En malta odottaa, että viimeisetkin tukisentit viedään teidän rutiköyhistä käsistä ja jäätte niiden pankkilainojen kanssa pahasti kuseen.

P.s ostan vain ulkomaista

54

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ireaparakki

      Eipä kestä, vaatimme korvausta menetetystä fosforista. Ja hyvin sunkin keuhkot vetää happea, joka on syntynt, kun levät yhteyttää.

    • kaupunkilaisetpilaa

      Ei ole pelkästään maatalouden päästöjä ne sinilevän aiheuttajat. Meillä tässä kunnassa tulee pelkästään kunnan jätevedenpuhdistamolta välillä ihan sitä itseään putken täydeltä, kun automaattisulake pomppaa pois päältä ja vian kuittaajaa ei saa paikalle (byrokratian ja töiden ulkoistuksen vuoksi) riittävän nopeasti. Siinä lähtee aina juotavan hyvää pääkaupunkilaisille vähän aikaa.
      Lisäksi järvien rannoille on rakennettu loma-asutusta niin paljon, että niistä tulee osa ravinnevalumista, nurmikot on rantaan asti ilman mitään suojakaistoja ja nurmikot leikataan tarkkaan silputen, jolloin ravinteet valuu vesistöön. Jätevesiäkään kaikki loma-asukkaat ei käsittele kunnolla lain edellyttämällä tavalla.
      Monasti ihmettelen, että loma-asuntojen rantoihin ei tarvitse jättää suojakaistoja, kuten pelloilla pitää olla vesistöjen rannoilla. Nurmikot ja viheralueet viettävät vesistöön ja pidetään jatkuvasti leikattuina, jolloin sade huuhtelee ravinteita suoraan vesistöön. Melkoinen epäkohta!

      • Glyfosaattimannekiinit

        Maatalous vs loma-asutus vesistöjen kuormittajina...
        Jaa-a, taas kerran paljastuu viljelijän ymmärrys- ja tietotaso.

        Peräkamarin ikkunasta ei tosiaan näe pitkälle!

      • hesanedustapaskass

      • No--
        Glyfosaattimannekiinit kirjoitti:

        Maatalous vs loma-asutus vesistöjen kuormittajina...
        Jaa-a, taas kerran paljastuu viljelijän ymmärrys- ja tietotaso.

        Peräkamarin ikkunasta ei tosiaan näe pitkälle!

        Maanviljelystähän Suomessa on ollut v.sta 600 lähtien ja loma-asutusta merkittävissä määrin viimevuosisadan loppupuolelta lähtien.

        Kysymys kuuluu koska alettiin vesistöjen rehevöitymisestä puhumaan ?

      • Sivuraiteet

        Ihan viljelijäfuulaa.. . Aiheen kannalta relevantimpi kysymys kuuluu koska alkoi väkilannotteiden käyttö maanviljelyssä?

      • nääiirrn

        Miksi alkoi ? On oikeampi kysymys, ja vastaus on jälleen.

        "Vuonna 1956 yleislakon, suurlakon aikaan, miksi sitä nyt kukin haluaa nimittää, demarit teki esityksen, ettei leivän hintaa nostettaisi vaan valtion varoista maksettaisiin maataloudelle tukea.
        Siihen tarkoitukseen osoitettiin miljardi markkaa (apulanta miljardi) jaettavaksi peltopinta-ala perusteisesti. Se oli suurin silloisen keskipinta-alan (8-12 ha) tiloilla.
        Silloin alkoi ns. pinta-ala lisän maksu.
        Kyllä minä pidän tätä maataloustukien alkuna. On huomioitava, että esitys tuli nimenomaan demareilta, olihan se vaihtoehto leivän hinnan nousulle.
        Epäilijöitä kun aina on, niin tämän asian voi kyllä käydä tarkastamassa eruskunnan pöytäkirjoista.
        Kekkonen oli kyllä silloin "remmissä", mutta ei suinkaan maataloustukien alulle pania."

      • Voitaisiin--
        Sivuraiteet kirjoitti:

        Ihan viljelijäfuulaa.. . Aiheen kannalta relevantimpi kysymys kuuluu koska alkoi väkilannotteiden käyttö maanviljelyssä?

        kysyä myös koska kuluttajat alkoivat haluta halvempaa ruokaa.
        Työmiehen tuntipalkalla sai perunoita v.50 9,1 kg, v.60 10,60 kg, v.70 15,2 kg, v.90 17,97 kg , 2000 22,48 kg ja v.18 17,89 kg
        tiedot tuolta: http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN
        Hinnat kuluttajahintoja joista tuottajahinnat vain murto-osia.

      • kaupunkilaisetpilaa
        Glyfosaattimannekiinit kirjoitti:

        Maatalous vs loma-asutus vesistöjen kuormittajina...
        Jaa-a, taas kerran paljastuu viljelijän ymmärrys- ja tietotaso.

        Peräkamarin ikkunasta ei tosiaan näe pitkälle!

        Juuri luin kuinka Lahdessa Karistossa on uimarannalla sinilev%C3%A4%C3%A4. https%3A%2F%2Fwww.ess.fi%2Fuutiset%2Fkotimaa%2Fart2471074%3Cbr %2F%3E Siin%C3%A4 ei ole peltoja%2C mist%C3%A4 olisi valumaa. https%3A%2F%2Fretkikartta.fi%2F%3Flang%3Dfi%26amp%3Blayers%3Drajoitukset_70%3Ataustakartta_100%26amp%3Bx%3D432152%26amp%3By%3D6761419%26amp%3Bzoom%3D10%26amp%3Bmarkers%3D432392%3B6761253%3BSinilev%E4%E4%3Cbr %2F%3EAlasenj%C3%A4rvell%C3%A4 on sinilev%C3%A4%C3%A4 ja ei ole peltoja aiheuttamassa valumaa.%3Cbr %2F%3Ehttps%3A%2F%2Fretkikartta.fi%2F%3Flang%3Dfi%26amp%3Blayers%3Drajoitukset_70%3Ataustakartta_100%26amp%3Bx%3D432334.5%26amp%3By%3D6765094%26amp%3Bzoom%3D9%26amp%3Bmarkers%3D432392%3B6761253%3BSinilev%E4%E4

      • Pitääollahuolestunut
        kaupunkilaisetpilaa kirjoitti:

        Voi hyvä ihme.. Missä olit maantieteen tunnit?
        Luuletko että yksittäiset järvet ovat suljettuja systeemejä?

        Millainen on yleissivistyksesi?

      • SONTIJAT

        ALASENJÄRVEN RANNALLA OLI SIIRTOLAPUUTARHA UIMARANNAN VÄLITTÖMÄSSÄ LÄHEISYYDESSÄ
        VAI SAISIKO KUNNIAN TÄMÄN JÄRVEN YLI ASUTTAMINEN JOKA KÄY ILMI KARTASTA ASUKKAITA OLI YLI 20 TALOUTTA

        KARISTON YMPÄRILLÄ ON OIKEIN RUNSAS ASUMUSTO MUTTA JOS IHMISET KUSESKELEVAT UIDESSAAN VETEEN

        MISSÄ LAHDESSA ON PUHDISTAMOJEN JUOKSUTUSPUTKET LAITTAKAAPA KARTTAA TÄNNE

      • kaupunkilaisetpilaa
        Pitääollahuolestunut kirjoitti:

        Voi hyvä ihme.. Missä olit maantieteen tunnit?
        Luuletko että yksittäiset järvet ovat suljettuja systeemejä?

        Millainen on yleissivistyksesi?

        Yleissivistykseni on käsittääkseni varsin hyvä, ihan yliopistotasoa opintojakin. Alasenjärven otin esimerkiksi, koska siihen ei tule peltojen valumaa, on vain asutusta ympärillä.
        Asun itsekin suuren vesistöreitin varrella, josta pääkaupunkilaiset saavat lopulta juomavetensä. Kaikista eniten rannat ovat rehevöityneet runsaan loma-asutuksen kohdalta, koska vesistöreitin vedet virtauksineen menevät aivan toisaalta. Maatalouden kuormitusta ei tule lainkaan kyseiseen osaan järveä!
        Monella järvellä rehevöityminen alkoi toden teolla vasta loma-asutuksen myötä ja on vain kiihtynyt siitä. Toki metsäojituksillakin oli omat vaikutuksensa. Kuitenkin maatalous sai kuormittaa vuosisatoja vesistöjä saamatta aikaan rehevöitymistä.

      • Munkkiniemenuimaranta

    • Juhjuuu

      Noh, Helsinki kippaa paskaa suoraan mereen arviolta 30 000 kuutiota, joka vuosi...

      • SIISPALJON

        PELKÄSTÄÄN LAHDESSA KÄSITELLÄÄN 20 000 M3 JOKA PÄIVÄ JA PUHDISTAMOT SAAVAT YLIJUOKSUTTAA JÄTEVETTÄ 15% TUO SINUN ARVIOSI ON VÄHÄN ALAKANTTIIN

    • SIISVIHREET

      TAITAA LAHTELAISET OLLA NIITÄ PASKAAJIEN KUNINKAITA HIRVEITÄ SOTTAPYTTYJÄ

      KUVITELKAA SAMAA AINETTA ELI PUHDISTAMO KOMPOSTI PASKAA EI SAA LEVITTÄÄ KUIN 15 TONNIA HEHTAARI JA NÄÄ AJAA SAMAA SAISSII MAANTIEOJIEN PENKKOIHIN

    • Onkoälyllisiävastauksia

      Miksi maanviljelijöille maksetaan ympäristötukia?
      Miksi viljelijäin fosforipäästöjen määrä on samalla tasolla vuodesta toiseen?

      • otajoopiksi

        Koska citylusmun ruoka ei tule kuuukkeleilta, eikä pyhällä hengellä kasva mikään.

      • PorskuttavaKepu

        KOvasti on pelloolta tuleva fosfori vähentyny, kun ei sitä sielä enääpaljoa ookkan. Vaikeeta on saada täyspainoosta jyvää kitulannoituksella. Eilen uutisis ei enää m.v.tä enään syyllistettykään, vaan otettiin esiin Itämeren hapettomat syvänteet, joista nyt pursuaa fosforia leviemme ravinnoksi.

      • Perusjurva
        PorskuttavaKepu kirjoitti:

        Etkö ymmärrä kuulemaasi?
        Katsopas uudelleen tuo uutisissa ollut haastattelu ja tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa.

      • ongelmaratkeaa

        Juoppo-vain lopettaa syömisen.

      • MaajussinRakkauselämä
        ongelmaratkeaa kirjoitti:

        Juoppo-vain lopettaa syömisen.

        Hehh, lopeta sä Mansikin kanssa vehtaaminen

      • PorskuttavaKepu
        Perusjurva kirjoitti:

        Etkö ymmärrä kuulemaasi?
        Katsopas uudelleen tuo uutisissa ollut haastattelu ja tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa.

        Jotai semmosta sanoivat, että kun ihmiset syö maataloustuotteita , niin siitä tulee veteen fosforia, siis jäteveteen.

      • HyväPoika
        PorskuttavaKepu kirjoitti:

        Jotai semmosta sanoivat, että kun ihmiset syö maataloustuotteita , niin siitä tulee veteen fosforia, siis jäteveteen.

        Hyvä että ymmärsit tuon osion.
        Katso uudelleen ja kerro paljonko fosforipäästöitä aiheutuu maataloudesta?

        Lisäksi kuulet että asutuskeskusten jätevesistä poistetaan lähes kaikki fosfori ja että maataloudessa ei tässä suhteessa ole päästy vuosikymmenissä eteenpäin.

      • juuhjuuhjopa
        HyväPoika kirjoitti:

        Juuh, juuh ja sattumaa sinileväpaska hesan edustall, ko eir olehen juuri mitähään ongelmahan kannuksehen edustall merell,,

      • HÄVIÄÄKÖSE
        HyväPoika kirjoitti:

        Hyvä että ymmärsit tuon osion.
        Katso uudelleen ja kerro paljonko fosforipäästöitä aiheutuu maataloudesta?

        Lisäksi kuulet että asutuskeskusten jätevesistä poistetaan lähes kaikki fosfori ja että maataloudessa ei tässä suhteessa ole päästy vuosikymmenissä eteenpäin.

        HIENOA "JÄTEVESISTÄ POISTETAAN LÄHES KAIKKI FOSFORI...."

        JATKAPPA TOKI MIHIN SE POISTETTU FOSFORI MENEE ??????????

        HAIHTUUKO ALKUAINE ILMAAN JA KATOAA EIKÖ SE MENEKKÄÄN PUHDISTAMOLIETTEESEEN AIVAN OIKEIN ÄNKYRÄ-KÄNKYRÄ SINNEHÄN SE MENEE
        OISKOHAN NYT NIIN ETTÄ RUSKEAKALSARI SE FOSFORI MENEE KAKKA-KOMPOSTIIN JA TÄMÄ LEVITETÄÄN OJIENPENKKAAN LAHTEEN JA TUONNE UIMARANNAN VIEREISEEN
        SIIRTOLAPUUTARHAAN PUISTOON JA MIHIN VAIN VIHERPASKIAISET SEN KEKSIVÄT KÄYTTÄÄ

        OOTTEKO TE MENNEET ETEENPÄIN KERROHAN MIHIN LAITATTE NUO MITTAVAT FOSFORI KASAT SITÄ PUHDISTAMO "LIETETTÄ"

    • eehhh--

      Vaan miksi levälautat on kaupunkien edustoilla sakeimmillaan...

      • Todisteetpuhuvat

        Hyvä kysymys! Ja miksi levälautat on ilmestyneet vesivessat yleistymisen jälkeen

      • todellakinpuhuvat
        Todisteetpuhuvat kirjoitti:

        Hyvä kysymys! Ja miksi levälautat on ilmestyneet vesivessat yleistymisen jälkeen

        Monessa kaupungissa ja kunnassa taajamien jätevedet meni täysin puhdistamattomana läheiseen vesistöön vielä 1980-luvullakin. Meidänkin kunnassa läheiseen jokeen laskettiin surutta kaikki kirkonkylän paskat, ennen kuin jäteveden puhdistamo valmistui 80-luvulla.
        Eräällä yhtiöllä oli 50-luvulla suuri sikalakin, jossa sioille syötettiin teollisuuden ruokajätettä, sianpaskat laskettiin läheiseen vesistöön karsinoista vesiletkulla pesemällä. Sikala lopetti varsin pian toimintansa, kun läheisen järven pinnalla lillui rannoilta kymmenien metrien paskalautat.
        Yhdyskuntajätettä sen sijaan laskettiin samaiseen vesistöön täysin puhdistamattomana vielä 30 vuotta senkin jälkeen.
        Nyt kukaan ei valvo rannoilla olevien loma-asuntojen ravinnepäästöjä. Moni pieni järvi on rehevöitynyt runsaan rantarakentamisen myötä. Kaikki loma-asukkaat eivät ole liittyneet kunnaliseen jätevesiverkostoon ja aina ei ole takeita, että onko nykyinen jätevesijärjestelmä niin toimiva, ettei se aiheuta ympäristökuormitusta. Jatkuva nurmikoiden leikkaaminen aiheuttaa myös ravinnepäästöjä, kun rantarakentamisessa ei ole edellytetty riittäviä suojakaistoja.
        Vanhoissa rakennusluvissa ei välietty lainkaan, että lupa saatettiin myöntää rantasaunalle aivan vesirajaan, jolloin pesuvedet menevät suoraan vesistöön.
        Suomenlahdella on myös melkoinen ravinnekuormitus laivaliikenteestä, vaikka varustamoja edellytetäänkin tuomaan maihin jätevedet. https://yle.fi/uutiset/3-5791035
        Määräykset tulevat voimaan uusille laivoille 1.6.2019. Nykyisille risteilylaivoille määräaika on 1.6.2021. Laivat, jotka saapuvat Itämeren erityisalueen ulkopuolelta ja purjehtivat suoraan Pietariin, saavat kahden vuoden siirtymäajan 1.6.2023 saakka. https://www.lvm.fi/-/risteilyalusten-jatevesien-paastokielto-voimaan-itamerella

      • uskomatontatouhua
        todellakinpuhuvat kirjoitti:

        Eli onko ymmärrettävissä, että laivat saa laskea jätevesiään vielä monta vuotta Suomenlahteen ja Itämerelle???

    • onhansitäsiinä

      Noh, Helsinki kippaa paskaa suoraan mereen eräiden arvioiden mukaan 300 000 kuutiota, joka vuosi...

      • tsuhnamuna

        Ai- joo, nythän mää sen hokasin. Siis kiitos Maanvijelijöille, että kaupunkilaise suolesa on mitä kipata.

      • kaupunkilaisetpilaa
        tsuhnamuna kirjoitti:

        Ai- joo, nythän mää sen hokasin. Siis kiitos Maanvijelijöille, että kaupunkilaise suolesa on mitä kipata.

        Ja tuosta löytyy kartatkin, että mistä sitä suolesta tullutta tavaraa menee mereen Helsingissä. https://yle.fi/uutiset/3-10226145

    • Eiparannustavuosiin

      Maanviljelijä on vastuussa fosforipäästöistään.

      • aikaepäreilua

        Ja kaupunkilaiset ei ole vastuussa päästöistään!

    • totuuttakehiin45

      maajussit ovat tuhonneet järvet ja meret ravinnekuormitukselleen maataloudesta 60-luvulta alkaen apulannalla, joka huuhtoutuu sateella vesistöön. HYVÄ KEPU aina pettää ja pitää maajussien puolta.

      Tuhoamisen viimeistely hoituu metsäojituksella, jonka päästöt vaan nousevat 10 vuoden jälkeen ojituksesta.

      KIITOS MAAJUSSIT IHANISTA SINILEVÄLAUTOISTA

      • JO50VUOTTA

        HARMITTAAKO SINUA KUN UIT OMASSA PASKASSASI...OPI SISÄSIISTIKSI NIINKUIN MUUT

      • vedenpaskaajat

        Kaupunkeihin heti puu-cee vessat.

    • levälauttatilanne
      • siinähäsnontotuus

        Helsinki kippaa paskaa suoraan mereen eräiden arvioiden mukaan 300 000 kuutiota, joka vuosi...

      • levälauttojatulee
        siinähäsnontotuus kirjoitti:

        Helsinki kippaa paskaa suoraan mereen eräiden arvioiden mukaan 300 000 kuutiota, joka vuosi...

        Ja puhdistamoissa erotetut ravinteet nekin levitetään ympäristöön josta valuvat pikkuhiljaa vesistöihin.

      • Ajatustenploretaari

        Puhdistamot eivät pysty ottamaan kuin 80-95% ravinteita talteen joten Uudenmaan seudun n.800 000 ruokailijasta160 000-40 000 tekee tarpeensa mereen

      • SINNEMÄKISAATANA
        Ajatustenploretaari kirjoitti:

        Puhdistamot eivät pysty ottamaan kuin 80-95% ravinteita talteen joten Uudenmaan seudun n.800 000 ruokailijasta160 000-40 000 tekee tarpeensa mereen

        PUHDISTAMOILLA ON OIKEUS LASKEA TAI YLIJUOKSUTTAA 15% JOKA HESASSA TARKOITTAISI JO PELKÄSTÄÄN 150 000 IHMISEN VUOSITTAISTA JÄTEKUORMAA

    • Fosforinkylväjät

      Luhtihousut jupajavat olemattomia minkä fosforin kylvämiseltä ehtivät

      • tyhmätdmhinu

        Kuu-ukkelitko ei lannoita?

    • MAATALOUSYYPÄÄKAIKKEEN
    • Vitunkusipäät

      Turha yrittää vierittää vastuuta muille. Maatalous on pahin saastuttaja, jopa 60% fosforista valuu järviin pelloilta. Toivottavasti kuolette kun tuet loppuu

      • pohojammaankautta

        Ei pirä paikkaansa, soot vääräs, moon oikias...

      • kaupunkipaskaajaha

        Hesahan paskaajahat laitretahan ny valvontrahan, kyl kuva ainreestrohon o aukotohon.

      • mitenois

        Ruoka suussa solvaatte ruuantuottajaa, hävetkää! Itse vingutte halpaa ruokaa, halvalla tuotettu ruokatuotanto rasittaa aina ympäristöä, ja turha vedota mihinkään tuontiruokaan, yhtä lailla ympäristöä rasittaa ruuantuotanto muuallakin. Paljon voitaisiin ympäristön eteen tehdä mutta siitä tulee lisää kuluja.

        Mitäpä jos lanseereattaisiin vähän luomun tapaan elintarviketuotanto joka ei rasita ympäristöä nykyisellä tavalla, maksaisi tietysti enemmän, löytyisikö markkinoita?

      • kumpilieneetärkeintä

        Onneksi lentäminen ja ilmanpaskaaminen ei saastuta.

      • MITTARITNÄYTTÄÄ
        kumpilieneetärkeintä kirjoitti:

        Onneksi lentäminen ja ilmanpaskaaminen ei saastuta.

        LEHMÄT PIERESKELEVÄT ENEMMÄN KUIN ENNEN

        https://yle.fi/uutiset/3-8926686

        LEHMIÄ OLI 1955 YLI 1 150 000 LEHMÄÄ
        NYKYÄÄN KUITENKIN PIERUVERO ON AIHEELLINEN KOSKA LEHMÄT PIEREVÄT 100 KERTAA ENEMMÄN KUIN ENNEN

        ILMASTON PILAANTUMISESTA EI PUHUTTU 1950 LUVULLA KOSKA LEHMIEN PIERUN MITTAAMINEN ONKIN NYKYÄÄN TARKEMPAA

    • PINNISTÄKÄÄHESALAISET

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe