Perinteisen tyylin sukset painavalle

Ari xxx

Pitäisi yrittää vähän hiihdellä jotain valmiita latuja koululaisten (pojat 12v ja 11v) kanssa hiihtolomalla. Nykyään, kun painoa on 102 kg ja pituutta 180, on hiihdosta tullut ihan helvettiä.
Kunto ei ole huono, mutta jotenkin vain ei hiihto suju. Viimeksi hiihdin joskus 60 ja 70-luvuilla mukavasti suksilla. Epäilen, oman jäykkyyteni ja painoni lisäksi sitä, että vanhoissa suksissani ei riitä jäykkyys. Kokeilin jotain erikoisleveitä eräsuksia (ostin viime talvena uudet sellaiset).
Muutama sata metriä niitä tuli käytettyä. Jalkineina oli Nokian Kairat (muistaakseni), kalliit oli kumisaappaat. Niissä on se reuna eräsidettä varten.
Suksissani ei taida olla yhtään kaarevuutta. Meno on kuin lautoja nostelisi, ei ollut kivaa edes järven jäällä, jossa ei ollut lunta paljoa.
Kunto on pysynyt kuitenkin jonkinmoisena lähes jokapäiväisen yli 1 h pyöräilyn johdosta.

Tuossa näin vähän samanlaista kyselyä luistelutyylin suksista 105-kiloiselle. Oli vielä
samanpituinen mieskin kuin minä. Itse en lähtisi tällä painolla edes kokeilemaan tuota uutta tyyliä (luulen että se vaatii voimaa ja notkeutta enemmän, olen kohta 49 v).
Olisiko olemassa hyviä perinteisen tyylin suksia näin painavalle, 102 kg/180 cm.
Pitäisi saada ehkä jo huomenna ostaa sukset, lähden kesämökille talvilomaksi.
Hyvä olisi, jos ei tarvitsisi voiteluunkaan paljon perehtyä, luistaako nykysuksi ilman voitelua?
Jotain pitotarroja on kuulemma tullut kauppoihin.
Minulla on eräsuksissani suomupinta keskellä, mutta ei siitä paljon kokemusta tullut, kun hiihto oli aika helvettiä viime talvena. Nyt ajattelin hiihtää valmiita latuja pitkin.
Eipä taida hiihdosta enää tällä iällä ja painolla enää tulla sellaista riemua, kuin mitä se oli alle 18-vuotiaana. Vauhtiakin omasta mielestäkin riitti silloin. Voisin satsata suksiin
tällä kertaa enemmän rahaa ja ostaa kunnolliset sukset ja monot. Voisi hyvin kelvata myös käytetyt sukset, jos ovat varmasti laadukkaat eikä suoristuneet. Kovin harvoin täällä kaupungissa tulee mieleen hiihtäminen.
Olen Helsingistä ja menossa lomalle Forssan suuntaan.

Millaisia suksia ehdotatte perinteiseen hiihtoon painavalle?
Onko nykyään suksissa ilmoitettu mitään jäykkyyttä kuvaavia lukuja?

7

10981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Himo hiihtäjä

      Täällä se on juuri saman ikäinen ja painoinen kohtalotoveri jolla oli myös hiihdossa 25 vuoden tauko.
      Nuoruudessa olin hiihdellyt perinteistä, mutta ei noille painoille ja sitä seuraaville painon vaihteluille löydy toimivaa suksea.
      Siispä kylmästi tyylin vaihto ja tippaakaan en ole katunut.
      Jo kolme vuotta olen hiihdellyt vapaata yli 2000km / vuosi ja hyvin menee.
      Vapaa on itseasiassa todella helppoa myös vähän rotevammallekkin kropalle.
      Kun kunto kohoaa niin vauhtiakin on niin, että nuorempia hirvittää.
      Alku on tietysti hieman hankala kun kaikki mummoista tenaviin pyyhkii ohi niin vasemmalta kuin oikealtakin.
      Mutta maailma muuttuu Eskoseni, nyt voi mennä kuukausia ettei kukaan ohita lenkillä vaikka hiihdän todella vilkkailla paanoilla.

      • Hiihdon ohj..

        suksi pertsaan jos sinä löysit vapaaseenkin,vai mitä.Suksikaupoista vain tahdotaan montakertaa myydä sitä mitä hyllystä löytyy,eikä voida neuvoa katseleen toisia kauppoja.Ja onko tarkoituksenmukaista kuntoilijankin ja aloittelijan hiihtää kuin kilpailut olis aina käynnissä.Hautuumaat on jo niitä kuntoilijoita täynnä.Kukin omaa vauhtiaan kuntonsa mukaan liikunnasta ja luonnosta nauttien.Kyllä se vauhtikin siitä kunnon kohentumisen myötä nousee.Liikunnasta pitää myös nauttia,jotka menevät numerolappu rinnassa joka lenkillä menkööt.Eikä kuntoladuilla pyydellä latua,vaan samoin kun liikenteessä nopeempi ohittaa.


      • Himo hiihtäjä
        Hiihdon ohj.. kirjoitti:

        suksi pertsaan jos sinä löysit vapaaseenkin,vai mitä.Suksikaupoista vain tahdotaan montakertaa myydä sitä mitä hyllystä löytyy,eikä voida neuvoa katseleen toisia kauppoja.Ja onko tarkoituksenmukaista kuntoilijankin ja aloittelijan hiihtää kuin kilpailut olis aina käynnissä.Hautuumaat on jo niitä kuntoilijoita täynnä.Kukin omaa vauhtiaan kuntonsa mukaan liikunnasta ja luonnosta nauttien.Kyllä se vauhtikin siitä kunnon kohentumisen myötä nousee.Liikunnasta pitää myös nauttia,jotka menevät numerolappu rinnassa joka lenkillä menkööt.Eikä kuntoladuilla pyydellä latua,vaan samoin kun liikenteessä nopeempi ohittaa.

        Mutta kun lähtöpainot on yli 100kg voi olla, että viikko harrastuksen aloittamisen jälkeen painoa on kadonnut ensimmäiset 5kg ja taas on asiaa suksikauppaan.
        Luistelusuksi toimii huomattavasti suuremmalla painoalueella kuin perinteisen suksi ja vääränkin painoalueen suksi on vielä hiihdettävä toisin kuin perinteisessä.
        Lisäksi voitelultaan luistelusuksi on paljon helpompi hallittava kuin perinteisen suksi.
        Toisaalta nämä hiihdon ohjaajat ja niiden neuvot on aina asetettava omaan arvoonsa ja vain itse kuntoilija tietää mikä kulloinkin on parasta itselleen.
        Sama koskee välinevalintaa ostin yhdet täysin toimimattomat sukset oikein ohjaajan valitsemana ja sitten ostin sukset joilla voi hiihtää oman tuntemukseni mukaan asintuntevan myyjän avustuksella, joka osasi valita oikeat painealueet kertomieni kokemusten perusteella.


    • Hiihdon ohj..

      mainiosti,jos heität eväsrepun selkään ja hiihdät muksujen edeltä latua avaten,luonnon helmaan nauttiin suomen talvesta.Muuten kone- laduilla pitää olla kapeemmat sukset,joita sun kokoisellekkin kyllä löytyy.Hagassa ainakin on yksi liike(kalle sport)jossa asiantuntemusta&valikoimaa mukavasti.Pyydä samalla olisko niillä,ehkä aikaa tehdä sulle suksien luistopohjustukset samantein.Pitoteippi saattais viikonlopulle olla yksi vaihtoehto,luvattu aika lauhaa Forssan suuntaan.Tai vaikka pikapitoja jotka helppoja&nopeita käyttää.

    • sukset

      Tuolla oli jo kommentti, että ei kun suoraan luistelusuksiin. Minä olen varovaisempi. Mielestäni pitkän tauon jälkeen on tarpeeksi ongelmaa hiihtämisessä. Jos on hiihtoajoista kymmeniä vuosia, on haasteeta kerrakseen, että totuttelee ensin vanhalla tyylillä. Myöhemmin, kun kunto kohoaa ja tuntuma sukseen on hankittu, voi luistelutyyliäkin harkita. Ja asiaan: Kyllä perinteisen suksea löytyy noille painoille. Pituus voi olla esim. viisi senttiä suositusta pidempi. Ja sitten se meidän keski-ikäisten tärkein neuvo. Niin hitaasti, ettei meno ole tuskaisaa. Nauttien, ajan myötä lenkkiä pidentäen. Ja myöhemminkin, ulkoillaan suksien kanssa. Et varmaan tule hiihtämään kilpaa?

    • Anonyymi

      Kuluu kaloreita enempi kun ei pääse liian helpolla eli liitämään suksilla.
      t. letkan viimeinen

    • Anonyymi

      Peltojen tekee jopa 130 kg asti pertsoja. Kiteen suksen (karhu ja yoko) löytyy myös isojen miesten kokoja.

      Suosittelen madshusin redline tai racepro 95 kg pertsoja. Helppo hiihtää ja suksista on painon pudottua iloa kymmeneksi vuodeksi. Nimeä ei kannata pelästyä, norjalaiset osaa Pertsojen teon.

      Suksien saatavuus voi olla tosin kintaalla, kun kaikki myy eioota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      104
      2617
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1687
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1515
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1038
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      921
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      906
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      337
      822
    10. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      78
      822
    Aihe