Kun tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat pitää koko Suomen asuttuna, he tuskin ovat ajatelleet Paraisilla neljän sillan, kahden lautan, kolmen lossin ja yhden yhteysaluksen asumiseensa tarvitsevaa saaristolaista. Eikä ainakaan sitä, että verovaroilla pitäisi vielä rakentaa uusi kymmenen kilometrin pituinen silta Paraisten sisällä, kuten Anders Jungar Paraisten Kuulutuksissa esittää. Kiinteä tieyhteys Nauvoon kun lisäisi saariston elinvoimaa. Niin varmaan, mutta miksi kaikkien suomalaisten pitää osallistua muutaman saaristoromantikon haaveiden toteuttamiseen? Vai onko tarkoitus oikeastaan tukea mökinomistajien intressejä?
Pidetäänkö Parainen väkisin asuttuna?
5
404
Vastaukset
- QvidjanKummitus
Saariston elinvoimaisuuden tukeminen valtion rahoilla on yhtä kuin piilopuoluetuki Rkp:lle. Niin kauan kun asuu saaristossa, on oman edun mukaista äänestää ruotsalaisia. Poismuutto ihmisten ilmoille avaisi silmät ja lopettaisi sairaan riippuvuussuhteen.
- Sivustakatsoja
Joo, mutta nyt otetaankin raha sieltä mistä sen helpoimmin saa : valtavasti vuonna -17 huostaanottoja ,kuinkahan monta laittomasti ja perusteettomasti Siitähän tulee paljon sitä valtionosuutta moneksi vuodeksi, ja rahat menee uuden/ uusien sillan/ siltojen rakentamiseen. Jonkun on pysäytettävä tämmöinen toiminta .
- uuttapesään
Se voisi olla uusi sivu saaristolle jos tieyhteys paranisi ja myös tulisi muita uudistuksia sekä parannuksia sen mukana. Tarkoitan tällä sitä että jos uusia asukkaita ja toimijoita tulisi, niin ne tulisivat mantereelta valtakieliväestöstä jolloin moni perinteinen asia kokisi uudistuvan suhtautumisvision ja asiat voisivat rullata suotuisemmissa merkeissä. Muistettakoon vielä että ei tänne kukaan väkisin tule, kyllä tulevalla porukalla on halu sekä sitoutuminen saaristoelämiseen olisi ilmaisukieli mikä tahansa
- piruuttanikaan_enlähde
Mutta, Mutta kun täällä ovat nuo äkkiväärät änkyrät eli "tosi ruottinkieliset yhdistys" niin eihän ne meitä suomenkielisiä siedetä ollenkaan,
Muut kyllä kelpaa oli mistä maasta tahansa, mutta ei suomenkielisiä. - ViimeinenSammuttaaValon
No saavatpa sitten nämä bättre folk sakki sitten nähdä miten käy jos suomenkieliset häipyy ja ruotsinkielinen nuorisokin häipyy muualle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 28826874
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482294- 2011630
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541550Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien351341- 341311
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex89869Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81810