Millä kartalla liikutte Viron rannikolla. Ajatuksena tehdä reissu Prangli,Naissaari Kalev. Helsingistä lähtö. Onko tuo ainoa mahdollisuus osa 1 n. 89 €.
Vironkartat
Khartta
4173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuolla karttasarjalla ja plotterin vanhemmalla aineistolla. Merimerkit muuttuvat Viron rannikolla aika tiuhaan, koska meilläkin oli vasta painetussa kirjassa jo kunäkorjauksia.
Mainitsemasi karttasarja on varmaan sopivin, siinä on myös satamakartat. Myös yleiskartta 952:lla voi pärjätä, kun on selvittänyt satamat erikseen.
Hyvällä kelillä Prangli on selkeä mennä, on kunnon linjataulut ja viitat. Kovemmalla idänpuoleisella tuulella voi olla haastava. Naissaaren meno on viitoitettu, mutta siellä merivirrat siirtelevät pohjahiekkoja.
Muutama vuosi sitten suomalaisvene jäi Pranglin luona karille. Viron meripelastus kävi hakemassa veneessä olleet pois, mutta kapu ei suostunut jättämään venettään. Lopulta vene rikkoutui kiviin hakkautuessaan ja veneen omistaja hukkui. Muistaako joku tämän ikävän tapauksen, ja onko tietoa, missä kohtaa karille joutuminen tapahtui.
Jos on Tallinnaan asiaa, saa karttasarjan muistaakseni 60 eurolla satamasta Gotta port sevicestä (http://www.vta.ee/navigational-charts/). Vähän jännä paikka, kun ovet on lukossa ja ovipuhelimeen ei paljoa englantia vastailla, mutta sisään päästyä palvellaan kyllä avuliaasti. Avoinna luultavasti vain virka-aikoina ja käteisellä piti maksaa ainakin vielä pari vuotta sitten.
Linkki meni rikki, uusi yritys: http://www.vta.ee/navigational-charts/