En jaksa hoitomarsuja

Koiraihminen

Mun kaveri on pitkään ulkomailla ja antoi siksi aikaa kolme marsuaan mulle hoitoon. Kuukausi olisi vielä jäljellä ja olen jo nyt ihan väsynyt näihin :( en kauhean mielelläni näitä alun alkaenkaan ottanut, mutta kaverilla ei ole mitään muutakaan paikkaa minne antaa marsut hoitoon.

Olen introvertti ja marsujen kujerrus ja vikinä häiritsee minua. Puhumattakaan että kaksi marsuista ei tule toimeen ja välillä ne rynkyttää kaltereita, minkä vuoksi ryntään tarkistamaan etteivät he karanneet toistensa kimppuun. Tarvitsen paljon tilaa itselleni mutta marsujen aitaus vie paljon tilaa jo valmiiksi pienehköstä asunnostani. En myöskään pidä siitä, että marsut sotkee, haisee ja purua ja heinää on kaikkialla. Käyn töissä, enkä töiden jälkeen jaksa oikein edes omaa asuntoani siivota tai pestä pyykkiä, saati sitten marsujen aitausta (mikä menee tällä hetkellä etusijalle, koska pelkkään että alusta falskaa ja marsut pilaa laminaattilattian).

Marsu ei todellakaan ole kaikkien lemmikki. Tuntuu, että monelle marsuharrastajalle marsut ovat elämän keskipiste. Minulla on aiemmin ollut kaverin marsuvanhus hoidossa viikon ajan, mutta se oli pienemmässä häkissä ja vanhuksena rauhallisempi ja hiljainen, joten tykkäsin hoitaa sitä. Mutta tuntuu, että tää on vaan liikaa.

Mietin ehdottavani kaverille, että antaisin marsut eläinkauppaan tai jollekin kasvattajalle hoitoon :( en vaan tiedä miten kaveri reagoi tähän, kun marsut ovat hänelle niin rakkaat. Tälläinen avautuminen.

2

240

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pkjgdsstib

      Ota nyt ensin yhteyttä siihen kaveriisi ja selitä tilanne. Yhessä sitten päätätte mitä teettä , annatko ne toiseen hoitopaikkaan tai joku muu ratkasu.

    • juttelekaverille

      Kasvattajat harvemmin ottaa hoitoon, eläinkaupoista jotkut ottaa mutta se maksaa. Kannattaa tosiaan olla yhteydässä siihen kaveriin ja hänen kanssaan jutella asioista.
      On kyllä varmaan tosi kurja tilanne, sekä sinulle että niille marsuille, joten toivottavasti löytyy joku hyvä ratkaisu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      419
      1841
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      148
      1192
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1103
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      110
      1098
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      164
      931
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      96
      767
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe