Oon melko nuorehko poika ja laiha, liikun jonkun verran ja polttelen ehkä arviolta 1-2 kertaa viikossa tietenkin poikkeuksia löytyy joskus enemmän joskus vähemmän, nyt parin viikon sisällä polttanut tuon 1-2 kertaa viimeksi eilen päivällä noin. 0.4g sanoisin ja puolikkaan esson otin lauantaina. Essoista en hirveämmin oloja saanut. Huomenna olisi kusiseulat aamulla ja olen nyt jonkin verran juonut vettä ja yrittänyt mahdollisimman paljon kusella käydä, olen myös varautunut kahdella sitruunamehutiiviste putelilla, kokonaisella sitruunalla ja fisherman's friend pastilli pussilla. Mitään mahdollisuuksia saada puhtaita tuloksia?
Kusitestit
epäAsiallinen
2249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No työnnä ne sitruunat niin pitkälle käytettyjen leipien osastollesi kun kahvaa poikaystäväsi rimpulakäsissä riittää. Fishermanfriendsit esinahan alle ja vettä juot litran. Ei näy kusitesteissä.
Kyllä näkyy testeissä ja komeasti. Lopeta tuo kaman käyttö.