Turvallisuuden ammattilaiset(ko) ????

Esimerkiksi käsiraudat, kun sellaiset voimankäyttövälineet saatte käyttöönne,
kuinka niiden käyttöä harjoitellaan? Onko se kurssi ja sen jälkeen ei
tarvitsekkaan harjoitella asiaa, koska kurssi on käyty ?

Harjoitellaanko erilaisia tilanteita mitenkään työnantajan kouluttamana,
muuten kuin sen vartijakurssin aikana. Jos ei, niin aika heikoilla kantimilla
ollaan jos puhutaan turvallisuuden ammattilaisista.
Tiedän, että vuodessa on se kokonainen YKSI kertauskurssi, kestääkö se nyt kokonaisen YHDEN päivän eli 8 tuntia.

Esimerkiksi voimakeinojen käyttämiseen sisältyy paljon työturvallisuus
asioita niin asiakkaan kuin myös työntekijän kannalta.
Kaasun käytössä, kuin vaikka käsiraudoituksessa, on monia eri asioita
mitä on otettava huomioon niitä käytettäessä ja tapahtuman jälkeen jälkihoidossa.

Harjoituksilla saadaan aikaiseksi sellainen toimintatapa mikä on oikea ja toimiva, eikä ylilyöntejä tapahdu niin helposti.
Sama koskee kaasun käyttöä. Kaasu on hyvin vahva voimankäyttöväline ja
siihen sisältyy monia terveydellisiäkin vaaroja. Sama koskee myös
teleskooppipatukkaa. Mielestäni se ei tee vartijasta yhtään pätevämpää
vaikka hänellä olisi ne kaikki ja vielä .38 vyöllään jos niitä ei osata käyttää oikein ja yhden kurssin käyneenä SE EI VOI OLLA NIIN !

Osaako kukaan todellakaan vastata, onko kaikki vain sen yhden kertauskurssin
varassa mitä puhutaan "ammattimaisuudesta"? Jos näin on, se on kaukaaaaaaana
ammattilaisen toiminnasta. Vertaa käytäntöä vaikka tullin, rajavartilaitoksen
tai poliisin harjoitteluun. He ovat turvallisuuden ammattilaisia.
364616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Yksi propleema kertauskurssilla on se, että yhden päivän kurssiin ahdetaan liikaa asiaa. Yhteenkään asiaan ei ehditä ajan puutteen vuoksi perusteellisesti paneutua, jokaista ehditään vain pintaa raapaisten.

Sensijaan, että kurssi hukutetaan kerrattavilla asioilla, oli ne nyt sitten käsirautojen käyttö tai hallintaotteet tai kaasunkäyttö, tulisi kurssin sisältö suunnitella siten, että edes yksi kerrattavista asioista "painuisi ns. relkärankaan". Hätä- ja stressitilanteessa ei enää muistilla muista, vaan toimii runsaalla toistolla [selkärankaan] opittujen toimintamallien mukaan.

Jos olen väärässä, oikaiskaa käsitystäni.

Äänestä
  • Niin! Koulutus maksaa rahaa, ja niin kauan kuin hinta on vartiointiliikkeiden ainoa kilpailuvaltti, tullaan töitä tekemään minimivaatimuksin. Pallo on tässä asiassa asiakkaalla, jonka tulisi vaatia laatua, ja olla vielä valmis maksamaan siitä. Tai pikemminkin se on lainsäätäjällä, jonka pitäisi asettaa korkeammat minimit. Kahdeksan tuntia per vuosi, Voi elämä! Vartijat tuskailevat ihan saman asian kanssa. Sen kanssa on nyt toistaiseksi vain elettävä.

    PS. En väitä olevani asiantuntija, mutta tuskin sen poliisinkaan voimankäyttökoulutus mikään päätähuimaava on.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niin! Koulutus maksaa rahaa, ja niin kauan kuin hinta on vartiointiliikkeiden ainoa kilpailuvaltti, tullaan töitä tekemään minimivaatimuksin. Pallo on tässä asiassa asiakkaalla, jonka tulisi vaatia laatua, ja olla vielä valmis maksamaan siitä. Tai pikemminkin se on lainsäätäjällä, jonka pitäisi asettaa korkeammat minimit. Kahdeksan tuntia per vuosi, Voi elämä! Vartijat tuskailevat ihan saman asian kanssa. Sen kanssa on nyt toistaiseksi vain elettävä.

    PS. En väitä olevani asiantuntija, mutta tuskin sen poliisinkaan voimankäyttökoulutus mikään päätähuimaava on.

    Poliisilla on jokaisessa piirissä voimankäyttökouluttajat jotka pitävät ammunnan tasokokeet, erilaisia harjoituksia niin sisätiloissa kuin ulkosallakin.
    Ryhmissä harjoitellaan vuorojen puitteissa jos mahdollista, esim. piikkimattotaktiikkaa, maahanvientejä, raudoitusta, ovitaktiikkaa ym. mitä katsotaan tarpeelliseksi.

    Voin kertoa että näitä asioita harjoitellaan, varmasti eritavalla kuin vartijoiden keskuudessa.
    Turvallisuuden ammattilaiset eroavat juuri tässä kohdassa amatööreistä. Amatöörit luulevat osaavansa, kun ammattilaiset tietävät osaavansa ja siksi harjoittelevat.

    Äänestä

  • Vk.. kirjoitti:

    Poliisi siis harjoittelee! Hyvä niin, tuli heti turvallisempi olo. Uhat ja vaatimuksetkin ovat kyllä toista luokkaa. Jos tästä kehkeytyy kusemiskilpailu niin luovutan välittömästi: Poliisin suihku lentää pitemmälle. Toisaalta aina kovempiakin kavereita. FBI:n Panttivankien pelastusyksikkö, siinä vasta todellisia turvallisuusalan ammattilaisia. Ne harjoittelee. Ei oo suomalainen katukyttä mitään siihen verrattuna. En todellakaan halua väheksyä poliisia, provosoiduin vain alkuperäisen kirjoittajan tyylistä. kysyn vaan: Jos jostakin löytyy vielä kovempia kavereita, onko tarpeellista kiistää höyhensarjalaisten ammattilaisuus omalla alallaan.

    Lopuksi vielä: Ei ole vartijoiden syy, että heillä/meillä ei ole koulutusta. Me haluaisimme ja tarvitsisimme sitä, mutta edellisessä viestissäni esittämät seikat sanelevat nykytilanteen.

    Sitten ei juurikaan kannata kovin kovaan ääneen itseään "turvallisuuden ammattilaiseksi" kutsua.
    Harjoittelua varmasti saisi kun pomoa pikkaisen valaisisi asioissa.
    Kärrypoikina kaikki voimankäyttöhepeneet vyöllä ,olette juuri niin huvittavan näköisiä kuin koulutukseltanne olette.

    Äänestä

  • Vk.. kirjoitti:

    Poliisilla on jokaisessa piirissä voimankäyttökouluttajat jotka pitävät ammunnan tasokokeet, erilaisia harjoituksia niin sisätiloissa kuin ulkosallakin.
    Ryhmissä harjoitellaan vuorojen puitteissa jos mahdollista, esim. piikkimattotaktiikkaa, maahanvientejä, raudoitusta, ovitaktiikkaa ym. mitä katsotaan tarpeelliseksi.

    Voin kertoa että näitä asioita harjoitellaan, varmasti eritavalla kuin vartijoiden keskuudessa.
    Turvallisuuden ammattilaiset eroavat juuri tässä kohdassa amatööreistä. Amatöörit luulevat osaavansa, kun ammattilaiset tietävät osaavansa ja siksi harjoittelevat.

    Tarkoitus ei ole tässä ny poliiseja loukata,
    mutta kyllähän asia on niin, että ku lähdetään puhumaan "turvallisuudesta", niin kyllähän poliisi jää lähtöviivalle. Nykyisellään käytettävä tekniikka on semmosta, josta kenttäkonstu ei ole ikinä kuullukkaan. Turvallisuus kaikkine hienouksineen ja suunnitelmineen ei ole pelkkää ryskäämistä ja miekkojen helistelyä!! Puhuttaessa yleisen järjestyksen turvaamisesta poliisi(t) varmasti on edellä yksityisen vartiointiliikkeen vartijaa.
    Mikä mielestäni on ihan hyvä asia, koska se on poliisin tehtäväkin. Tullia, poliisia ja rajavahteja ei voi ees verrata norm.vartijoihin millään alueella. Näillä VIRANOMAISILLA maksajana on valtio, eikä niiden tarvitse tuottaa taloudellista voittoa.

    Äänestä

  • Leo Gudas kirjoitti:

    Sitten ei juurikaan kannata kovin kovaan ääneen itseään "turvallisuuden ammattilaiseksi" kutsua.
    Harjoittelua varmasti saisi kun pomoa pikkaisen valaisisi asioissa.
    Kärrypoikina kaikki voimankäyttöhepeneet vyöllä ,olette juuri niin huvittavan näköisiä kuin koulutukseltanne olette.

    Itse en ole kärryjä työnnellyt, ja jos se pomosta olisi kiinni, (ketä nyt tässä pomolla tarkoitetaan) niin mehän olisimme kaikki ninjoja.

    Äänestä

  • Jehu kirjoitti:

    Tarkoitus ei ole tässä ny poliiseja loukata,
    mutta kyllähän asia on niin, että ku lähdetään puhumaan "turvallisuudesta", niin kyllähän poliisi jää lähtöviivalle. Nykyisellään käytettävä tekniikka on semmosta, josta kenttäkonstu ei ole ikinä kuullukkaan. Turvallisuus kaikkine hienouksineen ja suunnitelmineen ei ole pelkkää ryskäämistä ja miekkojen helistelyä!! Puhuttaessa yleisen järjestyksen turvaamisesta poliisi(t) varmasti on edellä yksityisen vartiointiliikkeen vartijaa.
    Mikä mielestäni on ihan hyvä asia, koska se on poliisin tehtäväkin. Tullia, poliisia ja rajavahteja ei voi ees verrata norm.vartijoihin millään alueella. Näillä VIRANOMAISILLA maksajana on valtio, eikä niiden tarvitse tuottaa taloudellista voittoa.

    Poliisilla kuitenkin kentällä työskennellessään on aivan samat voimankäyttövälineet kuin tavan Prisman-oviapinalla. ERO vain syntyy siinä että poliisi osaa niitä käyttää siinäkin vaiheessa kun sen suurempiin ajatustöihin ei ole aikaa, koska poliisit HARJOITTELEVAT niiden käyttöä.
    Mitä tekee oviapina ? Edelleen kulkee ne kaikki varusteet vyöllään, mutta ei varmasti osaa niitä käyttää kun tosi paikka tulee.

    Eli ne ovat vain siinä vyöllä koristeena ja egon kohottajana.
    NÄIN SE VAAN ON !

    Äänestä

  • Leo Gudas kirjoitti:

    Sitten ei juurikaan kannata kovin kovaan ääneen itseään "turvallisuuden ammattilaiseksi" kutsua.
    Harjoittelua varmasti saisi kun pomoa pikkaisen valaisisi asioissa.
    Kärrypoikina kaikki voimankäyttöhepeneet vyöllä ,olette juuri niin huvittavan näköisiä kuin koulutukseltanne olette.

    .. toi "ammattimiehen" kommentti? TUSKIN!! Veikkaan, että asialla on joku justiin koulun aloittanut oppilas tai sitten joku viirupää!
    Tommoselle pienenä sängystä pudonneelle on ihan turha yrittää selittää yhtään mitään. Toivon kuitenkin, että olet toi viirupää, koska poliisi ei kaipaa enään yhtään tommosta pullistelijaa!

    Äänestä

  • reikä kirjoitti:

    Ei siis huumorimiehiä tällä palstalla?

    Kertokaapa sitten, kuinka vartijoiden surkeaa koulutustilannetta pitäisi lähteä parantamaan. Tai ehkä te pidättekin nykytilasta. Onhan "tosiammattilaisilla" joku jota voi mollata. En minä ole vartijaksi poliisin paikalle pyrkimässä.

    PS. Arska ja Pate keskustelevat Kontulan ostarissa

    Arska:Duuni meni, vaimo jätti, viina tappaa vuoden sisällä.
    Pate:Ajattele positiivisesti, ainekaan et oo vartija.

    Äänestä

  • Leo Gudas kirjoitti:

    Sitten ei juurikaan kannata kovin kovaan ääneen itseään "turvallisuuden ammattilaiseksi" kutsua.
    Harjoittelua varmasti saisi kun pomoa pikkaisen valaisisi asioissa.
    Kärrypoikina kaikki voimankäyttöhepeneet vyöllä ,olette juuri niin huvittavan näköisiä kuin koulutukseltanne olette.

    ei se vaan toimi niin että esimiehelle kun sanoo niin saa koulutusta vaan kyse on vain ja ainoastaan rahasta.Tosin jokainen vartija voisi itsenäisesti harjoitella voimankäyttötilanteita esim työkaverinkanssa.

    Äänestä

  • Pahviaivo kirjoitti:

    Poliisilla kuitenkin kentällä työskennellessään on aivan samat voimankäyttövälineet kuin tavan Prisman-oviapinalla. ERO vain syntyy siinä että poliisi osaa niitä käyttää siinäkin vaiheessa kun sen suurempiin ajatustöihin ei ole aikaa, koska poliisit HARJOITTELEVAT niiden käyttöä.
    Mitä tekee oviapina ? Edelleen kulkee ne kaikki varusteet vyöllään, mutta ei varmasti osaa niitä käyttää kun tosi paikka tulee.

    Eli ne ovat vain siinä vyöllä koristeena ja egon kohottajana.
    NÄIN SE VAAN ON !

    Jopa joo...

    Vai osaavat poliisit aina käyttää... No mikäs siinä!

    Ja onko se yksiselitteistä että vartija ei osaa näitä kaikkia mukanaan kantamia laitteita käyttää?

    Kyllä vartija samoin kun poliisi voi osata jotakin..
    Esimerkki.. vähän ehkä huono mutta sama sen väliä.

    On henkilö joka on käynyt paljon atk-alan koulua ja on toinen tyyppi joka ei ole käynyt päivääkään atk-alan kouluja.. kumpi tietää enemmän koneista??
    Voiko joku oikeesti sanoa että tällä joka ei ole käynyt päivääkään atk-alan koulua, ei ole atk-alan
    vaatimaa tietotaitoa? HAH! Sattuu osumaan ystäväni kodalle jolla on enemmän tietoa atk:sta kun todella monilla jotka on käynyt kouluja yli 10 vuotta.. Ei se aina tarkoita että jos et ole harjoitellut joka ikinen sekuntti että et osaisi mitään..

    Mutta sama se..

    Äänestä

Mitenkäs tämän nyt alottaisi. Totta puhut,mutta älä yleistä! Jotkut harjoittelevat ammatista riippumatta huomattavasti paljon enemmän kuin annat tekstissä ymmärtää.

Ja sitten vielä takerrun viimeiseen lauseeseen "He ovat turvallisuuden ammattilaisia"

He ovat oman, hyvin pienen, sektorinsa ammattilaisia!

Äänestä

Siinä taas yksi kateellinen selittää jostain mitä ei tiedä mitään.Tullillako koulutetaan jatkuvasti voimankäyttövälineitä....pask...sanon minä.Tunnen muutaman rajavartioston kaverin ja samoin tullin kavereita...joten, jatka vaan omia hommiasi,äläkä rasita itseäsi liikaa meidän asioilla.

Äänestä
  • en voisi kuvitellakaan tekeveäni vartijan hommia, jos taitoni olisivat pelkän kurssin varassa.

    Harjoittelen paljon vapaa-aikanani ja olen kiinnostunut itseni ja muiden puolustamisesta.

    Äänestä

  • Kovis kirjoitti:

    en voisi kuvitellakaan tekeveäni vartijan hommia, jos taitoni olisivat pelkän kurssin varassa.

    Harjoittelen paljon vapaa-aikanani ja olen kiinnostunut itseni ja muiden puolustamisesta.

    Eli olet KANSPO...

    Äänestä

Itse harjoittelen ainakin voimankäyttöä riittävästi. Joka päivä provosoin hölmöt asiakkaat siihen pisteeseen että he hyökkäävät päälle ja sitten ei tarvitsekaan kuin ruveta valitsemaan arsenaalia. Tässä oma harjoitusohjelmani:
Maanantai: TKP, ketjuraudat, kuljetus- ja hallintaotteet
Tiistai: Kaasusumutin, saranaraudat, seinää vasten kahlitseminen
Keskiviikko: Vinyylipamppu, nippusiteet, maahanviennit, teräaseuhka
Torstai: Improvisoidut aseet kuten tuolit, ketjuraudat, kipupisteet, ampuma-aseuhka
Perjantai: Puolustautuminen ilman apuvälineitä, saranaraudat, useamman henkilön samanaikainen uhka.

Joka tulee väittämään etten harjoittele tarpeeksi voimankäyttöä saa kyllä miettiä sanojaan kahdesti.
Pointti oli kuitenkin se, että eiköhän jokainen osaa ne asiat mitä työssään usein tarvitsee. Ja muistakaa nyt vielä lainata tämä kirjoitus johonkin lehteen totuutena ja yleistäkää vielä että kaikki vartijat toimivat kuten minä. Ja muistakaa myös mainita että vartijalla ei ole mitään oikeuksia. Kärrypoikakorttiakin voisi joku vilauttaa... Mitäs muuta... Eiköhän tämä riistä ensi alkuun, lisätkää tarvittaessa. Hyvää viikonloppua kaikille!

Äänestä

Viranomaisetko? Jaksatteko lukea jos kerron muutaman esimerkin?
Aikanaan menin kesätöihin vankilaan vartijaksi. Eka viikolla käytiin kerran poliisitalolla ampumassa pari tuntia ja kas, olin pätevä kantamaan virantoimituksessa glock 9mm pistoolia.
Poliisien sisäampumarata oli järkyttävää katseltavaa. Siellä oli ammuskeltu lattiaan, kattoon, pöytiin ja seiniin ihan jokapuolelle. Tarina kertoo, että eräskin wanha konkari ja moottoripyöräpoliisi näytti koulutuksessa, miten revolveri vedetään istualtaan nopeasti kotelosta. Tulos oli se, että ase laukesi melkein kotelossa ja luoti nirhaisi perskankun auki.
Eräs rajavartija veti pistoolista liikkuvat taakse ja ase laukesi samantien sisäradalla. Luoti osui kattoon ja sprinklerputki meni puhki ja radan lattialla oli n. 20 cm vettä, ennen kuin palokunta sai vedentulon loppumaan.
Tiedän monta surullista tarinaa virkamiehien aseenkäytöstä. Tarkoitus ei ole mollata viranomaisia mitenkään, mutta yritän tuoda sitä asiaa julki, että ei se viranomaisillakaan ole kovinpaljon paremmin pullat uunissa kuin yksityisellä puolella. Jos vain tyytyy siihen pakolliseen peruskoulutukseen voimankäytössä niin ei hyvin mene. Ei poliiseilla eikä vartijoilla.

Ketä on sitten ammattilainen? Määrittelisin turva-alan ammattilaiseksi henkilön, joka ottaa työnsä tosissaan ja jota myös työnantaja kannustaa. Asiakaspalvelu on asia, joka tulee luonnostaan jos sitä on. Sitä ei juurikaan tarvitse harjoitella.
Voimankäyttö taas on asia, jota tulee harjoitella paljonkin. Ammattilainen voisi harrastaa vapaa aikanaan vaikka Ju-Jutsua. Siinä on lukkoja ja maahanvientejä. Vartijan voivat lisäksi monilla paikkakunnilla harrastaa yhdessä poliisien yms. viranomaisten kanssa ns. poliisi-jutsua. Se on poimittuja ja sovellettuja tekniikoita Ju-Jutsusta, mitkä soveltuvat erityisesti lakiemme mukaiseen voimankäyttöön.

Summa summarum: Jokainen meistä, niin poliisi, rajavartija, vartija tai myymäläetsivä on niin kovan luokan ammattilainen, mitä omat resurssit ja harjoittelu antaa myöden. Virkamerkki ei tee kenestäkään ammattilaista kirjaimellisesti. Eikä vartijakortti. Ketään em. ryhmistä ei kouluteta "firman" puolesta niin paljoa voimankäyttöön pakollisilla kursseilla, että se riittäisi.
Toki voimankäyttö ei ole ainoa asia, mitä ammattilaisen tulisi harjoitella.

Äänestä
  • Ammattilainen on sellainen jonka ei tekemisiinsä tarvitse hätävarjelusta ja pakkotilasta hakea tukea.
    Ammattilaisen ei tarvitse juurikaan edes miettiä pakkotiloja tai hätävarjeluja, koska niitä ei todellakaan kerkeä siinä tilanteessa miettimään, siksi niitä kutsutaankin hätävarjeluksi.

    Ammattilainen on sellainen jolle tarjotaan harjoitusmahdollisuuksia erilaisiin tehtäviin jo TYÖNANTAJAN puolelta. Ei ammattilaiseksi tulla vain sillä että puetaan työvaatteet päälle.
    Työnantajan pitäisi tajuta ettei ilman harjoittelua synny AMMATTILAISIA.

    Poliisin koulutukseen kuuluu TYÖHARJOITTELU ja KENTTÄJAKSO, niillä jaksoilla opetellaan vanhemman poliisin opastuksella miten asioita tehdään.
    Vartijakurssin käynyt tollo menee töihin ja henelle kerrotaan piiri tms. ja hommat alkaa, periaatteessa vartija EI TIEDÄ MITÄÄN.

    Kumpi on ammattimaisempaa koulutusta ja työntekoa ?

    Äänestä

  • Ammattilainen kirjoitti:

    Ammattilainen on sellainen jonka ei tekemisiinsä tarvitse hätävarjelusta ja pakkotilasta hakea tukea.

    Ovatko vartijakurssin käyneet tolloja? Kaikkiko? Miksi noin negatiivinen asenne?
    Ja poliisin kenttäjaksosta yms. Jos on ollut vaikka 10 vuotta poliisina niin mitä hän muistaa kenttäjaksosta tai työharjoittelusta? Lueppa uudestaan läpi ajatuksella, mitä kirjoitin.

    Äänestä

  • Vartija2 kirjoitti:

    Miksikö tolloja, aika tollojen puuhalta tuntuu jos viikon kurssin jälkeen on valmis siihen kaikkeen jännään mitä olen täältä lukenut vartijoiden tekevän(ja jättävän tekemättä).

    Poliisin kenttä- ja työharjoittelujakso valmistaa poliisia tarkistelemaan tietojansa ja taitojansa loppukoulutuksen aikana. Käytännön ja teoria-asioita voi sitten lukea ja harjoitella tarpeen mukaan. Miten se vartijalla menee ?

    Itsepuolustuslajeja harrastaa monet vartijat, hienoa. Poliisissakin on todella monia jotka niitä lajeja harrastavat. Ja siihen saadaan koulutustakin ihan työnantajan puolelta, miten siellä vartijan hommissa on ?

    Kursseille ja koulutuksiin pääsee helposti jos haluaa. Laitokset itsessään pitävät henkilökunnalleen koulutuspäiviä. Miten se siellä vartijoilla on ?

    10 vuotta poliisina ollut ei varmastikaan muista työharjoittelu ja kenttäjaksoista mitään. Hän onkin siinä 10:ssä vuodessa saanut erilaisia koulutuksia ja päivityksiä tietoihinsa ja taitoihinsa useasti. Miten siellä vartijoilla 10 vuoden jälkeen ? Onko usein näitä koulutuksia ? Kerran vuodessa kertauspäivä (8h)?

    Äänestä

  • Ammattimies kirjoitti:

    En ymmärrä pointtiasi. Miksi vertaat poliisia ja vartijaa keskenään? Näiden kahden ammattiryhmän toimenkuva on hyvin erilainen. Yhtäläisyyksiäkin toki on.

    Onhan poliiseilla paljon enemmän näitä harjoituksia, mitä vartijoilla. Heidän toimenkuvansakin on paljon laajempi. Siksi täytyy treenata enemmän. Kyllä se 100 tunnin VAT tutkinto antaa riittävät perustiedot hoitaa vartijan tehtävää. Se on sitten henkilöstä kiinni, jos ei ymmärrä asioita. Täysin pöllöjä poliisejakin on oikeesti. Ikävä kyllä.
    Se 100 tuntia ei sellaisenaan tee kenestäkään ammattilaista. Hyvä vartija treenaa itsenäisesti asioita, joihin hän katsoo tarvitsevansa koulutusta.
    Ja muuten. Sattumoisin tiedän, että ei nykyään virkamiehiäkään juurikaan kouluteta "firman" puolesta yhtään enempää, mikä on pakollista. Rahaa on valtiolla vähän ja säästöjä tehdään. Erikoisryhmät ovat erikseen kuten karhu. Tavallinen katupoliisi ei vuosittain käy kursseja paljoa enempää mitä vartija keskimäärin. Lisäksi monet kurssit ovat aivan muuta, kuin voimankäyttöä. Tämä on tosi.
    Ammattilainen on niin kiinnostunut ammatistaan, että jopa vapaa-ajallaan opiskelee alaa kaikissa muodoissaan sillointällöin. Muu ei auta. Oli sitten virkamies tai vartija.

    Äänestä

  • Ammattimies kirjoitti:

    Miksikö tolloja, aika tollojen puuhalta tuntuu jos viikon kurssin jälkeen on valmis siihen kaikkeen jännään mitä olen täältä lukenut vartijoiden tekevän(ja jättävän tekemättä).

    Poliisin kenttä- ja työharjoittelujakso valmistaa poliisia tarkistelemaan tietojansa ja taitojansa loppukoulutuksen aikana. Käytännön ja teoria-asioita voi sitten lukea ja harjoitella tarpeen mukaan. Miten se vartijalla menee ?

    Itsepuolustuslajeja harrastaa monet vartijat, hienoa. Poliisissakin on todella monia jotka niitä lajeja harrastavat. Ja siihen saadaan koulutustakin ihan työnantajan puolelta, miten siellä vartijan hommissa on ?

    Kursseille ja koulutuksiin pääsee helposti jos haluaa. Laitokset itsessään pitävät henkilökunnalleen koulutuspäiviä. Miten se siellä vartijoilla on ?

    10 vuotta poliisina ollut ei varmastikaan muista työharjoittelu ja kenttäjaksoista mitään. Hän onkin siinä 10:ssä vuodessa saanut erilaisia koulutuksia ja päivityksiä tietoihinsa ja taitoihinsa useasti. Miten siellä vartijoilla 10 vuoden jälkeen ? Onko usein näitä koulutuksia ? Kerran vuodessa kertauspäivä (8h)?

    On totta että vartijoiden koulutustaso on todella huonolla tolalla. Olisi todella hienoa, jos koulutusta olisi, tai jos meilläkin järjestettäisiin edes hieman samanlaisia työharjoittelujaksoja kuin poliisilla. Ainakin niissä kohteissa, joissa se olisi edes teoriassa mahdollista järjestää. Niin kauan kun asiakkaat eivät halua maksaa laadusta, eikä lainsäätäjä pakota vartiointiliikkeitä korkeampiin standardeihin, olemme jumissa nykytilassa.

    Toivottavasti kukaan tälle palstalle vastannut ei ole poliisi kuin wannabee tasolla, mutta valitettavasti siitäkin ammattikunnasta kyllä löytyy näin ajattelevia ylimielisiä paskiaisia. Esittäisinkin kysymyksen poliiseille: Koetteko, että vartijoiden mollaaminen on jollakin tavalla hedelmällistä. Te ette kuitenkaan ole perustamassa haarakonttoria jokaiseen ostoskeskukseen tai jokaiselle julkisen liikenteen asemalle. Näissä paikoissa kuitenkin liikkuu paljon ihmisiä, joten niissä syntyy pakostakin ongelmia. Näitä ongelmia vartija ehkäisee pelkällä läsnäolollaan, ja oikein toimiessaan pystyy rajoittamaan jo tapahtuneiden rikosten seuraamuksia ja avustamaan syyllisten saattamisessa edesvastuuseen. Vartijan on oltava halvempi kuin poliisin. Tästä seuraa, ettei hän voi olla yhtä hyvin koulutettu. Ala on kuitenkin kehittynyt ja kehittyy edelleen. Eikö olisi parempi olla tukemassa tätä kehitystä pyrkiä luomaan parempia yhteistyötapoja. Näin tukisimme molemmat omalta osaltamme yhteiskunnan turvallisuutta.

    Äänestä

  • Ammattilainen kirjoitti:

    Ammattilainen on sellainen jonka ei tekemisiinsä tarvitse hätävarjelusta ja pakkotilasta hakea tukea.
    Ammattilaisen ei tarvitse juurikaan edes miettiä pakkotiloja tai hätävarjeluja, koska niitä ei todellakaan kerkeä siinä tilanteessa miettimään, siksi niitä kutsutaankin hätävarjeluksi.

    Ammattilainen on sellainen jolle tarjotaan harjoitusmahdollisuuksia erilaisiin tehtäviin jo TYÖNANTAJAN puolelta. Ei ammattilaiseksi tulla vain sillä että puetaan työvaatteet päälle.
    Työnantajan pitäisi tajuta ettei ilman harjoittelua synny AMMATTILAISIA.

    Poliisin koulutukseen kuuluu TYÖHARJOITTELU ja KENTTÄJAKSO, niillä jaksoilla opetellaan vanhemman poliisin opastuksella miten asioita tehdään.
    Vartijakurssin käynyt tollo menee töihin ja henelle kerrotaan piiri tms. ja hommat alkaa, periaatteessa vartija EI TIEDÄ MITÄÄN.

    Kumpi on ammattimaisempaa koulutusta ja työntekoa ?

    Menkää!

    Vartijan ammattitutkinto koulutukseen, jossa järjestetään työssäoppimis jakso! käyt 3kk työssäoppimassa vanhemman vartija kanssa.. ennen näyttötutkintoja.. Itse suoritin sen Kurikan ammattioppilaitoksessa.. suoritin myös 70h voimankäyttökoulutuksen samassa

    Äänestä

Olen samaa mieltä yleisellä tasolla ketjun aloittajan kanssa. Mutta vain yleisellä tasolla! Olen töissä vartiointiliikkeessä,ja voin sanoa että harjoittelemme yksikössämme enemmän kuin poliisi keskimäärin.Toki harjoittelemme osittain eri asioita,eri työtä kun teemme,mutta kerran kuukaudessa voimankäyttö ja taktiikkaharjoittelua koko yksikön voimin,kerran viikossa kamppailulajiharjoittelua yksikkötasolla. Työaikana vuorossa olevien kanssa harjoitellaan jatkuvasti eri asioita mitä työssä tarvitaan,ei pelkästään voimankäyttöä! Tämän päälle tietenkin lakisääteiset kertaukset.. Tiedän että tämä ei todellakaan ole yleistä, eikä mahdollista suurimmissa yksiköissä ja vartiointiliikkeissä.Jo pelkästään harjoitusten organisointi on mahdotonta kun yksikössä on vähänkin enemmän vartijoita. Ja mitä poliisiin tulee olen monia kertoja joutunut opastamaan partioita minun näkökulmasta katsottuna yksinkertaisissa asioissa kuten erilaisten teknisten laitteiden käytössä yms... Muutaman kerran poliisi on vaarantanut oikeasti työturvallisuuden siihen malliin että siihen on joutunut itse puuttumaan. Nämä poliisit ymmärsivät kyllä itsekin yskän ja kiittivät jälkeenpäin. Mutta ettei omakehu haisisi liikaa,jätän tämän tähän totean vain että kummassakin ammattiryhmässä on ammattimaisia ja vähemmäön ammattimaisia tekijöitä.

Äänestä

On totta, että merkittävää julkista valtaa käyttävien viranomaisten tulisi harjoitella voimankäyttöä enemmän, sillä he sitä työssään todella käyttää. Poliisi saa esimerkiksi pidättää henkilön ja kahlehtia tämän käsiraudoilla kuljetuksen ajaksi ja niin edelleen. Vartija, siis siviilivartija, ei sitten voikaan käyttää, kuin vähäistä julkista valtaa, mutta siitäkin huolimatta juuri tämä ammattikunta mesoaa voimankäytöstä ja siihen kuuluvasta välineistöstä kaikkein eniten. Viranomaiset harjottelevat noita asioita niin vähän, koska he kokevat ne yhdeksi työkaluksi työssään. Siviilivartijat taas hakeutuvat ammattiinsa juuri tätä tarkoitusta varten, mikäli eivät sitten viranomaiseksi pääse.

Äänestä
  • Millaista potaskaa.

    Äänestä

Turvallisuusalan ammattilainen treenaa, osaa ja pitää ammattitaitoaan yllä. Hän tietää omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänen tarvitse päteä eikä kerskua voimankäyttötaidoillaan.

Turvallisuusasioissa näkemys kehittyy ammattikoulutuksen myötä ja turvallisuusalan ammattilaiseksi minä ainakin luen henkilön, jolla on varatuomarin pätevyys, turvallisuuvalvojan erityisammattitutkinto, sekä työkokemusta käytännön työstä, että myöskin hyvä fyysinen kunto ja harrastuksena voimankäytön hallintaan valmentava laji .

Se että on allekirjoittanut työsopimuksen vartiointiliikkeen kanssa, saanut nikka nakka vartijakortin, ei tee vielä henkilöstä turvallisuusalan ammattilaista, vaikka ammatikseen työtä tekisikin.

Äänestä

Onko ketjun aloittajan mielestä ammattilainen vasta kun treenaa voimankäyttöä? Mitenkä poliisi joka on töissä tutkinnassa tai muussa vastaavassa.Entä suuren yrityksen turvallisuuspäälliköt,tulisiko heidänkin treenata viikoittain raudoittamista? get the point? onko ammattilaisen merkki ainoastaan pätevä vääntäminen. Ärsyttää näin kapeakatseinen näkökanta turvallisuusalan ammattimaisuuteen.

Äänestä
  • Jos tekee käytännön vartiointihommia, niin ammattilainen VASTA, jos hallitsee/treenaa voimankäyttölajeja.

    Äänestä

Oikein!! poliisit ovat viranomaisia useimmat jo
kielitaitoisiakin ja todella viksuja,osaavia!!
Mutta voi herran pieksut nämä vartiointi liik.
"keskenkasvuiset rambot"Muuta kun et osaa mene
vartiaksi saat leikkiä "poliisia"!

Äänestä
  • Minulla on hyvät välit viranomaisiin ja paljon ollaan keskusteltu noista työtehtävien eroista.
    Kiitosta tuli viranomaisilta juuri niiden tilanteiden jälkeen, kun olimme vaikkapa murtopaikalla ensin, niin vartijat eivät menneet sotkemaan jälkiä tai leikkimään kohteen sisälle sankaria (Ramboilemaan).
    Tuloksellista toimintaa oli myös yhteistyö poliisin kanssa, kun malttoi kuunnella heidän ohjeensa ja toimi niiden mukaan tarkasti. Heidän mielestään keikat meidän kohteissa olivat parhaita selvitettäviä, kun heidän ei tarvinnut "pelätä" aseistettua vartijaa leikkimässä kaupunkisotaa pimeässä kohteessa.

    Äänestä

  • Vartiainen kirjoitti:

    Minulla on hyvät välit viranomaisiin ja paljon ollaan keskusteltu noista työtehtävien eroista.
    Kiitosta tuli viranomaisilta juuri niiden tilanteiden jälkeen, kun olimme vaikkapa murtopaikalla ensin, niin vartijat eivät menneet sotkemaan jälkiä tai leikkimään kohteen sisälle sankaria (Ramboilemaan).
    Tuloksellista toimintaa oli myös yhteistyö poliisin kanssa, kun malttoi kuunnella heidän ohjeensa ja toimi niiden mukaan tarkasti. Heidän mielestään keikat meidän kohteissa olivat parhaita selvitettäviä, kun heidän ei tarvinnut "pelätä" aseistettua vartijaa leikkimässä kaupunkisotaa pimeässä kohteessa.

    mitkä käsiraudat??? Mitkä voimankäyttövälineet? meän yksikön pomo sannoo jotta niitä ei tarvii kun meän kohteissa ei mitään tapahu... joten eipä niitä ole kurssien jälk. näkyny..... ja allekirjoittanut sais kantaa välineitä raudoista kaasuun.....

    Äänestä

  • taigatar kirjoitti:

    paljosti auttaisi sekin jos edes osa asearsenaalista
    korvattaisiin järjenkäytöllä ja nopeilla jaloilla ;))

    Äänestä

kaasua silmille ja tkp:llä naamaan mitä vitun koulustusta siihen tarvitaan

Äänestä
  • olikan tuokaan nyt kovin fiksu kommentti!? olet varmaan 15v teini?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hahhhaaaa kirjoitti:

Esimerkiksi käsiraudat, kun sellaiset voimankäyttövälineet saatte käyttöönne,
kuinka niiden käyttöä harjoitellaan? Onko se kurssi ja sen jälkeen ei
tarvitsekkaan harjoitella asiaa, koska kurssi on käyty ?

Harjoitellaanko erilaisia tilanteita mitenkään työnantajan kouluttamana,
muuten kuin sen vartijakurssin aikana. Jos ei, niin aika heikoilla kantimilla
ollaan jos puhutaan turvallisuuden ammattilaisista.
Tiedän, että vuodessa on se kokonainen YKSI kertauskurssi, kestääkö se nyt kokonaisen YHDEN päivän eli 8 tuntia.

Esimerkiksi voimakeinojen käyttämiseen sisältyy paljon työturvallisuus
asioita niin asiakkaan kuin myös työntekijän kannalta.
Kaasun käytössä, kuin vaikka käsiraudoituksessa, on monia eri asioita
mitä on otettava huomioon niitä käytettäessä ja tapahtuman jälkeen jälkihoidossa.

Harjoituksilla saadaan aikaiseksi sellainen toimintatapa mikä on oikea ja toimiva, eikä ylilyöntejä tapahdu niin helposti.
Sama koskee kaasun käyttöä. Kaasu on hyvin vahva voimankäyttöväline ja
siihen sisältyy monia terveydellisiäkin vaaroja. Sama koskee myös
teleskooppipatukkaa. Mielestäni se ei tee vartijasta yhtään pätevämpää
vaikka hänellä olisi ne kaikki ja vielä .38 vyöllään jos niitä ei osata käyttää oikein ja yhden kurssin käyneenä SE EI VOI OLLA NIIN !

Osaako kukaan todellakaan vastata, onko kaikki vain sen yhden kertauskurssin
varassa mitä puhutaan "ammattimaisuudesta"? Jos näin on, se on kaukaaaaaaana
ammattilaisen toiminnasta. Vertaa käytäntöä vaikka tullin, rajavartilaitoksen
tai poliisin harjoitteluun. He ovat turvallisuuden ammattilaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu