Aloittava opettaja ja käytännön ongelmat

Opinnot_ei_kerro_kaikkea

Tämä saattaa kuulostaa nyt hieman tyhmältä, mutta olen pohdiskellut pitkään omassa mielessäni muutamaa käytännön asiaa opettajan työstä mitkä mietityttävät ja jotka ammattilainen opettaja osaa taatusti mainita. Olen vasta valmistuva opettaja ja toivottavasti syksyllä olisi kaikki kunnossa ja työnhaku voisi alkaa. Kuitenkin opintojen aikaan on jäänyt muutama asia epäselväksi. Olen siis aineenopettajalinjalla opiskeleva ja kaikki pedagogiset ja kohta pääaineopinnot suorittanut.

1. Kuinka väli- ja ruokatuntivalvonnat jakaantuvat opettajille? Saavatko opettajat tällöin ruan ns. talon puolesta vai joutuvatko he siitä maksamaan?

2. Mistä opettajat hankkivat kirjat opiskelijoille? Lukiolaisethan ostavat kirjat itse, mutta miten peruskoulussa tapahtuu? Vai antaako rehtori päätöksen mitä kirjoja pitää olla. Missä tuo kirjavuori sitten säilötään, jos luokalla on esim 25-30 oppilasta ja on useita luokkia niin voi olla lähes sadan kirjan vuori säilöttävänä.

3. Mitä tapahtuu viikko ennen koulun alkua? Muistan kuinka aikoinaan ohjaava opettaja sanoi, että viikko ennen koulunalkua olisi kuultu mitä tunteja on saanut. Kuitenkin eikö tuo viikko ennen koulun alkua ole vähän turhan pitkä aika kun eikös rehtori tiedä tuntimäärät jo aikaisemmin? Vai tehdäänkö tuossa viikolla vielä jotain muutakin?

Mieluusti kuulisin muitakin vinkkejä aloittelevalle opettajalle, jos teillä niitä on.

7

918

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FMFM

      Opetusharjoittelussa pääsee tutustumaan vain osaan opettajan työstä. Tutuksi tulee lähinnä oman aineen opettaminen. Opettajan työhön silti oikeasti kuuluu paljon muutakin.

      Välituntien ja ruokailun valvonta jaetaan mahdollisimman tasapuolisesti. Kaikki vuorollaan. Asioista sovitaan yleensä opettajainkokouksessa. Ruoasta opettaja maksaa aina, vähän.

      Oppikirjoistakin yleensä sovitaan opettainkokouksessa. Niiden hankkimisesta ja säilytyspaikasta ei opettajan tarvitse huolehtia. Kirjat tilaa koulusihteeri ja koulussa kuin koulussa on varmasti paikka riittävälle määrälle kirjoja ja muita koulutarvikkeita. Isossa koulussa sadan kirjan vuori on pieni, puhutaan pikemminkin tuhansista. Lukukausien aikana kirjat ovat tietysti oppilaiden hallussa.

      Viikko ennen koulun alkua opettajat ja oppilaat lomailevat vielä. Rehtori on töissä. Koulun alkua edeltävä päivä on opettajien suunnittelu- ja koulutuspäivä koululla. Silloin pannaan kaikki kuntoon seuraavaa päivää varten.

      Työn todellinen luonne ja määrä selviää uudelle opettajalle työn alettua. Rohkeasti vaan joukkoon!

    • Eiopettaja_mutta_utelias

      Mitä tuossa suunnittelu- ja koulutuspäivässä käytännössä sitten tehdään?

    • Aika pelottavaa uusavuttomuutta tässä aloituksessa. Tekis mieli sanoa, että ryhdistäydy ja ota itseäsi niskasta kiinni. Sinun PITÄISI olla se auktoriteetti ja henkilö joka näyttää niille lapsille missä mennään. Nyt tuntuu kuin olisit yksi heistä!! Joko olet se opettaja tai sit et, aina voi vaihtaa alaa. Keskity siihen opetukseen , nuo kysymyksesi koskivat asioita joita sinun ei tarvitse edes miettiä, muut hoitavat ne. Täältä tulee POTKU perseesees ja onnea uralle.

      • Idiootit_netissä

        Henkilö ei kysynyt mitään neuvoja kuinka toimia auktoriteettinä lasten kanssa, mutta ilmeisesti lukeminen on joillekin "äijille" hankalaa. Toivottavasti et itse ole minkään sorttinen opettaja, sillä sinun opetuksesi pohjalta ei saada aikaan mitään muuta kuin potkuja perseisiin omien lainauksiesi mukaan.

        Itsellänikin oli ensimmäisinä päivinä opettajana hieman vierasta miten käytännöt toimivat koululla ja tätä ei kannata sotkea mitenkään opettajan pätevyyteen tai auktoriteettiin. Aloittajalle neuvoksi niin asiat järjestyvät kyllä ensimmäisten päivien aikana ja muilta kollegoilta voi aina kysyä neuvoa ja heillä on toivottavasti enemmän järkeä päässä kuin joillakin "äijillä", joilla opettajan kuvaan on tainut sekoittua johonkin muutakin.


    • Sekulaaristi

      Opetushallituksen tammikuussa antaman ohjeen mukaan koulu voi päättää, että se ei sisällytä lukuvuoden ohjelmaan uskonnonharjotustilaisuuksia. Samoin päiväkodit. Se on tietenkin paras ratkaisu koko asiaan, sillä sitten ei tarvitse järjestää kahta rinnakkaisfa ohjelmaa, uskonnonharjoitusta ja samanaikaista ei-uskonnolllista ohjelmaa.

      OPS:n mukaan koulun toiminnan tulee olla uskonnollisesti, puoluepoliittisesti ja kaupallisesti sitouttamatonta. Harva koulu nostaa esiin vain yhden puolueen tai yrityksen näkemyksiä.. Lopetetaan siis myös evl kirkon suosiminen.

      Jos jumalanpalveluksia kuitenkin ympätään, kannattaa alusta asti ilmoittautua ei-uskonnollisen ohjelman valmistelijoiden ja toteuttajien työryhmään.

      En haluaisi käyttää ilmaisua vaihtoehtoinen ohjelma, koska ops:n mukainen uskonnollisesti sitouttamaton ohjelma ei ole vaihtoehtoissta, vaan pikemminkin usknnollinen tilaisuus on jonkinlainen extra-vaihtoehto (joka jäänee pian historiaan, tai siis yksilöille, perheille ja seurakunnille omaehjtoiosesti).

      • OpeKans

        Jonkin kiihkoateistin piti tunkea tännekin. Mielestäni "iso kirja" on mainio sosiaalipsykologian kooste. Erityisesti varttuneemmille opettajille ja publikaaneille. "Kansa napisi erämaassa". Pelko ja kaverin hylkääminen pääsiäisyönä. Juoruilua ja juonia opettajanhuo.... ei kun Salomon hovissa. Oppikirjakauppiaat... ei kun siis rahanvaihtajat tunkemassa temppeliin. Täyttä asiaa.


    • Anonyymi

      Vasta muutaman vuoden työ opettaa hyvät ja huonot puolet parhaiten selviää kun seuraaoppilaitta ja suhtautuu jokaiseen oikealla tavalla. teoriaopetuksen voit unohtaa käytäntö on aivan toinen ja jos sattuu poliittisin perustein valittu rehtori voi homma mennä todella pieleen koemusta on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe