Reaganilta: Keskipiste on kärsämäkinen ilmiö

Selänne -lehden tekstiviestiosiossa oli taassen luettavissa muutamankin kuolevaisen sieluparan huolia ja murheita, turhia toiveita. Nimimerkki "sen pituinen laulu" vaati Kärsämäkeä poistamaan oman keskipisteensä. Mahdoton ajatus! Selänne- lehden kirjoittaja unohtaa historialliset näkökohdat. Suomen aluemerikeskipiste on sijainnut Kärsämäellä aina heinäkuuhun 1995 asti. Tämän jälkeen valtakunnan maarajojen ja aluemeren ulkorajan muodostaman tasoprojektioalueen painopiste on siirtynyt Kuusaalle, jos kohta sekin voidaan lukea Kärsämäen hyväksi siinä mielessä, että kuusaalaiset asioivat enemmän kärsämäellä kuin Haapajärvellä. Muistamme joitain vuosia sitten käydyt keskustelut kun kuusaalaiset olivat valmiita anomaan kylän liittämistä Kärsämäkeen. Tuolloin syynä oli Haapajärven kouluverkon alasajo ja Kuusaan kansakoulun sulkeminen. Kuusaan tapauksessa voidaankin oikeammin puhua ns. Kärsämäen talousvyöhykkeestä, mutta tästä kirjoitan myöhemmin.

Piippolalle on annettava sen verran myöten asiassa, että manneralueen ja suurimpien saarten mukainen keskipiste on vielä Leskelässä. Maankohoaminen muuttaa kuitenkin Suomi-neidon kurveja siinä määrin, ettei tämäkään keskipiste tule olemaan pitkäaikainen vaan siirtyy tulevaisuudessa vain tietyn ajanjakson mukaiseksi "historialliseksi keskipisteeksi" aivan kuten Kärsämäen Keskipiste tänä päivänä on. Koska Suomen voi määritellä monella tapaa, moniko muistaa Kestilän keskipisteen. Tämä keskipiste lasketaan maarajojen ja merenrantaviivan mukaan.

Myös Puolangalla on keskipistemonumentti, jossa on Manner-Suomen niin sanottu keskikohta eli puoliväli. Se on laskettu puolittamalla ensin Manner-Suomi pohjois-eteläsuunnassa eli Utsjoen Nuorgamista Hangon Tulliniemeen ja tältä leveyspiiriltä uudelleen länsi-itäsuunnassa Oulunsalosta itärajalle.

Maantieteelliset keskipisteet ovat oivallisia turistikohteita. Lisäksi voidaan todeta niiden olevan osa kunnan identiteettiä. Kärsämäen keskipiste on tätä kumpaakin ja juuri sopivasti paanukirkon kyljessä. Summa summarum: Kärsämäen keskipiste on historiallinen tosiasia jota ei käy kieltäminen. Keskipiste on ja pysyy Pyhäjoen ahteella. Toivottavasti kunta muistaa markkinoida myös tätä kohdetta. Kärsämäkiset yritykset ovat tähän hyvin tarttuneetkin. Onhan meillä K-market keskipiste, Keskipisteen hammashoitola, Hotelli keskipiste ja Keskipisteen kukkakauppa vain muutamia mainitakseni. Jotkut kylämme ovat myös huomioinneet keskipisteulottuvuuden markkinoidessaan itseään. Porkkalan kyläseuran kotisivulta voi lukea esitellytekstin: "Nelostietä Oulusta etelään päin matkaava ei voi välttyä huomaamasta Suomen maantieteellisen keskipisteen tuntumassa sijaitsevaa Porkkalaa."

Yhteenvetona voidaankin todeta, että keskipiste on monella tapaa (ja ennen kaikkea) kärsämäkinen ilmiö. :)

24

913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9pistettä

      "Valkosentalon Lehdistöattashea tempasi!

    • jabulinatbois

      Puolangan keskipisteen sabloonalla voi katsoa, että ottamalla merirajat maarajojen lisäksi huomioon, yksinkertaisesti leikkaamalla kartta em todellisten rajojen mukaan ja tasapainoittamalla nuppineulan kärkeen, siinä missä karta on tasan/vaakassa, keskipiste on siinä.

    • onkosiirtymää

      toinen konsti on laitta kysymy #Piilaaksoon jossa 100megalobsia/s tietokone laskee suomen keskipisteen ja sama kysymys Putinille, em vastausten perusteella sitten nuppineeula tökätään siihen välille, samalla saahaan viitteitä ulkopolitiikan "painopisteestä.

