Vanha ihastus

Olin aikanaan yläaste-lukioaikana ihastunut yhteen poikaan, mutta emme koskaan edenneet silmäpeliä pidemmälle. Meistä ei kumpikaan silloin tunnustanut toisillee ihastumistaan, vaikka meillä molemmilla ilmeisesti oli vipinää toisten suuntaan. Nyt kuitenkin monien vuosien jälkeen olemme sattumalta nähneet ja katseemme ovat taas kohdanneet mm. kaupoissa. Itse olen kahden lapsen äiti ja tamä katsekontaktimieskin seurustelee. Olen monta kertaa suunnitellut paljastavani, että olin joskus kouluaikana ihastunut häneen. Olisikohan soveliasta?
3587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mullakin melkein samanlainen tilanne. Yläaste-lukioaikainen ihastus muuttanut samaan kaupunkiin opiskelemaan kait. Ehkä sitä tulee joskus törmättyä baarissa ja juteltua asiasta. Itse aattelin kertoa kunhan sopiva tilaisuus tulee. Selittää ehkä vähäsen niitä tuijotteluja :O Ja jos molemmat on sinkkuja niin siitähän voi seurata mitä vain.

Äänestä

Katsoin tuossa mennäpäivänä englantilaisen dokumentin ruotsin televisioista rakastumisesta. Siinä oli yksi vanha mies, joka kaipaili lapsuuden ihastuksensa perään. Homman nimi oli se, että hän oli ollut ihastunut tyttöön joskus 6-vuotiaana ja yllättänyt tytön (ja itsensäkin) pussaamalla tyttöä:)

No, maailma kuitenkin erotti heidät, mutta mies ei koskaan saanut mielestään tätä tyttöä. Molemmat menivät naimisiin tahoillaan, saivat lapsia, mutta ihastuminen jatkui. Mies yritti yli 40 vuotta etsiä tyttöä jonkinlaisella innolla, kunnes hänen vaimonsa kuoli syöpään. Sen jälkeen mies alkoi toden teolla etsiä tätä kadonnutta tyttöä- kävi vihkiluvat yli 40-vuoden ajalta läpi, kunnes törmäsi tytön nimeen -51 vuodelta. Mies sai selville, että tyttö (tai nainen) asui Australiassa, lähetti tälle kirjeen, johon tyttö vastasi. Hieman myöhemmin mies matkusti tapaamaan tyttöä Australiaan.

Lentokentällä bongattuaan tytön (siis yli 60-vuotiaan naisen jo) tämä mies meni tämän luo, yllätti tämän muiskauttamala pusun samalla lailla kuin yli 50-vuotta sitten. Sillä hetkellä molemmat rakastuivat toisiinsa samalla tavalla kuin 6-vuotiaina:)

Hmmm...ei nyt liittynyt sinun tapaukseesi kai suoraan, mutta Se Oikea on oikeasti olemassa- vanha ihastus ei kuole koskaan. Onnea sulle, mitä sitten teetkin:)

Äänestä

Mikset kertoisi. Tuskinpa hän pahastuu asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiinaL kirjoitti:

Olin aikanaan yläaste-lukioaikana ihastunut yhteen poikaan, mutta emme koskaan edenneet silmäpeliä pidemmälle. Meistä ei kumpikaan silloin tunnustanut toisillee ihastumistaan, vaikka meillä molemmilla ilmeisesti oli vipinää toisten suuntaan. Nyt kuitenkin monien vuosien jälkeen olemme sattumalta nähneet ja katseemme ovat taas kohdanneet mm. kaupoissa. Itse olen kahden lapsen äiti ja tamä katsekontaktimieskin seurustelee. Olen monta kertaa suunnitellut paljastavani, että olin joskus kouluaikana ihastunut häneen. Olisikohan soveliasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu