Moraalinen kysymys

g.allup

Jos toinen ei suostu seksiin enää ollenkaan, mikä mielestänne avioliitossa on se aikaraja, jolloin voi kohtuudella hankkia seksinsä salaa muualta?

23

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tirsku

      No ei sellaista olekaan, että salaa voi hankkia muualta. Sitten pitää uskaltaa keskustella asiat kunnolla ja jos ei saada liittoa toimimaan molempia tyydyttävällä tavalla, niin joko hankitaan seksi avoimesti ja luvan kanssa muualta tai erotaan.

    • Tahvo53

      Kaksi vuotta keskustelin ja sitten pakkasin tavarat ja lähdin. Keskustelu oli pääasiassa ykinpuhelua ja aika rasittavaa kun selkeästi näki että toista ei kiinnosta. Lähdön myötä kiinnostus olisikin sitten muka herännyt mutta ilmoitin että liian myöhään.
      Ei jäänyt alaikäisiä lapsia kärsimään asiasta!
      Nyt kolme vuotta mennyt ja asiat hyvällä mallilla, ei parisuhdetta mutta eipä sitä ole kaivannutkaan...kotileikit on leikitty.

    • Totuuden_siemen

      Yks tuttu ilmoitti vaimolleen, et jos ei ala seksi kiinnostaa, niin hän lähtee vieraisiin. Kummasti on kuulemma petielämä piristynyt. Mikä siinä on niin vaikeaa, et ei voi puolisonsa kanssa harrastaa seksiä? Kukaan normaali ei elä seksittömässä liitossa. Jos ei saa suutaan auki, kertoakseen et miksi kumppani ei enää kiinnosta tai sit ei osaa kysyä asiasta kumppaniltaan, niin voi kyllä ihan huoletta elää myös yksin.

    • KuunnelleetVanhempiaan

      " Mikä siinä on niin vaikeaa, et ei voi puolisonsa kanssa harrastaa seksiä?"

      Veikkaisin, että valvontakameroita/kuuntelulaitteita asentelevat jälkeläiset voisivat olla syitä. Jälkeläiset mainostaa kuvaamaansa kohdetta Suomi24:ssä, eikä saitilla ole mitään vastaavaa toimittajaa. Sitähän mm. MV-lehdelle on sanottu oikeudenkäynnissä, että lehdessä on oltava ns. vastaava toimittaja Suomessa. Ko. toimittaja sitten huolehtii, että hänen alaiset poistavat laittomat ja varkain videoidut sänkyhommat kotioloista ymv. Ne eivät ole koskaan, missään oloissa julkisia asioita, eikä lasten, siis aikuisten lastenkaan ole oikeutta käsitellä ja eritellä vanhempiensa sänkyelämää julkisella foorumilla. Ne eivät voi olla hupia ja ajanvietettä vieraille ihmisille, koska niissä on henkilötietosuoja ja yksityisyyden suoja.

      22.4.1999/523
      Henkilötietolaki
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523

      "1 §
      Lain tarkoitus

      Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietoja käsiteltäessä sekä edistää hyvän tietojenkäsittelytavan kehittämistä ja noudattamista."

      Axil Smith-niminen kaveri sai kovan kohtalon kuvattuuaan sänkyhommia varkain ja laitettuaan ne nettiin. Hänen muusikko tms. kaverinsa oli sortunut runkkailemaan mukana eli narsistinen tyyppi julkisti varkain kuvattuja kohtauksia ja toinen sitä tuki.

      Axl Smithin tuomio julki – ehdollista vankeutta ja jättikorvaukset
      Viihde Julkaistu 28.02.2017 13:06
      https://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/axl-smithin-tuomio-julki-ehdollista-vankeutta-ja-jattikorvaukset/6328438#gs.Tnb2r7g

      • SäälittäväUranJeppe

        Smith joutuu kai maksamaan noin suurinpiirtein kolmion hinnan etelässä oikeudenkäyntikuluja.

        Hupi tuli tyypille hurjan kalliiksi ja hän menetti hienon duunin, maineen ja ehkä vähän muutakin. Ukkeli saattoi tarvita tällaisen "reality-checkin" oikeaan elämään, kun kerrostaloasunnossa saattoi "keikarilla" käydä aika pitkäksi ja piti alkaa kiusata kanssaihmisiä?

        https://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/axl-smithin-tuomio-julki-ehdollista-vankeutta-ja-jattikorvaukset/6328438#gs.Tnb2r7g

        "Axl Smithin tuomio julkaistiin tiistaina 28. helmikuuta.

        Juontaja Axl Smith tuomittiin 28. helmikuuta 2017 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

        Lisäksi Caro Axel Smith on velvoitettu maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksia kärsimyksestä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta, työansionmenetyksistä sekä sairaanhoito- ja muista kuluista yhteensä noin 100 000 euroa sekä korvaamaan lisäksi yhteismäärältään yli 50 000 euroon nousevat asianomistajien oikeudenkäyntikulut.

        Käräjäoikeus hylkäsi kolme Smithiin kohdistettua syytettä. Niissä on ollut kysymys tilanteista, joissa videoita ei ole löydetty, vaan syyte on nostettu asianosaisten esitutkinnassa antamien kertomusten perusteella. Riittävää näyttöä asianomistajien kuvatuksi tulemisesta ei tältä osin ole kertynyt.

        Tuomituissa teoissa on ollut uhreina yhteensä 29 nuorta naista, joita Smith on kuvannut salaa ollessaan näiden kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä.

        Smith kertoi maaliskuussa 2016 joutuneensa poliisikuulusteluun. Videolla hän kertoi, että häntä syytetään salakatselusta.

        Lopputulema syytteiden osalta oli, että Smithiä syytettiin 33 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

        Smithin oikeuskäsittely päättyi 20.2.2017. Kihlakunnansyyttäjä Yrjö Reenilä vaati Smithille 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdollista vankeutta sekä 100 päiväsakkoa. Asianomistajat olivat vaatineet mieheltä yhteensä noin 171 600 euroa korvauksia."

        Ottaisitko tällaisen miehen "poikakaveriksi"? En, en ikinä, vaan potkaisin persuksiin.

    • SellaisiaPoikiaTyttöjä

      Ottakaa vaan joku ylimielinen, lakeja noudattamaton tyyppi pariksenne, se kuvaa ja kuuntelee, kun itse joutunut ensin katkaisemaan välit vaikkapa nyt huumeiden käytön vuoksi. Huumeiden käyttö on koko tuttavapiirille niin vaarallista, ettei kukaan avaa ovea, kun asia tulee tietoon. Silti eräät vanhemmat voivat yrittää pitkittää totuuden kertomista, kun jälkeläiset niin vetoavasti juttelevat ja selittävät, miten nykyään elävät, vaikkei heitä kuulu eikä näy muuten kuin näissä valvontakamerahommien yms. paljastuessa. Senkin saa selville puolen viivellä, kun käyneet kängin kanssa asunnoissa asentelemassa kameran, kängi vahtii ulkopuolella, etteivät vanhemmat tule kotiin, kun rosmot ovat asunnossa asentelemassa luvattomia ohjelmistoja tietokoneisiin tai laitteita. Sitten leikitään pitkään tietämätöntä ja keskustellaan julkisesti ja avoimesti pilanteosta ja varkain asuntoihin menosta täällä rikollisten suomimalla saitilla.

      • Moraali.vastaa

        7,245

      • epäsopiva

        no en ottais semmottii kavereita

      • terveisiämalmille

        Sellaisia nämä ”uskovaiset” naapurit täällä ovat: itse harrastavat parinvaihtoa ja ajavat toiset itsemurhaan ja masennukseen ym. sairauksiin. Sitten vielä loukkaavat toisten yksityisyyttä rikollisella tavalla. Nyt sitten ottaa päähän kun ei ole syrjähyppyjä tai edes panoja tarttunut filmille niin kuin ”uskovaisten” kotona. On se surullista🙁. Jos videoita löytyy niin lasku ja syytteet tulee perässä. Jos vaikka kylppäriä kuvattu.

      • eettinen_my_ass
        terveisiämalmille kirjoitti:

        Sellaisia nämä ”uskovaiset” naapurit täällä ovat: itse harrastavat parinvaihtoa ja ajavat toiset itsemurhaan ja masennukseen ym. sairauksiin. Sitten vielä loukkaavat toisten yksityisyyttä rikollisella tavalla. Nyt sitten ottaa päähän kun ei ole syrjähyppyjä tai edes panoja tarttunut filmille niin kuin ”uskovaisten” kotona. On se surullista🙁. Jos videoita löytyy niin lasku ja syytteet tulee perässä. Jos vaikka kylppäriä kuvattu.

        ...Ja ”kimiräikkönen” tietty ollut teknikkona.👩🏿‍💻

    • Mustarinta

      Itse olin yli 20 vuotta parisuhteessa, jossa seksi oli naiselle vallankäytön väline. Pisin 'kines' oli 11 kuukautta. Kertaakaan en silti koko aikana vieraissa käynyt, siis koko aikana. Älkää helvetissä tehkö samaa virhettä kuin minä, vaan erotkaa hyvän sään aikana. Säästytte turhalta kärsimykseltä.

    • lemone
    • Eräs tuntemani sisko ryhtyi seurustelemaan ex-poikaystävänsä kanssa, jonka vaimo ei ollut antanut enää vuosiin ollenkaan vittua. Tämä sisko seurusteli miehen kanssa aivan vakavissaan luullen, että saa miehestä puolison, ja mieskin puhui, ilmeisesti itsekin uskoen, siihen suuntaan.

      Vaan ei tullutkaan eroa, kun mies sai seksiä toiselta naiselta, ja avioliiton siteet suustautuivat omaan vaimoon. Kun asia pitkittyi ja pitkittyi, mainittu sisko ymmärsi panna suhteen poikki. Hyvin tavallinen tarina. Ei kakkostytölle pitkän pälle riitä, että hänellä on vain seksisuhde mieheen, kun miehen muut avioliittoon kuuluvat seikat, kuten arki, vierailut, tuttavat, matkat, tutustumiset ja yhdessä eläminen tapahtuvat vaimon kanssa.

      Toki miehellä on luovuttamaton oikeus hakea seksinsä muualta piankin, jos vaimo ei anna, mutta toinen nainen on huomioitava täyspainosesti.

      • apVastaa

        Toki sitten myös minulla naisena on aivan sama oikeus. "Toisen miehen täysipainoinen huomioiminen" ei silti kiinnosta ja kiintyä sen kummemmin en häneen halua vaan vain seksiä.

      • apVastaa kirjoitti:

        Toki sitten myös minulla naisena on aivan sama oikeus. "Toisen miehen täysipainoinen huomioiminen" ei silti kiinnosta ja kiintyä sen kummemmin en häneen halua vaan vain seksiä.

        Tietysti sinulla on naisena sama oikeus. Nykyinen kulttuuri pitää luovuttamattomana lähtökohtana symmetrisyyttä.

        Jos hakee seksiä muualta, on kuitenkin otettava huomioon myös se, jolta seksiä hakee. Ei riitä, että saa oman seksitarpeensa tyydytetyksi, ellei toinen myös halua vain seksitarpeen tyydytystä. On katalaa tyydyttää tarpeensa toiseen, joka luulee saavansa uuden puolison. Ikään kuin toinen olisi tunteeton esine.

      • apVastaa
        rennostiM kirjoitti:

        Tarkoitus ei ole harhauttaa ketään vaan ihan ystävyyspohjalta etsiä seuraa seksiin. Ei naisen tarvitse esittää, että etsii puolisoa.

      • apVastaa kirjoitti:

        Tarkoitus ei ole harhauttaa ketään vaan ihan ystävyyspohjalta etsiä seuraa seksiin. Ei naisen tarvitse esittää, että etsii puolisoa.

        <<Ei naisen tarvitse esittää, että etsii puolisoa.>>

        Osa vastapuolesta kuitenkin etsii. Ei siis pidä edes antaa ymmärtää. Jos näitä noudatetaan, asia on ok. Seksi seksin vuoksi on yhtä sallittu kuin minkä tahansa muun tarpeen tyydyttäminen.

        Mainitsemassani esimerkkitapauksessa kaikki ei mennyt putkeen. Mies luultavasti itsekin aluksi uskoi, että oli vaihtamassa suosiollisempaan naiseen, ja lupasi uudelle menevänsä naimisiin, mutta mieli muuttui, kun sai seksiä. :-)

      • rennostiM kirjoitti:

        Oikeastaan en vielä vastannut varsinaiseen kysymykseen, mikä aikaraja. Kerta mielestäni riittää.

        Jos toinen kieltäytyy seksistä ilman päätevää syytä, jonka on myös valmis kertomaan, on toinen osapuoli sillä istumalla jo vapaa menemään muualle.

    • apVastaa

      Tosi omituisia vastauksia on tullut, kiitos niistä. Tämän palstan tuomaan hupiin voi aina luottaa :D Asia on vakava minulle henkilökohtaisella tasolla ja jatkunut vuosikausia ja kysyin aivan tosissani. Pari helmeä joukossa, kiitos niistä.

    • Suorasukainenvastaus

      Sitten kun tuntuu siltä..
      Eli kun tunnet, että seksitön kausi saa riittää, niin ilmoitat otattavasi eron ja pistät asian vireille. Sen jälkeen oletkin taas vapaa/oikeutettu harrastamaan seksiä, jonkun toisen kanssa.

      • ApVastaa

        Miksi pitäisi erota? Miehelläkin oli vuosia toinen suhde eikä ehdotellut eroa.

        Seksitön kausi on jatkunut jo tosi pitkään enkä nyt tarkoita pitkällä kuukautta enkä vuotta enkä kymmentä vuotta vaan paljon pitempää aikaa. Viime aikoina olen ollut itsekin hiukan laiska aloitteentekijä eli ehkei minuakaan sitten enää oma mies kiinnosta mutta kyllä jotain hienovaraisesti melkein viikoittain yritän.

      • näinseon
        ApVastaa kirjoitti:

        Kun seksi ja läheisyys loppuu, on avioliitto tullut tiensä päähän.

      • kylmääihmettele
        ApVastaa kirjoitti:

        Miksi pitäisi erota? Miehelläkin oli vuosia toinen suhde eikä ehdotellut eroa.

        Seksitön kausi on jatkunut jo tosi pitkään enkä nyt tarkoita pitkällä kuukautta enkä vuotta enkä kymmentä vuotta vaan paljon pitempää aikaa. Viime aikoina olen ollut itsekin hiukan laiska aloitteentekijä eli ehkei minuakaan sitten enää oma mies kiinnosta mutta kyllä jotain hienovaraisesti melkein viikoittain yritän.

        Kannattaako sitä nyt koko seksitouhua enää ajatella? Jos vuosikymmeniä ilmankin pärjännyt.

        En kanssa ymmärrä ns.hienovaraista vihjailua tuollaisesta asiasta. Miksi et sano miehelle ihan selkokielellä kuuluvaan ääneen, jos ja kun sinua haluttaa? Näin toimiessa, mies ei voi piiloutua mihinkään ymmärtämättömyyden verhon taakse.

        Tietysti jos se on tarkoituskin? Kommunikoida mahdollisimman epäselvästi, niin voi aina itsekin vedota tietämättömyyteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2483
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      889
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      99
      870
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      305
      865
    9. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    Aihe