Nuori & yksinäinen

Moni aloittaa opiskelun 30 vuoden tienoillakin. Sinne vain mukaan uutta opiskelemaan. Niin itsekin tein ja kannatti. Työllistyin nopeasti aiemman työkokemukseni ansiosta mikä sivusi läheltä nykyistä alaa. Olet oikeilla jäljillä ajatustesi kanssa. Kannustavia ajatuksia tarvitaan ajoittain ja motivointia. Voi myös järjestää asiansa niin että ei ole muutakaan mahdollisuutta kuin kunnialla suorittaa opinnot loppuun ja työllistyä, vaikka siitä henkistä painetta voi tullakin. Se kuitenkin toimii. 20-vuotiaana yhteisön paine tuntuu kaikista koviten. Silloin tuntuu ettei saa pudota kelkasta ja että jos vuoden käyttää joutavuuksiin, niin koko elämä on mennyttä. Oikeasti mihinkään ei ole kiire. On paljon viisaampaakin miettiä rauhassa, mitä haluaisi elämässään oikeasti tehdä ja voiko sen toteuttaa. Jonkun tutkinnon hankkiminen ei ole mitenkään mahdotonta. Onneksi meillä on koko ikämme aikaa. Seuraa innostustasi, niin innostat samalla muitakin!

Mutta ei "surkeassa työssäkään" ole mitään vikaa jos se tuo toimeentulon ja ei vie ihan kaikkea energiaa... Jos lähtee kulkemaan omia teitään ja tuntemattomaan niin silloin joutuu kärsimään "tyhjän päällä" olosta ja tuntemattomasta tulevaisuudesta. Yrittäjillehän se on tuttua. Asiat usein järjestyy nopeastikin ja ilman suuria tunteita ja ahdistuksia, kun niitä alkaa vain tekemään.

Kiitos teille. Oli mahtavaa lukea tällaisia ajatuksia, kommentteja ja kannustuksia.

Allekirjoitan tuon itsensä voittamisen ja uskaltamisen. Näin vanhempanakin välillä tuo hyppy tuntemattomaan pelottaa. Mietin myös taloudellista toimeentuloa ratkaisuja pohtiessa. Toisaalta se hyppy tuntemattomaan on rohkea teko. Uskaltaa tehdä, vaikka pelottaakin.

Itse uupumuksen, irtisanoutumisen (hyvästä työpaikasta) siitä selviytymisen ja uskonlahjan myötä koen todellakin kaikella olevan aikansa. Taaksepäin ja tähän hetkeen katsottuna Jumala on kantanut ja kannattelee edelleenkin. Kaikki on mennyt lopulta hyvin. Kaikilla tapahtumilla (ikävilläkin) on ollut lopulta siunaus. Meillä on todellakin koko elämä aikaa opiskella ja nauttia elämästä.

Tälläkin hetkellä ajatuksissani on mahdolliset opinnot, vaikka ikää jo on. Odotan johdatusta/ vahvistusta mikä polku on minulle tarkoitettu.
Kyllä itsekin välillä murehdin. Kyllä siihen huonolla hetkellä lankeaa, kunnes huomaan ettei minun tarvitse kantaa tällaista asiaa. Annan sen Taivaallisen Isän huomaan. Turvaudun Häneen.

Toivottavasti en ahdista ketään kirjoituksellani, kun puhun Jumalasta. Olin ennen omavoimainen ja yritin aina jaksaa. Nyt jälkikäteen näen asioita eri tavalla. Kaikki järjestyy aikanaan. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu. Murehtiminen ei ainakaan omalla kohdallani auttanut millään tavalla. Ammatti, rahan määrä tai materia ei nosta tai laske ihmisen arvoa ainakaan minun silmissäni. Itsekin opiskelin ns. matalapalkka-alalle toipumisen jälkeen. Ihmisen sydän voi olla täyttä kultaa, vaikka olisikin haarautunut kaikenlaisille poluille.

Toivon kaikille hyvää jatkoa ja ihanaa kesää.
Toivon myös jaksamista elämääsi, mikäli jollain lukijalla on surua, huolia tai stressiä elämässään.