Tämän päivän lestadiolaisuutta seuranneenna toisten tekojen sairaalloinen kyttääminen ja avioliittojen järjestely tuntemattomien kanssa on edelleen totta. Ja myös seuroihin ei edelleenkään mennä oma aloittesesti vaan pakottamalla kuuntelemaan lähetystä. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat pitäisi olla valmiina lasten lukumäärää myöten välittämättä "synnytyskone-ilmiöstä". Itselle riitti vuosien kamppailun jälkeen kun silmät aukesivat okein kunnolla miten sairaaksi perhe sekä yhteisö voi ihmisen saada. Pelottelua ilmenee myös ihan päivittäisesti. Skeittaus on myös syntiä. Ilman paitaa ei saa olla ihmisten ilmoilla. Kotona saa olla niin narsisti kuin haluaa. Seläntakana puhutaan uskomattoman paljon toisista pahaa eikä kunnioiteta "vääräuskoisia" ollenkaan. Pimitetään tietoa sekä laspesta asti noin. 4. ikävuodesta asti tehdään selväksi pelottelemalla uskon asiaoilla. Pienempiä myös pahoinpidellään. En ihmettele miksi liike on laskusuhdanteessa koko 2000-luvun ajan. Itselle riitti vuosien taisto "hyvän ja pahan" välillä. Teen omat ratkaisuni tästä lähtien, mietimällä luonnollisesti itseäni, enkä nuolemalla toisten persettä. Olen varautunut myös siihen, että en ole paskankaan arvoinen sen jälkeen lessujen silmissä mutta vittuako se minua kiinostaa. Seksi on myös kirosana, siitä ei saa puhua. Sitä "ei ole olemassa," jos joku kysyy. Meikit vievät myös helvettiin. Naisia ei myöskään miehen aloiteesta saa katsoa silmiin, olet muuten "petturi, pelimies-maailmanmies".
Pakkoavioliitot edelleen totta
7
314
Vastaukset
- Tietotuusjaelämä
Hitler osasi kansan nupin virittämisen, sama pätee uskonnoissa. Eikä pohjois-Koreakaan jää jälkeen, siellä jo pienestä pitäen opetetaan ainoaan oikeaan totuuteen. Helvetillä pelottelu on tavallista jotta järjestö saadaan kuriin.
- Vl-rules
Hitlerin oppi- isähän olikin Luther.
- CommonSenseGuy
Sori, mutta kommentistasi päätellen sinulla on elämässäsi muitakin asioita solmussa kuin vain uskomiseen liittyvät asiat. Jo otsikko on täyttä puuta heinää, itse asiassa naurettava. Olisi suotavaa edes yrittää pysyä totuudessa, koska juttusi ei mene läpi kenellekään vähänkään lestadiolaisuutta tuntevalle. Kohdeyleisösi lienevätkin muut.
- Naurettavaahöpinää
Kesitas kirjoitti:
Ei tietenkään, kun pää on Kerho- pensaassa.
No aloitapa vaikka perustelemalla tuo pakkoavioliittoväite.
Naurettavaahöpinää kirjoitti:
No aloitapa vaikka perustelemalla tuo pakkoavioliittoväite.
Missä olen kirjoittanut pakkoavioliitostasi?
- mikskuol
Viikon Päivämiehessä on juttua:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/juuri-nyt-ihmista-pelastetaan-vedesta-tampereella-200238993/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2001546
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58961Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666