Onhan se hienoa, kun sama ihminen vuodesta toiseen jaksaa kirjoitella täällä eri nimimerkeillä. Onko kyseessä persoonan jakaantuminen, tietoiseti vai ei. Tai harrastus. Kunnia hänelle.
sama ihminen
she
5179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan se hienoa, kun sama ihminen vuodesta toiseen jaksaa lukea täällä näitä kirjoituksia.
Onko kyseessä persoonan jakaantuminen, tietoiseti vai ei. Tai harrastus? Kunnia hänelle.
Aivan.
Puhumattakaan siitä miten hienoa on, että tämä sama ihminen jaksaa yhä uudestaan tehdä aloituksia, joiden vakiosisältö kuuluu näin:
"Täällä on katkeria ämmiä kitisemässä existään joita syyttävät narsisteiksi vaikka minä suuressa viisaudessani olen näitä ämmiä koskaan edes tapaamatta huomannut että ämmät itse ovat narsistisia,ja minua huvittaa ne jutut ja haluan lukea niitä jatkossakin, mutta silti vaadin niille teksteille perustelut ja selityksen, koska itse ulkopuolisena narsisteja elämääni haalimattomana tapauksena, joka en itse ole narsisti, olen jostain mystisestä syystä silti äärimmäisen kiinnostunut narsismista ja tämän palstan kirjoituksista ja käytän kaiken aikani niiden lukemiseen ja analysointiin hienossa tähän tarkoitukseen hankkimassa uutta nojatuolissani." Kunnia hänelle.
Ei sulla ole kaikki muumit laaksossa
Tuota niin. Skitsoa tuo on eikä narsismia. Kaukana siitä. Miksi olet niin tunnevaltainen, kauhea tuska?
Outoja kirjoittelet, ei millään pahalla