KELA keksii tuloja tulottomille

aivanuskomatonta

Ihan pokkana kelan virkailija olettaa, että henkilöllä on tuloja, joita hänellä ei ole. Tämä sitten laitetaan toimeentulotukipäätökseen. KELAn mukaan he ottavat huomioon todelliset tulot, mutta kyllä nyt otettiin huomioon ihan mielikuvitustuloja. Onko kukaan muu törmännyt siihen, että KELA keksii tuloja?

35

565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivanuskomatonta

      Kaiken lisäksi virkailija oli ottanut 10 päivän kulukorvauksen huomioon kolme kertaa, kesäkuulle, heinäkuulle ja elokuulle (270€). Asiakaspalvelu palautti päätöksen tarkistettavaksi, mikä taas kestää 7 arkipäivää. Millähän perusteella näitä ihmisiä KELAan palkataan?

      • 167-176

        Valehtelu, asioiden vääristely, puutteeliset selvitykset ja jos selvityksiä on tehty niin niissä tulleiden käsittelijän mielestä epämielusien seikkojan huomioon ottamatta jättäminen sekä asiakkaan hakemuksessa esittämien tosiseikkojen jättäminen ottamalla huomioon niistä täysin vaikenemalla on Kelassa varsin yleistä vaikka noiden ei pitäisi kuulua julkisen viraston toimintatapoihin. Yksikin noista täyttää mielivallan tunnusmerkit.


      • aivanuskomatonta
        167-176 kirjoitti:

        Valehtelu, asioiden vääristely, puutteeliset selvitykset ja jos selvityksiä on tehty niin niissä tulleiden käsittelijän mielestä epämielusien seikkojan huomioon ottamatta jättäminen sekä asiakkaan hakemuksessa esittämien tosiseikkojen jättäminen ottamalla huomioon niistä täysin vaikenemalla on Kelassa varsin yleistä vaikka noiden ei pitäisi kuulua julkisen viraston toimintatapoihin. Yksikin noista täyttää mielivallan tunnusmerkit.

        No kyllähän tälle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä? Yhteensä kela laittoi meikäläiselle 1100 euron alennuksen keksiessään tuloja joita ei ole tai joita ei saisi ottaa huomioon.


      • 167-176
        aivanuskomatonta kirjoitti:

        No kyllähän tälle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä? Yhteensä kela laittoi meikäläiselle 1100 euron alennuksen keksiessään tuloja joita ei ole tai joita ei saisi ottaa huomioon.

        Ei tuossa ole sen hygieenisempiä keinoja käytössä kun oikaisuvaatimus ja sen jälkeen tarvittaessa valitus hallinto-oikeuteen. Hidasta on mutta sentään jokskus vaikka vuonna temppu & pamppu saa ne rosvotut tuet, jos ei hae oikaisua niin ei saa ikinä joten tuossa on vaan voitettavaa. Kantelu kannattaa myös tehdä sitten lopullisen päätöksen jälkeen virkanilkistä mutta se ei kyllä hyödytä mitään.
        https://www.kela.fi/oikaisuvaatimus-kelan-tekemaan-paatokseen?inheritRedirect=true
        Oikaisuvaatimusten käsittelyaika viikolla 26
        Oikaisuvaatimusten keskimääräinen käsittelyaika: 147,7 kalenteripäivää


    • zhätzhätzhätt

      jos vaikka menisit ihan töihin ja jos ei muuta niin ilmaistöihin, silloin ei noita kuvaamiasi murheita sinulla sitten enää olisi.

      kjäh kjäh kjäh
      näin se vain on

      • aivanuskomatonta

        Jos nyt kuitenkin odotan KELAn noudattavan lakia.


      • öööhörrrrps

        Ymmärrän asennevammasi, mutta töihin ei mennä. Niitä haetaan, ja suurtyöttömyydessä rypevästä Suomesta niitä on vaikea löytää. Ennen sanottiin, että "on lottovoitto syntyä Suomeen", mutta nyt sen voi korjata muotoon "on lottovoitto löytää Suomesta töitä".

        Mutta tee sitä mitä parhaiten osaat, mutta vaihda kättä välillä ;)


      • 167-176

        Viimeksi ongelmat vaan lisääntyivät kun menin palkkatukitöihin, ilmasitöihin en mene. Sossulle tuli ongelmia kun toimeentulotuki nousi töihin menon vuoksi 100€/kk. Ei kai sitä oikein sulattaneet ja sössivat kun ei ollut niin yksinkertaita enää tuen määrän laskeminen, tekivät virheen ja maksoivat liikaa ja yrittivät sitten periä sen takaisin ilman sen kummempia muodollisuuksia, valitin päätöksestä ja sossu sai "pataan" 153-0 hallinto-oikeudessa. Saivat sitten työn loputtua vielä toisen kerran 162-0 "pataan" kun yrittivät vyöryttää lomarahoja. Eli vuoden työpätkä poiki 2 hallinto-oikeuskeissiä ja sossu sai "pataan" yhteensä 315-0 😁 Oli niillä naama norsunvitulla 😣 kauan sen jälkeen ja saattaa olla vieläkin.


    • kusetettu

      Mulla laskettiin edellisen kahden kuukauden "tulot" seuravaan kuukauden "tuloksi". Tuloja oli 0 euroa, kuten pankin tiliotteetkin kertoivat, mutta jotenkin nollasta saatiin muotoiltua juuri tietty euromäärä, jolla voitiin evätä seuraavan kuukauden tuet. Ihmettelin kolmen puhelun verran KELAn virkailijoiden kanssa tätä asiaa, mutta on kuulemma toimittu lain mukaisesti. Melkoiset on lait Suomessa.

      • Neuvoo

        Tuon aloituksen johdosta on vaikee sanoa, onko päätös ollut välttämättä väärin. Jos sulla on ollut kahtena edellisenä kuukautena tuloja, ne voidaan vyöryttää (siirtää) vielä seuraavalle kuukaudelle. Paljonko sulla on oikeesti ollu noita tuloja kahdelta edeltävältä kuukaudelta. Minkälaiset perustelut saamassasi päätöksessä on tulojen osalta?


      • aivanuskomatonta
        Neuvoo kirjoitti:

        Tuon aloituksen johdosta on vaikee sanoa, onko päätös ollut välttämättä väärin. Jos sulla on ollut kahtena edellisenä kuukautena tuloja, ne voidaan vyöryttää (siirtää) vielä seuraavalle kuukaudelle. Paljonko sulla on oikeesti ollu noita tuloja kahdelta edeltävältä kuukaudelta. Minkälaiset perustelut saamassasi päätöksessä on tulojen osalta?

        Kyllä aloituksen puheena oleva päätös on väärä.


      • 167-176
        aivanuskomatonta kirjoitti:

        Kyllä aloituksen puheena oleva päätös on väärä.

        Jos laskelmassa on totuuden vastaisia lukuja niin kyseessä on virkarikos. Jos virkanilkki väittää olevan sellasia tuoja joita ei ole niin noiden tulojen osalta on virkanilkillä näyttövelvollisuus, pelkkä luulo, kuulo tai hajuakaan ei kelpaa.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/11769341/vitsi

        Vääristelevät ja suoraan valehetelevat asioita ihan muuksi mitä ne ovat. Mulla on yksi alle kympin lasku nyt hallinto-oikeudessa ja siinä kyllä lukee selvästi mikä lasku se on mutta ei Kellalle kepaa koska joutuisivat sen maksamaan. Alkuperäisessä päätöksessä sen väitettiin olevan ihan muu lasku mitä se todellisuudessa on, oikaisuvaatimuspäätöstä piti odottaa yli 5 kuukautta ja siinä valehdeltiin vielä asia eri tavalla. Saas nähdä mitä satuja kertovat hallinto-oikeudelle, kohta on kuukauden ollut lausuntopyyntö Kelassa ja minä varmaan saan antaa siihen vastineen ihan lähiaikoina. Satujen kertominen hallinto-oikeudelle jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa olisi vakava juttu mutta ei suomessa. Aikoinaan sossu kertoi satuja hallinto-oikeudelle ja siinä oli sellainen henkiolento kun lain henki, sentään ei ollut pullon- eikä pyhää henkeä, hallinto-oikeus ei uskonut satuja vaan sossulle tuli sieltä "pataan". Pyysin hallino-oikeutta ottamaan kantaa myös noihin perättömiin väitteisiin mitä asiassa on Kelan taholta esitetty.


    • kotona.käteenvetoa

      pitäs kai köyhien elää, makaroni halpaa ja jos eteläs asunto, sieltä hurstin jonosta ku jaksaa jonottaa, saa bodata kotiin valtavien ruoka-avustuskassien kera

      kyl suomes ei köyhiä oo, joka tuutista , kirkkoki varmaan antaa almuja jos menee kerjäämään

    • aivanuskomatonta

      arvelen ette ihmiset tämä voi olla virhe vaan tarkoituksellista, mitä liekin. pitää tehdä valituksen lisäksi hallintokantelu, ehkä virkailijan hymy hyytyy.

      • Apuvaa

        Vaikea kommentoida, ku ei taas tiedä kuin tuon aloittajan kertoma. Hänellä on voinut oikeasti olla tuloja niin paljon edellisiltä kuukausilta, että tuki on mennyt hylkyyn niiden vuoksi. Aina päätöksestä voi valittaa, sekä tehdä kanteluita vaikka kiinan keisarille asti. Ei ne virkailijat noita hylkyjä ihmisten kiusaksi tee. Kyllä tuossakin toimeentulotuessa jotkut säännöt ja rajat ovat, joiden puitteissa pitää toimia. Ei sitä kaikille ja kaikkeen tuota rahaa voi syytää.. Valitukset ovat rutiinia viranomaisille. Jos hakijan valitus menee läpi, päätös korjataan ja thäts it. Ei siinä virkailijan rahat ole kyseessä..


      • aivanuskomatonta
        Apuvaa kirjoitti:

        Vaikea kommentoida, ku ei taas tiedä kuin tuon aloittajan kertoma. Hänellä on voinut oikeasti olla tuloja niin paljon edellisiltä kuukausilta, että tuki on mennyt hylkyyn niiden vuoksi. Aina päätöksestä voi valittaa, sekä tehdä kanteluita vaikka kiinan keisarille asti. Ei ne virkailijat noita hylkyjä ihmisten kiusaksi tee. Kyllä tuossakin toimeentulotuessa jotkut säännöt ja rajat ovat, joiden puitteissa pitää toimia. Ei sitä kaikille ja kaikkeen tuota rahaa voi syytää.. Valitukset ovat rutiinia viranomaisille. Jos hakijan valitus menee läpi, päätös korjataan ja thäts it. Ei siinä virkailijan rahat ole kyseessä..

        Kuten jo sanoin, niin päätöksessä oli laitettu tuloja joita ei ole. Edellisen kuukauden ylijäämä oli laskelmassa mukana, eikä siinä ole mitään muuta erityistä, kuin että siinäkin oli laskettu kulukorvaus tuloksi. Eli virkalija oli laittanut yhteensä kahdelle kuukaudelle n. 1000 euroa tuloja, joita ei ole, plus aiemman kuukauden ylijäämän kulukorvaus.
        Mutta ei tätä sinulle tarvitse vakuuttaa tämän enempää. Virkailija korjaa viheensä ja jos ei, silloin hän on toiminut tarkoituksella väärin.


    • Sossun rahan voisi tiputtaa 250e kuussa. Ei yksin elävä enempää tarvi. Saataisiin keskiluokan verot pienemmäksi ja sitä kautta kulutus nousisi todella paljon ja se loisi työpaikkoja.

      • 167-176

        Mistähän sinäkin persläpi kuvittelet tietäväsi kenenkin rahan tarpeen?
        Suomi on saanut moitteita Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta liian alhaisista tuista, 250€:n korotus saattasi päästää suomen pois tarkkailusta. Turha kuvitelle että mitään säästöjä tukien alentamisesta tulisi koska ne rahat menisivät alentamisesta koituvien haittojen kuluihin ja voi olla etteivät edes riittäisi. Verot ei ainakaan laskisi sillä kyllä päättäjät aina jotain muita kohteita keksisisvät. Varsinkin nykyinen ihmisvihamielinen jallitus (ent. hallitus) tekee tavallisen ihmisen elämän mahdollisimman vaikeakasi, tuo on nähty jo monessa asiassa, kikykin ryösti monelta lomarahat.


    • Tai poistetaan koko sossu ja jokainen tulee toimeen omillaan. Kyllä talvi karsii ja vahvat selviää, niin se toimii eläimilläkin.

      • aivanuskomatonta

        Joo, karsii se, voi karsia myös sellaisia kuin sinä. Jotkut ymmärtävät, toiset eivät.

        Siitä riippumatta, laki on se mikä se tällä hetkellä on, joten olisi suotavaa että viranomainen sitä noudattaa, niin kansalaisenkin on helpompi toimia lain vaatimusten mukaisesti.
        Jos toiveesi toteutuu, se on tulevaisuuden asia, ei tämän hetken tilanne.


      • Tai mitä jos nostetaan ne sossulandian rallua 2850ee kouraan kuussa ni kenenkään ei tarvi tehdä mitää ja kukaan ei ole kateellinen toiselle vai onko.


      • aivanuskomatonta
        Skörde kirjoitti:

        Tai mitä jos nostetaan ne sossulandian rallua 2850ee kouraan kuussa ni kenenkään ei tarvi tehdä mitää ja kukaan ei ole kateellinen toiselle vai onko.

        Henkilökohtaisesti ajattelen, että nykyisen työmarkkinatuen kaltainen vastikkeeton perustulo, jonka lisäksi voisi hakea asumistukea, ansiosidonnaista ja toimeentulotukea olisi tämänhetkistä parempi vaihtoehto. Se ei mitenkään poistaisi velvollisuutta kouluttautua, etsiä töitä ja käydä töissä, eli siis pyrkiä olemaan itsellinen ja hankkimaan oma elantonsa. Nykyisin ei valitettavasti sellainen ole käytännössä mahdollista kaikille ja tulevaisuus tuo entisestäänkin haasteita mm. robotisaation muodossa.
        Mutta tämä on minun näkemykseni ja tiedä ettei sitä suinkaan kannata riittävän suuri osa kansalaisista.


    • raikasta.ravitsevaa

      Kuka noille sossu rahoille kateellinen olis, jouvut etsimään halvemman kämpän, et voikaan asua enää edes siellä missä työtä voisi olla jne. Aina sama laulu, ainut todellisuus taitaa olla ne Hurstin leipäjonot. Kysypä muuten itseltäsi miks työttömälle ei myönnetä mitään lainaakaan sitten, no arvailehan pari kertaa. Koska ei ole maksukykyinen.

    • Voitaisiin luoda työleirit. Siellä sais vähä narkit ja juopot opiskella olemaan ihmisiksi

      • Hihihihi

        Joo.. Korkee aitaus vaan johonki erämaahan, siellä saavat örveltää ja konttia mielin määrin. Ei ois niin kova perään katsominenkaa, ku kaikki olis samas nipussa.


    • ehsher

      Työssäkäyvällä sitä rahaa onkin ryypätä, vai meneekö ne kaikki pikavippi laskuihin DD

    • aivanuskomatonta

      Aah, ihanaaaa, ne on korjattu!!!!!!

      • 167-176

        Joskus noille virkanilkeille järki tulee vasta iltajunalla, tosin joidenkin virkanilkkien iltajuna on usein myöhässä ja kaikkein paatuneimpien virkanilkkien iltajuna on kokonaan peruttu 😎


      • aivanuskomatonta
        167-176 kirjoitti:

        Joskus noille virkanilkeille järki tulee vasta iltajunalla, tosin joidenkin virkanilkkien iltajuna on usein myöhässä ja kaikkein paatuneimpien virkanilkkien iltajuna on kokonaan peruttu 😎

        No joo, itse asiassa en tiedä mikä oli ongelma viime kädessä, pitäisi jostain kysyä. Mutta yksi asia on varmaa, tätä oikeutta viimesijaiseen tukeen on päättämässä liikaa ihmisiä, jotka eivät ole perillä asioista.


    • Onneksi on olemassa köyhiä yksin huoltajia joille massi kelpaa pienestä palveluksesta. Kjäh kjäh

      • minkästeett

        Jaa, et oo saanut ilman rahaa.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe