Vanhemmat kiljuttaa lapsiaan klo 22 aikaan?

YleinenOutoIlmiö

Eikö todellakaan lapsilla ole muuta tekemistä klo 22 aikaan kuin kiljua taloyhtiöiden pihoilla!? Vanhemmat eivät kiellä moista päivisin lapsilta, mutta voisivat sentään jo klo 22 aikaan hieman puuttua lapsiensa tekemisiin ja leikkimisiin. En tiedä, mutta tuohon aikaan olin omassa lapsuudessani nukkumassa kesälomallakin, enkä missään kiljumassa.

Lapsilta tulisi varmaankin perua kesälomat kouluista, jotta heillä olisi ohjelmaa mihin herätä kesäaamuisin eikä kiljua taloyhtiöiden pihoilla klo 22 aikaan. On olemassa ihmisiä, jotka käyvät kesälläkin töissä ja joilla on silloin aamulla aikainen herätys! Kaikki eivät voi olla kesälomalla samaan aikaan!

5

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YleinenOutoIlmiö

      Sitten oikeesti kehdataan sanoa että maahanmuuttajat häiriköivät ja mekastavat vaikkei osata kasvattaa omia lapsiaan kuin korkeintaan kiusaamaan niitä maahanmuuttajia ja häiritsemään kesälomilla töissä käyviä. Sanotaan että muuta jonnekin metsän keskelle. Kyllä niiden pitää muuttaa pois, jotka häiritsevät muita jotka eivät osaa ottaa muita ihmisiä huomioon samassa talossa asuessaan. Rasismia en voi sietää ja kyllä suurin vika on meissä suomalaisissa kuin tänne tulleista maahanmuuttajista!

    • Kohtaloppuu

      Kohta alkaa koulut. Muistanpa yhden perheen, jossa lasten vaaleat pellavapäät näkyivät pimeässä kesäillassa klo 23.Kerranpa se pellavapää sitten karkasi.

    • slummiutumista

      Olisko kuitenkin enemmän sellaista monikuluurisuutta jonka onnelasta mekin saadaan naapureina osamme. Medän suunnalla kuuuluu ahtaasti rakenentussa monen talon pihassa huuto ja kirkuminen kellon ympäri, aamun tosin alottaa rakennusfimat piikkaamalla ja muulla sellasella, mutta sitten päivällä aina iltaan kymmenneen ja ylikin kuuluu pikkukersojen kirkumista jos ei muuten niin parvekkeilta ja hommaa jatkaa sitten jo isommat lapset, tai lapsen asteelle jääneet känniääliöt jotka huutaa kanssa parvekkeilla toistensa suuhun ja totta kai lasitukset auki, että kaikki naapuritkin kuullee ja näkee kännin ja ääliömäisyyden tason.

      Nää täälläiset kerrostalot ja ja neukkukuutioiksikin sanotiut kopit ei oikein sovi ihmsiten asumuksiksi, vaan pitäsi melkeinpä lailla kieltää. Mutta mitä vielä, näähän päättäjät aikoo vaan ahtaa niitä tiiviimmin ja kasaan enemmän, jättävät mikroskooppisia pihoja jossa on betonia kaikupohjana joka puolella joissa sitten ei ole oikeastaan kersoilla muuta tekoa kuin huutaa ja jonne vanhemmat ne kotoa huutamasta ajavat naapureiden riesaksi vanhemmilla lapsilla niissä ei ole mitään tekemistä muutenkaan, siksi kait sekoilevatkin jossain ostareilla.

      • Ghettoblaster

        Todellinen vihreä unelma. slummeja ja ostarin helmiä.


      • olkaa.hiljaa.hys

        " siksi kait sekoilevatkin jossain ostareilla. "

        Kaupat saisivat olla öisin auki, ihan vaan siksi, että iltaisin niissä on aivan liikaa sitä tenavien huutoa ja kirkumista sekä muuta häiriökäytöstä, ei niihin viitsi silloin mielellään mennä. Mielummin mensin ostoksille jokus puolen yön paikkeilla kun tenevat on varmasti jo kotonaan kirkumassa. Uutisen mukaan yksi maailman vastenmielisemmistä äänistä tuo pikkukakaroiden rääkyminen, alan hiljalleen uskoa kyseiseen uutiseen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe