Koiran hankkiminen

Moi! Olen noin 10,5v tyttö ja oon koko elämäni halunnut koiran... Ainoa este on että isäni on jonkin verran allerginen koirille. Olen lukenut paljon netistä tietoa rodusta josta olen kiinnostunut (shetlanninlammaskoira). Koira tulisi olemaan pää-osin perhe/seurakoira mutta voisin kokeilla esim agilityä. Pääosin koira olisi minun mutta tottakai vanhemmatkin auttaa. Meillä on pieni piha jossa olisi turvallista kouluttaa ja metsä on lähes koti-ovemme edessä. Yksinollessa pentu olisi olohuone/keittiö tiloissa koska meillä on yläkerta jonne pieni pentu ei yksin pääse. Äitini lähtee yleensä aamulla aikaisin töihin ja voisi päästää pennun takapihalle. Samalla herättää minut antamaan ruokaa ja pentu voi sinä aikana olla ulkona ja päästän pennun sisälle kun lähden kouluun. Koulun jälkeen lenkille ja illalla viimeinen lenkki. Vapaa-ajalla kouluttamista ja päikkäreitä :) sekä perusasioihin totuttelemista. Ajattelin myös että kun pentu on tarpeeksi vanha niin voitaisiin käydä pentutreffeillä saamaan hyviä kokemuksia ja sosiaalistamista varten. Muutamilla ystävilläni on koiria mutta ne ovat vanhempia ja isokokoisempia että niiden kanssa ei ihan heti voi päästää pentua rymyämään. Olisin niin valmis sitoutumaan koiraan. Eli saisiko esim siedätyshoitoa koiriin vain sen takia että harkitsee koiran ottamista? Mitä se suunnilleen tulisi maksamaan ja mites saisin vanhempani vakuutettua siihen että olisin sitoutunut? Kiitos jos jaksoit lukea! <3

29

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja siis vanhemmat auttaa kuitenkin aika paljon just kouluttamisessa ja kaikissa perusasioissa mutta kuitenkin koira olisi pääosin yhteinen mutta saattaa olla että viettäisin koiran kanssa eniten aikaa...

    • Eli olisiko siedätyshoito mahdollista vain lemmikkiä varten?

    • Niin ja olen ihan valmis muuttaa unirytmiäni niin että heräisin 4:00 että saisin koiran vietyä ulos.

    • kallistalystiäseon

      Tämmöistä tietoa löysin hinnoista
      "Pistoshoito allergiapoliklinikalla maksaa noin 350 euroa ja yksityisesti 2 500-3 000 euroa. Tablettisiedätys maksaa neljä käyntikertaa sekä lääkkeet, joiden hinta on vähintään 2 100 euroa."

      Hoidot ovat myös ihan isästäsi kiinni, joten jos hän päättää ettei semmoiseen halua rythyä, niin sitten sille ei voisi mitään.
      Kannattaa keskustella vanhempien kanssa.

      • Okei kiitos kun vaivauduit hintoja kaivamaan. Pitäisi varmaan keskustella vanhempien kanssa lisää... Eihän toi halpaa ole mutta jos sillä saisi yli kymmeneksi vuodeksi iloisen karvaisen kaverin niin kyllä se olisi sen arvoista!


      • kallistalystiäseon
        PastelMiranda kirjoitti:

        Okei kiitos kun vaivauduit hintoja kaivamaan. Pitäisi varmaan keskustella vanhempien kanssa lisää... Eihän toi halpaa ole mutta jos sillä saisi yli kymmeneksi vuodeksi iloisen karvaisen kaverin niin kyllä se olisi sen arvoista!

        Hienoa jos auttoi! Lopetuspiikki on satasen.


      • kallistalystiäseon
        PastelMiranda kirjoitti:

        Okei kiitos kun vaivauduit hintoja kaivamaan. Pitäisi varmaan keskustella vanhempien kanssa lisää... Eihän toi halpaa ole mutta jos sillä saisi yli kymmeneksi vuodeksi iloisen karvaisen kaverin niin kyllä se olisi sen arvoista!

        Eipä mitn :). Voi olla hieman paikasta riippuenkin että mitä maksaa, mutta melko kallista siedättäminen joka tapauksessa on. Mutta tosiaan kannattaa jutella asiasta vanhempien kanssa. Olet siinä iässä jo että mahdollisesti saattaisi olla järkevämpää siedätyksen sijaan odotella että muutat pois kotoota ja ottaa sitten se koira,
        Mutta tosiaan, juttele vanhempiesi kanssa.


      • No toisaalta jos odotan siihen että muutan kotoa niin olisi helpompi jos koira olisi jo enemmän aikuinen... Huoh, vaikeeta.


    • koirallinen

      Olet aika nuori ottamaan vastuun koirasta, jos jotain tapahtuu. Pitäisi miettiä etukäteen mahdollisesti vastaan tulevia tilanteita, jos esim. iso koira hyökkää sinua ja koiraasi vastaan, niin miten toimit silloin. Ovatko vanhempasi halukkaita hoitamaan koiraa silloin, kun sinulla on paljon töitä koulun kanssa tai jos haluat lähteä joskus jonnekin matkalle, hakea jonnekin opiskelemaan, muuttaa omaan asuntoon koiran kanssa, viettää aikaa ystävien seurassa. Koira sitoo hyvin paljon, joten pitäisi olla joku paikka, jossa se voi välillä olla hoidossa, jos itse ei pysty koiraa hoitamaan. Kannattaa selvittää kaikki nämä asiat ensin vanhempien kanssa.

      • Enhän minä koirasta koko vastuuta olekkaan ottamassa. Tilanteissa toimimista joka tapauksessa pitää harjoitella joten en ala sen enempää pätemään. Uskon että vanhemmat voivat hoitaa koiraa ja jos ei niin on minulla ystäviäkin joilla on koira, eli koiralleni löytyisi hoitopaikka jossa samalla leikkikaveri. Ystäviäni ei myöskään luultavasti haittaa jos otan koiran esim mukaan :). Ja tottakai juuri niinkuin sanoin niin vanhemmat suostuu hoitamaan .


      • Hei ihan oikeesti :/ Ei ikinä lähdetä tekemään mitään väkivaltaista! Pää-asiassa pitää pysyä rauhallisena ettei hyökättävä ala panikoiman entisestään...


    • Hei! Tiesitkö, että on rotuja, jotka eivät allergisoi niin helposti? Villakoira ja bichonfrise eivät allergisoi niin helposti, joten säästäisitte rahaa. Muita rotuja en itse tiedä, mutta voit etsiä netistä.

      • Tiesin että vähemmän allergisoivia rotuja on mutta en muista roduista en ole niinkään paljoa ottanut selvää.


      • kgifjgkgh
        PastelMiranda kirjoitti:

        Tiesin että vähemmän allergisoivia rotuja on mutta en muista roduista en ole niinkään paljoa ottanut selvää.

        Saattaisi olla järkevää ottaa. Muita hyvin siedettyjä koirarotuja ovat esim. espanjan- ja portugalinvesikoirat, lagotto romagnolo, irlanninvesispanieli, kiinanharjakoira, snautserit, maltankoira jne. Kasvattajien luokse voi pyytää päästä kylään, jotta näette, reagoiko isäsi koiriin.


    • marsuhamsteri

      Olet 10-vuotiaana halunnut koko elämäsi koiraa? Anteeksi, mutta olet katsellut liikaa huonoja eläinohjelmia. Vinkki: Ne ovat satua. Ne eivät ole totta.

      Kasva ensin aikuiseksi. Ehkäpä löydät muita mielenkiinnon kohteita, kuten opiskelupaikan, työpaikan tai ihmissuhteen.

      • En pidä epärealisista ohjelmista... Btw en nyt ala uskoakkaan mitään että 'Haluan koiran ja opetan sen puhumaan ja otan sit sen kouluun ja jeee!...' Ei. Haluan jonkun josta huolehtia, joka aina odottaa sitä että joku palaa kotiin, odottaa aina ihanaa pikku leikkihetkeä. Välittää. Jonka kanssa kokea ylä ja alamäkiä.


      • fifty-sixty
        PastelMiranda kirjoitti:

        En pidä epärealisista ohjelmista... Btw en nyt ala uskoakkaan mitään että 'Haluan koiran ja opetan sen puhumaan ja otan sit sen kouluun ja jeee!...' Ei. Haluan jonkun josta huolehtia, joka aina odottaa sitä että joku palaa kotiin, odottaa aina ihanaa pikku leikkihetkeä. Välittää. Jonka kanssa kokea ylä ja alamäkiä.

        Kun menee opiskelemaan niin kaikki lemmikit (varsinkin koira) on vaan tiellä ja ne vie liikaa aikaa. Anteeksi, mutta tää on vaan totta.


      • Plaaplaaplaa
        fifty-sixty kirjoitti:

        Kun menee opiskelemaan niin kaikki lemmikit (varsinkin koira) on vaan tiellä ja ne vie liikaa aikaa. Anteeksi, mutta tää on vaan totta.

        Eikö ole parempaa tekemistä kuin kiusata ja haastaa riitaa 10-vuotiaan lapsen kanssa? Voi surkeus.

        Se, onko koira tiellä vahi ei, on täysin kiinni siitä, keneltä kysyy. Anteeksi, mutta tämä on vain totta. Ota ja häivy siis palstalta mielipiteinesi, jollei ole muuta kerrottavaa lapselle, joka keskustelee näistä asioista vanhempiensa, ei sinun kanssa.


      • fifty-sixty kirjoitti:

        Kun menee opiskelemaan niin kaikki lemmikit (varsinkin koira) on vaan tiellä ja ne vie liikaa aikaa. Anteeksi, mutta tää on vaan totta.

        Aikaa ne lemmikit joka tapauksessa vie, oli sitten opiskelemassa tai ei. Mutta samalle ne tuo myös seuraa ja kyllä ne hintansa ja huolenoitonsa maksaa takaisin.


      • ei-tiellä
        fifty-sixty kirjoitti:

        Kun menee opiskelemaan niin kaikki lemmikit (varsinkin koira) on vaan tiellä ja ne vie liikaa aikaa. Anteeksi, mutta tää on vaan totta.

        Eipä ollut yksikään oma lemmikkini tiellä tai vienyt liikaa aikaa kun opiskelin. Ja omistan siis koiran sekä kaksi marsua.


      • fifty-sixty
        Plaaplaaplaa kirjoitti:

        Eikö ole parempaa tekemistä kuin kiusata ja haastaa riitaa 10-vuotiaan lapsen kanssa? Voi surkeus.

        Se, onko koira tiellä vahi ei, on täysin kiinni siitä, keneltä kysyy. Anteeksi, mutta tämä on vain totta. Ota ja häivy siis palstalta mielipiteinesi, jollei ole muuta kerrottavaa lapselle, joka keskustelee näistä asioista vanhempiensa, ei sinun kanssa.

        Kiusata ja haastaa riitaa? MV? Mulla on kaksi kissaa ja on ollut koira ja ehkä kohta tulee toinenkin koira. Omien huonojen kokemusten pohjalta en suosittele koiraa kenellekään. Se vaan vie liikaa aikaa. Koiraa pitää ulkoiluttaa. Edellinen koirani ei kyennyt pidättelemään pissaa päivän aikana. Lisäksi häiriköi haukkumalla.

        Häivy itse palstalta mielipiteinesi, joihin ei ilmeisesti kuulu muuta kuin minun haukkumista.


      • No tässähän juuri kysyttiin mielipidettä. Oma mielipiteesi on että lemmikkisi olivat opiskelu-aikana tiellä. Kuitenkin voisit muotoilla lauseet vähän nätimmin...


    • hslhfkd

      Otat koiran ja seuraavassa lauseessa sanot, ettet suosittele koiraa kenellekään. Toivottavasti et ota koiraa. Koiraa SAA ulkoiluttaa. Minun kaikki koirani pystyvät pidättämään yön 12 t jopa, eivätkä koskaan ole häiriköineet yksin kotona ollessaan.

      • Mietin vähän samaa että jos on jo kaksi kissaa ja ollut koira (eika suosittele koiraa missään tapauksessa) niin miksi ostaisi vielä koiran itse...


      • fifty-sixty
        PastelMiranda kirjoitti:

        Mietin vähän samaa että jos on jo kaksi kissaa ja ollut koira (eika suosittele koiraa missään tapauksessa) niin miksi ostaisi vielä koiran itse...

        En ole ostamassa mitään koiraa enää ikinä! NEVER!!!! On ehkä tulossa koira = joudun ehkä ottamaan hoitooni mun siskon vanhan koiran, koska siskolla e i o l e a i k a a koiralle, kun se on päivät koulussa ja illat töissä!
        En tunne ketään ihmistä joka ei olisi oikeasti kyllästynyt koiraansa jossain vaiheessa ja sitten siitä halutaan eroon.


      • eikyllästynyt
        fifty-sixty kirjoitti:

        En ole ostamassa mitään koiraa enää ikinä! NEVER!!!! On ehkä tulossa koira = joudun ehkä ottamaan hoitooni mun siskon vanhan koiran, koska siskolla e i o l e a i k a a koiralle, kun se on päivät koulussa ja illat töissä!
        En tunne ketään ihmistä joka ei olisi oikeasti kyllästynyt koiraansa jossain vaiheessa ja sitten siitä halutaan eroon.

        Minä,mulla kolmas oma koira menosda.En kyllästy niihin.Ne vaan ei elä kun 12-14 vuotiaiksi,ja itellä oon loppuun asti pitäny.
        Myös sukulaisilla ja tutuilla ollu pitkäikäsiä koiria,eikä oo kiertoon laittaneet,eikä kyllästyneet.


      • Otanosaa
        fifty-sixty kirjoitti:

        En ole ostamassa mitään koiraa enää ikinä! NEVER!!!! On ehkä tulossa koira = joudun ehkä ottamaan hoitooni mun siskon vanhan koiran, koska siskolla e i o l e a i k a a koiralle, kun se on päivät koulussa ja illat töissä!
        En tunne ketään ihmistä joka ei olisi oikeasti kyllästynyt koiraansa jossain vaiheessa ja sitten siitä halutaan eroon.

        Kertoo paljon sinusta ja seurasta, jossa liikut.


      • jjaaaaaaaaaaaaaaaaaaahh
        fifty-sixty kirjoitti:

        En ole ostamassa mitään koiraa enää ikinä! NEVER!!!! On ehkä tulossa koira = joudun ehkä ottamaan hoitooni mun siskon vanhan koiran, koska siskolla e i o l e a i k a a koiralle, kun se on päivät koulussa ja illat töissä!
        En tunne ketään ihmistä joka ei olisi oikeasti kyllästynyt koiraansa jossain vaiheessa ja sitten siitä halutaan eroon.

        Itse en tunne yhtäkään henkilöä joka olisi koiraansa kyllästynyt ja halunnut siitä eroon.
        Jos sulla lähipiiri on tuommoinen, se ei tarkoita sitä että aloittaja koiraansa kyllästyisi.


    • hfjdskla

      Taitaa olla henkilökohtaisesti vaikeata henkilöllä, jonka tarvitsee koirapalstalla kertoa kyllästyneensä koiriin. Itsellänikin on ollut useita koiria, kaikki olen yksin hoitanut koko niiden eliniän ajan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe