Trumpille on vaikea myöntää, että Venäjä vaikutti USA:n vaalitulokseen. Sehän merkitsisi sitä, ett'ä Trump oli Venäjän ehdokas vaaleissa, ehdokas joka jäisi tavallaan kiitosvelkaa Venäjälle. Tosin vielä vaikeampaa on käsittää se, että Trump käytöksellään vahvistaa pahimman skenaarion, polvistuu Putinin edessä, esittää heikkoa johtajuutta.
Eipä tuo olisi paljoa vaatinut kiertää kyseinen katastrofi. Trump olisi voinut moittia Putinia ja Venäjää yrityksistä sotkeutua USA:n sisäisiin asioihin. Mutta olisi voinut myös kuitata asian sillä, että se on unohdettu, jos samaa ei jatku tulevaisuudessa.
Miksei Trump pystynyt edes alkeelliseen diplomatiaan tässä asiassa, vaan jäi täysin Putinin myötäilijäksi? Se johtuu siitä, että Yhdysvallat on vahingossa valinnut lapsen presidentiksi. Kyse ei ole maanpetturuudesta, vaan Trumpin luonteesta, joka on herkkähipiäinen mimosa, pikkutyttö, joka ei voi antaa periksi, pikkuinen, joka haluaa nauttia kaikkien suosiosta.
Minkäs Trump luonteelleen voi - ei mitään. Tätä suurta nolausta on vain kestettävä.
Miksi Trump kyykähti?
6
132
Vastaukset
- Faktaavaa
Kummisetä valitsi kummipojan Usan pressaksi. Se on salasuhde. Näin läntinen media tietottaa. Läntinen media ei valehtele se tietää, se on virallinen tutkittu totuus.
- eitarvivaalia
Voi tollot? Vai Venäjä valitsee Usan pressan?
Trump toimi täysin oikein. Ei ole olemassa ainuttakaan todistetta, että Venäjä olisi sekaantunut USA:n vaaleihin.
Amerikassa on vain piirejä ja tahoja, jotka eivät halua USA:n ja Venäjän suhteiden parantuvan, eivätkä halua rauhaa maailmaan. Heille Trumpin ja Putinin tapaaminen oli katkera pettymys. He olisivat halunneet, että osapuolet olisivat etsineet riidan aiheita toisistaan ja alkaneet väitellä niistä.
Onneksi niin ei tapahtunut. Se ei ole mitään rauhantyötä eikä palvele sitä tarkoitusta, jota varten tapaaminen oli järjestetty.- Kolehmainen.org
" Ei ole olemassa ainuttakaan todistetta, että Venäjä olisi sekaantunut USA:n vaaleihin. "
No nyt Trump myöntää, etä Helsingissä oli vähän väärät sanavalinnat. Hän myös myöntää, että vaaleihin on yritetty vaikuttaa, vaikka hän mielestään voittikin rehellisesti. Voi voi, niin myöhäistä, kardinaalimokia ei oikein voi jälkikäteen pyyhkiä pois.
Pahimmillaan USA:lla on Venäjän valitsema presidentti, lievimillään typerys, joka ei osaa lukea karttamerkkejä. Joka tapauksessa aika huono homma.
Putin valitaan vaikka kansa ei äänestäisi, kaikki tietävät, että vaalit Venäjäjällä ovat yhde sortin vitsi. Mutta USA edustaa maailman vanhinta demokratiaa (antiikki poisluettuna), joten siellä tämä on katastrofi. - vaalirahathukkaan
Mikä häpeä Usan kansalle,kun väitetään ,että Venäjä valitsee niille Pressan?
- huonohäviäjä
Hävinneen Obaman ja Clintonmummun surkea ajojahti!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331758Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533