tiedän, että se on vaikeaa, mutta vuodet vierivät todella nopeasti. Kymmenen vuotta vierähtää tosta noin vain. Itseäni kaduttaa se, etten lähtenyt opiskelemaan vaan valitsin surkean työn.
Jotenkin ihmisen elämänkatsomus kaventuu masentuneena, sitä katsoo maailmaa jonkun oudon filtterin läpi, joka näyttää rajatun kuvan, vaikka todellisuudessa mahdollisuuksia on rajattomasti.
Oma mieli on ihmisen pahin vihollinen ja jarru. Itse ajattelin parikymppisenä olevani liian vanha opiskelemaan tai aloittamaan jonkun uuden harrastuksen, vaikka todellisuudessa tuo on juuri sitä otollisinta aikaa aloittaa opiskelu.
Avain on juurikin se itsensä voittaminen ja uskaltaminen. Pahinta mitä voi tapahtua on epäonnistuminen.
Nuori & yksinäinen
2
209
Vastaukset
- UuttaAlkua
Moni aloittaa opiskelun 30 vuoden tienoillakin. Sinne vain mukaan uutta opiskelemaan. Niin itsekin tein ja kannatti. Työllistyin nopeasti aiemman työkokemukseni ansiosta mikä sivusi läheltä nykyistä alaa. Olet oikeilla jäljillä ajatustesi kanssa. Kannustavia ajatuksia tarvitaan ajoittain ja motivointia. Voi myös järjestää asiansa niin että ei ole muutakaan mahdollisuutta kuin kunnialla suorittaa opinnot loppuun ja työllistyä, vaikka siitä henkistä painetta voi tullakin. Se kuitenkin toimii. 20-vuotiaana yhteisön paine tuntuu kaikista koviten. Silloin tuntuu ettei saa pudota kelkasta ja että jos vuoden käyttää joutavuuksiin, niin koko elämä on mennyttä. Oikeasti mihinkään ei ole kiire. On paljon viisaampaakin miettiä rauhassa, mitä haluaisi elämässään oikeasti tehdä ja voiko sen toteuttaa. Jonkun tutkinnon hankkiminen ei ole mitenkään mahdotonta. Onneksi meillä on koko ikämme aikaa. Seuraa innostustasi, niin innostat samalla muitakin!
Mutta ei "surkeassa työssäkään" ole mitään vikaa jos se tuo toimeentulon ja ei vie ihan kaikkea energiaa... Jos lähtee kulkemaan omia teitään ja tuntemattomaan niin silloin joutuu kärsimään "tyhjän päällä" olosta ja tuntemattomasta tulevaisuudesta. Yrittäjillehän se on tuttua. Asiat usein järjestyy nopeastikin ja ilman suuria tunteita ja ahdistuksia, kun niitä alkaa vain tekemään. - MukavaaKesää
Kiitos teille. Oli mahtavaa lukea tällaisia ajatuksia, kommentteja ja kannustuksia.
Allekirjoitan tuon itsensä voittamisen ja uskaltamisen. Näin vanhempanakin välillä tuo hyppy tuntemattomaan pelottaa. Mietin myös taloudellista toimeentuloa ratkaisuja pohtiessa. Toisaalta se hyppy tuntemattomaan on rohkea teko. Uskaltaa tehdä, vaikka pelottaakin.
Itse uupumuksen, irtisanoutumisen (hyvästä työpaikasta) siitä selviytymisen ja uskonlahjan myötä koen todellakin kaikella olevan aikansa. Taaksepäin ja tähän hetkeen katsottuna Jumala on kantanut ja kannattelee edelleenkin. Kaikki on mennyt lopulta hyvin. Kaikilla tapahtumilla (ikävilläkin) on ollut lopulta siunaus. Meillä on todellakin koko elämä aikaa opiskella ja nauttia elämästä.
Tälläkin hetkellä ajatuksissani on mahdolliset opinnot, vaikka ikää jo on. Odotan johdatusta/ vahvistusta mikä polku on minulle tarkoitettu.
Kyllä itsekin välillä murehdin. Kyllä siihen huonolla hetkellä lankeaa, kunnes huomaan ettei minun tarvitse kantaa tällaista asiaa. Annan sen Taivaallisen Isän huomaan. Turvaudun Häneen.
Toivottavasti en ahdista ketään kirjoituksellani, kun puhun Jumalasta. Olin ennen omavoimainen ja yritin aina jaksaa. Nyt jälkikäteen näen asioita eri tavalla. Kaikki järjestyy aikanaan. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu. Murehtiminen ei ainakaan omalla kohdallani auttanut millään tavalla. Ammatti, rahan määrä tai materia ei nosta tai laske ihmisen arvoa ainakaan minun silmissäni. Itsekin opiskelin ns. matalapalkka-alalle toipumisen jälkeen. Ihmisen sydän voi olla täyttä kultaa, vaikka olisikin haarautunut kaikenlaisille poluille.
Toivon kaikille hyvää jatkoa ja ihanaa kesää.
Toivon myös jaksamista elämääsi, mikäli jollain lukijalla on surua, huolia tai stressiä elämässään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759