Vanhanaikainen ilta

MrB kirjoitti:

On vanhan aikainen ilta.
Kaksi korkeaa,
valkoista kynttilää valaisee kesäistä iltaa.
Huoneeni täyttyy jousien soitosta.
Kesäilta ei pidä kiirettä.
Yö on lämmin kun se saapuu

Schubertin sävelet hiipivät ihoni alle,
ne sykertyvät sinne
– juoksevat elohiirinä selkääni pitkin.
Jousista huolimatta on hiljaista.
Taivas on tumma.
Pilvet vapaita kulkemaan
Huomisaamu ei ole täällä,
–pitkät kynttilät palavat hitaasti

Musiikin hiljaisimpien sointujen takaa
kuulen putouksen hiljaisen laulun.
Se saavuttaa minut kuin aina ennenkin.
Kuinka monta iltaa,
– kuinka monta yötä olen kuunnellut…
Kuinka monta kertaa olen nukahtanut sen turvalliseen,
yksitoikkoiseen hyräilyyn.

Edessäni pöydällä on muutama kuva…
Kohtaan niissä nuoren naisen katseen,
– aivan kuin kohtasin sen silloin
Vaikka silloin kohtasin sen linssien,
– peilien ja lasien takaa.

Olet niin nuori,
*) neiti Cecilia Lind.
Katseessasi on aito ihmettelevyys.
Hymyilevissä silmissäsi aikuistuva vakavuus…

Katsoit suoraan kameraani,
näkemättä minua sen takana.

Olet niin nuori,
neiti Cecilia Lind.
ja minä–
*) – Fredrik Åkare
olen vailla valinnan varaa.

Ystäväni, saat minut heikoksi.
Koko maailmani on rakastunut sinuun.
Kosketat kättäni ja saat minut sulamaan.
Hiljaa ja hitaasti soluu elämä uomassaan.

Pidät minua pehmeässä otteessasi.
Tietämättäsi tai tahallasi vangitset minua.
Olen rakastunut sinuun,
neiti Cecilia Lind

Tunnen helpotusta sanoessani sen.
– En tahdo tehdä tunteelleni mitään.
– en sammuta, en ruoki sitä.
Aika on ainut jonka omistan.
Sinä olet oma itsesi,
sydämesi on sydämesi.

On kesä.
On vihreää
On ilta
– ja on juhannusaatto.

Kun kevät lähestyy
Kun kesä itää,
olen jälleen yhdeksäntoista.
Vajoan tunteisiin
uppoan voimattomana
minua katsoviin silmiin.

Istun paikoillani,
kirjoitan kirjettä.
Yö vaeltaa kotini lävitse.
Se sammuttaa kynttilän
ja sytytän sen uudelleen.

Vesiputous kohisee ulkona
tuuli kosketta liekkiä
ja se herää hetkeksi elämään.
Varjot leikkivät,
vaeltavat tuokion,
mutta rauha laskeutuu
ja kaikki ympärilläni pysähtyy.

En opi koskaan,
en halua ymmärtää…
– en kysy miksi mietteeni ja tunteeni tanssivat ja kieppuvat.

Istun rauhassa,
mutta mielikuvitukseni temmeltää valtoimenaan.

Minä,
Fredrik Åkare,
jolla ei ole mistä valita,
haluaisin koskettaa kättäsi,
neiti Cecilia Lind.

Herra Fredrik Åkare istuu yksinään,
eikä yksikään sydän,
ei yhden ainoan elävän sielu
voi aavistaa
mitä liikkuu värisevän ihoni alla.
– missä ajatukseni lepää
minne uneni kantaa.

Kesäillassa on hämäryys
joka luo unelmaa.

Se saa minut kaipaamaan,
– etsimään ystävää.
Seisoisin mielelläni illan auringossa
katsoen kuinka sen hehku hiljaa katoaa.
Haluaisin nähdä
kuinka se värjää taivaan ja meren hehkuvaan punaan.

Haluaisin kietoa tyhjät käteni ympärillesi
ja antaisin sinun nojautua itseäni vasten.

Kotiini,
himmeään huoneeseeni,
kuuluu kellojen sointi.
Vaski helähtää ja kuolee hiljaa pois.

Aika karkaa
Mutta minulla on aikaa.
Ja sydämesi kuuluu sinulle.
– siihen saakka kunnes tunnet toisen sydämen
mittaavan oman sykkeesi tahtia.

Ja minä kohtaan jonkun
joka ottaa omakseen eksyneen, valvovat uneni.
– joku vastaa katseeseeni
ja uppoamme toistemme uteliaisiin katseisiin.

Sinä olet hän
joka muistuttaa minua siitä
että elämä on aina nuori.
– että surun päivien summa on mitätön
verrattuna päiviin jotka todella olen elänyt.

Menetetty kesä ei vanhenna ketään.
– rakastun ja kadotan ajan
ja sen tajun.

Minä,
– Fredrik Åkare,
en ole vanhempi kuin kesäinen varsa.
– ja sinä,
neiti Cecilia Lind,
olet aivan kuin minä.

Olet kaksoseni ajassa,
– ei vuosissa,
viikoissa nähden

Minulla on oma tapani,
sanon sanomani vaikeimman kautta.
Asetan sanani tyhmän tavoin.
Tiedänkö itsekkään mitä tarkoitan ja sanon?

- mutta...
haluan käyttää sinusta sanaa "minun"
– haluan kutsua sinua sanalla ”ystävä"

Kaksi sanaa
jotka sitovat meidät elämään
Kaksi lyhyttä nauhaa,
vahvoja kuin elämä itse.

Jos niitä hoidetaan,
ne kestävät ikuisesti.
Jos ne jäävät oman onnensa nojaa,
murtuvat ne yhdessä yössä

On vanhanaikainen ilta
Istun juhannusaattoiltaa.
Pöydällä palaa kaksi valkeaa kynttilää.

Huoneeni täyttyy jousien soitosta.
– eikä kesäilta pidä kiirettä.
Yö on lämmin kun se saapuu

Schubertin sävelet hiipivät ihoni alle,
ne sykertyvät sinne
– juoksevat elohiirinä selkääni pitkin.

Jousista huolimatta on hiljaista.
Taivas on tumma,
– pilvet…
...vapaita kulkemaan




*)
En tahdo paljastaa ketä runoni koskee..
Siksi lainasin runoni henkilöille heidän nimet.
Nimet fröken Cecilia Lind ja herr Fredrik Åkare on lainattu
Cornelis Wreeswijkin tunnetusta ja unohtumatton kauniista
balladista.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä