Pienenpieni rakkaustarina.

Gertrude.

Kävelin vihreällä nurmella kohti sinistä telttaa. Se seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään keskellä laajaa ruohokenttää. Noin viidenkymmenen metrin päässä oli asuntoauto ja sen vieressä pieni maastokuvioinen teltta. Olin aikaisemmin päivällä nähnyt keski-ikäisen pariskunnan kahvittelemassa asuntoauton ulkopuolella kokoontaitettavilla retkituoleilla nuori mies, kenties parin poika, seuranaan. Parinsadan metrin päässä näkyi vielä kaksi telttaa ja yksi asuntovaunu tai -auto.
Kohdistin katseeni siniseen telttaan ja yritin havaita liikettä sisältä, josko Heli olisi ollut paikalla.

Tutustuin Heliin vain pari kuukautta sitten sattumalta, kun yhteinen tuttumme esitteli meidät toisiimme koulussa. Päädyimme juttelemaan useamminkin, ja löysimme nopeasti yhteisen sävelen. Jo muutaman viikon tuttavuuden jälkeen juttelimme kuin vanhat ystävät. Hän kertoi kahdesta epäonnistuneesta miessuhteestaan, minä hänelle yhdestä omastani. Kerran monen tunnin juttelun jälkeen keskustelu ajautui seksuaalisuuteen, ja myönsimme kummatkin että naisetkin saattaisivat olla mahdollisuus. Hieman myöhemmin myönsin itselleni olevani hieman ihastunut Heliin. Mikäpä siinä, Heli oli kaunis ja mukava tyttö. Pitkät, luonnostaan melkein valkoiset hiukset, tummansiniset silmät, valkea iho ja pienehköt rinnat. Hersyvä nauru ja älykkyyttä keskustella syvällisemminkin.
Itse olin vanha punapää haalistuneella hiusvärillä, pitkähiuksinen ja -ripsinen.
Olimme nuoria, yhdeksännellä luokalla, emmekä kovin kokeneita elämässä. Koulu tuli ja meni, tutustuimme paremmin. Ihastumista pidemmälle en päässyt. Kun kesäloma alkoi, ja saimme päähämme lähteä viikonlopuksi telttailemaan. Vanhempani lähtivät sukuloimaan ja he heittivät meidät matkan varrella olevalle leirintäalueelle, ja täällä sitä oltiin.

-Helii, huhuilin hiljaa. Teltan avoimen oveen ilmestyivät hymyilevät kasvot.
-Veera, moi. Mä levitin makuupussit ja tuuletin varapeittoa tässä odotellessa. Löysitsä vessat?
-Löysin joo. Tutustuin muutenkin alueeseen, tuolla on ainakin pieni kioski jos tarvetta tulee, viittasin kädelläni epämääräisesti tulosuuntaani.

Päivä kului mukavasti aluetta kierrellessä. Olimme käyneet kioskilla suklaata ostamassa, ja nyt käveleskelimme hitaasti kohti edessäpäin näkyvää järvenrantaa. Alkoi olla hämärää, kuin vain kesäiltana kymmenen jälkeen on.
Saavuimme rannalle. Oikeastaan saapumispaikkamme oli törmä, josta oli vajaa metrin pudotus järveen. Näimme muutamankymmenen metrin päässä hiekkaisampaakin rannan näköistä, ja suunnittelimme palaavamme sinne seuraavana päivänä aurinkoa ottamaan.
Istuskelimme törmällä, söimme suklaata, juttelimme ja nauroimme pitkään.
Myöhemmin, lähempänä puoltayötä katselimme kaukaisuuteen kumpikin ajatuksissamme. Riiputin jalkojani vettä kohti, Heli oli nostanut polvensa ylös ja kietonut kätensä jalkojensa ympärille.
-Veera, mä tykkään susta.
Sisuskaluni pyörähtivät ympäri. Sekunnin murto-osassa mielessäni olivat kaikki ajatukseni hänestä, monta mielikuvaa itsestäni kertomassa hänelle tunteistani, kuvia meistä onnellisina yhdessä, mitä kaikkea olinkaan mieleni perukoilla kuvitellut.
Tajusin että hän puhui vain ystävämielessä.
-Niin mäkin susta.
Vilkaisimme toisiamme ja hymyilimme. En silti saanut mielestäni tunnetta, jonka aikaansaamiseen tarvittiin vain muutama ystävällinen sana.
Nostin jalkani ja kävin makaamaan ruoholle. Heli vilkaisi puuhiani ja jatkoi taivaanrannan tuijottamista. Pian hän kuitenkin siirtyi makoilemaan viereeni kyljelleen, minua katsellen. Heli suuteli minua.
Kevyesti, ennen kaikkea kevyesti. Mukana oli intohimoa ja spontaaniutta.
Hän katseli minua silmiin hymyillen kaunista hymyään.
Pääni löi tyhjää, katsoin vain Heliä. Minkäänlaiset ajatukset eivät läpäisseet tyhjiötä, joka pääni sisällä vallitsi. Sydämeni tuntui pysähtyvän. Lamaannuin.
Pikkuhiljaa aistini palasivat. Vieno lämpö levisi sisälleni. Tunsin hänen huuliensa keveyden huulillani ja hempeän hajuveden nenässäni.
Hymyilin hänelle.
Hän nousi istumaan ja heilautti toisen jalkansa vatsani yli. Kätensä hän pisti pääni molemmin puolin maahan ja niihin nojaten katseli minua pääni yläpuolelta.
Ajatuksissani kävi, kiusasiko hän minua.
Hän laskeutui kyynärpäidensä varaan, kasvot kymmenisen senttiä omieni päällä. Hiukset riippuivat sivuilla ja tekivät kauniin kehystyksen hänen kasvoilleen.
Heli suuteli minua uudestaan. Me suutelimme. Sain toimintakykyni takaisin, ja varovaisesti nostin käteni hänen kyljilleen. Hän painautui minua vasten, päälleni. Hyväilin hitaasti hänen kylkiään ja alaselkäänsä. Kielemme koskettelivat toisiaan. Heli liu'utti kätensä alas paitani helmalle, koettaen nostaa sitä pois. Hetkeksikään suutelemista lopettamatta nousin istumaan, Heli liukui alavatsaltani maahan. Hän riisui paitani, minä hänen. Yhtä aikaa tapailimme toistemme rintaliivien hakasia ja avasimme ne. Suutelimme uudestaan ja hetkeen emme tehneet muuta. Painauduimme toisiamme vasten, tunsin hänen rintansa omillani. Huokaisin hiljaa. Heli hyväili käsillään selkääni ja eteni nopeasti etupuolelle. Suutelimme ja nautimme toistemme muodoista.
Irroittauduin Helistä ja painoin hänet maahan. Suutelin kevyesti hänen kaulaansa, ihoansa ja rintojenväliä. En pystynyt enkä halunnut kiusoitella enempää, otin hänen nänninsä suuhuni. Imin ja leikin sen kanssa kielelläni.
Tunsin olevani aivan kostea. Alapäätäni poltteli.
Hitaasti siirryin suutelemaan, nuolemaan ja hyväilemään suullani hänen toista rintaansa. Olisin halunnut sormeilla itseäni. Sen sijaan ujutin käteni Helin housuihin. Sivelin hänen häpyään, ja painaessai sormella klitorista hän vaikersi hiljaa.
Siirryin nuolemaan napaa. Otin käteni Helin housuista, vain ottaakseni kaksin käsin häneltä housut pois. Repäisin ne nopeasti ja heitin housut myttynä muualle. Suutelin Helin häpyä, karvoitusta oli hieman siistitty. Painoin kieleni hänen kuumaan, nesteitä valuvaan pilluunsa. Heli voihki ääneen. Avasin sormillani hänen häpyhuuliaan ja päästin kieleni seikkailemaan hänen pyhimpäänsä. Kun vielä koskettelin sormillani klitoristaan, Heli laukesi kiljaisten. Hänen huohottaessaan nuolin nesteitä pillulta.
Heli nousi istumaan ja suuteli minua, maistoi omat nesteensä. Kaaduin maahan makaamaan. Pian tunsin kuuman kielen rinnoillani, nänneilläni, huohotin ääneen. Heli eteni nopeasti, pian hän suuteli alavatsaani ja häpykumpuani. Tunsin sormen työntyvän sisääni. Hän imaisi klitorikseni suuhunsa ja leikki sillä minun valittaessani ja puristellessa nännejäni. Meinasin tulla, kun hän lopetti. Vaikersin kun tunsin kuuman kielen lipaisevan pilluani. Muutaman kerran se työntyi sisälleni ja leikki villisti. Jo toisen kerran olin lähellä orgasmiani, kun hän nousi ja palasi ylös suutelemaan minua. Heli tuli päälleni, istui pilluni päälle, nesteemme sekoittuivat toisiinsa. Hän hieroi vakoaan omaani vasten ja vuoroin puristeli ja hyväili rintojani. Hän etsi sormellaan klitorikseni ja hänen painaessaan siitä tunsin lantioni kaartuvan, kuulin oman kiljaisuni ja laukesin hänen pillulleen.
Väsyneenä hän rojahti päälleni.

-Kaduttaako sua, Heli kysyi pukiessaan paitaansa.
Katsoin Heliä, astelin hänen luokseen ja hymyilin.
-Mä tykkään susta.
Kiersin käteni hänen ympärilleen ja suutelin häntä hellästi. Käännyin ja lähdin kävelemään paita päälläni, housut kädessä telttaamme kohti. Heli kiljaisi ja hyppäsi reppuselkääni. Ohuiden kangashousujen läpi tunsin hänen vielä sykkivän pillunsa. Kiersin käteni taakse ja tartuin hänen perseeseensä. Heli suuteli niskaani ja pian tunsin märän läntin Helin pillusta perseeni yläpuolella. Mahtava viikonloppu tiedossa.


---
Pitkästä aikaa erotiikkaa.

2

6973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • julia

      Olipas herkullinen tarina. Täällä saa itsekin käydä kuumana ja kosteana. Tällaisia lisää.

      • Mä tykkään susta myös.

        jep. lisää näin hyviä muutenkin ns. "täydellisiä" tarinoita. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      121
      6942
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3797
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2615
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      287
      2510
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2121
    6. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      10
      1976
    7. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1830
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      135
      1421
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      72
      1336
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1315
    Aihe