Millähän saarella ???

Porin julkkispari Aki ja Rita nakuilevat ? Näin keroo sk tänään, mutta ei paljastanut saaren nimeä.
Muutenkin tämä pari tuntuu taas olevan otsikoissa. Ip-lehdessä Aki jopa rehastelee, miten usein kortti menee kuivumaan ylinopeuksista. Niinkuin se olisi jokin rehvasteluaihe..heh.
485617
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Eiks jossain Porin edustalla ole sellainen saari kuin Munakari.
Sopis ainaskin hyvin nakukirmailuun.

1Äänestä

Lähtivät eilen Leebokselle nakuilemaan.

Äänestä

Eiköhän niitä saaria ole porissa lähinnä Reposaaresta Ahlaisiin ja joissakin Lavian järvissä,
ei porissa kauheesti ole saaria vaihtoehtoja uteliaillekaan tarkastettavaksi

Äänestä
  • Konkurssin tehnyt yrittäjä ja kaupan kassa. Rita pärjäsi urheilussa , mutta siitä on aikaa. Miksi tästä Porin Matista ja mervistä tehdään väkisin juttua?

    Rita yritti kolme kertaa lääkkikseen ja Aki nyt on tunnettu suuresta suustaan. Lastakin yritetty kohta kolme vuotta. Voisin kyllä siinä puuhassa auttaa ;)

    Saavutukset puuttuvat tältä parilta. Aloittaa kyllä kaikenlaista, Aki tarttui mikkiin (mitä sitten). Ei ole radiosoitossa, eikä missään muussakaan soitossa.

    1Äänestä

  • Menestyjä82 kirjoitti:

    Konkurssin tehnyt yrittäjä ja kaupan kassa. Rita pärjäsi urheilussa , mutta siitä on aikaa. Miksi tästä Porin Matista ja mervistä tehdään väkisin juttua?

    Rita yritti kolme kertaa lääkkikseen ja Aki nyt on tunnettu suuresta suustaan. Lastakin yritetty kohta kolme vuotta. Voisin kyllä siinä puuhassa auttaa ;)

    Saavutukset puuttuvat tältä parilta. Aloittaa kyllä kaikenlaista, Aki tarttui mikkiin (mitä sitten). Ei ole radiosoitossa, eikä missään muussakaan soitossa.

    Ehkäpä pariskunnan kannattaisi avata klinikka jossa autetaan heikolla itsetunnolla varustettuja pahassa olossaan rypeviä aloitekyvyttömiä nössöjä tekemään jotain elämällään, jotain muutakin kuin ruikuttaa ja kadehtia toisten ahkeruutta.

    Ei ole varmasti mukavaa olla pahoinvoivien lokaämpärinä, ei ainakaan ilmaiseksi, yleensä terapeutit laskuttavat palveluistaan.

    Äänestä

  • Oletko jättänyt lääkkeesi ottamatta?

    "Kadehtia toisten ahkeruutta", siis täh? Tarkoitatko sitä hinnalla millä hyvänsä julkisuuteen tyrkkyilyä? Mistä olisin kateellinen: konkurssi? Vaiko suuri suu?

    Itselläni on miljoonaomaisuus, vaimo ja kaksi lasta. Hyvä työ. Enkä muutenkaan voi pahoin. Kuten vuoristoneuvos Tuura sanoi: bisnekset menee hyvin ja kuntokin on vallan mainio!

    Äänestä

  • Kuulin, että pariskunta oltiin nähty juoksevan Söörmarkun Kiimakalliolla. Varma en ole asiasta. Näin vain eräs vanha mies oli nähnyt Mannista muistuttavan pariskunna tai sitten ne oli pieniä lapsia.

    Äänestä

Rahakaris näytti puska heiluvan. Kovin pitkään tuntu veto kestävän.

Äänestä

Veikkaan, että seuraavaksi Seiska kuvaa videopätkän, kun tämä pariskunta kirmailee nakusillaan .
Tietysti kriittiset paikat on peitetty.
Tulevasta videosta tulisi suosittu varmaan. Suomi saisi ekan oskarin..
Ajatelkaa hyvät ihmiset, mikä suosio. Elokuvaura Hollyvuudissa aukeaisi ja rikkaaksi pääsisivät, kuten lehtihaastattelussa niin toivoivat.

Äänestä

Pien tarkennus aloitukseen. Porin turhin julkkispari..

1Äänestä

Miksi Asiakastiedon sivulla Akku Invest Oy:n osoite on Italiassa?

1Äänestä
  • Eikö ollut Akissa miestä maksamaan velkojaan?

    Äänestä

Ajelin veneelläni eilen Lyttylän edustalla ja näin pienessä saaressa alastoman pariskunnan, joka juoksi ympäri saarta hihkuen ja nauraen.
Oliko kyseessä tämä kuuluisa pariskunta vai joku muu. Mene ja tiedä. En jäänyt katsomaan heidän lemmenleikkejä.

Äänestä

Hinnalla millä hyvänsä pitää pysyä otsikoissa. Innolla odotetaan, mitä seuraavaksi, varmaan sieltä saaresta kuvia ja videoita. Kyllä ovat tyrkkyjä, ei voi muuta sanoa. Ei minun mielestä kukaan tavan ihminen kertoisi omia lemmenseikkailujaan julkisesti. Mutta, jospa he saavat tyydytyksensä juuri kertomalla niistä asioista. Kuvottaa.

Äänestä
  • He ovat julkkiksia. He elävät julkisuudesta. Ja te jotka eniten poraatte siitä olette suurimmat elättäjät. Jos jokainen vaan kohauttaisi olkapäitään niin aika pian unohdus korjaisi.

    Äänestä

joku väitti että hyö olisivatten höyhensaarella
voivatpa vaikka olla, kuka sen tietää

Äänestä

Taas joku juttu ip-lehdissä, missä itse herra rehvastelee, miten ihmisten päät kääntyvät heidät nähtyään.
Niin ja nyt ollaan rakentamassa uutta taloa ja talon rakentamisvaiheista tehdään televisiosarja.
Voi tätä minun myötähäpeän määrää.

Äänestä
  • Ja pyöristä maksetaan yli satatuhatta kun myy ulkomaille. Nykyinen talo vanha rintsikka jota muutettu ja siitäkin satatonnia velkaa. Miljonääriksi siitä sitten...

    Äänestä

  • Ihmettelen suuresti, mikä pankki Porissa heille vielä myöntää lainaa? Voisin vaikka lyödä vetoa että Aki ei ole vieläkään kaikkia ulosottovelkojaan maksanut.

    Sinänsä hyvä idea, saada joku tv kanava maksamaan talon rakentaminen, mutta onko tv-väkikään nyt ihan niin tyhmää???

    Äänestä

  • SuuretPuheetVaan kirjoitti:

    Ihmettelen suuresti, mikä pankki Porissa heille vielä myöntää lainaa? Voisin vaikka lyödä vetoa että Aki ei ole vieläkään kaikkia ulosottovelkojaan maksanut.

    Sinänsä hyvä idea, saada joku tv kanava maksamaan talon rakentaminen, mutta onko tv-väkikään nyt ihan niin tyhmää???

    Eihän noita remonttiohjelmienkaan kohteita TV-yhtiö maksa vaan omistajat ne maksaa, jotain saavat sitten palkkiona...

    Äänestä

  • SuuretPuheetVaan kirjoitti:

    Ihmettelen suuresti, mikä pankki Porissa heille vielä myöntää lainaa? Voisin vaikka lyödä vetoa että Aki ei ole vieläkään kaikkia ulosottovelkojaan maksanut.

    Sinänsä hyvä idea, saada joku tv kanava maksamaan talon rakentaminen, mutta onko tv-väkikään nyt ihan niin tyhmää???

    Yx satavuotistalo on nyt nyt tyhjillään Pietniemessä, sitä kuvattiin rakennusvaiheessa TV 1.

    Äänestä

  • SuuretPuheetVaan kirjoitti:

    Ihmettelen suuresti, mikä pankki Porissa heille vielä myöntää lainaa? Voisin vaikka lyödä vetoa että Aki ei ole vieläkään kaikkia ulosottovelkojaan maksanut.

    Sinänsä hyvä idea, saada joku tv kanava maksamaan talon rakentaminen, mutta onko tv-väkikään nyt ihan niin tyhmää???

    No. Eivät tarvinne lainaa. Muutama sadantonnin prätkä myyntiin ja alkaa olla talorahat kasassa. :( Miksei kukaan muu ole keksinyt myydä prätkiä tollaisilla hinnoilla?

    Äänestä

Tosiaan Porin turhin julkkispari.
Toki mäkin kiinnitän heihin huomioni, kun nään. Komea mies ja kaunis vaimo.
MUTTA siihen ulkonäköön se sitten jääkin.
Pään sisäinen kauneus se vasta oikeaa kauneutta on, se tästä parista on kaukana.

Äänestä
  • Totta, kyllä itsekin tarpeeni Ritaan tekisin jossain kt kämpässäni. En kyllä kotiini veisi taikka yöksi ottaisi, sen verran tyrkky.

    Äänestä

  • Arvoisa rehellinen. Koska olet ylläpidon suojeluksessa oleva luuseri. en katso enää tarpeelliseksi vastata idiotismeihisi. Mutta haavekuvasi muista naisista kuin äidistäsi voit unohtaa. Mihinkään todelliseen sinun rahkeesi ei riitä. Ja nyt äkkiä itkemään modelle. Jos et satukin itse olemaan provomode.

    Äänestä

  • Erikoista vuodatusta sinulla, taisin osua oikeaan kohdallasi. Itselläni on ihana perhe ja kiinteä omaisuuteni nyt ainakin on todellista. Enkä nyt pidä sitä ihmeellisenä, että kaikki eivät vain tuollaisista tyrkkynaisista pidä. Itse tekisin tarpeeni, mutta en muuta. Pitää olla pikkuisen älliäkin päässä, ja sitä sisäistä kauneutta.

    Mielipiteelläsi manimeikkeri on yhtä paljon arvoa kuin lähiöpubin tukielviksellä! Hyvää kesää, vai onko tämän kuun tuet jo juotu?

    Äänestä

Me kuulemme tästä parista vielä. Kyllä iltapäivälehdet ja sk pitävät siitä huolen.
Niin ja tietysti itse pariskunta tekee kaikkensa, että heidät huomataan.

Äänestä

Jep.. ja täytyy myöntää, et Aki on taitava käsistään. Osaa rakentaa moottoripyöriä sun muita busseja.
Toista ovat nämä uusavuttomat nörtit.

Äänestä
  • Eiköhän tuon bussin ole rakentanyt joku jo aiemmin. Jotain pikkusäätö on voinut tehdä.

    Äänestä

  • Työssäkäyvillä ihmisillä ei ole aikaa rakennella "legopalikoita" toisin kuin konkurssin tehneellä yrittäjällä. On se hyvä, että jossain muussakin on hyvä kuin suun soitossa.

    Äänestä

  • Aki on ammatiltaan timpuri.

    Äänestä

vaikuttaa ihan mukavalta pariskunnalta!

Äänestä

Mikä julkkispari?

Äänestä

Eikö poika ole helluntailainen?

Äänestä
  • Niiden Hummer ainakin aikoinaan oli usein parkissa helluntaiparatiisin pihassa Viikkarissa.

    Äänestä

Ketä nää on?nimim.ei kuullutkaan

Äänestä

Ja kohta kaikki tyhmät alkaa maksamaan heidän velkoja ,vuokramalla tätä ihana saartaa! Ihanaa! Toiseksi en maksaisi mitään heidän jumpista mitkä on muilta YouTube kanavilta tai muuten ulkomaalaisten kanaviltä napattu ja tehty vain oma versiota. Miksi ihmiset ei katso YouTube videosi missä ilmaiseksi päivän jumpat ja saa pomppia niin paljon kuin lystää jokapäivää ja ilmaiseksi? Onko vaiketa tai haluate vain rahasta muita ja huomiota? Grr heilu kysymyksiä päästä varpaisiin. Ei siis tunne katellisuuta ,kannustan ihmisiä säästämään ja panostamaan oman tulevaisuuden ja lapsille eikä vieraille!

Äänestä

Vahvasti epäilen että Reposaari taitaa olla kyseessä.

Äänestä
  • Joo, ostivat koko reposaaren ja siitä tehdään Suomen suurin terassiravintola

    Äänestä

eikö se aki ollut ajautunut rantaan vai oliko se mursu , aki kutenki oli luullut sitä ritaksi ja yrittänyt lempiä pienellä vehkeellään

Äänestä

Mistä tuo pari on saanut niin paljon rahaa? Lotossa? Eikö heillä ole oman saaren ja mökin lisäksi kallis asuintalo, jossa kaikki hienoudet, uudet kalliit autot, toinen asunto Porissa ja paljon ulkomaanmatkoja ym.? Eikö Akilla ollut vielä pahoja rahaongelmia aiemmin? Ei normi ihminen velkoja noin äkkiä saa maksettua.

Ehkä muuten mukava pari, mutta pröystäilevät liikaa muille elämäntyyliään. Miksi pitää kaikki rikkaudet esitellä somessa? Varsinkin Rita. Mistä ihmeestä he saavat rahaa tuohon elämäntyyliinsä? Luotolla,lotolla vai millä? Tuskin tuo hyvinvointityö niin paljon rahaa tuo.

Äänestä
  • Helposti tollaset mestat ostelee kämpän lisäksi jos yhteiset tulot on vaikka €70 000/vuosi,
    velkaa saa jo noilla tuloilla ihan hitosti.

    Mutta porilainen on tunnetusti kateellinen jopa syövästä jos siihen saa lääkkeet yhteiskunnan piikkiin, olette te niin syvältä.

    Äänestä

  • Perintö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti tollaset mestat ostelee kämpän lisäksi jos yhteiset tulot on vaikka €70 000/vuosi,
    velkaa saa jo noilla tuloilla ihan hitosti.

    Mutta porilainen on tunnetusti kateellinen jopa syövästä jos siihen saa lääkkeet yhteiskunnan piikkiin, olette te niin syvältä.

    Iltalehdessä taas juttu noista , voi sitä itsensä kehumista, ja taas moitittiin porilaisia, kun kyttäävät heidän elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti tollaset mestat ostelee kämpän lisäksi jos yhteiset tulot on vaikka €70 000/vuosi,
    velkaa saa jo noilla tuloilla ihan hitosti.

    Mutta porilainen on tunnetusti kateellinen jopa syövästä jos siihen saa lääkkeet yhteiskunnan piikkiin, olette te niin syvältä.

    Siis meinaat että tuollaisilla tuloilla voisi olla velkaa (Lainaa) n. Miljoona euroa?
    Ja toiseksi, heillä ei ole tuollaisiakaan tuloja

    Äänestä

Taukokari.

Äänestä

Kuulin juorun, että olisivat kirmailleet Söörmarkun Kiimakalliolla. Joku paikallinen maajussi oli nähnyt. Oli luullut pariskuntaa lapsiksi, mutta kun oli katsonut tarkemmin, oli tunnistanut heidät.
Olivat pitäneet kauheaa meteliä, kun kaikki hirvet ja peurat olivat kaikonneet alueelta.
En nyt tarkoita sitä meteliä, vaan Aki oli kiroillut koko ajan ja Rita hihittänyt.
No tämä vaan huhu. Totuutta en tiedä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pesualusta kirjoitti:

Porin julkkispari Aki ja Rita nakuilevat ? Näin keroo sk tänään, mutta ei paljastanut saaren nimeä.
Muutenkin tämä pari tuntuu taas olevan otsikoissa. Ip-lehdessä Aki jopa rehastelee, miten usein kortti menee kuivumaan ylinopeuksista. Niinkuin se olisi jokin rehvasteluaihe..heh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu