Himokas historian opettaja (Koko novelli)

novelpro

Viimeinen tunti on historian tunti. Tälläkin tunnilla ihailen opettajaani, hänellä on vaaleat lyhyet hiukset ja silmälasit. Hänellä on melko pienet rinnat mutta ne näkyvät pieninä ihanina kumpuina t-paidan läpi. Kun hän kirjoittaa taululle hänen ihana farkku peppunsa pomppii vähän. Oi jos saisin koskea siihen. Kun hän alkaa puhumaan huomaan että muutkin pojat luokassa olivat tuijottaneet häntä sillä he säpsähtävät hieman. Lopputunti kuluu samoissa merkeissä, aina kun hän kääntyy kirjottamaan luokan pojat nojaavat hieman eteenpäin saadakseeen paremmat näkymät.
Kohta huomaan että kello alkaa soida ja tunti loppuu, kaikki alkavat pakata kirjojaan, minä myös, sillä haluan viikonlopun viettoon.

Kaikki muut ovat lähteneet ja olen jo ovella kun kuulen hänen ihanan äänensä sanovan “hei odottappas vähän”, käännähdän ympäri ja näen hänen hymyilevän samalla kun hän puhuu “sinähän et ollut vielä tehny koetta? taisit olla kipeänä silloin?” hitto hän muisti, nyt joutuisin jäämään tekemään koetta kun muut pääsevät vapaalle.
Menen takaisin paikalleni ja otan kynäni esille. Hän laittaa kokeen eteeni ja menee omalle pöydälleen järjestelemään jotain papereita. Koe vaikuttaa naurettavan helpolta ja alan kirjoittamaan.

Kun olen melkein valmis huomaan että opettaja tiputtaa jotain, hän nousee ylös ja kumartuu nostamaan sen, hänen ihana peppunsa osoittaen tänne päin! housussani alkaa liikehtiä kun hän pyllistää edessäni, en voi irrottaa katsettani hänestä. Yhtäkkiä hän katsoo taakseen ja huomaa minun tuijottavan, yritän esittää että katsoin kelloa mutta hän vain hymyilee ja menee pöydälleen.
Mitä hän mahtaa ajatella minusta?! Teen kokeen loppuun ja pidän katseeni tiukasti koepaperissa. Odotan että kalu housuissani rauhoittuu. Saan kokeen sen valmiiksi ja kävelen opettajan luo palauttamaan sen, yritän välttää katsomasta häntä silmiin, “sait sen jo valmiiksi?” mutisen jotain vastaukseksi ja lähden hakemaan tavaroitani paikaltani. Hän kuitenkin pysäyttää minut “tuleppas käymään täällä minulla on vähän asiaa”.

Menen hänen luokseen. Luulen että kyse on kokeesta ja kuuntelen mitä hänellä on sanottavana. “Älä nyt ylläty mutta minä olen huomannut että olet tuijotellut minua tänään ja muulloinkin”. Muutun aivan punaiseksi ja yritän sanoa jotain mutta en pysty. “Äläs nyt, se on aivan normaalia tuon ikäisillä pojilla. Mutta tunneilla se häiritsee opetusta joten voisit lopettaa sen”. Yritän taas sanoa jotain muta sanat juuttuvat suuhuni. Häpeän silmät päästäni, hän on siis huomannut tiirailuni.
“Mutta nyt ei ole tuntia, joten anna mennä” hän sanoo ja nousee seisomaan selkä minua vasten. Menen hämilleni hänen sanoistaan, anna mennä? mitä hän tarkoittaa? kohta katseeni osuu hänen peppuunsa joka on kuin tyrkyllä, kaluni kovenee hieman ja päätän ottaa riskin. Kosketan hänen peppuaan, ensimmäinen kerta kun kosken naisen persettä ja samalla vielä ihanaa opettajaani.

Katson hänen reaktiotansa, hän kääntyy katsomaan minua ja sanoo “niin sitä pitää, anna mennä”.
Tartun kumminkin käsin hänen pyllyynsä, puristellen ja hieroen sitä, aah miten ihana se onkaan, opettajani naurahtaa ja nojaa hieman eteenpäin että saan paremmat näkymät. Kaluni on noussut jo täyteen mittaansa ja pullistelee housuissani, siirrän käteni ylöspäin hänen paitansa alle ja rinnoille ja hän värähtää hieman kun tartun niihin, hieron ja pyörittelen niitä molemmilla käsillä. Kotvan päästä opettajani irtautuu otteestani ja ottaa t-paitansa pois, riennän apuun poistaen hänen rintsikkansa.

Edessäni olivat pienet mutta kiinteät rinnat, ne näyttivät juuri siltä kun olin joskus tunneilla kuvitellut. “Pidätkö niistä?” hän kysyy, vastaan ottamalla toisen niistä suuhuni ja alan samalla kouria hänen peppuaan. “ohhoh sinäpä tykkäät takapuolesta” hän sanoo leikkisästi ja alkaa irrottamaan vyötään. Kun hän on valmis suorastaan revin farkut hänen jalastaan, yhtäkkiä hän työntää minut kauemmas ennenkuin ehdin ottaa hänen mustat stringinsä pois. “So so, minä olen mennyt jo näin pitkälle nyt on sinun vuorosi” hän sanoo opettaja äänellään. Nopeasti heitän paitani pois, ja hyppään ulos housuistani, kunnes jalassani on enää boxerit. “Noniin nyt voidaan jatkaa”.

Hän istuttaa minut tuoliinsa, ihmettelen mitä nyt? Hän itse polvistuu eteeni, nyt arvaan mitä on tulossa. “Haluatko että otan suihin?” hän kysyy, “joo-o” vastaan. Hän ottaa boxerit jalastani ja kaluni pomppaa hänen eteensä, “onpas se hyvän kokoinen” hänen silmiinsä syttyy himo, ja hän alka hitaasti runkkaamaan kaluani, miten ihanaa se onkaan, ensimmäinen kerta kun nainen koskee kaluuni, hän alkaa nuolemaan terskaa jatkaen runkkausta. Suljen silmäni kun hän ottaa kaluni suuhunsa, ei minulla mikään iso ole mutta ei pienikään. Ilmeisesti opettaja tykkää kun otti sen suihinsa.

8

6924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novlepro

      Hän aloittaa liikkumaan ja minä olen kuin taivaassa, välillä koko mela on hänen suussaan ja välillä vain sen pää, välillä hän nuolee vartta ja hieroo palleja. Silitän hänen päätään ja ohjailen hänen liikettään. Hän päästelee ihania slurp! Sluissh! ja Slip! ääniä En kestä kauaa ajattelen ja sanon sen hänellekkin, hän vain jatkaa imuttamista ja kohta lastini lähteekin liikkeelle, huudahdan nautinnosta kun purkaudun hänen suuhunsa, hän nielee joka tipan ja lipaisee lopuksi huuliaan. “Sepäs oli hauskaa, jaksatko jatkaa…?”

      Siinä hän oli, historian opettajani oli polvillaan ja ilkialastomana edessäni. Hän oli juuri ottanut minulta suihin ja olin ampunut lastini hänen suuhunsa, silti munani oli vielä kovana, johtui varmaan siitä että olin kauan haaveillut panosta hänen kanssaan. “No niin sinun vuorosi hän sanoi” ja istui pöydälleen levittäen jalkansa, paljastaen pillunsa, joka oli posliini ja märkä kiimasta.

      En ollut koskaan tehnyt sitä, joten hän antoi neuvoja, “ylempää… lujempaa…” ja hänen hengityksensä nopeutui. Hänen pillunsa oli turvonnut ja märkänä, tunsin kuinka hän väreili kiihkosta “aahh, aahh” hän huokaili kun pyörittelin kieltäni hänen klitallaan. Se oli uskomattoman ihanaa, nuolin siinä historian opettajaani, ja kuka tahansa olisi voinut tulla ovesta sisään, mutta emme välittäneet siitä. Kohta hän kääntyi ympäri, makaamaan puoliksi pöydälleen, hänen söpö perseensä ja ihana pillunsa olivat siinä tarjolla. “Nai minua, nai kovaa!” hän huokaisi, tartuin häneen lanteisiinsa ja vedin itseni häntä lähemmäksi.

      Hän sulki silmänsä kuin ennakoiden tulevan nautinnon, asettelin kulliani hänen pillulleen mutta en työntänyt sitä sisään. “Tule jo sisään, älä kiusoittele” hän sihisi hampaittensa välistä. Työnsin munani hänen sisäänsä, aaa! kuinka tiukka hänen pillunsa olikaan, opettaja voihkaisi nautinnosta. “Nyt, ala naimaan!”, aloitin rytmikkään liikkeet ja hän voihkaisi joka kerta kun työnnyin hänen sisäänsä. Nopeutin koko ajan liikettäni ja hän alkoi voihkia lujempaa. Olin eläimellisen kiihkon vallassa ja tunsin että meiltä kummaltakin tulisi kohta.

      Peniksessäni alkoi tuntua tuo tuttu tunne, ja sanoin siitä hänelle, “anna tulla sisälle vaan, mulla on varmat päivät”. Kohta lastini lähtikin liikkeelle ja ammuin sen huudon saattelemana hänen pillunsa syövereihin. Hänkin sai orgasmin ja kaaduimme molemmat lattialle, siinä me sitten makasimme sylikkäin ja suutelimme, käteni vaelsivat hänen pepullaan, puristelin hänen pakaroitaan ja liutin käsiäni hänen upeita reisiään ylös ja alas. En tiedä kuinka kauan makasimme siinä, mutta kohta aloimme laittamaan vaatteita takaisin päälle, suutelimme samalla ja hyväilimme toisiamme. Olin jo lähdössä kun hän puhui “otetaan joskus uusiksi eikö vaan?” hän sanoi ja hymyili viettelevää hymyään, vastasin kyllä ja lähdin viikonlopun viettoon.

      -LOPPU-

    • harmik

      Mukavaa luettavaa :)

    • pomari
    • joimaks

      Meilläkin oli juuri tuollainen ope :)

    • jopoma

      Ihan jees tarina :)

    • opehissan

      Tuollaisiako nuo hissanopet sitten on?

      • Anonyymi

        on meidän hissan ope on myös aikamoinen 🍆💦


    • Anonyymi

      Moni koulukaveri kävi panemassa ruotsinopettaja Ilseä. Hänellä oli ihanan syntinen hymy ja hänelle maistui seksi usein perjantain viimeisen tunnin jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe