Eiks vaan?
Suorastaan kammottava.
Ei vaineskaan. Viilentynyt. Ainakin sisällä. Ja onhan minulla tuuletin jokaisessa huoneessa. Paitsi vessassa.
Eikä maallakaan ulkohuoneessa. Eli huussissa. Eli käymälässä. Jossa käy kaljasaavi nurkassa. Valmis jouluna, ellei jäädy.
Mutta kun avaa wc kannen ja takaluukun, reipas ilmanvirta valloittaa olijan, kaikkine parffyymeineen
Ihana keskustelu ilma tänään
4
85
Vastaukset
Ollaan istuttu ulkona monta tuntia, välillä tuuletin puhalsi viileää. Sanoinkin kaverille että ilta on kuin välimerellä kesäaikaan. Jossain thaikuissa tai brasiliassa ei edes ilta viilennä tarpeeksi, ainakaan minun makuuni.
Viime kesänä ei tarvittu tuulettimia kertaakaan, nyt senkin edestä.- Viileästi-vitsaillen
Tässä pimahti monta kesää kun tuulettimet olivat lähes tarpeettomia.
Jokohan syksyllä kansa on mieltä, ei enää tälläisia kesiä.
Kummasti muuten vaikenivat ne kevään ukkelit jotka ennustivat kesän sään. Muistaakseni melko ankeaa ja sateista lupasivat. Siihenkö kansa hurahti ja tilasi etelän matkoja? Luulen, että harmittaa joitakin kun kokivat tämänkin ihmeen, että suomessakin ollaan kuin etelä-euroopassa.
Eipä ole ollut aikaa istuksia koko heinäkuuna, mutta jatkukoon sama kesä elokuussakin.
- staka
Meidän 4-vuotias on oppinut päiväkodissa mm. sanan pie*ru ja mieluusti esittelee tätä uutta 'aihepiiriin liittyvää' sanavarastoaan sekä nuoremmille että vanhemmille sukulaisille, ja varmaan myös muille kuulopiirin alueella oleville.
Meille isovanhemmille kyseisen tyylin sanavarasto ei ole tarttunut käyttöön, eikä vanhemmilleen eikä serkuilleenkaan. Pikkuveli tosin on vaaravyöhykkeessä. Onkohan palstalaisia ollut kuulolla?
Olen nimittäin alkanut epäillä, että mokoma sanavarasto saatetaan niinsanotusti oppia uudelleen yli kuuskymppisenä. Onneksi kausi ainakin lapsilla menee pian ohi. Entäs ikäihmisillä? Onhan sitä "ihanaa keskusteluilmaa" kuluvana kesänä riittänyt, enemmän kuin omiin tarpeisiin. Vaan hyvin pärjää, kun heti kotiin tultua heittää kaikki vaatteet pois. Silti hieman vähemmän ihana ilmakin riittäisi meikäläiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584