Tuli mieleen hauska juttu viime kesältä, kun toimistolla oli uusi reipas kesäapulainen, tyttö siis. Noh, vipinäähän siinä tuli ja juhannuksen tienoilla päädyimme vähän "ylitöihin" ja kesän kuluessa tulikin paiskittua enemmän "ylitöitä" kuin työlaki sallii ("sinähän nykyään töissä viihdyt": vaimokin sanoi).
Kun kesän loppu sitten häämötti ja tytön oli määrä palata Vaasaan opiskelemaan, alkoi se tivata, että rakastanko sitä. Noh, sanoin, että juu, mutta se ei uskonut ja alkoi tivata, että mitä siinä rakastan. Koitin selittää ensin, että viihdyin sen kanssa, "ylityöt" sujuivat jne. Ei riittänyt. Noh, jatkoin, että pidin sen hinkeistä, silmistä, pepusta jne. Esineellistämistä, tyttö sanoi. Viimeiseksi kehuin silmiä ja luonnetta, mutta ilmeisesti epäuskottavasti. Lopulta myönnyin pakon edessä ja tunnustin, että vaimo on se, jota rakastan, eikä meillä voisi olla sen kummempaa tulevaisuutta, että kiitti vaan kivasta kesästä ja morjens, niikuin Tampereella sanotaan.
Ihastus särkyi ja oli paha mieli monta viikkoa.
Kun kesän loppu sitten häämötti ja tytön oli määrä palata Vaasaan opiskelemaan, alkoi se tivata, että rakastanko sitä. Noh, sanoin, että juu, mutta se ei uskonut ja alkoi tivata, että mitä siinä rakastan. Koitin selittää ensin, että viihdyin sen kanssa, "ylityöt" sujuivat jne. Ei riittänyt. Noh, jatkoin, että pidin sen hinkeistä, silmistä, pepusta jne. Esineellistämistä, tyttö sanoi. Viimeiseksi kehuin silmiä ja luonnetta, mutta ilmeisesti epäuskottavasti. Lopulta myönnyin pakon edessä ja tunnustin, että vaimo on se, jota rakastan, eikä meillä voisi olla sen kummempaa tulevaisuutta, että kiitti vaan kivasta kesästä ja morjens, niikuin Tampereella sanotaan.
Ihastus särkyi ja oli paha mieli monta viikkoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vain tottunut elämään en kanssa...
tuuri, vaimo sen sijaan saa edelleen kärsiä.