Voisikohan olla?

Oon vm.-76 nainen.
Oon kiinnostunut kilpirauhas jutuista koska
äidilläni lääkitys tähän ja leikattu kurkusta.
Koskaan en ole kummen asiasta kysellyt tms. muuta kuin että oireet hänellä oli mielialojen heittely saattoi itkeä ja yks'kaks todeta että mille oikeestaan edes itkee ja varmaan muitakin oli mutten nyt tähän hätään muista.

Mulla kun on väsymystä välillä ihan hirveestikin, mutta johtuneeko sitten valvomisesta ja huonosti nukutuista öistä, kun nuorin lapseni on alle 2vuotias ja nukkuu aika huonosti joskus...
Mutta kun on myös näitä mielialojen heilumisia.
Saatan raivota vallankin miehelleni kauheesti ja kumma kun ei ole eropapereita tuonut :)
Sitten saattaa joskus olla surullinen mielikin.
Hämäränäöstä on osaa sanoa, kun mulla muutenkin huono näkö, silmälasien vahvuus -2.25.
Että en sitten niinku hämässä taida nähdä sen huonommin kuin valoisanakaan aikana :D
Paleltaa nykyisin usein.
Mitä kaikkia oireita liika tai vajaatoiminnassa on?
Näkeekö arvot verikokeesta?
Ajattelin että pitääkö erikseen pyytää ottamaan kokeita jos verestä näkee, kun on minulta otettu
esim. pitempään olleen flunssan takia verikokeet lähinnä tulehdusarvot, mutta voisiko niistä huomata jos olisi tällainen sairaus? Siis samassa yhteydessä?

Parempihan oisi, että menisin suoraan lääkärille kyselemään, kun sitä suvussakin kerran on, mutta ajattelin että jos täältä saisi "ensiapua" tietämättömyyteeni. Kiitos etukäteen! :D
333208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Et kuule ole yksin kilpirauhasepäilyjesi kanssa. Itselläni on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta jo n. 10 vuotta. Se löydettiin aivan sattumalta. Vajaatoiminnassa on erittäin vähän tunnistettavia oireita, mutta yksi huomattavin on juuri kova väsymys ja lihominen ilman syytä. Itse nukuin aikanaan melkein istualleni, lihoin vajaassa kahdessa kuukaudessa noin 20 kg, vaikka söin aivan kuin ennenkin. Diagnoosi tehdään pelkällä verikokeella. Eli jos epäilet vähänkin itselläsi vajaatoimintaa, niin mene ihmeessä lääkäriin ja vaadi verikoe. Vajaatoiminta on sellainen, että se ei parane koskaan, mutta lääkitys siihen on, jota joutuu syömään lopun ikää. Mutta hyvä, että sentään on lääke jonka kanssa pärjää. Liikatoiminta taas on päinvastainen. Siinä ihminen laihtuu nopeasti ilman syytä. Vaikka syö miten paljon tahansa, niin laihtuu vain. Sitten on hikoilua ja vapinaa ja tavallaan kokonaan ylikierroksilla käymistä. Myös unettomuutta. Vajaatoiminnasta yleensä parantuu 2-4 vuoden lääkityksellä. Lisätietoa näistä molemmista löydät netistä osoitteesta: www.tohtori.fi. Toivottavasti tästä on apua kysymyksellesi ja epätietoisuudellesi.

Äänestä
  • Kiitos sinulle piksa :D
    Kävin heti lukemassa antamassasi linkissä.
    Olen vähän viisaampi.
    Aion ottaa niskasta kiinni ja varaan ajan terveyskeskukseen heti ensiviikolla.
    Oireiden perusteella en itse osaa tulkata kumpaahan se voisi olla.

    Sellainen tämä elämän tilannekin, että nukkua ei voi vaikka haluaisikin :D
    Joskus aamulla herätessä tuntuu ylivoimaiselta nousta ylös ja haluaisin nukkua kokopäivän.
    Mutta sitten yht'äkkiä kun vain potkin itteeni touhuamaan pakolliset askareet niin tuntuu, että no laiskako vain olenkin.
    Niinku sais sitten vasta herätyksen päivään.
    Illalla kun saan lapset aikanaan nukkumaan niin jään valvomaan puolille yöhön.
    Ah sitä hiljaisuutta solloin :D
    En siis malta mennä heti nukkumaan itsekin, että jaksaisin varmasti paremmin aamulla.
    Mutta joskus olen kokeillut mennä aikanaan petiin niin pyörin vain ja mietin kaiken maailman asioita... Unettomuutta?
    Ukko sanoo, että käyn joskus ylikierroksilla...
    Mahtanee tarkoittaa niitä ärsyttäviä kiukunpurkauksia.
    Mitään sydämen tykytys-juttuja en ole pistänyt merkille mutta joskus tuntuu että happi loppuu, pitää haukkoa henkeä.
    Jaksan kyllä liikkua ilman, että hengästyisin kovin pian.
    Yks pahe mulla on: poltan tupakkia.
    Kuinka tämä vaikuttaa ko. sairauteen? Tai lääkitykseen?
    Myrkkyähän se on, mutta vaikea päästä irti.
    Olen raskauksien aikana ollut polttamatta samoin imetyksen.
    Entäs alkoholin käyttö? Saako lainkaan ottaa?
    Ja vielä, onko lääkitys haittana jos aion vielä yhden lapsen tehdä (jos nyt luoja edes tätä suo)?

    Jos vielä saan vastauksia näihin kysymyksiin niin olisin todella iloinen! :D

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Kiitos sinulle piksa :D

    se sama,jota kilpirauhanen tuottaa,toki purkista otettuna synteettinen.
    Ei yhteisvaikutusta alkoholin kanssa ja voit vallan mainiosti hankkia perheenlisäystäkin.

    Äänestä

  • Vajaatoiminnassako muka olisi erittäin vähän tunnistettavia oireita?

    Tuore

    Äänestä

  • Kirjoitat alussa että vajaatoiminta on sellainen että se ei parane koskaan ja viestin loppupuolella "vajaatoiminnasta yleensä parantuu 2-4 vuoden lääkityksellä".

    Vajaatoiminta EI ole välttämättä lopun elämää lääkitystä vaativa sairaus,useimmat tosin joutuvat käyttämään tyroksiinia koko lopun elämäänsä.

    "Erittäin vähän tunnistettavia oireita"?Tätä kohtaa en myöskään ymmärtänyt.
    Kerrot että se sinulta löydettiin sattumalta.
    Et sitten yhtään ihmetellyt miksi nukuit istuallesi ja lihoit lyhyessä ajassa noin paljon??

    Diagnoosia ei muuten tehdä pelkällä verikokeella.
    Arvot voivat olla viitearvojen sisällä mutta silti on sairas.
    Oireistolla on myös erittäin suuri merkitys diagnoosin kannalta,jossa ei todellakaan tuijoteta pelkkiin laboratorioarvoihin.

    Itselläni on vajaatoiminta,arvot ovat olleet alusta saakka viitearvojen sisällä,onneksi endokrinologi ei tuijota pelkästään niihin!

    Äänestä

  • kysymys kirjoitti:

    Kirjoitat alussa että vajaatoiminta on sellainen että se ei parane koskaan ja viestin loppupuolella "vajaatoiminnasta yleensä parantuu 2-4 vuoden lääkityksellä".

    Vajaatoiminta EI ole välttämättä lopun elämää lääkitystä vaativa sairaus,useimmat tosin joutuvat käyttämään tyroksiinia koko lopun elämäänsä.

    "Erittäin vähän tunnistettavia oireita"?Tätä kohtaa en myöskään ymmärtänyt.
    Kerrot että se sinulta löydettiin sattumalta.
    Et sitten yhtään ihmetellyt miksi nukuit istuallesi ja lihoit lyhyessä ajassa noin paljon??

    Diagnoosia ei muuten tehdä pelkällä verikokeella.
    Arvot voivat olla viitearvojen sisällä mutta silti on sairas.
    Oireistolla on myös erittäin suuri merkitys diagnoosin kannalta,jossa ei todellakaan tuijoteta pelkkiin laboratorioarvoihin.

    Itselläni on vajaatoiminta,arvot ovat olleet alusta saakka viitearvojen sisällä,onneksi endokrinologi ei tuijota pelkästään niihin!

    Sori, tuo alku. Tarkoitin, että vajaatoiminnasta ei parane, tai ainakin erittäin harvoin, mutta liikatoiminta yleensä paranee tuolla 2-4 vuoden lääkityksellä. Itselläni on vajaatoiminta ja syön Thyroxinia lopun ikäni. Kertomistani oireista en todellakaan osannut vetää johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Syystä että samalla kertaa kävin läpi todellisen burnoutin ja sen jälkisairautena tuli paniikkihäiriö. Sitäkin tautia etsittiin vajaa kaksi kuukautta, ennenkuin oikea diagnoosi tehtiin. Erittäin moni lääkäri on minulle kertonut, että oireita on vähän ja niitä on vaikea tunnistaa juuri tähän sairauteen liittyväksi, koska ne sopivat moneen muuhunkin. Verikokeista olen sen verran eri mieltä, että sillä mm oma sairauteni diagnosoitiin. Toki verikokeita otetaan koko ajan kerran vuodessa. Kävin juuri tammikuussa kokeissa ja se arvo (en muista kirjainyhdistelmää) joka pitää olla välillä 0,4 - 4,3 oli minulla 8,3. Kun otettiin se toinen, se oli normaali eli 11. Eka koe uusittiin ja se oli edelleen sen 8,3. Thyroxiniä lisättiin 1,5 tabletista kahteen aamuisin. Kahden viikon päästä olen menossa taas testaamaan onko lääkityksen lisäys auttanut. Olo on ainakin paljon parempi ja pirteämpi kuin vuoden vaihteessa. Että vähän tarkennusta ja omaa kokemusta.

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Kiitos sinulle piksa :D
    Kävin heti lukemassa antamassasi linkissä.
    Olen vähän viisaampi.
    Aion ottaa niskasta kiinni ja varaan ajan terveyskeskukseen heti ensiviikolla.
    Oireiden perusteella en itse osaa tulkata kumpaahan se voisi olla.

    Sellainen tämä elämän tilannekin, että nukkua ei voi vaikka haluaisikin :D
    Joskus aamulla herätessä tuntuu ylivoimaiselta nousta ylös ja haluaisin nukkua kokopäivän.
    Mutta sitten yht'äkkiä kun vain potkin itteeni touhuamaan pakolliset askareet niin tuntuu, että no laiskako vain olenkin.
    Niinku sais sitten vasta herätyksen päivään.
    Illalla kun saan lapset aikanaan nukkumaan niin jään valvomaan puolille yöhön.
    Ah sitä hiljaisuutta solloin :D
    En siis malta mennä heti nukkumaan itsekin, että jaksaisin varmasti paremmin aamulla.
    Mutta joskus olen kokeillut mennä aikanaan petiin niin pyörin vain ja mietin kaiken maailman asioita... Unettomuutta?
    Ukko sanoo, että käyn joskus ylikierroksilla...
    Mahtanee tarkoittaa niitä ärsyttäviä kiukunpurkauksia.
    Mitään sydämen tykytys-juttuja en ole pistänyt merkille mutta joskus tuntuu että happi loppuu, pitää haukkoa henkeä.
    Jaksan kyllä liikkua ilman, että hengästyisin kovin pian.
    Yks pahe mulla on: poltan tupakkia.
    Kuinka tämä vaikuttaa ko. sairauteen? Tai lääkitykseen?
    Myrkkyähän se on, mutta vaikea päästä irti.
    Olen raskauksien aikana ollut polttamatta samoin imetyksen.
    Entäs alkoholin käyttö? Saako lainkaan ottaa?
    Ja vielä, onko lääkitys haittana jos aion vielä yhden lapsen tehdä (jos nyt luoja edes tätä suo)?

    Jos vielä saan vastauksia näihin kysymyksiin niin olisin todella iloinen! :D

    Eipä kestä kiittää, hyvä jos oli apua. Laitoin toisenkin viestin tästä asiasta toiselle, joka oli kommentoinut viestiäni, lukaisepa se myös.
    Suosittelen tosiaan käyntiä terveyskeskuksessa. Tupakkia itsekin poltin kun sairastuin. Nyt olen ollut neljä vuotta polttamatta. Se ei sinällään vaikuta kilpirauhassairauteen on se vajaa- tai liikatoimintaa eikä myöskään lääkitykseen. Alkoholin käyttö ei vaikuta lääkitykseen. Suomessa on pari-kolme lääkettä joiden kanssa ei saa ottaa pisaraakaan ja niistä kyllä lääkäri varoittaa sekä myös apteekki. Kunhan vaan muistaa sen lääkkeen ottaa. Tuosta lääkityksestä sen verran, että jos on vajaatoimintaa, niin se on täysin korvattava lääke, eli silloin saa (muistaakseni)B-todistuksen, eli kelakorttiin tulee merkintä ja yksi ostoskerta maksaa itselle vain 5 e. Liikatoimintaa ei kovata muutakuin normaalin korvauksen mukaan. Lapsen teosta lääkityksen kanssa en osaa sanoa, koska olen omani tehnyt, mutta lääkäri sen kyllä kertoo ja se kannattaa kysyä ehdottomasti. Toivon kuitenkin ettei sinulla olisi kumpaakaan. Toisaalta minun mielestäni tauti on tavallaan harmiton, koska lääkitys siihen on. Toivottavasti selviää, lykkyä!

    Äänestä

  • piksa kirjoitti:

    Sori, tuo alku. Tarkoitin, että vajaatoiminnasta ei parane, tai ainakin erittäin harvoin, mutta liikatoiminta yleensä paranee tuolla 2-4 vuoden lääkityksellä. Itselläni on vajaatoiminta ja syön Thyroxinia lopun ikäni. Kertomistani oireista en todellakaan osannut vetää johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Syystä että samalla kertaa kävin läpi todellisen burnoutin ja sen jälkisairautena tuli paniikkihäiriö. Sitäkin tautia etsittiin vajaa kaksi kuukautta, ennenkuin oikea diagnoosi tehtiin. Erittäin moni lääkäri on minulle kertonut, että oireita on vähän ja niitä on vaikea tunnistaa juuri tähän sairauteen liittyväksi, koska ne sopivat moneen muuhunkin. Verikokeista olen sen verran eri mieltä, että sillä mm oma sairauteni diagnosoitiin. Toki verikokeita otetaan koko ajan kerran vuodessa. Kävin juuri tammikuussa kokeissa ja se arvo (en muista kirjainyhdistelmää) joka pitää olla välillä 0,4 - 4,3 oli minulla 8,3. Kun otettiin se toinen, se oli normaali eli 11. Eka koe uusittiin ja se oli edelleen sen 8,3. Thyroxiniä lisättiin 1,5 tabletista kahteen aamuisin. Kahden viikon päästä olen menossa taas testaamaan onko lääkityksen lisäys auttanut. Olo on ainakin paljon parempi ja pirteämpi kuin vuoden vaihteessa. Että vähän tarkennusta ja omaa kokemusta.

    TSH-arvoa.

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Kiitos sinulle piksa :D
    Kävin heti lukemassa antamassasi linkissä.
    Olen vähän viisaampi.
    Aion ottaa niskasta kiinni ja varaan ajan terveyskeskukseen heti ensiviikolla.
    Oireiden perusteella en itse osaa tulkata kumpaahan se voisi olla.

    Sellainen tämä elämän tilannekin, että nukkua ei voi vaikka haluaisikin :D
    Joskus aamulla herätessä tuntuu ylivoimaiselta nousta ylös ja haluaisin nukkua kokopäivän.
    Mutta sitten yht'äkkiä kun vain potkin itteeni touhuamaan pakolliset askareet niin tuntuu, että no laiskako vain olenkin.
    Niinku sais sitten vasta herätyksen päivään.
    Illalla kun saan lapset aikanaan nukkumaan niin jään valvomaan puolille yöhön.
    Ah sitä hiljaisuutta solloin :D
    En siis malta mennä heti nukkumaan itsekin, että jaksaisin varmasti paremmin aamulla.
    Mutta joskus olen kokeillut mennä aikanaan petiin niin pyörin vain ja mietin kaiken maailman asioita... Unettomuutta?
    Ukko sanoo, että käyn joskus ylikierroksilla...
    Mahtanee tarkoittaa niitä ärsyttäviä kiukunpurkauksia.
    Mitään sydämen tykytys-juttuja en ole pistänyt merkille mutta joskus tuntuu että happi loppuu, pitää haukkoa henkeä.
    Jaksan kyllä liikkua ilman, että hengästyisin kovin pian.
    Yks pahe mulla on: poltan tupakkia.
    Kuinka tämä vaikuttaa ko. sairauteen? Tai lääkitykseen?
    Myrkkyähän se on, mutta vaikea päästä irti.
    Olen raskauksien aikana ollut polttamatta samoin imetyksen.
    Entäs alkoholin käyttö? Saako lainkaan ottaa?
    Ja vielä, onko lääkitys haittana jos aion vielä yhden lapsen tehdä (jos nyt luoja edes tätä suo)?

    Jos vielä saan vastauksia näihin kysymyksiin niin olisin todella iloinen! :D

    ei ole kielletty sen enempää kuin terveilläkään ;) mutta kilpparisairaudet voi aiheuttaa sen että sietokyky huononee ja krapulat pahenee :(

    tuolla on vastausta raskaus-kysymykseen

    http://www.kaksplus.fi/vastaanotto/?id=162

    itelläni oli aikanaan vajaatoiminta jo vuosia ollut hoidossa kun tein poikani. Vähän tarkemmin seurasivat mutta muuten ei mitään ihmeellistä

    Äänestä

tuota katsomassa vajikseen liittyviä oireita. Lista on pitkä eikä kaikkia oireita tietenkään kaikilla ole. kohta "Kilpirauhasen vajaatoiminnasta (oireet ym)"

http://koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/board.php?cat=3&fid=1&s=s

muutenkin tuolta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista asiaan liittyen

Äänestä
  • Kiitos tuosta linkistä :D

    Tein sen testin joka sieltä löytyi, että jos yli
    10 vastasi myöntävästi niin on aihetta tutkimuksiin.
    Sain 11 myöntävää vastausta :o
    Ei mulla ainakaan tunnosta oireiden perusteella liikatoimintaa olevan, että jos jotain on niin varmasti vaajaasti käy.
    Mutta voi olla, että suurentelen oireita joita minulla on ettei ne liitykään tähän sairauteen tai ovat normaalia kotiäidin uupumusta, mutta aion käydä ottamassa selvää ettei askarruta mieltä, kun sitä on kuitenkin suvussani.

    Äitini on pian 70vuotias ja sairastelee kaiken maailman sairauksia piiitkä listallinen (varpaista-päähän asti).
    Enkä viitsi häntä vaivata kysymyksilläni, koska on sen sortin ihminen, että alkaa huolehtimaan ja miettimään liikaa toisten huolia niin kuin ne olisivat hänen omiaan. :D

    Mukavaa kun olette valmiita auttamaan minua. Olen kiitollinen kaikille :D

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Kiitos tuosta linkistä :D

    sen verran kannattaa muista että vajaatoimintaa voi olla vaikka labra-arvot olis viiterajojen sisälläkin. Itselläni esim arvot saa olla melkein liikatoiminnan rajalla että olo on hyvä.

    Kun käyt verikokeissa, ota aika lääkärille. Ja vastaanotolle mennessä listaa kaikki oireesi paperille että muistat sitten ne kertoa.

    Tuolla linkin takana on paljon hyvää tietoa ihmisillä jotka vajaa- ja liikatoimintaa sairastavat joten jos on aikaa ja viitseliäisyyttä kannattaa tutustua noihin viestiketjuihin paremminkin

    toivotaan että asiasi selviävät ja saat avun oireisiisi, oli kyse mistä tahansa

    vielä olis kiva kuulla ne labrojen tulokset. Ne voi pyytää printattuna itselleen. Kun näkis niitä lukuja, ois helpompi vastata aiheeseen onko vajista vai muuta

    eihän täällä lääkäreitä olla mutta lääkäreillä on joskus taipumus tuijottaa noihin viitearvoihin ja kuitenkin jokaisella meistä on yksilölliset hyvät arvot

    ja kuten tuolla edellä mainitulla foorumilla on useasti todettu vajaatoimintaa voi olla ennen kuin näkyy arvoissa ja siihenkin lääkitys auttaisi ja elämä paranisi

    Äänestä

  • bag_gie kirjoitti:

    sen verran kannattaa muista että vajaatoimintaa voi olla vaikka labra-arvot olis viiterajojen sisälläkin. Itselläni esim arvot saa olla melkein liikatoiminnan rajalla että olo on hyvä.

    Kun käyt verikokeissa, ota aika lääkärille. Ja vastaanotolle mennessä listaa kaikki oireesi paperille että muistat sitten ne kertoa.

    Tuolla linkin takana on paljon hyvää tietoa ihmisillä jotka vajaa- ja liikatoimintaa sairastavat joten jos on aikaa ja viitseliäisyyttä kannattaa tutustua noihin viestiketjuihin paremminkin

    toivotaan että asiasi selviävät ja saat avun oireisiisi, oli kyse mistä tahansa

    Pakko vielä kysyä yksi hölmö kysymys :p
    Vaikka jo huomenna aamulla selviäisi soittamalla terv.kesk.

    Siis voinko käydä 1. labrassa ennen kuin menen
    lääkärille varaamaan aikaa?
    Kirjoituksestasi jotenkin näin ymmärsin...
    Oon aina luullu että 1. lääkärille ja sitten se lähettää labraan...
    Jos nyt sitten menen 1. labraan niin pamautanko
    niille vain, että tällaset kilpirauhaskokeet haluaisin otettavan ja ettei mua oo vielä tutkittukaan, vai miten sanon sen oikein lyhyesti ja ytimekkäästi,
    ettei mulla mene puolipäivää siellä kun alan selittään epäilykseni yms.?
    Hmm...Oon varmaan ihan tyhmä...
    Kukaan ei varmaan tämän lukiessaan usko, että oisin koskaan käyny ees läkärillä...Heh heh heee :D

    Voit yrittää saada lähetteen soittamalla terveydenhoitajalle terveyskeskukseen ja kertomalla epäilyistäsi. Itse tein näin ja menin sitten vasta lääkärille.

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Pakko vielä kysyä yksi hölmö kysymys :p
    Vaikka jo huomenna aamulla selviäisi soittamalla terv.kesk.

    Siis voinko käydä 1. labrassa ennen kuin menen
    lääkärille varaamaan aikaa?
    Kirjoituksestasi jotenkin näin ymmärsin...
    Oon aina luullu että 1. lääkärille ja sitten se lähettää labraan...
    Jos nyt sitten menen 1. labraan niin pamautanko
    niille vain, että tällaset kilpirauhaskokeet haluaisin otettavan ja ettei mua oo vielä tutkittukaan, vai miten sanon sen oikein lyhyesti ja ytimekkäästi,
    ettei mulla mene puolipäivää siellä kun alan selittään epäilykseni yms.?
    Hmm...Oon varmaan ihan tyhmä...
    Kukaan ei varmaan tämän lukiessaan usko, että oisin koskaan käyny ees läkärillä...Heh heh heee :D

    olin vähän epämääräinen, sori.

    Parempihan se aina on lähete olla valmiina hoitajalta tai lääkäriltä. Meilläpäin on niin hankala saada aikoja niin jotenkin ajattelin taas taloudellisesti.

    jos sinne lääkäriin menet ensin, ota silloin se oirelista jo mukaan ja jos lääkäri ei itse kilpparikokeita laita niin itse voit niitä pyytää.

    tuolta löytyy mitä kokeita olisi hyvä aluksi ottaa

    http://www.kolumbus.fi/kilpirauhasliitto/vajaa.htm

    kohdassa "Kuinka kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan todeta?"

    Kannattaa myös lukea ja vaikka tulostaa Matti Välimäen (hus:in endokrinologian kilnikan ylilääkäri
    http://www.hus.fi/default.asp?path=1;32;660;546;621;763;1193;1198)

    artikkeli "Mitä jokaisen potilaita hoitavan lääkärin tulee tietää hypotyreoosista?"

    http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?file=content_exec&id=61&submenu=35

    Ja kokeisiin mene aamulla klo 8-10 välillä, jotta tulos olisi luotettava.
    Syömisestä on ristiriitaisia tietoja mutta itse menen aina syömättä ja juomatta. Kenellä lääkitys on niin tabletti otetaan kokeen jälkeen.

    Itse asiassa tuon tsh:n ja t4v: saa ilman lähetettäkin, ainakin miulla on monesti käynyt niin että lääkäri on unohtanut laittaa kontrollilähetteen ja ite olen ne joutunut labrassa joutunut pyytämään. Kolesterolia sitä vastoin eivät ilman lääkärin lähetettä suostu ottamaan.

    tyhmä ei ole se joka kysyy vaan se joka jättää kysymättä

    itse olin liian epämääräinen vastauksessani ja kauan vajista poteneena joskus tulee pidettyä asioita itsestäänselvyytenä

    Tänään en ehtinyt edes soittaa terveyskeskukseen mutta ehtisin käymään viim. torstaina tai perjantaina siellä...
    Soitan kuitenkin huomenna aamulla ja kysyn jos onnistuisi käydä eka labrassa.

    Taidan otatuttaa myös hemoglobiinin kai ne sen nyt kuitenkin ilman lähetettäkin ottaa :)Jospa mulla onkin raudan puutetta vain.Hmmm...
    Ei pitäisi kovin paljoa lukea noita sairauksien oireita eri sairauksista, kun kävin etsimässä googlesta anemiasta niin alko jo tuntumaan, että jos ois vielä sekin :D
    Ja liian paljon noita samoja oireita muissakin taudeissa kuin kilpparissa...
    Mut tota kilpistä edelleen eniten epäilen.

    Ilmoitan tännekin niistä tuloksista, niin koitetaan porukalla tulkita sitten :D
    Sanookohan ne vastaukset heti siellä labrassa ja jos sanoo, niin sanovatko automaattisesti jos tarvetta lääkärille? Totta kai ne sanoo...tuntuis ainakin...

    Kiitos vastauksesta myös Minälle :D

    muutaman päivän. Riippuu siitä miten pian siellä tulee muita tutkittavia. Ne ei ainakaan täällä rupea mielellään tutkimaan yhden ihmisen näytettä, koska tulee halvemmaksi kuulemma tutkia useampi samalla kertaa.
    Siitä siis riippuu miten pian tulokset tulee, mutta ei kuitenkaan heti eikä samana päivänä.

    En ole ennen kuullut että laboratorioon voisi mennä ilman lääkärin lähetettä. Kannattaa tosiaan soittaa ensin sinne terveyskeskuksen ajanvaraukseen ja kysyä neuvoa, miten teidän terveyskeskuksessa menetellään.

    Äänestä

  • kiti kirjoitti:

    Niin minäkin vähän ajattelin :)
    Kiitos tarkennuksesta.
    Jälleen olen viisaampi.

    Mukava kuulla muiden kokemuksista
    niin osaan olla viisaana ja tarpeen tullen
    tiukkanakin lääkärille :D
    Toivottavasti kaikki menee hyvin ettei lääkitystä tarvitsisi...
    Kaikista eniten ärsyttää tämä vetämättömyys/väsymys ja tunnepurkaukseni, kun niistä kohta alkaa kärsimään läheisetkin :(
    Jos nyt sattuu ettei noista mitään löydy niin sitten lupaan alkaa huolehtimaan itsestäni enämpi ja mm. ulkoilemaan/liikkumaan :)
    Pienten lasten äitinä ei paljoa ehdi harrastamaan
    ja kun mieheni on vieläpä vuorotöissä ja näin ollen harvoin viikonloppuja kotona.
    Mutta päivä kerrallaan edetään ja jään odottamaan lääkärille pääsyä.

    Tulikin mieleen jos lääkäri ei ota todesta oireitani (moni kokenut näin mitä olen täällä lukenut)niin otan seuraavalla kerralla mieheni mukaan todistamaan millainen monsteri kohta olen :D

    Äänestä

Soitin terveyskeskukseen ja sain ajan vasta
8.3 päivälle...
Täällä täytyy käydä lääkärillä ensin ja sitten vasta kokeisiin.
Joten nyt odotellaan lekurille pääsyä.

Äänestä
  • Niin unohdin kysyä hoitajalta puhelimessa, että
    jos saan lähetteen kokeisiin, niin otetaanko ne heti samana aamuna, kun mulla on se aika lääkärille klo.8.00 ?
    Jos ne otetaan niin pitää varmaan olla syömättä
    ja juomatta mitään?
    Taidan siis sinä aamuna olla syömättä kaiken varalta niin ei tule epäselvää tulosta...

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Niin unohdin kysyä hoitajalta puhelimessa, että

    laboratoriot yleensä aukee kahdeksalta. Eikä niihin ole ajanvarausta, sen kuin menee jonoon vaan.

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Niin unohdin kysyä hoitajalta puhelimessa, että
    jos saan lähetteen kokeisiin, niin otetaanko ne heti samana aamuna, kun mulla on se aika lääkärille klo.8.00 ?
    Jos ne otetaan niin pitää varmaan olla syömättä
    ja juomatta mitään?
    Taidan siis sinä aamuna olla syömättä kaiken varalta niin ei tule epäselvää tulosta...

    Kannattaa mennä syömättä ja juomatta, niin pääset samantien labraan.
    Minun äidilläni oli myös liikatoimintaa. Kun luin tuolta aikaisemmin kirjoittamaasi. Mutta minulla itselläni on kilpirauhasen tulehdus, kroonisena.
    Kirjoitan tämän siksi kun oireesi ovat niin epämääräiset. Niin oli minullakin. Olin vain hirmu väsynyt ja epäilin olevani laiska.. Minulla oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän kurkkukivun tuntuista oiretta syvällä kurkussa, ei siis nielurisojen kohdalla. Myös kilpirauhaseni oli kyhmyinen, mitä en itse ensin edes huomannut, mutta lääkäri tunnustellessaan imusolmukkeita huomasi ne sattumalta. Olin korva-nenä-kurkkulääkärillä. No sieltä viisastuneena kävin endokrinologin luona joka on tämän sairauden pesialisti. Kilpirauhasen tulehdus tulee ilmi omasta verikokeestaan, siinä tutkitaan vasta-aineita. Ajattelin, että sinullekin voisi olla hyvä jos saisit nekin otatettua. Hoito tähän on samanlainen kuin vajaatoimintaankin ja olo korjaantuu nopeasti lääkityksen passauksen jälkeen, se kun aloitetaan aina varovasti. Nimittäin minullakin olivat nuo T4V ja TSH normaalin rajoilla ja nykyään ne pidetään niin, että TSH on niin matalalla ettei oikein saa mitatuksikaan ja T4V on ylärajan tuntumassa. Näin siksi, että kilpirauhaseni kasvattaa muuten niitä kyhmyjä ja olen heti kurjassa kunnossa.
    Tästä sairaudesta ei ole itselleni ainakaan ollut mitään haittaa. Täytyy vain muistaa ottaa Thyroxin tabletti tyhjään vatsaan ja olla noin tunti syömättä sen jälkeen.
    Silloin alussa halusi tuo endokrinologi varmuuden vuoksi tarkistaa ne kilpparin kyhmyt ja kävin ultraäänitutkimuksessa ja otettiin parista kyhmystä ohutneulanäyte. Ei ole kamala tutkimus ja on ihan poliklinikkajuttu.
    Jos sinulla on vain mahdollista hakeudu hyvän endokrinologin hoitoon, sillä ainakin minä vielä vuosia sairastettuani käydessäni säästösyistä terv.kesk.labrassa lääkärit eivät usko tuon ison annokseni tarpeellisuutta vaan tuijottavat vain arvoihin.

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    Jos noissa tuloksissa voi olla häivänkään mahdollisuutta sairauteen, niin
    kyllä minä sitten menen seuraavaksi sinne
    endokrinologin luo.
    Ei se raha katso terveyden hintaa.
    Maksoipa sitten mitä maksoi.
    Olipa hyvä että sanoit tulehduksen mahdollisuudesta. Täytyypä mainita sille lääkärillekin. Kiitos!

    Työterveyslääkäri kirjoitti miulle lähetteen erikoislääkärille.Poliklinikkamaksu on ainakin meilläpäin 27e, joten kannattaa vaatia tk:sta lähete.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Työterveyslääkäri kirjoitti miulle lähetteen erikoislääkärille.Poliklinikkamaksu on ainakin meilläpäin 27e, joten kannattaa vaatia tk:sta lähete.

    No hyvä tietää tuollainenkin mahdollisuus.
    Entäs kun sen lähetteen saa erikoislääkärille, niin meneekse automaattisesti jollekin vai saakohan lääkärin valita itse?
    Tai siis sä taisit käydä sairaalassa,vai?
    Voiko sillä samalla lähetteellä mennä vaikkapa mehiläiseen vai täytyykö se sinne pyytää erikseen? Kai siellä on alan lääkäreitä, on tullut käytettyä vain lapsia siellä lastenlääkäreillä...

    lähete kirjoitetaan julkiselle puolelle(sairaalaan!),ei terv.keskuslääkärin lähetteellä minnekään Mehiläiseen tai muuhunkaan yks.lääkäriasemalle mennä.

    Äänestä

  • vajis kirjoitti:

    lähete kirjoitetaan julkiselle puolelle(sairaalaan!),ei terv.keskuslääkärin lähetteellä minnekään Mehiläiseen tai muuhunkaan yks.lääkäriasemalle mennä.

    Niin vähän ajattelinkin :D

    Äänestä

Soitin kokeiden tulokset ja ne oli:
TSH 1,81 T4V 14,1
Verenkuva otettiin myös ja niissä oli kaikki ok.
Yllätys oli ettei mitään löytynyt...
Lääkäri jolla lävin oli todella miellyttävä nuori naislääkäri ja otti heti todesta ei alkanut jossittelemaan oireista.
Sanoi että jos noista kokeista ei mitään ilmene niin voitas ottaa kontrolli 3-6kk päähän jos oireet vielä jatkuu.
Silloin otettaisiin uudet kokeet ja katsottais jos lääkitystä kokeillaan.

Auttaisikohan hormoonilääkitys esim. e-pillerit.
Tuntuu etten nyt ihan täysillä käy...
Tai onko mulla voinut jäädä joku synnytyksen jälkeinen tila päälle. Noi varmaan kuuluu jo ihan toiselle keskustelupalstalle:)

No nyt taidan alkaa popsimaan vitamiinia kasapäin ja ulkoilemaan aina kun mahdollista,
jospa sitten alkais mielikin kohenemaan :)

Aurinkoista kevättä kaikille! :D

Äänestä
  • arvosi eivät kovin huonot ole mutta kyllä voivat hyvinkin vajaata tarkoittaa.
    TSH vois olla alle yhden ja T4V lähellä kahtakymmentä joten varaa olis reilusti.

    Kannattaa mennä sinne uusintakokeeseen silloin kolmen kuukauden päästä jos olo ei kohennu. Tai jos oireet pahenee niin aikaisemminkin. Fiksu lääkäri on ollut jos myöntää että koelääkitystä kannattais kokeilla jos olo ei parane. Kannattaa sellaiseta lääkäristä pitää kiinni

    Äänestä

  • bag_gie kirjoitti:

    arvosi eivät kovin huonot ole mutta kyllä voivat hyvinkin vajaata tarkoittaa.

    Niin olin itsekin yllättynyt lääkäristä,
    kun kävin vain tk:ssa.
    Laitoin hänen nimensä muistiin, että samalle
    jos pääsis jatkossa jos vain tarve vaatii.

    Nyt sain sanottua äidillekin tästä käynnistä niin sanoi ettei hänelläkään ekakerralla tulokset näyttäneet mitään, mutta tosi vähän ajan sisällä kilppari kaulassa kasvoi isoksi :o
    Ja piti leikata sitten.

    Joten nyt vain kokeillaan jaksaa eteenpäin ja seurataan tilannetta.
    Jospa sitä alkais virkistymään, kun kesäkin jo niin lähellä!

    Olen kiitollinen teille kaikille jotka vaivauduitte vastailemaan minulle! :D
    Teistä oli apua ja oli mukavaa kuulla kokemuksistanne!

    HYVÄÄ KESÄN ODOTUSTA!
    Varsinkin bag_gie --> Kiitos! :D

    Vajaatoimintaa tosiaan voi olla. Jos selviä oireita on, aloittaisin koelääkityksen heti.

    Äänestä

  • Ninde kirjoitti:

    Niin olin itsekin yllättynyt lääkäristä,
    kun kävin vain tk:ssa.
    Laitoin hänen nimensä muistiin, että samalle
    jos pääsis jatkossa jos vain tarve vaatii.

    Nyt sain sanottua äidillekin tästä käynnistä niin sanoi ettei hänelläkään ekakerralla tulokset näyttäneet mitään, mutta tosi vähän ajan sisällä kilppari kaulassa kasvoi isoksi :o
    Ja piti leikata sitten.

    Joten nyt vain kokeillaan jaksaa eteenpäin ja seurataan tilannetta.
    Jospa sitä alkais virkistymään, kun kesäkin jo niin lähellä!

    Olen kiitollinen teille kaikille jotka vaivauduitte vastailemaan minulle! :D
    Teistä oli apua ja oli mukavaa kuulla kokemuksistanne!

    HYVÄÄ KESÄN ODOTUSTA!
    Varsinkin bag_gie --> Kiitos! :D

    että saat itsesi kuntoon. Jos kerran on pieniä lapsiakin niin elä tosiaan jää liian kauan odottelemaan vaan mene takas pyytämään sitä koelääkitystä.

    Kaunista kevättä sinullekin =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ninde kirjoitti:

Oon vm.-76 nainen.
Oon kiinnostunut kilpirauhas jutuista koska
äidilläni lääkitys tähän ja leikattu kurkusta.
Koskaan en ole kummen asiasta kysellyt tms. muuta kuin että oireet hänellä oli mielialojen heittely saattoi itkeä ja yks'kaks todeta että mille oikeestaan edes itkee ja varmaan muitakin oli mutten nyt tähän hätään muista.

Mulla kun on väsymystä välillä ihan hirveestikin, mutta johtuneeko sitten valvomisesta ja huonosti nukutuista öistä, kun nuorin lapseni on alle 2vuotias ja nukkuu aika huonosti joskus...
Mutta kun on myös näitä mielialojen heilumisia.
Saatan raivota vallankin miehelleni kauheesti ja kumma kun ei ole eropapereita tuonut :)
Sitten saattaa joskus olla surullinen mielikin.
Hämäränäöstä on osaa sanoa, kun mulla muutenkin huono näkö, silmälasien vahvuus -2.25.
Että en sitten niinku hämässä taida nähdä sen huonommin kuin valoisanakaan aikana :D
Paleltaa nykyisin usein.
Mitä kaikkia oireita liika tai vajaatoiminnassa on?
Näkeekö arvot verikokeesta?
Ajattelin että pitääkö erikseen pyytää ottamaan kokeita jos verestä näkee, kun on minulta otettu
esim. pitempään olleen flunssan takia verikokeet lähinnä tulehdusarvot, mutta voisiko niistä huomata jos olisi tällainen sairaus? Siis samassa yhteydessä?

Parempihan oisi, että menisin suoraan lääkärille kyselemään, kun sitä suvussakin kerran on, mutta ajattelin että jos täältä saisi "ensiapua" tietämättömyyteeni. Kiitos etukäteen! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu