Minua. Tai ohitella tuolla ulkona ollessa. En tule IKINÄ tapaamaan yhtään runkkaria palstalta. Elämäntilanteeni ei IKINÄ tule olemaan siinä pisteessä,että alentuisin kiristävien ja uhkailevien rikollisten tasolle. Mieluummin olen yksin loppuelämäni. Keinonne ovat samat, mitkä ovat kasvatuksen kolme perisyntiä; uhkailu, kiristys ja lahjonta. Jos minulle tai läheisilleni tapahtuu jotain, testamenttinä on poliisitutkinta. Ansaitkaa itse varanne, eikä muilta loisen tapaan kavaltamalla ja kuppaamalla. Paskaa olette silmissäni, teistä jokainen. Varsinkin hiljaa myötäilevät, rikoksia sormien läpi katsovat, joista osa jopa kovin "ikävöi". Reality check; en usko satuihin. Runkatkaa kuola valuen vaikka loppuelämänne, mua ei kiinnosta.
AivanTurhaaIkävöidä
OletteSaastaa
2277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tekstii. En kuitenkaan aio runkata vaan aion panna.
Taitava saa olla, jos täällä jokun tunnistaa. Mulle täällä ei ole mitään. Keskustelen ihmisen itsensä kanssa kahdenkesken. Muille ei kahden ihmisen väliset asiat edes kuulu. Saati yleiselle palstalle.