Olen täällä valittamassa ongelmistani, pyytämässä vastauksia, ja tahtoen tietää onko kenelläkään mulla ollut samanlaista tilannetta. Tämä ei ole mistään yksinkertaisemmasta päästä joten jos kiinnostaa niin lue ihmeessä, mutta pyydän ettei kukaan tuomitse mua kun en mitään koko elämäntarinaa kerro
Olen nyt 14v nuori tyttö, joka ei mene silleen massan mukana mutta kummiskin oon tietoinen kaikesta trendaavasta ja ymmärrän niitä tosi hyvin, vaikka en ite sitä ulkomuodossa näytä. Käyttäytymiselläni en ikinä tarkoita mitään pahaa kenellekkään vaikka saattaa olla semi musta huumorintaju ja tykkään olla isossa porukassa joten ihmiset eivät minua ahdista, eivätkä ole ikinä ahdistanutkaan, olen erittäin sosiaallinen vaikka siitä ei hirveästi omaa kokemusta nykyään ole.
Luonne on pohjimmiltaan vaikka nykyään eriltä tuntuu, niin ystävällinen, sosiaallinen, lapselline ja yleensä väistyn kun taistelen koska en jaksa hermostua pienistä asioista. En ole ikinä alottanut mitään riitaa tai tarkoittanut/tehnyt mitään pahaa kenellekkään vaikka siltä alkaa tuntumaan että vika on mussa kun ystävät kahden vuoden aikana ensin menetetty kaikki, sitten nykyään 2-4 ihmistä ovat liian kiireisiä muiden kanssa vastaamaan mun pyyntöihin et pääsiskö mukaan porukkaan. En vaan osaa sanoo ketkä on mun kavereita, ketkä semmosii on ikinä ollu tai et onko mulla niitä nyt. En haluu ketään myöskään syyttää. Mitä voitte sanoo kun 3 kavereista/tutuista joittenkaa vois olla asuu 50km päässä joten niiden kaa ei joka päivä voi olla, eikä se haittaakkaan, mutta sitteku yrittää ehottaa jotai näkemistä niin joko ignoorataan tai tehdään selväks ettei voi viettää mun kanssa aikaa. Sama pätee neljänteen ihmiseen joka asuu kyllä pyöräilymatkan pääs semmone 7km ei oo mulle este jos vaa tällä ihmisellä ois aikaa olla mun kanssa. Mitään kontaktia ne eivät minuun itse ole ottaneet tietenkään.
Että ovatko nuo kavereita?
Toinen juttu, nykyään en ruikuta siitä ettei oo kavereita vaan että onko ihmisiä joitte kaa vois olla. Ja täs iäs kun liikutaan semmosis porukoissa ja ois iha hemmetin kivaa kuulua johonkin porukkaan, mut en tiiä onko mulla pokkaa mennä vaa keskelle random ihmisten joukkoo. Tuntuu et kaikilla on se joku porukka tai ees/lisäks yks hyvä paras kaveri tai ylipäätään ihmisiä joitte kaa ne voi viettää vapaa-aikaa ja välttää tylsyyden, ja sit jos meen semmoseen ni tottakai tuntuu siltä ettei kuulu siihen mut eniten painaa fiilis että mä häiristen muita ihmisä kun tungen niitten porukkaan. Joskus se tunne on ylitsepääsemätön. Mua ei nykyään haittaa ees ettei oo mitää syviä suhteita, tai ei tuu ikinä olemaakaan kenenkään kanssa, tuntuu et mulla ei oo semmoseen varaa, mut tylsyys alkaa ahdistaa aika hemmetisti.
Lisätäkseni vakavuutta mulla on ollu itsemurhasuunnitelmat tekeillä ja yrityksellä kun ei mikään tuonu mielihyvää. Yritin jatkaa omia yksin tehtäviä harrastuksia mut moti alko mennä niihin ja ylipäätään tekemiseen. Eipä se haitannu ettei huvittanu tehä mitään, yritin silti puuhata vaikka ja mitä talon ulkopuolella yksin mut sittenku tajus et niistä ei tullukkan mitenkää parempi mieli, hämmens mua et miks ei tullu vaikka tein kyllä juttuja, jotka ei kyl hirveen kivaa ollu itseasias. Kun vanhemmille sano syyks et miks vaan makaa omas huonees eikä tee mitään, että noku ei oo mitään tekemistä tai ei huvita, ni vastaukses sai että "No mee silti, vaikkei aina huvita, tekee jotai, uimaan tai kävelylle". En valita, oma vika ettei tullu parempi mieli koska kummiskin tein mitä ehdotettiin tuomaan parempaa mieltä. Sitten aloin käyttämään päihteitä, tupakkaa en halunnu, vaam niitä jotka vaikuttaa aivoihin pään sisälle, aatteli et niistä tulee ees jotenkin parempi mieli. Enpä tän ikäsenä tai ihmissuhteiden kannalta saanu mitää hankittua kuin alkoholia oman kodin kaapista ja se kyllä riitti koska ikä.
Tää teksti saa must varmaa aika kusipäisen kuvan mut eniten harmittaa et en oikeesti oo mitenkää negatiivinen, tuomitseva tai muista pahaa aatteleva, ja haluisin tilaisuuden osoittaa sen muille ihmisille.
Tarkoitukseni ei ollut valittaa vaa kysyy apuja tai vinkkei tutustua uusiin ihmisii. Nyt oon selvittäny ongelmani, jos sitä ny semmoseks voi sanoo, seon sosiaallisuuden puutteellisuus. Uusia harrastuksia oon miettinyt mut sielläkin jokasella on kummiski joku tuttu eikä niitte tarvii sit tutustuu uusiin ihmisiin. Kaikki kun näyttää alottavan kaiken jonkun kanssa. Olis kiva mennä semmosee ryhmään mis kukkan ei tuntis ketään, pitäs varmaa perustaa joku yksinäisten ihmisten kerhotapaaminen jos olis just näi:D
Olisko teil pokkaa mennä vaa johonki random ihmisten sekaan tekee tuttavuutta jossa kaikki tuntis kummiski toisensa? Alan olla out of ideas niin pahasti että päädyin tänne kirjottamaan. anonyyminä se tuntuu ihan ok:lta.
Olen nyt 14v nuori tyttö, joka ei mene silleen massan mukana mutta kummiskin oon tietoinen kaikesta trendaavasta ja ymmärrän niitä tosi hyvin, vaikka en ite sitä ulkomuodossa näytä. Käyttäytymiselläni en ikinä tarkoita mitään pahaa kenellekkään vaikka saattaa olla semi musta huumorintaju ja tykkään olla isossa porukassa joten ihmiset eivät minua ahdista, eivätkä ole ikinä ahdistanutkaan, olen erittäin sosiaallinen vaikka siitä ei hirveästi omaa kokemusta nykyään ole.
Luonne on pohjimmiltaan vaikka nykyään eriltä tuntuu, niin ystävällinen, sosiaallinen, lapselline ja yleensä väistyn kun taistelen koska en jaksa hermostua pienistä asioista. En ole ikinä alottanut mitään riitaa tai tarkoittanut/tehnyt mitään pahaa kenellekkään vaikka siltä alkaa tuntumaan että vika on mussa kun ystävät kahden vuoden aikana ensin menetetty kaikki, sitten nykyään 2-4 ihmistä ovat liian kiireisiä muiden kanssa vastaamaan mun pyyntöihin et pääsiskö mukaan porukkaan. En vaan osaa sanoo ketkä on mun kavereita, ketkä semmosii on ikinä ollu tai et onko mulla niitä nyt. En haluu ketään myöskään syyttää. Mitä voitte sanoo kun 3 kavereista/tutuista joittenkaa vois olla asuu 50km päässä joten niiden kaa ei joka päivä voi olla, eikä se haittaakkaan, mutta sitteku yrittää ehottaa jotai näkemistä niin joko ignoorataan tai tehdään selväks ettei voi viettää mun kanssa aikaa. Sama pätee neljänteen ihmiseen joka asuu kyllä pyöräilymatkan pääs semmone 7km ei oo mulle este jos vaa tällä ihmisellä ois aikaa olla mun kanssa. Mitään kontaktia ne eivät minuun itse ole ottaneet tietenkään.
Että ovatko nuo kavereita?
Toinen juttu, nykyään en ruikuta siitä ettei oo kavereita vaan että onko ihmisiä joitte kaa vois olla. Ja täs iäs kun liikutaan semmosis porukoissa ja ois iha hemmetin kivaa kuulua johonkin porukkaan, mut en tiiä onko mulla pokkaa mennä vaa keskelle random ihmisten joukkoo. Tuntuu et kaikilla on se joku porukka tai ees/lisäks yks hyvä paras kaveri tai ylipäätään ihmisiä joitte kaa ne voi viettää vapaa-aikaa ja välttää tylsyyden, ja sit jos meen semmoseen ni tottakai tuntuu siltä ettei kuulu siihen mut eniten painaa fiilis että mä häiristen muita ihmisä kun tungen niitten porukkaan. Joskus se tunne on ylitsepääsemätön. Mua ei nykyään haittaa ees ettei oo mitää syviä suhteita, tai ei tuu ikinä olemaakaan kenenkään kanssa, tuntuu et mulla ei oo semmoseen varaa, mut tylsyys alkaa ahdistaa aika hemmetisti.
Lisätäkseni vakavuutta mulla on ollu itsemurhasuunnitelmat tekeillä ja yrityksellä kun ei mikään tuonu mielihyvää. Yritin jatkaa omia yksin tehtäviä harrastuksia mut moti alko mennä niihin ja ylipäätään tekemiseen. Eipä se haitannu ettei huvittanu tehä mitään, yritin silti puuhata vaikka ja mitä talon ulkopuolella yksin mut sittenku tajus et niistä ei tullukkan mitenkää parempi mieli, hämmens mua et miks ei tullu vaikka tein kyllä juttuja, jotka ei kyl hirveen kivaa ollu itseasias. Kun vanhemmille sano syyks et miks vaan makaa omas huonees eikä tee mitään, että noku ei oo mitään tekemistä tai ei huvita, ni vastaukses sai että "No mee silti, vaikkei aina huvita, tekee jotai, uimaan tai kävelylle". En valita, oma vika ettei tullu parempi mieli koska kummiskin tein mitä ehdotettiin tuomaan parempaa mieltä. Sitten aloin käyttämään päihteitä, tupakkaa en halunnu, vaam niitä jotka vaikuttaa aivoihin pään sisälle, aatteli et niistä tulee ees jotenkin parempi mieli. Enpä tän ikäsenä tai ihmissuhteiden kannalta saanu mitää hankittua kuin alkoholia oman kodin kaapista ja se kyllä riitti koska ikä.
Tää teksti saa must varmaa aika kusipäisen kuvan mut eniten harmittaa et en oikeesti oo mitenkää negatiivinen, tuomitseva tai muista pahaa aatteleva, ja haluisin tilaisuuden osoittaa sen muille ihmisille.
Tarkoitukseni ei ollut valittaa vaa kysyy apuja tai vinkkei tutustua uusiin ihmisii. Nyt oon selvittäny ongelmani, jos sitä ny semmoseks voi sanoo, seon sosiaallisuuden puutteellisuus. Uusia harrastuksia oon miettinyt mut sielläkin jokasella on kummiski joku tuttu eikä niitte tarvii sit tutustuu uusiin ihmisiin. Kaikki kun näyttää alottavan kaiken jonkun kanssa. Olis kiva mennä semmosee ryhmään mis kukkan ei tuntis ketään, pitäs varmaa perustaa joku yksinäisten ihmisten kerhotapaaminen jos olis just näi:D
Olisko teil pokkaa mennä vaa johonki random ihmisten sekaan tekee tuttavuutta jossa kaikki tuntis kummiski toisensa? Alan olla out of ideas niin pahasti että päädyin tänne kirjottamaan. anonyyminä se tuntuu ihan ok:lta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä löysin eilen täydellisen tytön. Häntä ei kiinnostanut aivovammani tai se, että olin bentsoissa ja lauseet meni vähän miten sattuu.
On joissakin asioissa.
En tiiä miksi kirjoitan, koska musta ei oo apua. Mut siis ite oon en oo varma viihdyb erittäin hyvin yksin ja isot ihmismassat lähinnä ahdistaa. Mun on vaikea mennä puhumaan uusille ihmisille varsinkin tyttöille. Oon siis poika. Mut siis aika sosiaalinen ihmisten keskellä, jotka tunnen. Mun on vaan yks silleen tosi hyvä ystävä ja mietin mitä sit käy, kun tiet eroaa. En tiää mika kirjoitin ei must oo apua. :D