Olen pienten lasten äiti. Teen tällä hetkellä osittaista työviikkoa. Hoidan perheen lähes kaikki työt: siivoan kaiken talossa, mitä nyt mies välillä vähän imuroi pitkin hampain. Pesen ja huollan pyykit, käyn kaupassa, teen ruoat, hoidan tiskit, pesen terassit ja ulkokalusteet kesäisin ja öljyän ne, pesen auton (sisältä ja ulkoa), käytän auton katsastuksessa. Hoidan lasten lääkärit, neuvolat ja hammaslääkärit. Kerään marjat perheelle (tai jos en ehdi, niin ostan ne jostain). Järjestän lapsille hauskoja elämyksiä (rantareisssut ja eläintarhavierailut, yllätyskyläilyt).
Ja mitä mies tekee. Makaa sohvalla tai sängyllä kaikki illat, lomat ja viikonloput. Ei koskaa oma-alotteisesti tee mitään. Ei auta lasten hoidossa ja silloinkin jos "auttaa", on kokoajan kännykkä kädessä, eikä ole läsnä lapsilleen. Näin kesällä hän ei haluaisi käyttää lapsia uimassa (pakko silti pyytää kaveriksi vahtimaan eloisia lapsia rantaan), eikä muutenkaan järjestää mitään kivaa lapsille. Haluaisi vain katsoa ohjelmia tv:stä ja netistä, sekä elokuvia.
Talo ja lapset tehtiin yhdessä. Hän halusi ison talon ja enempi myös lapsia, kuin minä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että mies ei vastaa enää mistään, ei edes pienistä hommista (kuten roskien vienti). Hän on siirtänyt pikku hiljaa kaikki pienetkin tehtävänsä vastuulleni. En juuri ehdi nukkua öisin. Usein olen niin väsynyt, että nukun vain muutaman tunnin sohvalla ja jatkan taas töitä. Työpäivinä herään aina ensimmäisenä ja menen nukkumaan viimeisenä. Minulla on pitkä työmatka ja usein ajan illalla puoliunessa kotiin tekemään lapsille ruokaa ja huolehtimaan kotitöistä. Miestä ei edes kiinnosta, miten jaksan. Hänelle on tärkeintä,että saa itse maata kaikki illat ja torkkua, jos huvittaa. Minä en voi niin tehdä, koska jonkun on tehtävä ruoat ja hoidettava koti ja lapset. Minusta tuntuu, että elän yksinhuoltajana isossa talossa vastaten kaikista asioista (auto, lämmitys,koti, ruoka, lapset). Ja mies on yksi lapsista. Vapaamatkustaja, joka ainaisen väsymyksen varjolla makaa sohvalla, torkkuu ja tuijottaa tv:tä tai kännykkää kaikki illat ja viikonloput sekä lomat.
Olen ihan loppu tähän tilanteeseen. Olen sanonut, että tunnen itseni yh:ksi ja ihmisten on näytettävä, jos välittää toisesta. Mutta mitään vaikutusta ei ole. Tuntuu, että hän on niin itsekäs. Tärkeintä on, että itse saa rentoutua ja torkkua, sekä nukkua. Välillä mies ajaa meidät mummolaan, että saa ihan rauhassa olla tuntikausia. Itse en ole koskaan saanut olla kotona yksin lasten syntymän jälkeen. Minun omaa aikaani on vain yöllä, kun muut nukkuvat. Silloinkin olen vastuussa lapsista ja aina myös silloin, jos lapset ovat sairaita. Ja sekin lasketaan minun ajaksi, kun kerran viikossa raahaan kaikki ruoat ja muut tarģvikkeet yksin perheelle kaupasta. Sillonkin on aina kiire kotiin, jotta lapset saavat ruokaa, koska mies ei laita koskaan mitään ruokaa.
Kaiken tämän jälkeen mies vielä valittaa, ettei ole yhteistä aikaa. Olen sanonut, että niin kauan ei ole, jos hän ei auta minua. Mutta mitään ei tapahdu. Hänelle oma laiskottelu on tärkeämpää. Millä saisin miehen heräämään, vai saanko millään?
Ja mitä mies tekee. Makaa sohvalla tai sängyllä kaikki illat, lomat ja viikonloput. Ei koskaa oma-alotteisesti tee mitään. Ei auta lasten hoidossa ja silloinkin jos "auttaa", on kokoajan kännykkä kädessä, eikä ole läsnä lapsilleen. Näin kesällä hän ei haluaisi käyttää lapsia uimassa (pakko silti pyytää kaveriksi vahtimaan eloisia lapsia rantaan), eikä muutenkaan järjestää mitään kivaa lapsille. Haluaisi vain katsoa ohjelmia tv:stä ja netistä, sekä elokuvia.
Talo ja lapset tehtiin yhdessä. Hän halusi ison talon ja enempi myös lapsia, kuin minä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että mies ei vastaa enää mistään, ei edes pienistä hommista (kuten roskien vienti). Hän on siirtänyt pikku hiljaa kaikki pienetkin tehtävänsä vastuulleni. En juuri ehdi nukkua öisin. Usein olen niin väsynyt, että nukun vain muutaman tunnin sohvalla ja jatkan taas töitä. Työpäivinä herään aina ensimmäisenä ja menen nukkumaan viimeisenä. Minulla on pitkä työmatka ja usein ajan illalla puoliunessa kotiin tekemään lapsille ruokaa ja huolehtimaan kotitöistä. Miestä ei edes kiinnosta, miten jaksan. Hänelle on tärkeintä,että saa itse maata kaikki illat ja torkkua, jos huvittaa. Minä en voi niin tehdä, koska jonkun on tehtävä ruoat ja hoidettava koti ja lapset. Minusta tuntuu, että elän yksinhuoltajana isossa talossa vastaten kaikista asioista (auto, lämmitys,koti, ruoka, lapset). Ja mies on yksi lapsista. Vapaamatkustaja, joka ainaisen väsymyksen varjolla makaa sohvalla, torkkuu ja tuijottaa tv:tä tai kännykkää kaikki illat ja viikonloput sekä lomat.
Olen ihan loppu tähän tilanteeseen. Olen sanonut, että tunnen itseni yh:ksi ja ihmisten on näytettävä, jos välittää toisesta. Mutta mitään vaikutusta ei ole. Tuntuu, että hän on niin itsekäs. Tärkeintä on, että itse saa rentoutua ja torkkua, sekä nukkua. Välillä mies ajaa meidät mummolaan, että saa ihan rauhassa olla tuntikausia. Itse en ole koskaan saanut olla kotona yksin lasten syntymän jälkeen. Minun omaa aikaani on vain yöllä, kun muut nukkuvat. Silloinkin olen vastuussa lapsista ja aina myös silloin, jos lapset ovat sairaita. Ja sekin lasketaan minun ajaksi, kun kerran viikossa raahaan kaikki ruoat ja muut tarģvikkeet yksin perheelle kaupasta. Sillonkin on aina kiire kotiin, jotta lapset saavat ruokaa, koska mies ei laita koskaan mitään ruokaa.
Kaiken tämän jälkeen mies vielä valittaa, ettei ole yhteistä aikaa. Olen sanonut, että niin kauan ei ole, jos hän ei auta minua. Mutta mitään ei tapahdu. Hänelle oma laiskottelu on tärkeämpää. Millä saisin miehen heräämään, vai saanko millään?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.