Paikallisen Pradvan mukaan kunnanjohtajan pesti kiinnostaa. Hakijoita 7 hlöä. Hakuaika päättyy 31.8.2018. Kuka valitaan kj Murron työn jatkajaksi?
Kenestä Rautavaaran kunnanjohtaja?
82
2226
Vastaukset
- inhimillinen
Tärkeintä on kunnanjohtaja, joka ei ole kenenkään eikä minkään ryhmän manipuloitavissa, on osaaja, asiakokonaisuuksien hallitsija, kielitaitoinen, laaja maailmankuva, hyväkäytöksinen, ihmisiä asiallisesti kohteleva (siis ei epäasiallisesti käyttäytyvä), ei epätasa-arvoisesti alaisiaan kohteleva, samassa organisaatiossa eikä varsinkaan suorassa alaissuhteessa sukulaisia tai muita lähipiiriin kuuluvia, ei poliitikko ym. ym. ym.
Voi olla, että tuollaista on vaikea löytää, mutta tärkeää on koulutettu, kielitaitoinen osaaja, jolla on oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden arvot kohdallaan eikä oman edun ja lähipiirin edun tavoittelu ole tunnusomaista ja joka ei ole helposti johdateltavissa. Suotavaa on myös, että ei ole minkäänlaisia kontakteja paikkakuntaan. Näin voi aloittaa työnsä puhtaalta pöydältä ilman minkäänlaisia ennakkorasitteita ja voi sitoutua työhönsä täysillä.
Palkkaus ja johtajasopimus tulee rakentaa myös siten, että on ehdottomasti kunnan korkeapalkkaisin virkamies ja johtajasopimus sellainen, että uskaltaa toimia itsenäisesti ja järkevästi.- jaahas1
Eipähän tarvitse maksaa palkkaa kun valitsette suosiolla Munahaukan. Hän hoitaa elantonsa itse.
- Syväri
Ehdottomasti koulutuksena kunta-alan ammattituktinto: kunnallistutkinto tai hall.maist. Pääaineet: kunnallistalous ja kunnallisoikeus sekä digitalisaation käyttötaito kunnan markkinoinnissa.
- Ehdottomasti
Rautavaaran kunnanjohtajan virka tulee muuttaa Pormestamestariksi 1.2.2019. Malliksi Paltamon kunta. Pormestariksi esitämme nykyistä dynaamista kunnanjohtajaa.
- eipormestaria
...vai pormestarin viraksi.
Se olisi viimeinen isku Rautavaaran kunnalle. Mistä löydettäisiin edellä mainittuja osaajia sellaiseen tehtävään? Nykyinen kunnanjohtaja on dynaaminen, joten kunta voisi neuvotella jatkosopimuksesta kunnanjohtajana, mutta hänenkin aikansa tehtävässä on rajallinen ja sen jälkeen olisi jo vaikeampi valita samanlaista pormestaria.
...eli nykyisen kunnanjohtajan kanssa tulisi neuvotella jatkosopimus. - Akaa
eipormestaria kirjoitti:
...vai pormestarin viraksi.
Se olisi viimeinen isku Rautavaaran kunnalle. Mistä löydettäisiin edellä mainittuja osaajia sellaiseen tehtävään? Nykyinen kunnanjohtaja on dynaaminen, joten kunta voisi neuvotella jatkosopimuksesta kunnanjohtajana, mutta hänenkin aikansa tehtävässä on rajallinen ja sen jälkeen olisi jo vaikeampi valita samanlaista pormestaria.
...eli nykyisen kunnanjohtajan kanssa tulisi neuvotella jatkosopimus.Johan olisi älytön teko! Nykyinen on ajanut kunnantalouden kuralle ja tehnyt älyttömia liikkeitä muutenkin. Toiseksi, ei hän ennätä muuta kuin hoitaa tulevaa kunnanlääkärin virkaansa. Aloittaa nyt oppisopimuskoulutuksen lääkäriksi. Eli kuvanneen miehen hurahtaneisuutta hyvin.
- Totuustästähetkestä
Nykyinen on pelastanut kunnan, mutta mitä sanottaisiin aikaisemmista ajoista. Kunnalla on nyt puskuria taseessa kohdata heikompia aikoja. Olkoonkin, että on velkaa, mutta on investoitu hurjaa vauhtia. Ovat olleet tarpeellisia investointeja kunnan säilyttämiseksi edes tällä tasolla ja tulevaisuudessa itsenäisenä. Kyllä uudella kunnanjohtajalla on talouden puolesta kohtuullisen hyvä aloittaa. Monessa muussa pikkukunnassa ovat asiat paljon huonommalla tolalla..
Mitä tulee tuohon "oppisopimuksella lääkäriksi" tulee ottaa läppänä. Johan kaikki tajuavat, että sitähän se on, kun tietää, mitä on lääkärin koulutus - ja - kaikkihan sen tietävät.
- MaTikkaManu
Ilman muuta jatkosopimus. Onko nostetta?
- Tallaaja
Onko hakijoita omasta kunnasta?
- äläluotamihinkään
Voisi kysyä paremminkin, että löytyykö hakuehdot täyttävää hakijaa omasta kunnasta.
Parempi on, jos löytyy sellainen hakuehdot täyttävä ehdokas tai ehdokkaita, joilla ei ole minkäänlaisia sidonnaisuuksia Rautavaaraan ja ovat niin omillaan ajattelevia, ettei ole kenenkään manipuloitavissa. Rautavaaralla vaaditaan vielä yksi ylimääräinen aisti, joka pystyy näkemään heti ja etukäteen kaikki negatiiviset piirteet.
Lähtökohtaisesti pitää epäillä kaikkea.
- korkolainen
Entä tämä Rannankylän naisasukas? Viime vuonna vaati nykyisen kj:n erottamista heti.
- KukaTeki
Kuntalaisaloitteen tekijänä oli Pirjo Korkalainen 13.12.2017. Katso miten käsiteltiin www.rautavaara.fi/ Kunnanhallitus 5.3.2018 § 62.
- jep1
ei ainakaan kukaan tästä tietystä koulun perheestä, voi luoja sentään
- ZeroZ
Rehtorin vaimon P. K:n kuntalaisaloitteelle kunnanjohtajan erottamisesta ei voi kuin naureskella. Se kertoo surullisen syvästi enemmän aloitteen tekijän luonteesta kuin kunnanjohtajan toiminnan moitittavuudesta. Miksi työnantaja ei vienyt asiaa poliisille?
- EhtoojaTotuus
Miksi kunta ei vienyt asiaa poliisille?
- Anonyymi
Kunnanhallituksen jäseneltä Rauni Pursiaiselta
meni pupu pöksyyn.
- Asukas
Ei tule olemaan helppoa uudella kunnanjohtajalla: Miten SoTesta selvitään? Miten naitetaan Maakuntahallinto Terveydenhuolto Valinnanvapaus yhteen 1.1.2021?
- peliäkäydäänjo
Senpä takia siihen tulee valita täysin ulkopuolinen, todellinen ammattilainen, eikä paikallisia oman edun, suvun ja erilaisten kuppikuntien etuja ajavia.
- EiOleMitäänTietoa
Kuka on tämä kunnanjohtaja ehdokas numeroa 1: Munahaukka?
- Eiasiallista
Näköjään Rautavaaralla ei osata tästäkään keskustella asiallisesti.
Tämä kertoo kunnan henkisestä tilasta.
- Jahtipitäjästä
Laaja kannatus on Rautavaaran seurakunnan kirkkoherra Juhalla. Kannatan.
- kannatetaan
On jämäkkä kirkkoherra ja on pitänyt seurakunnankin asiat kunnossa.
- Onmistävalita
Nyt on ainakin kunnanjohtajakanditaatteja, liki 20.
Ei tarvitse paikkaa panna uudelleen avoimeksi ja valinnankin voi suorittaa ennen nykyisen eläköitymistä.
Toivottavasti saadaan jämäkkä kj, jokaa laittaa nykyisen sisäpiiri-ja hyväveli-sukulaispiirit järjestykseen eikä ole kenenkään eikä minkään piirin manipuloitavissa.
Toki vaaditaan muitakin avuja, mutta tuossa aluksi! - päättäjätratkaisee
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/hallitus-puolangan-johtajaksi-esko-rautiainen/
Nyt on tyrkyllä varsinainen kandidaatti. Jos Rautalammilta vielä exitit niin sitten ne on kolmannet peräkkäin. Ryhtykää jo valmistelemaan johtajasopimusta.
Äkisti on takki Eskolla kääntynyt. Edellisen kerran takaraivossa päästä Kainuuseen, nyt vaihtuikin Pohjois-Savoon? - Rysto
Vaekka siitä sahamiehestä joka asunna saonassa hesassa, ni raohallisimpinä aekona voes sahata varkka ihmisten puita kunnantalon takana kenttäsirkkelillä.
- jormestari
Laettakkee pormestarin virka aaki , niin Kaavilta ois tarjolla heti yks takin kääntäjä . Voidaan jopa tuoda, jos huolita. Uusi kunnan nimi olisi varmaan sitten JRvaara
- vähänihmetyttää
Kuka kj-hakija ei haluaa nimeään julkaistavaksi?
Miksi?- ihmetelläänsitten
Kyllä se selviää kohta, jos kutsutaan haastatteluun tai kun tehdään ansiovertailu.
- kertoojostakin
Tuntui jo välillä, että kj on jätetty ilkeilyltä rauhaan, mutta jopas oli joku tölväissyt naureskelijoineen tuolla fb:ssä.
Eikö näillä tölvijöillä ole fiksumpaa hommaa?
Kiusaamisen makua on jälleen ilmassa. - A.T.Sukas
Pitäjäläisen mukaan hakijoita on 18. Ei yhtään kunnanjohtajaa!
- ParastaValitaan
Hakijoina ei yhtään kunnanjohtajan virassa olevaa hlöä. Miksi? Nykyisellä kunnanjohtajalla on kaksi kunta-alan ammattitutkintoa: kunnallistutkinto ja hallintotieteiden maisteri. Kunta-alan johtajakokemusta vuodesta 1976. Eihän Rautavaaran kunta pidä huonompaa valita. Virka kannattaa laittaa uuteen hakuun.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Parasta mitä kunnassa on tapahtunut vuosikausiin on nykyinen kj.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta mitä kunnassa on tapahtunut vuosikausiin on nykyinen kj.
Totta. Ihan yliveto entiseen verrattuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ihan yliveto entiseen verrattuna.
Missä liene ainakin jotkut saa sanella, valinnat ainakin joihinkin sukuihin on hyvin onnistunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä liene ainakin jotkut saa sanella, valinnat ainakin joihinkin sukuihin on hyvin onnistunut.
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Huh huh mutta mitä aikaansaanut, eipä aihetta rehentelyyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Ei ole tainneet tietyt vielä varoituksia tehtailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huh huh mutta mitä aikaansaanut, eipä aihetta rehentelyyn.
Kunnan talous on saatu kuralle alle 2 vuodessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Totta. Näin juuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Hyvin skriivattu, kyllä jämpti on näin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan talous on saatu kuralle alle 2 vuodessa.
Kunnan talous on kriisissä. Koko henkilöstöä odottaa saneeraus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Hyvä valinta oli. Harmi vain kun joutuu vetämään nyt nyörit tiukalle edellisten törsimien rahojen myötä. Jonkunhan se on tehtävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä valinta oli. Harmi vain kun joutuu vetämään nyt nyörit tiukalle edellisten törsimien rahojen myötä. Jonkunhan se on tehtävä.
Kunta politikkoja syytä yksikään kunnanjohtaja ei yksin velkaa tee. Esittäkää vähemmän törsyy kohteita, niitä näyttää riittävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä valinta oli. Harmi vain kun joutuu vetämään nyt nyörit tiukalle edellisten törsimien rahojen myötä. Jonkunhan se on tehtävä.
Eikös hän tämä Ruottalainen ollut ennen kunnanjohtajan pestiä kunnan talousjohtaja 2016-2018. Parsii omia tekosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös hän tämä Ruottalainen ollut ennen kunnanjohtajan pestiä kunnan talousjohtaja 2016-2018. Parsii omia tekosia.
Näin oli siellä esitykset on lähtöisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin vaaralla oikee kunnanjohtaja. Ee retostele ihteensä nimimerkkien takkoo eekä nimettömänä. Ee tarvii kun on niin järkevä. Nukkuu yöt eekä eti valitettavvoo yöaekkaan niin kun moni tekköö. Paljon kuuluu hyvvee sanottavvoo.
Miljoona kertoo parempi kuin entinen. Ilikkii lähettöö evustammaan kuntoon. Ja vuatteet on aina siistit ja pestyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljoona kertoo parempi kuin entinen. Ilikkii lähettöö evustammaan kuntoon. Ja vuatteet on aina siistit ja pestyt.
Hölmölän kannan otto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan talous on saatu kuralle alle 2 vuodessa.
Rautavaaran kunnan vuoden 2019 tilinpäätös on karua mollivoittoista luettavaa.
Tilikauden tulos: -358.997 € alijäämäinen. Kunnan laina-kanta oli 10,8 miljoonaa € (6.731 €/asukas) eli lainamäärä pieneni 331.000 €:lla. Mutta valitettavasti Tuloslaskelman Vuosikate on 521.000 € eli 325 € per asukas. Se ei riitä edes lakisääteisiin poistoihin.
Hyvin ei mene kunnan konsernillakaan. Konsernin tulos muodostui -492.094 € alijäämäiseksi, lainakanta oli 16.127.000 € (10.067 €/asukas).
- Palkatkohdilleen
Maksakaa kunnanjohtajalle kunnon kilpailukykyinen palkka ja tehkää kunnon johtajasopimus. Kyllä johtajakokemusta omaavia löytyy.
Jos ette muuten löydä rautaista ammattilaista, laittakaa Head Hunter asialle.
Eihän nykyisillä pikkukuntien johtajanpalkoilla, jotka ovat pienempiä kuin rehtorien tai runsaiden ylituntien kyllästämien opettajien palkat, ketään tosikovaa johtajaa saa. - prognosion
Ette te rautavaaralaiset saa vanhan liiton kyläpäällikköä, kuten nykyinen on. Vanhan liiton miehet /naiset ovat eläkkeellä taikka hautausmailla. Saatte joko kehäraakin taikka nuoren ja innokkaan, joka poistuu alle kolmessa vuodessa toiseen kuntaan.
- HiljaistaKjRintamalla
Uuden kunnanjohtajan valintarintamalla on ihmeen hiljaista.
Tiedetään, että on 18 hakijaa ja heidän nimensä. Yksi taisi olla sellainen, joka ei halunnut nimeään julkaistavaksi.
Onko niin, että sisäpiireissä on valinta jo suoritettu, mutta vielä pitää käydä ns. valintateatteri lävitse eli nimetään haastateltavat, kenties käytetään jotakin ammattiosaaja haastattelussa ja sen jälkeen esitetään jotakin, joka on jo todellisuudessa valittu, valittavaksi ja kunnanvaltuusto sitten suurin piirtein keskustelematta nuijii päätöksen.
... vai laitetaanko paikka uudelleen haettavaksi, pitkitetään näin hakuprosessia ja kas, hups! kohta ollaankin siinä hetkessä, että edellinen kj lähtee ja tarvitaan vt.. ja siihen sitten nimetään joku jo ennalta sovittu, talon sisältä, joka sitten siinä "pätevöityy" ja valitaan muutaman määräaikaisuuden jälkeen puolen vuoden tai vuoden kuluttua.
Mielenkiintoista! Katsellaan!- hijjj
niinpä
- Ohhohvaan
On tämä niin hauskaa, kun nykyinen viranhaltija keskustelee sivupersooniensa kanssa!!! Vai eikö muka kaikki seuraavat niminmerkit ole yksi ja sama suurenmoinen Narsisti: jaahas- Syväri- Ehdottomasti ei pormestaria- Totuus tästä hetkestä- MatikkaManu (voi tietty olla Alli?)- Korkolainen- KukaTeki- jep1- Zero2-Ehtoo ja Totuu-Asukas-kertoo jotain-A.Sukas-ParastaValitaan ...
Hieno homma! Minä sanon, minä vastaan, minä kannatan! Miten voisi Narsistin elämä muutenkaan mennä! Paljon Iloa ja Eloa Eläkepäiviisi!- keskustellaanasioista
Minä olen kyllä ihan oikea persoona enkä kenenkään sivupersoona, enkä viranhaltija.
Turha noita persoonia ja sivupersoonia on pohtia. Asiat ovat tärkeämpiä ja niitähän Rautavaaralla piisaa.
Viimeaikaisten, julkisuudessa olleitten teemojen valossa, Rautavaaralta löytyy aineksia moneen näistä. Eivät ole muuten nykyisen eläkkeelle siirtyvän viranhaltijan aikaansaamia.
- A.Sukas
Ohhohvaan taitaa olla varsinainen sivupersoonien viljelijä ja imettäjä. Paraskin suivaantuja.
- Kantu
Tuusniemi ja yksi kunnanjohtajan virkaa hakenut on päässyt oikein Suomen Kuvalehteen:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tuusniemella-kittilan-taudin-oireita-hallintojohtajalle-potkut-perusteina-kahvitarjoilut-ja-papereihin-piirtely/?shared=1015797-dea88535-4- Anonyymi
Totta.
- JAHTI
Onko tullut monta suostumuksen antajaa kunnanjohtajan virkaan?
- Salailulopetettava
Niin tosiaan, kuinka monta?
Sitä on ollut odotettavissa. Kaikki merkit viittaavat siihen.
On epätavallisen hiljaista tällä rintamalla. Ei tunnu olevan mitään kiirettä virantäytössä. Hakuajan päättymisestä on kolme viikkoa eikä vieläkään ole kutsuttu kunnanhallitusta koolle, jossa olisi päätetty jotakin, edes jotakin. Kaikenlainen keskustelukin on loppunut somessa, niin fb:ssä kuin muuallakin. Toki kuppilaparlamenteissa kuiskutellaan ja vähän muuallakin.
Keväällä oli joillakin kovin kiire uuden kunnanjohtajan etsimisessä ja valinnassa, jotta uusi voi hyvin varhaisessa vaiheessa aloittaa. Kirjoiteltiin jopa lehtiinkin.
Tämä hiljaisuus, joka on nyt asian ympärillä, viittaa siihen, että suostumuksen antajia tai antaja on. On varmaan "kovasti pyydetty ja hyväksi havaittu".
No, kyllä asia vähitellen tulee julkiseksi. - vähänverhoaraotellaan
Ilmeisesti kaikki ei menekään kuin Stromsössä, koska tänä iltana on vähän kommentoitu tätä kj-asiaa.
- NäinhänSeMenee
Kunnanvaltuusto aikanaan valitsee kunnanjohtajan.
- höhöö
Kaavilta olisi tarjolla pormestari, omasta mielestä.
- Heräätumpelo
Rautavaaran kunnanjohtaja kehuu Euroopa Unionin historia ainutlaatuisuudella kunnanjohtajan treffeillään! Paikalla on ... no on ... ja hän käyttää tilaisuutta hyväkseen haukkuakseen julkisesti sekä alaisensa eli osastopäälliköt - ovat saamattomia, eivät hoida tehtäviään, osa koeajalla jne ... osastopäällkköjen esimies, tämän omien sanojensa mukaan kokeneen, kaksikin tutkintoja jos vaikka mitä omaavan narsistisen yli-ihmisen mukaa on kunnanvaltuusto! Ai jaa, luulin - tyhmä -?kunnanjohtaja.
- Tumpelorules
Heräätumpelon tulisi pyrkiä kunnanjohtajaksi. Onko nostetta?
- Yksiveronmaksaja
Eri keskustelufoorumeilla moititaan kunnanjohtajaa, kuinka hän on moittinut yhtä ja toista, edeltäjiään ja alaisiaan.
Vähän hän on moitiskellut. Paljon enemmän vastaavasti kunnan organisaatiosta häntä moitiskellaan julkisesti ja mitä sitten puhutaan siellä kahvikuppihuoneissa jää arvailuiksi. Samaisessa kunnan organisaatiossa yritetään kyseenalaistaa hänen toimintaansa ja melkein tikulla etsitään, mihin kohtaan hänen sanomisia voi iskeä ja mitä hänen tekemisiään tai tekemättä jättämisiä voi kysenalaistaa.
Tuo ei ole korrektia toimintaa. Kaikki kunnanorganisaatiot ovat kunnanjohtajan alaisia ja jaikki kunnan palkolliset kuuluvat johonkin kunnan organisaatioon.
Ovatkohan muut kunnan palkkalistoilla olevat tehneet kunnan ja kuntalaisteen eduksi vähintään yhtä paljon kuin nykyinen kunnanjohtaja.
Odottaisi asiaan kuuluvaa, hyvää käyttäytymistä kaikilta kunnan ihmisiltä. Heidän tulee muistaa, kuka heidän palkanmaksajansa - rautavaaralaiset ja aika paljon muutkin suomalaiset. Rautavaaran saamat valtionavut ovat näet aika suuret eli kunnan palkkarahoista tulee huomattava osa kunnan ulkopuolelta, muiden veronmaksajien maksamina. - Esitutkinta
Kyllä jahtipitäjässä ykkösaihe ja veikkaus on Ken hän on? Nurmeksen poliisi on suorittanut esitutkintaa epäillyssä törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttötapauksessa. Epäilty rikos on tapahtunut 31.1.2011-21.12.2014 välisenä aikana. Rikoksen epäillään tapahtuneen Rautavaaralla.
Asianomistajana kyseisessä rikoksessa on yksi alle 18-vuotias henkilö, joka on tapahtuma-aikaan ollut alle 16-vuotias. Rikoksesta epäiltynä on 54-vuotias mies. Asianomistaja on tapahtuma-aikaan kuulunut rikoksesta epäillyn lähipiiriin.
Ilmoitus poliisille tehtiin asianomistajan lähipiiriin kuuluvan henkilön kautta. Poliisi ei kerro tapauksesta tai rikoksesta epäillyn taustoista tämän enempää asianomistajan henkilöllisyyden suojaamiseksi.
Esitutkinta asiassa on nyt valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. - Toinenveronmaksaja
Miksi Ensolan rivitalot on purettu? Nyt eri keskustelufoorumeilla halutaan tietää, kuka ottaa vastuun. Lisälasku meille veronmaksajille on hulppeasti yli miljoona euroa.
- OnkoPillkkuvirhe
Kerrotko, mistä noin suuri summa on muodostunut. Ei kai pelkkä purkaminen maksa noin paljoa.
- HM-MH
Hakijoita yhteensä 19. Peruutuksia 2. Haastatteluun kutsutaan neljä. Yhtään ei ole kunnasta.
- MaTiikka
Rautavaaran kunnanhallitus kutsuu haastatteluun neljä kunnanjohtajan virkaa hakenutta.
Haastateltavat ovat hallintotieteiden maisteri Erja Heikkinen Mäntsälästä, hallintotieteiden maisteri Matti Kannus Kangasalta, hallintotieteiden maisteri, kunnallistutkinnon suorittanut sosionomi Esko Rautiainen Puolangalta ja kauppatieteiden maisteri Henri Ruotsalainen Kuopiosta. - Hyvävalinta
Nyt sitten vaan odotellaan, että päättäjät tekisivät hyvän valinnan.
Tärkeää olisi, että uusi kunnanjohtaja muiden avujensa lisäksi on täysin ja pysyy täysin riippumattomana kaikenlaisten sisäpiirien valtataisteluista.
Hänellä täytyy olla melkein yksi ylimääräinen aisti, joka epäilee suurinpiirtein kaikkea esitettyä ja penkoo asioiden historialliset taustat ennen kuin tekee johtopäätöksiä mistään asioista, varsinkaan henkilöpäätöksiä. Rautavaaralla lähes kaikki ovat sidoksissa kaikkeen ja lähes kaikilla on joko omien tai lähipiirinsä etuja valvottavana. Kunta on luonnollisesti lypsylehmä, jota yritetään käyttää hyväksi niin paljon kuin mahdollista.
Kohta puoliin nähdään! Odotellaan! - on_aikoihin_eletty
Laittakaa Kuntalehteen hakusanaksi "esko rautiainen" niin näette kuinka moneen kuntaan hän on 24.4.2018 saamien potkujen jälkeen hakenut, eikä yhteenkään valittu. Lista on aika pitkä...Suomussalmi, Kinnula, Taivalkoski, Pyhäranta, Pelkosenniemi...
Laittakaa googleen hakusanaksi sama nimi, niin näette kuinka paljon on rahastanut viiimeisen parin vuoden aikana kahden kunnan antamien potkujen ansiosta. Tai tarkemmin sanoen johtajasopimuksen ansiosta.
Kysykää haastattelussa 10.10.2018 montako huomautusta sai Puolangalla ollessa (n. 2v) AVI:a ja montako huomautusta/ varoitusta kunnanhallitukselta ja valtuustolta ennen potkuja. Taitaa olla yhteensä lähemmäs kymmenen.
Onko johtajasopimuksella shoppailu uusi normaali tälle Eskolle? Vai onko Rautavaaran kunta uusi "loppusijoituspaikka"? - Asiaa
Hyvä, että joku seuraa mediaa, ja kertoo muillekin. En tarkasta tietoja, mutta luulen edellisen kirjoittajan olevan vastuuntuntoinen kuntalainen, ja tietojen pitävän paikkansa. Kunnanjohtajan pitää olla Murron tyyppinen vastuun kantaja ja neuvottelija.
- vuodenpalkkasohvalle
Samaisen johtajakandidaatti Eskon neuvottelutaidoista löydätte lisätietoa vain selaamalla hänen nimellään hakukonetta. Eskon piti neuvotella kunnan kanssa sopimus kunnassa sijaitsevan laskettelukeskus Paljakan omistajan kanssa. Puihin meni. Ei tullut mitään sopimusta.
Nyt Yle uutisoi eilen, että kaikilla kunnan koululaisilla on ilmainen lippu samaan laskettelukeskukseen. Neuvottelijan vaihto tuotti tulosta.
Valitkaa Esko. Ajattelee ensin omaa etua ja lompakkoa. Nytkin Esko nauttii kunnanjohtajanpalkaa (n. 6500 eur/kk) kotisohvalla makaamalla. Kiitos johtajasopimuksen.
- KoKeMustaTarvitaan
Kunnanjohtajan viran aastatteluun neljä kunnanjohtajan virkaa hakenutta.
Haastateltavat ovat Erja Heikkinen Mäntsälästä, Matti Kannus Kangasalta, Esko Rautiainen Puolangalta ja Henri Ruotsalainen Kuopiosta. Hakijoista vain Esko Rautiaisella on kunnanjohtajan viran työkokemusta. - TeatteriakoKaikki
Kunnanjohtajan viran hakuaika päättyi 31.8.2018. Seurasi noin kuukauden hiljaisuus ennen kuin kunnanhallitus kokoontui lokakuun alussa. Kokouksessa valittiin haastateltavat.
Haastateltiin neljää ehdokasta, joista kaksi pääsi "loppusuoralle". Näistä sitten esitetään jompaa kumpaa - vai esitetäänkö?
Merkillinen valintaprosessi on meneillään. Kuntaan valitaan johtajaa, mutta prosessi ei kyllä tunnu siltä.- sisäpiiri
Teatteria, teatteria kaikki oli vaan!
- MustatHevoset
Kunnanjohtajan virkaan voi antaa vieläkin suostumuksen.
- jännittäväksimenee
Hyvä teatteriesitys vaatii aina loppuhuipennusta. Tässä voisi olla sellainen tuo mustan hevosen esiin marssittaminen ja nopea valinta.
Juonen eteneminen on kyllä ollut sellainen, että ehkä näin voi tapahtuakin.
Ei aivan yllätyksetöntä olisi sekään, että ilmoitettaisiin ylimääräisestä jatkoajasta näytöksessä ja pidetään tauko. Se on ehkä käsikirjoituksessa, mutta kukaan ei ole paljastanut juonta.
- haastettariittää
Uusi kunnanjohtaja on valittu ilman dramatiikkaa. Valtuuston yksimielinen päätös antaa vahvan valtakirjan tehtävien hoitamiseen.
Onnea ja menestystä hänelle tehtävässään!
Toivon mukaan hän pitää kunnan ja kuntalaisten puolesta lipun korkealla, edistää kuntalaisten ja kunnantyöntekijäin kaikenlaista hyvinvointia eikä alistu minkäänlaisten kuppikuntien ja sisäpiirien johdateltavaksi. Niillä on valitettavan suuri vaikutus pienissä kunnissa ja niiden toiminta ei välttämättä ole rakentavaa. Siltoja rakentavalle kunnanjohtajalle on tarvetta monissa pikkukunnissa.
Kunta on eri syistä varmasti vaikea johdettava ja antaa kovan haasteen onnistuakseen siinä. - Kuntajohtajat
Erityisesti pikkukunnissa odotetaan Rovaniemen käräjäoikeuden päätöstä Kittilän kunnan syytteessä olevaa 28 luottamushenkilöä. Mikä on tuomio?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778