Olen 14- vuotias. Elämäni on ollut yhtä helvettiä noin 4 vuotta, kun olin 8- vuotias vanhempani erosivat. Ja jäin asumaan äitini kanssa( asia jota kadun elämästäni tällä hetkellä eniten). Kun olin 10- vuotias niin äitini uusi mies muutti meille asumaan. Siitä se helvetti alkoikin, aina kun äitini oli töissä "isäpuoleni" käytti minua hyväkseen. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan asialla hyväksikäyttö.
Äitini ei koskaan tietenkään uskonut asiaa vaan aina sain vastaukseksi jotain tyypillistä...ei "Veijo" ole sellainen, typerää keksiä jotain tuollaista.
Meni taas pitkäaika ettei mitään sellaista tapahtunut koska äitini oli n. 1 vuoden ajan sairaslomalla selkäleikkauksen vuoksi. Koska äitini oli oikeastaan aina kotona viimeisen vuoden ajan niin mitään ei voinut tapahtua. Mutta äiti lähti taas tammikuun alusta takaisin töihin.. siitä se sitten jatkui mihin oli toistaiseksi loppunutkin.
Nyt tilanne on se että menkat on ainakin 2,5 vko myöhässä ja paniikki aivan mieletön. En oikeasti tiedä mitä voin tehdä, kenellekään kaverilleni en voi tästä kertoa, se olisi todella noloa. Äitini syyttelisi taas minua ja isälle en uskalla myöskään kertoa. Nytkin kirjoittaessani tätä itken ja itken vaan. Kukaan ei varmasti voi uskoa tätä todeksi, ai kun tämä olisi oikeasti vain pahaa unta. Auttakaa joku minua olen aivan yksin tämän asian kanssa ja se painaa niin paljon. Sekoan.
Äitini ei koskaan tietenkään uskonut asiaa vaan aina sain vastaukseksi jotain tyypillistä...ei "Veijo" ole sellainen, typerää keksiä jotain tuollaista.
Meni taas pitkäaika ettei mitään sellaista tapahtunut koska äitini oli n. 1 vuoden ajan sairaslomalla selkäleikkauksen vuoksi. Koska äitini oli oikeastaan aina kotona viimeisen vuoden ajan niin mitään ei voinut tapahtua. Mutta äiti lähti taas tammikuun alusta takaisin töihin.. siitä se sitten jatkui mihin oli toistaiseksi loppunutkin.
Nyt tilanne on se että menkat on ainakin 2,5 vko myöhässä ja paniikki aivan mieletön. En oikeasti tiedä mitä voin tehdä, kenellekään kaverilleni en voi tästä kertoa, se olisi todella noloa. Äitini syyttelisi taas minua ja isälle en uskalla myöskään kertoa. Nytkin kirjoittaessani tätä itken ja itken vaan. Kukaan ei varmasti voi uskoa tätä todeksi, ai kun tämä olisi oikeasti vain pahaa unta. Auttakaa joku minua olen aivan yksin tämän asian kanssa ja se painaa niin paljon. Sekoan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
yhteyttä poliisiin, minusta voit vaikka soittaa hätänumeroon, jos tuntuu että sekoat ja selittää heille asian. Olet romahtamispisteessä ja sinua kohtaan on tehty rikos! Tarvitset heti apua. Ole rohkea, selviät kyllä, sinulle annetaan apua kun vain haet sitä.
Olen erittäin pahoillani siitä mitä sinulle on sattunut!!! Kenenkään ei tarvitsisi tuollaista kestää!
Sen vielä haluan sanoa sinulle että älä syytä itseäsi! Et ole tehnyt mitään sellaista, että "veijo" olisi kiinostuntu sinusta, vaan "veijo" on sairas! Eli kun haet apua, älä hetkeäkään mieti, että tämä sinun tilanteesi miteenkään johtuisi sinusta. Toivon todella, että olet ottanut jo yhteyttä johonkin.
Valitettavasti on omakohtaista kokemusta siitä, että tuollaista tapahtuu. "Onnekseni" olin niin pieni, etten raskaaksi tullut. Tiedän kuitenkin, miten hirvittävä tilanteesi on. Se mitä sinulle on tapahtunut, on törkeä rikos "veijon" puolelta. En ymmärrä, miten äitisi on voinut jättää sanomisesi huomiotta!!!
Nyt tarvitset hetimiten apua. Poliisi, lastensuojeluviranomaiset ja erilaiset turvakodit ovat vaihtoehtoja. Nuorille on auttavia linjoja, joilla asioita käsitellään luottamukselliseti ja sinua voidaan neuvoa. Netistä löytyy tietoa niistä, minäkin voin yrittää etsiä. Koulun terkkari voi myös auttaa.
Lisäksi kannattaisi heti selvittää oletko raskaana (nuorilla menkat voi olla hyvin epäsäännölliset, eli älä nyt ohan panikoidu). Apteekista saa luotettavia raskaustestejä, halvimmat maksavat viitisen euroa, eikä sinun tarvitse apteekissa selitellä mitään. Jos olet raskaana, sinun on hakeuduttava terveyskeskukseen (testin voi tehdä hyvin sielläkin, ei useimmilla paikkakunnilla maksa mitään). Muista, että siellä henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, asioitasi ei levitellä.
Olit raskaana tai et, sinun on päästävä pois isäpuolesi luota (minusta äitisi pitäisi heittää hänet ulos ja tehdä rikosilmoitus) ja saatava itsellesi ammattiapua. Tiedän oikein hyvin, että tuossa tilanteessa omat voimat eivät tahdo riittää. Voi myös olla, että osin haluat suojella äitiäsi, minä ainakin halusin. Se ei kuitenkaan ole sinun tehtäväsi, äitisi pitäisi suojella sinua!!!
Olisi todella tärkeää, että puhut näistä jonkun kanssa. Kenenkään ei pidä joutua kestämään tuollaista yksin. Jos se mitenkään tuntuu sinusta kelvolliselta ajatukselta, niin laita mailiosoite tänne, niin lupaan vastata ja voidaan jutella tarkemmin (sori etten itse laita, yliopiston osoitteessa näkyy koko nimi, enkä halua sitä kaikille julkistaa). Uskon, että voisin ainakin vähän auttaa. Missä päin muuten asut?
Ja vielä, tämän ei tarvitse pilata loppuelämääsi. Hyväksikäytöstä voi selvitä, vaikka se vaikeaa onkin. Been there, done that.
Olin tänään todella rohkea, kerroin tästä asiasta parhaalle ystävälleni. Ja hän otti asian todella hyvin, että turhaan pelkäsin seurauksia. Mutta asun todella pienellä paikkakunnalla niin ei voi luottaa aina kaikkiin, koska en todellakaan halua että koko kylä tietää tästä.
No kaverini pakotti minun ostamaan raskaustestin(piti vain ensin mennä tuohon läheiseen kaupunkiin, kun ei täältä kylällä kehdannu käydä apteekissa), no tietenkään en uskaltanut käydä itse sitä ostamassa mutta onneksi kaverini kävi puolestani.
Ette voi uskoa mitenkä kamalaa oli odottaa testin tulosta kerrassaan hirveää, meinasi taju lähteä... mutta nyt on todella ihana, helpottunut olo sen suhteen -> en ole raskaana! Mutta onko ne testit kuitenkaan ihan varmoja?
Heti maanantaina aion mennä kouluni terveydenhoitajan luokse kertomaan tästä asiasta, kaverini lupasi tulla mukaan. Koska saatan mennä niin panikkiin siitä että en kykene kuitenkaan kertoa asiasta sitten. Mutta onneksi kaverini lupasi hoitaa puhumisen jos niin käy.
Mietin vain tulevaisuutta tässä, mitäpä sitten kun haluan oikeasti harrastaa seksiä jonkun pojan kanssa..kuka enää haluaa minua...tyttöä joka on...! tiedätte mitä! on todella epänormaali olo... tunnen itseni vaan päivä päivältä huonommaksi, mutta toivottavasti elämä hymyilisi vielä minullekin. Mutta kerron sitten taas lisää kuulumisiani kunhan ensin tiedän itse mitä tapahtuu seuraavaksi.. ja minne joudun, ehkäpä paratiisiin?!?
voi, olen todella pahoillani puolestani... tuollaista ei pitäisi tapahtua!
Mutta elämä vaan välillä on sellaista... epäeilua :(
Mutta kaikesta selviää :) Olet ollut todella rohkea nyt, kun olet ottanut asian puheeksi etkä vain anna itsesi kärsiä! Kirjoiitteleppa ihmeessä tänne tuntemuksistasi... toivotan sinulle jaksamista! Kyllä se elämä vielä hymyilee, varmasti löydät jonkun ihanan pojan vielä joku päivä... muistat vain selvittää tämän asian mielessäsi ja käsitellä sen kunnolla niin elämä voi palata raiteilleen.
Todella hyvä että sait rohkeutesi kerättyä, tuo on lupaava alku kohti asioiden selviämistä! Testeistä, ne ovat hyvin luotettavia, kun kuukautiset ovat yli viikon myöhässä, eli lähes 100% varmasti et ole raskaana. Stressi (jota sinulla varmasti on) voi aiheuttaa kuukautisten pois jäämisen, samoin nuori ikä.
Tulevaisuudesta ja niistä pojista... kyllä joku ihana poika sinutkin haluaa, ei sinussa ole mitään vikaa, sinä et ole millään tavalla huono! Isäpuolesi on ainoa, jolla viiraa vintissä. Itsekin pelkäsin tuota samaa, siksi odotin aika pitkään ennen kuin uskaltauduin seurustelemaan ym. Kerroin poikaystävälleni hieman menneisyydestäni ja isäpuolestani, ja hän ymmärsi hienosti. Nykyiselle avomiehelleni olen kertonut asiasta hyvin pintapuolisesti, hänkin on suhtautunut kivasti. Molemmat ovat kyllä olleet pirun kiukkuisia isäpuolelleni, onneksi hän ja äitini ovat eronneet.
Älä turhaan kiirehdi seurustelu ja seksiasioiden kanssa, odota että tapaat jonkun, johon todella luotat. Mieti sitten, haluatko kertoa. Mikään pakko sinun ei ole sitä tehdä, kunhan sinulla on joku ihminen, jolle puhua asioista silloin kun ne painavat. Ystävät ovat tässä mielessä korvaamattomia.
Yritä parjäillä ja pysy rohkeana, kyllä elämä voittaa vaikka se klisee onkin.
ei ole aivan varmoja.. mulla oli se halvin testi. negatiivista näytti, mutta raskaana olin ja sairaalassa varmistettiin kahteenki otteeseen
Asiat ovat sujuneet jo vallan mainiosti. Kerroin asiasta terveydenhoitajalleni joka otti asian tosi hyvin, ihanaa!
Ollaan nyt tässä pisteessä että olen muuttanut isäni luokse ja alankin pikku hiljaa jo sopeutua uuteen ympäristöön. Mutta ei ole ainakaan pelkoa siitä...!
Mutta isäpuoleni joutuu asiasta jokatapauksessa vastuuseen että en katsonut enää mitään sormien lävitse. Nyt itselläni on todella rohkea olo kun kerran pystyin tekemään itse asialle jotain sellaista, äitini on edelleen shokissa siitä ettei uskonut minua mutta toisaalta hän ei voi uskoa "rakkaastaan" mitään tuollaista. Mutta hänen kanssaan en halua enkä saakaan asua kun ne jotkut Sosiaali tätit ja setät kieltää sen!
Mutta uskon että kaikella tulee olemaan vielä onnellinen loppu :) toivottavasti ainakin.
Kiitos teille kaikesta avusta se lämmitti ja helpotti pahaa oloani enemmän kun uskottekaan. Ilman teitä asiat olisi vieläkin ehkäpä niin kuin ne oli. Mutta otan taas yhteyttä teihin piakkoin..siihen asti MOI!
Todella hienoa, että asiat alkavat järjestyä. Olit rohkea, paljon rohkeampi kuin minä aikoinani ja hyvä niin. Tuollaiset ihmiset on saatava vastuuseen teoistaan...
Varmaan tuo isän luona asuminen on nyt ehdottomasti paras ratkaisu. Toivottavsti saat joskus välit kuntoon äitisi kanssa vaikket takaisin muuttaisikaan. Ymmärrän tietysti, ettei sinun ole helppoa antaa anteeksi. Vanhempienhan tulisi suojella lapsiaan.
Sinulla tuntuu olevan niin rohkea ja elämäniloinen asenne, että pärjäät aivan varmasti!
Olit todella rohkea, kun uskaltauduit kertomaan asiasta! Voit olla ylpeä itsestäsi ja syystä! Sinussa ei todellakaan ole mitään vikaa vaan isäpuolessasi ja pahasti.
Toivon, että äitisi oppii hyväksymään asian ja toimimaan sen mukaan. Olen pahoillani, ettei hän uskonut sinua.
Aina, jso jotain tuollaista tapahtuu pitää ja kannattaa siitä kertoa aikuiselle johon luottaa, jos omat vanhemmat eivät usko, niin sitten vaikka koulum terveydenhoitajalle tai sosiaalialan ihmisille. Jokatapauksessa apua on saatavilla, eikä tarvitse jäädä elämään siihen helvettiin.
Hienoa että pääsit isällesi! Toivottavasti pääset myös purkamaan jonnekkin tuntojasi (ammatti ihmisille) tai jollekkin muulle luotettavalle aikuiselle. Pääasia, ettet jää hautomaan hyväksikäytöstä johtuneita ajatuksia pääkoppaasi yksinään.
Olet todella rohkea! Tsemppiä!
Lämpimästi:Rk