    • koordinaatit

      kolomaskonsti tieten on, että #Reaganin luettelemat keskipisteet merkitään kartalla ja viivottimella vedetään jokaisesta pisteestä viivat toisiinsa ja missä useimmin viivat toisensa leikkaa niin siinä on sitten tulevan Maakunnan keskipiste.
      Voisihan em tavoin myös ottaa velkaisimmat kunnat ja missä viivat leikkaa useimmin toistensa yli, niin että muodostuu keskittymä, niin siellä on tulevan Maakunnan velkamonttu joka synnyttää uutta velkaa.

    • sepäsiitä

      em konstit synnytti jo vahvan intuitiivisen olettaman, että kaikkien talouden viivojen yhtymä -rypäs on Kärsämäkeen, eikä se siirry maannousemalla-ja tai merenpinnan laskumolla, kuten geologinen piste heiluu, kuin #Hermannin uuninpohja.

    • litoriananmeren

      "alue-merivesi myös sijaitsi Kärsämäen Engelinkirkon -ristin yläpuolella, 28 m yli nykyisen-ristin on merivesi-pinta ja Longh-nessiset uinnu.

    • tiekiinaaan

      ohittaessaan tulevan Kärsämäen, em merivesi- aallokko (ei vihreä) on tyssäny Pienenmäen lännenpuolen kivikkoon ja Viitamäen lännenpuolen peruskallioon (merensaaret), ne kiertäen, seuraavaksi Viere3män kukkuloihin (merensaaret) ja pohjoisempana Kuusamooon rinteisiin (tuleva hiihtokeskus) kahtapuolen jakaantuen; tulevaan #stalininkanavan uomaan (kaivettu puulapioilla kallioon) ja tulevan nyky-skandinavian-alueelle leviten (josta jäljellä on #niin pitkä kuin syväkin on järvi Inarin)

    • kovatkriteerit

      em vain selvennyksenä nykyiselle Keskusta- Valtuutetulle(huom iso V) ja Kh-jäsenelle ja kaikki ansiomerkit lisäksi mitä hauta-saatueessa etukenraali kantaa, kun "HÄN toivotti allekirjanneelle; "panna #kakkoseen ja mene Kiinaan", em vaatimuksesta nöyrästi alistuen selvitin vanhan meritien Kiinaan, mutta #kakkoseen panemista en ole vielä oppinut, haluatko siis oi Kingi kaikkein arvostetuin kuntapolitikko(ei Koski) sen minulle opettaa, kahen viikon housusi kävelyt nilkoissa tstolla ei vielä vipua väräyttänyt, joten ; tie pohjoiseeeeh! on selvä, mutta miksi sinne, motivaatio puuttuu, olen syvällisesti (tapani mukaan) em vaatimustasi pohtinut ja tullut tulokseen, että Kärsämäki-"päävaltuutettu mainostaa etelän"homoja lisätä kaasua Kärsämäen kohdalla, eikä vielä siinä kaikki, #kakkoseen panna vasta Kiinassa!

    • ystävällisestiPS

      Koska "Areena on vapaa, haluan buucaavata, seuraavaa, S-24 Kärsämäki-osiolla olen toistuvasti esille tuonnut noin nimennyt maatalous -tuottajin alle tuotantokustannusten elintarvikkeitten-tuottamisen, hallituksemme EU bisnesmannien persnöyhtän suutelemisen suosion kannatuksen säilymisellä.
      mm Kämäki m-tuottajat ei uskalla sanallakaa vastata S-24 Ps-viesteihini , Keskustan alenevan puoluekannatuksen aivo-ödeemän vuoksi ja omankylän sanktioitten pelossa, mutta, kyllä em hiljaiset-sielut(kuolleetkin on kirjoilla) kustaat vastaa jopa kysymyksellä #onko sinulla asetta, em kertoo siitä, kuinka rehellinen Ps- kannanotot koskee kipeästi Keskustan alle tuotanto kustannusten jäsentensä loppuun-kuluttamia kengänpohjia!

    • ääliöt

      em lisäys, koska on toivottu, siis, luuletteko, ja ette´te luule vaan pelkäätte, että luulette väärin ja niin te luulettekin, koska luulohan ei ole tiedon väärtti!
      EU- oikeisto huijaa Suomea olemaan omilla rajoillamme ja rahoilamme etuvartiossa EU hyväksi Venäjällä pelotellen, tosiasiahan on, että vihollinen on jo rajojemme sisällä järsien kansan- tuotettamme omaan ja Amerigan Venäjän vastaiseen puollustukseen, näyttönä on USA-asettamat ja EU -hyväksymät kauppa-sanktiot, joka Suomen Maatalouden tappaa vääjäämättömästi, sitäkö the Suomen maatalouden Keskusta-Kustaat itselllenne haluatte??????

    • panekakkoseen

      GreatAgain!, niin ja Suomen avulla, luuletteko, tai siis, ette te mitään luule, kun ettete mitään pässinpäät tiedä, vaan Keskusta hegemonian orjan polittisesa köydessä kuokitte USAlle mandaattia.
      Tilanteen esgaloituessa Suomi jää yksin(kuten jäi) miksi, siksi, kun Venäjä hallitsee Suomen Usan joukot ja apujoukot, siis miten se on mahdollista? siten se on mahdollista kun Vnäjän valtavilla sotilas-resusrheilla voi heiluttaa koko euroopan joukkojen painopistettä, puollustaa vaikka etelä kiinan merta, siellähän se on jo minäkin Kärsämäen tärkeimmän kunta-valtuutetun käskystä!( ei Koski)

      • hoituliliini

        joo ja nyt otat iltalääkkeet ja menet nukkumaan. Eikös vaan.


    • joojasiis

      kumpi?

    • vastaahuutoosi

      siis kämäessä "aktiivi-S24 kirjoittaja kirjataan ja noterataan iltalääkkeellä nukkumaan, haluaisinpa nähd kys. "hoituliinin hoito-pätevyyden paperit?

    • kukasinäolet

      asdia tutkitaan perinpohjin!

    • opetansinua

      "hoituliinin komments viittaa kommenttissani esiintyvään ja tunnistettavissa olevaan as os sidonnaisuuteen, mutta voiko tuollainen hoituliini"julkisesti tietää suositella mieliala-lääkitystä S24 kirjoittajalle, mielestäni ei!
      tutkitaan, oletko "esterin hoituri.

    • maastaolettullutmaaksi

      kyllä sinusta #hoituri tulee, mutta, ei suoraan laestadiulaisn siunaamana

    • hirviäeii

      jaha, hän onkin #Oulunsuuluulainenen alias Koposperän mestari-hiihtaja, jolle jäi v 1973 ikuisuus- syndrooma aivoihin, kun minut kopsattiin Oulun Metsänparannuspiirin tstolle ja hän jäi paikalliselle-kylä tstolle joka aamu kurkkusuorana huutamaan; "Hirvi vai eiiiii!

    • eikaikkiinkkarit

      ja miten onkaan, hänen lankonsa on perinyt samaa, mutta hän ei huuda #hirvi vai eiiiii, vaan huutaa; 40 kg hilvelihaa metsätie-osakkailta, maksuksi, kun HÄN on suunniteluut metsätien.

      • Juhantalonkoira

        Mulle kerto itse "Lankkumäki" että hän suunnitellut metsätiet pitäjään ja osan Kärsämäki-Pyhäntä maantietäkin.


      • vaisillee
        Juhantalonkoira kirjoitti:

        Mulle kerto itse "Lankkumäki" että hän suunnitellut metsätiet pitäjään ja osan Kärsämäki-Pyhäntä maantietäkin.

        katohan Lankkua", oli muuten 80-luvulla #evakkoreen kanssa ja paikallisen k-veen #liikemiehen kanssa metsällä, sattumoisin isäni metsäsaralla, ampuivat aivan pleesti rintamassa, kops haulikkoni ja nopsin ko herrat kiini, kysyin, että mikä on homman nimi kun heti aamusta ainakin 100 lks jo ammuitte, horottivat nauraa, että pikkulintuja ammutaan, minä että onkos lupia pikkulintusia ampua ja onkos ko metsänomistajalta lupaa, no ei ollunna, niin kehoitin siirtymään sinne missä oli lupa pikkulintuja ammuskella, k-vetinen poltti nortin ja päreensä, alkoräkyttään, minä että lähetää polliisiasemalle jos et raoohootu, Lankkumäki sano, että nono eihän me nyt laittomuuksia olla tultu..


    • Yrpäjooseppi

      Ja jäätelöä kiosk. Isä meidänkin puolesta ja vastaan mielelläni myös muita kokoja sitten vielä kerran viikossa saisi niin hyvä tulee

      • nainonnahtydignoosi

        ilmeisesti et ottannu pillereitäs illalla. tekstitulvan perusteella tarttet leikkaushoitoa.


    • välikylänen

      Reegani jos kuka on nostanut käsmämäen itsetuntoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe