Nussin salaa kaverini faijan kanssa (Koko novelli)

novelpro

Lauantai-ilta ja lähdimme kaverini kanssa juhlimaan valkoisia lakkejamme. Olin panostanut ulkonäkööni paljon ja toiveet ja tunnelmat olivat korkealla! Kampaamossa pitkät vaaleat hiukseni oli laitettu upeasti ja nyt ne liuhuivat valkoisen lakkini alla kauniina. Päälläni oli vihreä jakkupu, hame myötäili ihoani ja ylettyi juuri ja juuri polviin. Alla keltainen tiukka toppi mikä puristi vähän liikaakin rintojani. Sääreni verhosin mustiin stay-up sukkiin ja korkokantakenkiin. Ja tietenkin mustat seksikkäät pikkuhousut..!

Puolenyön aikaan kaverini oli jo ihan humalassa ja ajattelin jo illan olevan pilalla. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä hänet kotiin ja minun oli mentävä mukana koska minun piti yöpyä hänen luona. Itse kun asun niin kaukana. Niinpä talutin kaverini taksiin ja ajoimme hänen kotiin.

Kaverini isä oli kotona, äidin ollessa yövuorossa sairaalassa, joten yhdessä miehen kanssa laitoimme kaverini nukkumaan. Sitten istuiime olohuoneeseen ja mies kyseli illastamme ja kuinka hänen tyttönsä niin pääsi humaltumaan. Mies pahoitteli että minunkin ilta oli päättynyt niin aikaisin. Heillä oli vielä shanpanjaa jäljellä päivän juhlista ja mies kysyi maistuisiko minullekin. Tietenkin maistui. Mies oli oikein mukava ja aika komeakin, huomasin ajattelevani vähän levottomiakin kun shampanja alkoi kuplia iloisesti päässäni. Vaikka varsinaisia seksifantasioita vanhemmista miehistä minulla ei sinänsä ollut, ajatukset mielessäni alkoivat jotenkin kulkea siihen suuntaan.

Mies ehdotti että menisimme kellarikerrokseen takkahuoneeseen, niin saamme olla rauhassa emmekä herätä tytärtä. Ehdotus tuli vinosti hymyillen, kuvittelin siinä kaksimilisyyttä. Olin heti mukana ja vienosti hymyillen vastasin että sopiii minulle. Mies kehui vaatteitani ja ulkonäköäni kun auttoi minua riisumaan takkini. Korkkarit jäi jostakin syystä jalkaani ja mies tarjosi kättänsä kun laskeuduimme portaita kellarin takkahuoneeseen. Kosketuksessa oli sähköä, mietin että kuvittelinko vain vai onko miehellä taka-ajatuksia. Oikastaan toivoin että olisi, olin toivonut että lakkiaisyöstä tulisi ikimuistoinen! Vatsasani kutittivat pienet perhoset….. Tuollainen vanhempi mies olisi varmaan taitavampi ja kestävämpi kuin ikäiseni nuoret pojat.

Tunnelma oli hävyttömän intiimi kun takassa paloi pieni tuli ja pöydällä kimalteli shampanja pikareissa. Nousin katselemaan seinillä olevia tauluja ja esineitä, sekä aloin kyselemään niistä. Mies tuli taakseni ja tunsin hänen miehekkään olemuksensa ja partaveden tuoksun. Kun sitten käännyin, olimme aivan vastakkain. Tunsin miehen kädet lantiollani ja kun en reagoinut, hän suuteli minua.
Vastasin suudelmaan ja tunsin kuinka miehen kädet hyväilivät lantiotani. Nousivat rinnoilleni ja puristivat kevyesti. Sitten kädet palasivat lantiolleni ja alkoivat nostaa hamettani. Pian hameeni oli vyötäröläni ja tunsin miehen sormet hyväilemässä pikkupöksyjeni peittämää häpykumpua. Se tuntui kiihottavalta ja liikutin hieman lantiotani.
Mies laskeutui polvilleen eteeni. Kädet hyväilivat paljaita lantioitani ja sukkien verhoamia reisiäni, sekä paljasta ihoa niiden yläpuolella. Sitten mies tarttui pikkuhousuihini ja kuori ne yltäni. Sormet hyväilivät tussuani, sivelivät häpyhuuliani. Huokaisin kun sormi tunkeutui pilluuni.

Mies istutti minut nahkasohvan reunalle ja kävi jalkojeni väliin. Kädet hyväilivät ja puristelivat levitettyjä reisiäni samalla kun mies nuoli ahnaasti tussuani. Ihanaa, ajattelin. Kieli lipoi ja lipoi, tunketui sisääni ja kävi aina välillä klitorikseni kimppuun. Huohotin äänekkästi ja pillustani kuului äänekkäitä maiskahduksia. Tunsin olevani aivan märkä ja että pian saan orgasmin.
Mies nousi ja riisui paitansa ja housunsa. Penis seisoi jykevänä ja juhlavana kun mies ohjasi kiiltelevän terskan sisääni. Voihkasin kun mies tunkeutui syvälle sisääni. Polvitaipeeni olivat miehen kyynärtaipeissa ja näin mustien korkokenkieni heiluvan ja sätkivän ilmassa kun mies aloitti voimakkaat työnnöt. Mies oli nuollut minut jo niin valmiiksi että tunsin pian saavani orgasmin. Voihkin hiljaa kun orgasmi kutitteli pilluani. Muutaman työnnön jälkeen mieskin ähkäisi ja sai orgasmin.

10

11087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werokka

      Kävimme alakerran suihkussa pesemässä paikkamme vuorotellen ja palasimme shampanjan äääreen. Pillussani oli ihana tunne, olin saanut sittenkin miestä! Ja hyvää miestä!
      Istuin sohvalla pelkät pikkuhousut jalassani, miehen ollessa pyyhe lantiolla. Mies istui vieressäni ja hyväili rintojani. Ottaen välillä nännin suuhunsa, imi ja nuoli sitä. Nännini törröttivät kovina. Työnsin käteni miehen pyyhkeen alle ja aloin hyväilemään penistä. Ihanasti se alkoi kasvaa kädessäni. Pian se jökötti kovana kohti kattoa.
      Siirryin lattialle miehen jälkojen väliin. Runkkasin hitaasti kovaa kalua ja nuolin sitä. Mies hyväili hiuksiani. Kun mies kiihottui lisää, sormet lakoivat haroa hiuksiani kiihkeämmin. Otin kalun suuhun ja aloin puristelin varovasti kiveksi. Mies liikuteli päätäni ja kalu liikkui suussani samaan tahtiin. Kohta mies voihkaisi ja lämmintä spermaa ruiskahteli suuhuni.

      Mies lisäsi puun takkaan ja maistelimme lisää shampanjaa. Sitten mies oli taas kimpussani. Shampanja poreili päässäni ja halusin vielä lisää, halusin olla tuhma tyttö! Halusin että mies naisi minua rajusti, niin että märkä pillu vain lätisisi. Mieskin kai alkoi humaltua koska otteet kävivät röyhkeämmiksi ja rajummiksi.
      Olin polvillani lattialla ja ylävartaloni lepäsi sohvalla. Takapuoleni oli pystyssä ja mies hyväili pakaroitani. Kun sain kehuja pepustani, aloin heilutella ja nostella peppuani. Mies puristeli kovakouraisesti pakaroitani mikä oli kiihotavaa. Välillä leipoi ja levitteli kannikoitani. Mumisin hymyilin tyytyväisenä ja iloisesti huppelissa.
      Lopulta tunsin miehen kasvojen reisieni välissä nuolemassa pilluani samalla kun hän kouri pakaroitani. Ihanaa…. työntelin peppuani miehen kasvoja vasten ja huokailin kiimaisena. Mies levitti pakaroitani ja kasvot siirtyivät pakaroitteni väliin, tunsin kielen kutittelevan pepunreikääni. Samalla kun sormi hieroi klitoristani. Ihania väristyksiä meni läpi lantioni kun molempia reikiäni pidettiin hyvänä yhtäaikaa. Peppuni ja lantioni kiemurteli ja vikisin kun sain toisen orgasmin.
      Silloin mies nousi ja työntyi sisääni takaapäin. Alkoi hurja nainti. Mies Piteli lantiostani kiinni ja rynkytti hirmuista vauhtia niin että hytkyin sohvaa vasten.
      Annoin miehen naida ja nautin ihanan kovasta kyydistä. Lopulta mies murahteli tyytyväisenä ja kalu sykki sisälläni…..

      Ammuyö oli jo melkoisen pitkällä kun kömmin nukkumaan kaverini huoneen lattialle, miehen jäädessä pesämään pikareita. Nukahdin lämmin syke spermaa valuvassa pillussani ja tyytyväinen hymy huulillani.

      -LOPPU-

    • kasmokkals

      Hyvin kirjoitettu.

    • jappeli9

      Mukava fantasia.

    • joonakkis

      hyvää luettavaa

    • kallista

      Nämä tositarinat on siitä kummallisia kun kukaan ei paukahda paksuksi vaikka naidaan kuin kanit ilman kortsua tai muuta ehkäisyä. Itse olen maksanut kahdesti abortin ja yhdet elatusmaksut. Kaikki eka nainnista uudenkumppanin kanssa

      • MahtaviaKokemuksia

        Mutta itsekin parhaat hetket oon kyllä kokenut uuden kumppanin kanssa paljaalla ekana iltana... Rakastellut olen ajatellen että tulispa raskaaksi... Myöhemmin sitten tulikin...

        Taitaa olla aika yleistä. Fiksutkin naiset antaa ja miehet ottaa...

        Kahden naisen kanssa mulla ollut sama tilanne... Toisen kanss seurustelin pitkään ja toisen kanssa vieläkin. Äiti hän on nyt...


    • simpoka

      Kiihottava kertomus :)

      • koimpo

        Samaa mieltä :)


    • pottukukko

      mikä ihme tuo on jokapäiväista hommoo, ainakin täällä savossa

    • nappos

      Ok kirjoitus :)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe