Katseliko joku muukin lähetystä ja millainen vaikutelma syntyi?
Antoi kaiketi aika totuuden mukaisen kuvan kyseisen paikan meininkistä. Porukka näytti olevan lähinnä tätä osaavaa tanssinharrastajaa, jotka käyvät kutakuinkin kaikki Taikakuun keikat. Ainakin ohjelmisto käynee hyvin tutuksi, kun heilläkin biisit taitavat pysyä aika samoina.
Mutta siis tykkään itse Taikakuun tyylisestä tanssimusiikista.
Kolmilammin TV tanssit
37
2183
Vastaukset
- SinäOletMinun
Aivan mahtava meininki. Tuttuja tuli bongattua useita. Loistavaa, että tällaisesta saa nauttia. Kun tämän on katsonut, karisee viimeisetkin rippeet siitä vääristyneestä mielikuvasta minkä Kesäillan valssi- ohjelmat ovat taannoin antaneet. Lavoilla käy paljon nuoria ja meno on rentoa. Kolmilammi on hyvä esimerkki nuorten suosimasta lavasta. Lähetys oli varsin koukuttava ja oli katsottava alusta loppuun. Lisää tällaista! Taikakuu kuulosti entistäkin paremmalta, kun esittivät joitakin harvemmin kuultuja herkkupaloja. <3
- taikatanssia
Paljonhan siinä niitä fuskun/buggin kuvioiden veivaajia oli-- kun vielä liitetään tanssiin musiikkin eläytyminen ja "tanssitaan yhteen"niin hyvä tulee. Ihmeissäni katsoin, kuinka sitten hidas valssi jäi monelta tanssimatta-- on niitä hitaita fiilistelykappaleita niin paljon, että hitaan valssin soidessa soisi ihanan musiikin myös näkyvän vähän hitaan valssin omaisemmin tanssijoilla. Hidas valssi on vaan niin ihana tanssi, että se kannattaa opetella-- eikä tarvita kilpatanssin asentoja eikä kuvioita.
- soraääni
Kyseistä iltaa oli mainostettu jo ennakkoon. Porukka valikoitui sen mukaan
Paikalle tulleet siis tiesivät tulevansa kuvatuksi - ja osa esiintyi kameralle.
Taikakuu ja Kolmilammi tanssijoineen ei ole kattava tanssimusiikin ja lavojen edustaja suurelle yleisölle.
Jonkun toisen bändin ja toisen lavan antama kuva olisi ollut erilainen - vaan ehkäpä niitäkin tulee jatkossa.- Lisää_tällaista
Kuka tahansa paljon tansseissa käyvä löysi sieltä pilvin pimein kasvotuttuja ja omia tanssituttuja, niin minäkin. Samaa porukkaa näkyy esim. Riutalla ja Särkän lavoilla eli ihan aktiivitanssinharrastastajia oli paikalla. Osa toki tykkää linssiluteena olla :) ja hieman myötähäpeää aiheuttivat jotkut kameralle esiintyjät kun siihen tuijottavat :) Hupaisaa viihdettä oli ja toivoisin lisää tällaista.
- Reilumeininki
"Kyseistä iltaa oli mainostettu jo ennakkoon"
- totta hemmetissä pitää ilmoittaa, jos on tvkamerat paikalla. Kuvata katsos ei saa, jos siitä ei ilmoiteta etukäteen. Siitä vasta poru tulisi, jos portilla vasta kerrottaisiin.. - öllölläntravolta
Joo - Tuupovaaran Öllölän lavalla olis ollu erilainen fiilis
..ehkä rennompi - tiedoksi
Reilumeininki kirjoitti:
"Kyseistä iltaa oli mainostettu jo ennakkoon"
- totta hemmetissä pitää ilmoittaa, jos on tvkamerat paikalla. Kuvata katsos ei saa, jos siitä ei ilmoiteta etukäteen. Siitä vasta poru tulisi, jos portilla vasta kerrottaisiin..Juutuubissa on pilvinpimein (luvatta) kuvattuja pitkiäkin pätkiä tanssipaikoilta
- liirum_laarum
No kuule ilmoitapa poliisille :) Youtubessa on paljon muutenkin laitonta klippiä, ihan normia siellä. Jotkut poistetaan ja jotkus saavan jäädä kun ei millään niitä kukaan ehdi valvomaan. Mainostulojakin saavat täten laittomasti kerättyä. Tanssipaikkakuvaukset lienevät sieltä lievemmästä päästä..
- Hauskaaseurattavaa
Lisää_tällaista kirjoitti:
Kuka tahansa paljon tansseissa käyvä löysi sieltä pilvin pimein kasvotuttuja ja omia tanssituttuja, niin minäkin. Samaa porukkaa näkyy esim. Riutalla ja Särkän lavoilla eli ihan aktiivitanssinharrastastajia oli paikalla. Osa toki tykkää linssiluteena olla :) ja hieman myötähäpeää aiheuttivat jotkut kameralle esiintyjät kun siihen tuijottavat :) Hupaisaa viihdettä oli ja toivoisin lisää tällaista.
Joo ne pahimmat linssiluteet on lavoilla ihan samanlaisia, vaikkei olis kameroitakaan. Eräskin vauhtiveikko ei katso omaa daamiaan ollenkaan, kun pitää yleisöä koko ajan vilkuilla. :)
- Illanratoksi_
Jos eilen ei nähnyt niin tässäpä tämä:
https://www.is.fi/musiikki/art-2000005759580.html
- nytkylläjokumättää
Minä en nyt kyllä ymmärrä? Tarkoittaako nuori tansseissakävijä somekirjoituksissa ja tanssijuhlapuheissa sitä, että tansseissakävijä on korkeintaan yhtä vanha kuin hänestä kirjoittava tansseissa ollut tai tansseja televiisiosta katsellut?
Nythän tilanne on se, että televiisiotansseista kirjoittaneet naiset ovat ehtineet perustaa jopa useita perheitä ja kirjoittaneet miehet joutuvat tämän takia maksamaan eripuolille Suomea niin paljon ruokkoja, ettei heilläkään ole enää käytännössä varoja vielä yhden perheen perustamista yrittää.- Eikösjuu
Munavelka on maksettava!
- kohderyhmäkolmilammilla
Keskustelun otsikossa on virhe: näitä tansseja ei näytetty televisiossa eli kysymyksessä ei ollut Kolmilammin TV tanssit, vaan kysymyksessä oli Kolmilammin internet-tanssit. Kohderyhmässä internet-tanssit aiheuttivat pienoista jupinaa, koska "internetvehkeet" eivät taaskaan toimineet justiinsa silloin kuin piti, mikä pilasi hyvin monelta katselunautintoja. Tämä ei tietenkään ollut mikään yllätys, sillä internet-tanssien kohderyhmällähän "internetvehkeet" temppuilevat myös verkkopankissa, jota ei hevin edes suostuta kohderyhmässä, jossa internet-vehkeiden takia tullaan suorastaan hulluiksi, ottamaan, koska pankkikirjaa pidetään luotettavampana vaihtoehtona.
Tätäkin voidaan pitää merkkinä siitä, että tansseissa nuoret, jotka ilman internetvehkeitä tulisivat hulluiksi, eivät juurikaan käy. Näin ajateltuna olisikin ollut järkevämpää siirtää lähetys perinteiseen putkitelevisioon, joka toimii kohderyhmäläisillä aina. Televisioyhtiöiden laskelmien mukaan kohderyhmä saattoi kuitenkin olla turhankin pieni ja suurimmaksi osaksi Kolmilammilla tanssimassa, joten ei olisi tässäkään mielessä ollut mitään järkeä lähettää Kolmilammen tansseja suoraan putkitelevisioon. - digidigi
kohderyhmäkolmilammilla kirjoitti:
Keskustelun otsikossa on virhe: näitä tansseja ei näytetty televisiossa eli kysymyksessä ei ollut Kolmilammin TV tanssit, vaan kysymyksessä oli Kolmilammin internet-tanssit. Kohderyhmässä internet-tanssit aiheuttivat pienoista jupinaa, koska "internetvehkeet" eivät taaskaan toimineet justiinsa silloin kuin piti, mikä pilasi hyvin monelta katselunautintoja. Tämä ei tietenkään ollut mikään yllätys, sillä internet-tanssien kohderyhmällähän "internetvehkeet" temppuilevat myös verkkopankissa, jota ei hevin edes suostuta kohderyhmässä, jossa internet-vehkeiden takia tullaan suorastaan hulluiksi, ottamaan, koska pankkikirjaa pidetään luotettavampana vaihtoehtona.
Tätäkin voidaan pitää merkkinä siitä, että tansseissa nuoret, jotka ilman internetvehkeitä tulisivat hulluiksi, eivät juurikaan käy. Näin ajateltuna olisikin ollut järkevämpää siirtää lähetys perinteiseen putkitelevisioon, joka toimii kohderyhmäläisillä aina. Televisioyhtiöiden laskelmien mukaan kohderyhmä saattoi kuitenkin olla turhankin pieni ja suurimmaksi osaksi Kolmilammilla tanssimassa, joten ei olisi tässäkään mielessä ollut mitään järkeä lähettää Kolmilammen tansseja suoraan putkitelevisioon.Putkitelkkareita nyt vaan enää kellään ole - kun ehkä vintillä- tai jollain vanhuksella digiboxin kanssa.
- ikätekeetehtävänsätelevi
digidigi kirjoitti:
Putkitelkkareita nyt vaan enää kellään ole - kun ehkä vintillä- tai jollain vanhuksella digiboxin kanssa.
Tämä on inernet-tanssilähetys oli kuitenkin loistava ravintola- ja lavatanssiharrastusyhteisöllinen koe, jolla osoitettiin, että iällä todellakin on yhteisössä merkitystä. Kesäillanvalssia ikärakenteesta moittineet ja internet-tanssilähetystä kiitelleet ovat vaan vanhenneet sen verran, että tällä kertaa tanssilähetyksen ikärakenne näytti heidän mielestään yllättävänkin nuorekkaalta jopa siinä määrin, että he puhuivat muutamista nuoristakin tanssiharrastajista mainitussa lähetyksessä.
- jokutolkku
Kyllä kovasti hehkutellaan miten oli nuorta porukka ja nuorekasta menoa.
Senverran olen kierrellyt eteläisen Suomen lavoja että samat vanhat naamat siellä kiertää kuin vuosia sitten - muutama oikesti nuori oli mukana.
Lopujenlopuksi tanssijoiden keski-ikä saattoi olla 40v vaiheilla (sekö on nuortta?)
Tanssijat ei juuri vaihdu lavoilla -nykyään Ennemminkin sieltä jää ihmisiä pois -kun eivät halua olla tässä ainaisesssa "itsensä kehittämisen" kilpavarustelussa mukana.
Puolityhjiä lavoja on ollut -viikonloppuisinkin viime kesänä ja tänä kesänä kun tanssijoita ei riitä jokapaikkaan enää.
Hehkutelkaa vaan -oman pienenevän piirinne kanssa- mutta faktat näyttää toista. - tykkäsin
jokutolkku kirjoitti:
Kyllä kovasti hehkutellaan miten oli nuorta porukka ja nuorekasta menoa.
Senverran olen kierrellyt eteläisen Suomen lavoja että samat vanhat naamat siellä kiertää kuin vuosia sitten - muutama oikesti nuori oli mukana.
Lopujenlopuksi tanssijoiden keski-ikä saattoi olla 40v vaiheilla (sekö on nuortta?)
Tanssijat ei juuri vaihdu lavoilla -nykyään Ennemminkin sieltä jää ihmisiä pois -kun eivät halua olla tässä ainaisesssa "itsensä kehittämisen" kilpavarustelussa mukana.
Puolityhjiä lavoja on ollut -viikonloppuisinkin viime kesänä ja tänä kesänä kun tanssijoita ei riitä jokapaikkaan enää.
Hehkutelkaa vaan -oman pienenevän piirinne kanssa- mutta faktat näyttää toista.Kolmilammen tansseissa oli keskimäärin nuorempaa porukkaa, kuin yleensä.
Keski-ikä lienee 50-kymmenen paikkeilla tai jopa ylikin useimmissa paikoissa.
Totta on, että samat ihmiset käyvät tansseissa vuodesta toiseen ja vaihtuvuus
on pientä. Taikakuu oli kylläkin hyvä orkesteri, soitti monipuolista, hyvää ja
uudistettua tanssimusiikkia. - jokutolkku
Tanssijat luulee että kokosuomi seurasi jotain internet-lähetystä - monikaan tästä tiennyt edes.
Yhä pienenevä marginaaliryhmä harrastaa nykyään lavatansseja
Se oli ennen lähes jokamiehen/naisen harrastus/vapaa-ajanviettotapa
Nykyään tavotteellista urheilua -
Kovinkaan moni ei lauantai-iltasin jaksa/halua lähteä urheilemaan- vaan ihmiset hakeutuvat muualle. Jonnekkin ei kokoajan kysytä että oletkos kehittänyt itseäsi.
Ei kannata ihmetellä miksi lavoilla väki vähenee - työviikot jo tarpeeksi stressaavia - kun lavoille on tullut tää pakko-osaaminen kurssitusten kautta nii kyllä siinä moni luovuttaa,
Tanssiravintolat on hävinneet kokomaasta lahes kokonaan tämän muutoksen myötä.
Lavat hoippuu kannattavuuden rajoilla.
Muutama bändi saa enää lavan täyteen eteläsuomessakaan --ja internet-tansseissa senkun hehkutellaan lavatanssin mahtavasta nosteesta. - Tanssinhuumaa
jokutolkku kirjoitti:
Tanssijat luulee että kokosuomi seurasi jotain internet-lähetystä - monikaan tästä tiennyt edes.
Yhä pienenevä marginaaliryhmä harrastaa nykyään lavatansseja
Se oli ennen lähes jokamiehen/naisen harrastus/vapaa-ajanviettotapa
Nykyään tavotteellista urheilua -
Kovinkaan moni ei lauantai-iltasin jaksa/halua lähteä urheilemaan- vaan ihmiset hakeutuvat muualle. Jonnekkin ei kokoajan kysytä että oletkos kehittänyt itseäsi.
Ei kannata ihmetellä miksi lavoilla väki vähenee - työviikot jo tarpeeksi stressaavia - kun lavoille on tullut tää pakko-osaaminen kurssitusten kautta nii kyllä siinä moni luovuttaa,
Tanssiravintolat on hävinneet kokomaasta lahes kokonaan tämän muutoksen myötä.
Lavat hoippuu kannattavuuden rajoilla.
Muutama bändi saa enää lavan täyteen eteläsuomessakaan --ja internet-tansseissa senkun hehkutellaan lavatanssin mahtavasta nosteesta.Onko se hehkuttaminen sulle joku ongelma kun nuin paljon närästää..? Huvittavaa tämä palstan pessimistien kirjoittelu. Fakta vaan on, että nuoria käy paljon Taikakuun keikalla. Se ei tarkoita etteikö siellä myös vanhempaa väkeä kävisi tai saisi käydä. Sitä että pelkästään kävisi nuoria ei käsitteääkseni väitetty. Mutta kukin tyylillään..
- nuoriapiisaa
jokutolkku kirjoitti:
Kyllä kovasti hehkutellaan miten oli nuorta porukka ja nuorekasta menoa.
Senverran olen kierrellyt eteläisen Suomen lavoja että samat vanhat naamat siellä kiertää kuin vuosia sitten - muutama oikesti nuori oli mukana.
Lopujenlopuksi tanssijoiden keski-ikä saattoi olla 40v vaiheilla (sekö on nuortta?)
Tanssijat ei juuri vaihdu lavoilla -nykyään Ennemminkin sieltä jää ihmisiä pois -kun eivät halua olla tässä ainaisesssa "itsensä kehittämisen" kilpavarustelussa mukana.
Puolityhjiä lavoja on ollut -viikonloppuisinkin viime kesänä ja tänä kesänä kun tanssijoita ei riitä jokapaikkaan enää.
Hehkutelkaa vaan -oman pienenevän piirinne kanssa- mutta faktat näyttää toista."Lopujenlopuksi tanssijoiden keski-ikä saattoi olla 40v vaiheilla (sekö on nuortta?)"
- Faktaa on että nuoria käy runsaasti tietyillä lavoilla, mutta se ei näitä nuoria vanhenna vaikka kuinka laskisit kävijöiden keskimääräisen iän :DD - missätaikakuunbändärit
Tanssinhuumaa kirjoitti:
Onko se hehkuttaminen sulle joku ongelma kun nuin paljon närästää..? Huvittavaa tämä palstan pessimistien kirjoittelu. Fakta vaan on, että nuoria käy paljon Taikakuun keikalla. Se ei tarkoita etteikö siellä myös vanhempaa väkeä kävisi tai saisi käydä. Sitä että pelkästään kävisi nuoria ei käsitteääkseni väitetty. Mutta kukin tyylillään..
Neljänsuoran keikoilla nuoret käy nimittäin heidän lisäkseen ehkä matilla ja tepolla näkee bändäreitä.
- jokutolkku
Tanssinhuumaa kirjoitti:
Onko se hehkuttaminen sulle joku ongelma kun nuin paljon närästää..? Huvittavaa tämä palstan pessimistien kirjoittelu. Fakta vaan on, että nuoria käy paljon Taikakuun keikalla. Se ei tarkoita etteikö siellä myös vanhempaa väkeä kävisi tai saisi käydä. Sitä että pelkästään kävisi nuoria ei käsitteääkseni väitetty. Mutta kukin tyylillään..
Isossa kuvassa tanssiharrastus on erikoistumassa ja jäämässsä väestöön suhteutettuna marginaliporukan erirityisharrastuskseksi .
Siinä ei muutama nuori tai nuorekas auta.
Siitä nääpuolityhjät lavat kielii - siinä se ongelma on.
Kun ei ole kohta millä hehkutella -se ei tule näköjään kenellekään mieleen
Talvella paikkoja ei ole kuin muutama - ei edes ruuhka- suomessa
Onko näkyvissä muka joku suuri kokansan rynnistys lavoille -tansseihin
Ei kun suuri määrä jää sieltä pois kokoajan ,,-muutenhan lavat tahkoaisivat huipputulosta- ja talvellakin olisi paikkoja minne mennä - maksvähempikesälläkin
jokutolkku kirjoitti:
Isossa kuvassa tanssiharrastus on erikoistumassa ja jäämässsä väestöön suhteutettuna marginaliporukan erirityisharrastuskseksi .
Siinä ei muutama nuori tai nuorekas auta.
Siitä nääpuolityhjät lavat kielii - siinä se ongelma on.
Kun ei ole kohta millä hehkutella -se ei tule näköjään kenellekään mieleen
Talvella paikkoja ei ole kuin muutama - ei edes ruuhka- suomessa
Onko näkyvissä muka joku suuri kokansan rynnistys lavoille -tansseihin
Ei kun suuri määrä jää sieltä pois kokoajan ,,-muutenhan lavat tahkoaisivat huipputulosta- ja talvellakin olisi paikkoja minne mennäTanssinharrastajat saavat syyttää tästä kehityksestä itseään: mitäs olette maksaneet kesällä niin suolaisia tanssilippujen hintoja, ettei tanssinjärjestäjän tarvitse eikä verotussyistä oikeastaan kannatakaan tehdä yhtään hommia talvella niin kuin valtaväestön.
- muusikotkituu
maksvähempikesälläkin kirjoitti:
Tanssinharrastajat saavat syyttää tästä kehityksestä itseään: mitäs olette maksaneet kesällä niin suolaisia tanssilippujen hintoja, ettei tanssinjärjestäjän tarvitse eikä verotussyistä oikeastaan kannatakaan tehdä yhtään hommia talvella niin kuin valtaväestön.
Tanssilippujen hinnat nousevat edelleen -kun yleisömäärä vähenee.
Tanssimuusikot ovat vähentyneet huimasti - eivätkä ne ole enää mitään kokokansan suosikkeja niinkuin ennen.
Vain tämän suht pienen tanssikansan "omia" suosikkeja joista valtaväestö ei tiedä mitään.
Kymmenkunta suosituinta kiertää maata saaaden vielä yleisöä liikeeelle.
Ravintolakeikkoja ei enää juuri ole - risteilylaivoilla vielä jotain elämää.
Levymyyntihän on romahtanut jo aikoja sitten digitaalisaation myötä.
Tää pienenevä tanssiporukka ei elätä ympäri vuoden montaakaan muusikkoa. - Totuudensuuntaan
jokutolkku kirjoitti:
Tanssijat luulee että kokosuomi seurasi jotain internet-lähetystä - monikaan tästä tiennyt edes.
Yhä pienenevä marginaaliryhmä harrastaa nykyään lavatansseja
Se oli ennen lähes jokamiehen/naisen harrastus/vapaa-ajanviettotapa
Nykyään tavotteellista urheilua -
Kovinkaan moni ei lauantai-iltasin jaksa/halua lähteä urheilemaan- vaan ihmiset hakeutuvat muualle. Jonnekkin ei kokoajan kysytä että oletkos kehittänyt itseäsi.
Ei kannata ihmetellä miksi lavoilla väki vähenee - työviikot jo tarpeeksi stressaavia - kun lavoille on tullut tää pakko-osaaminen kurssitusten kautta nii kyllä siinä moni luovuttaa,
Tanssiravintolat on hävinneet kokomaasta lahes kokonaan tämän muutoksen myötä.
Lavat hoippuu kannattavuuden rajoilla.
Muutama bändi saa enää lavan täyteen eteläsuomessakaan --ja internet-tansseissa senkun hehkutellaan lavatanssin mahtavasta nosteesta.Tuo lähetys oli mainio, mutta valitettavan harva sitä lienee päässyt näkemään, toivottavasti linkki leviää. Vaatii kyllä lukuisan määrän uusia vastaavia lähetyksiä, jotta ne oikaisisivat sitä käsitystä mitä kesäillan valssit ym. vastaavat ovat levittäneet. En ole kenenkään puolella, haluan vaan levitettävän ihmisille realistista kuvaa tanssipaikoista. Uskoisin lähetyksen vastanneen kohtuullisesti Kolmilammin todellista tilannetta. Annettiin ymmärtää siellä käyvän jopa 8-kymppisiä, mutta ilmeisen aktiivisia ja osaavia harrastajia hekin. Mutta harvoissa paikoissa näkee noin paljon "nuoruutta". Ei ketään oltu sulkemassa ulkopuolelle, ihmisten omista haluista on kysymys. Kesäillan valssit vääristivät käsitystä monesta tanssipaikasta. Toki joidenkin esiintyjien illoissa niidenkin tyylisiä paikkoja vielä oli. Mutta varsin epänormaalia oli nähdä enemmistönä iäkkäitä vähemmän harrastavia "nuorisobändien" esiintyessä.
Lavoilla kävijöiden määrä on monilla paikoilla varmasti vähentynyt. Luultavasti vaikeuksissa ovat pienet paikat, joilla ei ole mahdollisuuksia palkata vetäviä esiintyjiä. Pahimpia syyllisiä kävijöiden vähenemiseen ovat itse kävijät, jotka ovat lopettaneet tai vähentäneet tansseissa käymistä. Kaikki eivät edes ole kiinnostuneita suosituimmista esiintyjistä.
Vaikka tanssimisesta on tullut reippaampaa, on lavatanssi vielä aika kaukana urheilusta, näin eräs haastateltavakin totesi, ja vastaavaa olen kuullut muiltakin oikeasti urheilua harrastavilta. Jos tanssi tuntuu rasittavalta, kunto ei ehkä ole kovin korkealla tasolla. Harva osaavakaan siellä ihan täysillä painaa.
Mitään syytä ole ei ole ottaa stressiä tansseista tai kursseista. Oikea asenne on nauttia toisten osaamisesta ja omasta tekemisestään. Kaikentasoisia löytyy, joten kenenkään ei kannata jättäytyä pois, jos tanssi kiinnostaa. Jos jättäytyy, paikka profiloituu johonkin suuntaan, pariskuntiin, aktiivisiin tai vähemmän aktiivisiin. - ikänäköhämäävänätekijänä
ikätekeetehtävänsätelevi kirjoitti:
Tämä on inernet-tanssilähetys oli kuitenkin loistava ravintola- ja lavatanssiharrastusyhteisöllinen koe, jolla osoitettiin, että iällä todellakin on yhteisössä merkitystä. Kesäillanvalssia ikärakenteesta moittineet ja internet-tanssilähetystä kiitelleet ovat vaan vanhenneet sen verran, että tällä kertaa tanssilähetyksen ikärakenne näytti heidän mielestään yllättävänkin nuorekkaalta jopa siinä määrin, että he puhuivat muutamista nuoristakin tanssiharrastajista mainitussa lähetyksessä.
Internet-tanssilähetyksen nuoruutta ylistävissä luultavasti on useita sellaisia henkilöitä, ketkä tanssivuosiensa varrella ovat toivottaneet yhdelle jos toisellekin tervemenoapäivätansseihin kuten esimerkiksi kesäillanvalssilähetyksessä olleille. Nyt kun näitten henkilöitten silmä ei enään ikänäön vuoksi erota internet--tanssilähetyksen ikärakennetta, on varmastikin tullut aika toivottaa heidätkin tervemenneiksipäivätansseihin: iltatanssit eivät kaikesta huolimatta ole ikuisen nuoruuden lähde. Iltatanssit ovat pidemmälle vanhuuteen eli päivätansseihin riittävän liikuntakykyisyyden ja yleiskuntoisuuden lähde.
- itsestäänselvyystämä
Totuudensuuntaan kirjoitti:
Tuo lähetys oli mainio, mutta valitettavan harva sitä lienee päässyt näkemään, toivottavasti linkki leviää. Vaatii kyllä lukuisan määrän uusia vastaavia lähetyksiä, jotta ne oikaisisivat sitä käsitystä mitä kesäillan valssit ym. vastaavat ovat levittäneet. En ole kenenkään puolella, haluan vaan levitettävän ihmisille realistista kuvaa tanssipaikoista. Uskoisin lähetyksen vastanneen kohtuullisesti Kolmilammin todellista tilannetta. Annettiin ymmärtää siellä käyvän jopa 8-kymppisiä, mutta ilmeisen aktiivisia ja osaavia harrastajia hekin. Mutta harvoissa paikoissa näkee noin paljon "nuoruutta". Ei ketään oltu sulkemassa ulkopuolelle, ihmisten omista haluista on kysymys. Kesäillan valssit vääristivät käsitystä monesta tanssipaikasta. Toki joidenkin esiintyjien illoissa niidenkin tyylisiä paikkoja vielä oli. Mutta varsin epänormaalia oli nähdä enemmistönä iäkkäitä vähemmän harrastavia "nuorisobändien" esiintyessä.
Lavoilla kävijöiden määrä on monilla paikoilla varmasti vähentynyt. Luultavasti vaikeuksissa ovat pienet paikat, joilla ei ole mahdollisuuksia palkata vetäviä esiintyjiä. Pahimpia syyllisiä kävijöiden vähenemiseen ovat itse kävijät, jotka ovat lopettaneet tai vähentäneet tansseissa käymistä. Kaikki eivät edes ole kiinnostuneita suosituimmista esiintyjistä.
Vaikka tanssimisesta on tullut reippaampaa, on lavatanssi vielä aika kaukana urheilusta, näin eräs haastateltavakin totesi, ja vastaavaa olen kuullut muiltakin oikeasti urheilua harrastavilta. Jos tanssi tuntuu rasittavalta, kunto ei ehkä ole kovin korkealla tasolla. Harva osaavakaan siellä ihan täysillä painaa.
Mitään syytä ole ei ole ottaa stressiä tansseista tai kursseista. Oikea asenne on nauttia toisten osaamisesta ja omasta tekemisestään. Kaikentasoisia löytyy, joten kenenkään ei kannata jättäytyä pois, jos tanssi kiinnostaa. Jos jättäytyy, paikka profiloituu johonkin suuntaan, pariskuntiin, aktiivisiin tai vähemmän aktiivisiin."Pahimpia syyllisiä kävijöiden vähenemiseen ovat itse kävijät, jotka ovat lopettaneet tai vähentäneet tansseissa käymistä."
- ikäluokat on pienentyneet, joten turha verrata enää entisaikoihin. Osa kasvaa horsmaa ei siinä sen kummempaa. Entisaikoja ei voi verrata nykyaikaan kun on paljon muutakin viihdyksettä tarjolla. Näin se vaan menee. - Anonyymi
Eikösjuu kirjoitti:
Munavelka on maksettava!
Joo itsensä esittäjiä on aina olipa kamerat paikalla tai ei. Nää keimailijat yrittää kiinnittää miesten huomion hinnalla millä hyvänsä. Näitä riittää jos nainen on kaunis fiksu ei tarvii esittää miehet huomaa kyllä ilmankin ei oo tarvinnut ikinä tehdä mitään
- werdftgyhy
Otettiinko puskasta kuvaa?
- Fiilistellen
Lähetys on edelleen katsottavissa. joten tarkistapa itse. Varaa aikaa 4 tuntia 40 minuuttia :)
https://www.is.fi/musiikki/art-2000005759580.html - mikävitunjokinen
Joo varmaan teeveessä olleiden panohommia parkkiksella laitettiin ihan lähetyksen loppuun.
- Anonyymi
Wau linkki toimii, on vieläkin katsottavissa 🤗
- Anonyymi
Mukavia mielipiteitä kaiken kaikkiaan.Kun näitä vanhoja tv-tanzzuja katselee niin todella huomaa monen tutun naaman jäänee kotiin nykylavoilta.. Kun näin on, niin ihmeen paljon sitä tanssimahdollisuuksia on vielä ainakin kesäisin!
Hyvä näin. - Anonyymi
Joo, ulkonäon perusteella tuolla ei montaakaan nuorta alle kolmekymppistä ollut .
- Anonyymi
Alkaa olla mennyttä nämä lavatanssit.
Jotkut nuoret aloittavat tanssiharrastuksen, mutta heidänkin lukumääränsä on aika pieni kompensoimaan vanhemmasta päästä poistuvia.
Lavatanssien kuolemassa ei ole kysymys siitä näyttääkö juuri sinä iltana Kyösti-Saijan keikalla olevan paljon tanssijoita kun havaitsija on paikalla.
Voi olla, että tanssijoita näkyykin paljon, mutta ajatellaanpa kaikkia lavoja samana hetkenä.
Naapurilavalla saattaa olla vain parikymmentä paria lattialla ja esiintyjänä joku ei niin tunnettu mutta taitava yhtye.
Toisin sanoen tanssien järjestäminen ei kannata jos läheiselle suurelle lavalle on tulossa Kyösti-Saija erinomaisine orkestereineen.
Parin huonon kauden jälkeen lavanpitäjä jo harkitsee lopettamista ja moni onkin jo lopettanut.
Tanssiväki vähenee ja sen seurauksena myöskään lippujen hintoja ei saada riittävän korkeiksi esiintyjien säälliseen palkkioon.
Pikkulavoillakin muutamaa paria pyörittämässä on ammattiorkestereita joiden jäsenet ovat monesti oikeasti koulutettuja ja taitavia ammattilaisia joille pitää maksaa sovittu palkkio.
Lavanpitäjä tinkii omasta palkkiostaan ja lopulta miettii onko nollatuloksella tekemisessä mitään järkeä.
Ja nyt moni ajattelee, että menköön muihin töihin.
No, niinhän he menevätkin, vanhimmat eläkkeelle, ja lavatanssit saavat jäädä.
Lopulta Suomen vähiä jäljelle jääneitä lavoja pyörittää kourallinen orkestereita.- Anonyymi
Älä sure, kyllä vielä tansseja piisaa :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sure, kyllä vielä tansseja piisaa :D
Juuri näin, jotkut myös suree maailmanloppua ja siitä jaksaa paasata. Kannattaako?
Suosittelen elämään hetkessä ja nauttimaan.
Elämä on ihanaa kun sen oikein oivailtaa. Ja tanssihan on elämää <3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227