Rintaliiveistä

Tässä palstaa lueskellessa olen huomannut, jonkun miespalstalaisen voimakkaan kiinnostuksen rintoihin ja niiden kokoon.

Olen tehnyt tutkimustyötä erilaisten rintaliivien parissa. Lähinnä keskittyen halpoihin rintaliiveihin H&M sivustolta.

Ensinnäkin naisten rintojen koko vaihtelee mm. Iän, raskauksien/imetyksen ja painon muutoksien mukaan.
Usein näkee että nuoret synnyttämättömät hoikat parikymppiset omaavat aika vähän rintavarustusta, mutta mitä enemmän ikää, lapsia ja painoa sitä suuremman rintavarustuksen nainen alkaa omata.

Samallakin naisella on saattanut 20-vuotiaana olla A-kuppia ja 50-vuotiaana D-kuppia ilman mitään silareita.(omalla äidilläni esimerkiksi oli näin)

Toinen asia naisten rinnoista.
Naisen rinnat harvoin ovat täysin saman kokoiset ja niiden koko sekä muoto vaihtelee kuukautiskierron mukaan.

Sitten siihen tutkimustyöhän. Itse olen hoikka nainen ja toisinaan vaikeuksia löytää kaposelle vartalolle tismalleen oikein istuvia rintaliivejä. Esittelen nyt H&M:n mallistoa joita olen kokeillut yrittäen löytää tismalleen istuvia.

Rintaliivien koko ei ole vakio eli et voi aina tietää että juuri se sama koko on sopiva jokaisessa rintaliivimallissa.

Itsellä koko vaihtelee 70B, 75B, 75A ja 70C:n välillä riippuen rintaliivimallista. Kiintoisa asia on se että jossain mallissa vaikka rintaliivi lätistää rinnat ihan olemattomaksi lättänäksi näyttää silti kuin jopa 75A olisi liian iso, vaikka toisesta mallista
75B:kin on ehkä aavistuksen liian pieni. Olen tämän ilmiön takia alkanut tutkimaan mistä tämä johtuu.

Pieni povisen ei tietenkään kannata hankkia liivejä jotka lätistää vielä entisestään rintoja pienemmiksi.
Push up ja super push up rintaliivit toimivat sellaisille.

Tässä (nro 1) on rintaliivit jotka harvoin ovat minulle onnistunut ostos. Olen ensin ajatellut että johtuu siitä että liivit väärän kokoiset,
mutta hypittyäni 70A, 75A, 70 B, 75B Välillä olen todennut että kyse ei liivien koosta, vaan mallista.
Olkaimen kiinnityskohta kupissa nousee hyvin korkealle kohti kainaloita ja kupit ovat hyvin kaukana toisistaan suurella välillä.
Tämä seikka ei muutu tässä rintaliivien mallissa vaikka kokoa vaihtaisi. Olen suhteellisen kapea ihminen josta syystä malli ei vain istu
päälleni.

1.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0253448056.html




Tämä rintaliivimalli (nro 2) taasen on minulle paljon paremmin istuva. Kupit lähempänä toisiaan,
eivätkä nouse kainaloihin asti ennen kuin olkainosuus alkaa, joka toimii paremmin kapoiselle vartalolle.
Tästä mallista voin turvallisesti aina valita 75B. Se sopii ja istuu hyvin.
Tämä malli korostaa povea eikä litistä sitä aivan kasaan.

2.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0429313003.html

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0622094002.html




Tässä (nro 3) on toinen napakka ja hyvin istuva malli. Tämä toimii kapoiselle vartalolle. Pysyy hyvin päällä, mutta hiukan lätistää rintoja.
Puristaa niitä lysyyn, mutta ei niin pahasti että näyttäisi ihan rinnattomalta. itse uskallan varmoin ottein ottaa tästä koon 75B

3.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0619081001.html



Tästä mallista (nro 4) ottaisin kokoa pienemmällä ympärysmitalla.
Nämä olivat minulle aivan liian löysiä 75B:nä eivätkä pysyneet päälläni ilman olkaimia.
70B tai 70C tästä mallista olisi minun kokoni

4.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0505882005.html



Sitten niitä huonosti istuvia ja äärettömän latistavia rintaliivimalleja. (nro 5)
En suosittele naiselle joka ei halua liivejä jotka litistää rinnat aivan lituskaksi.Suuri rintaiset tietenkin saattavat kysyä rintoja litistäviä ja pienentäviä liivejä, mutta me A,B, C-kuppien naiset emme varmaankaan tarvitse lattanaksi litistäviä rintaliivejä. Nämä osoittautui sellaisiksi

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0569173001.html

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0595435003.html


http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0684087001.html




Tässä kapean vartalon suosikki malli:


http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0563479001.html
9556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Noo öööh, onhan se tietysti ikävääkin.. vai miten ajattelit liittyvän palstan aiheeseen?

Äänestä
  • Vastaus löytyy aloituksesta.
    Kertauksena:

    ”Tässä palstaa lueskellessa olen huomannut, jonkun miespalstalaisen voimakkaan kiinnostuksen rintoihin ja niiden kokoon.”


    Kertaus vol 2



    ”Tässä palstaa lueskellessa olen huomannut, jonkun miespalstalaisen voimakkaan kiinnostuksen rintoihin ja niiden kokoon.”


    Ja vielä kerran

    ”Tässä palstaa lueskellessa olen huomannut, jonkun miespalstalaisen voimakkaan kiinnostuksen rintoihin ja niiden kokoon.”

    Äänestä

  • No miten se sinun tutkimustyösi (ja sivussa itsesi esittely) siinä noin niin kuin auttaa?

    Äänestä

  • vertailusi kirjoitti:

    No miten se sinun tutkimustyösi (ja sivussa itsesi esittely) siinä noin niin kuin auttaa?

    Ai vittu olisi pitänyt muistaa jo tosta ekasta kommasta et olit se palstan katkera narsisti


    En jatka sulle enempää!

    Tsemii ja koeta selvitä itses kanssa.


    Älä ota vakavasti muita ja maailmaa

    Olet ihan hyvä kunhan et ole kusipää niin sinusta tykätään

    Äänestä

  • Tutkimustyöni kirjoitti:

    Ai vittu olisi pitänyt muistaa jo tosta ekasta kommasta et olit se palstan katkera narsisti


    En jatka sulle enempää!

    Tsemii ja koeta selvitä itses kanssa.


    Älä ota vakavasti muita ja maailmaa

    Olet ihan hyvä kunhan et ole kusipää niin sinusta tykätään

    Aijai. Eikö tutkimustyösi/itsesi esittelyn kommentointi kestäkään kriittistä tarkastelua? Sittenpä se ei taida olla tutkimuseettisesti validi!

    Äänestä

Ihan hyödyllinen selvitys joillekin naisille. Enpä tiedä sitten miehistä.

Äänestä

Löytyy kyllä parempia tissikuvia k-18 sivuilta, jos niitä haluaa katsella. Outoo esitellä itteensä tolleen ventovieraille ihmisille!

Äänestä

ALOITTAJA kirjoitit: "Samallakin naisella on saattanut 20-vuotiaana olla A-kuppia ja 50-vuotiaana D-kuppia ilman mitään silareita.(omalla äidilläni esimerkiksi oli näin)"


En ole kyllä kuullut noin suuresta kuppikoon kasvusta, ellei ihminen ole sitten lihonut kymmeniä kiloja. Olen kuullut ja tiedän koon kasvun A-kupista B-kuppiin tai C-kupista D-kuppiin - jonkinmoisella lihomisella.

No, ehkä äitisi lihoi sitten nuoruudestaan, ei 10 vaan, 30-40 kg.


T: Aloituksia tekemätön eli ei ap.,

kuten nimimerkkikin kertoo

Äänestä
  • Äitini oli anorektisen laiha 20 vuotiaana. Kuulut huhuja että jonkinlaista syömishäiriötä olisi ollut. Pyörtyillyt laihuuden takia rappukäytäviin. Kuvissa hyvin hoikka.

    50 vuotiaana hän oli hiukan vatsakas. Ei lihava mutta ei laihakaan. Semmoinen kuin moni 50 v suomalainen nainen on.

    Kyllä hänellä painoa oli varmasti ainakin 20 kg enemmän kuin 20 vuotiaana. Ja useamman lapsen synnyttänyt ja imettänyt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkimustyöni kirjoitti:

Tässä palstaa lueskellessa olen huomannut, jonkun miespalstalaisen voimakkaan kiinnostuksen rintoihin ja niiden kokoon.

Olen tehnyt tutkimustyötä erilaisten rintaliivien parissa. Lähinnä keskittyen halpoihin rintaliiveihin H&M sivustolta.

Ensinnäkin naisten rintojen koko vaihtelee mm. Iän, raskauksien/imetyksen ja painon muutoksien mukaan.
Usein näkee että nuoret synnyttämättömät hoikat parikymppiset omaavat aika vähän rintavarustusta, mutta mitä enemmän ikää, lapsia ja painoa sitä suuremman rintavarustuksen nainen alkaa omata.

Samallakin naisella on saattanut 20-vuotiaana olla A-kuppia ja 50-vuotiaana D-kuppia ilman mitään silareita.(omalla äidilläni esimerkiksi oli näin)

Toinen asia naisten rinnoista.
Naisen rinnat harvoin ovat täysin saman kokoiset ja niiden koko sekä muoto vaihtelee kuukautiskierron mukaan.

Sitten siihen tutkimustyöhän. Itse olen hoikka nainen ja toisinaan vaikeuksia löytää kaposelle vartalolle tismalleen oikein istuvia rintaliivejä. Esittelen nyt H&M:n mallistoa joita olen kokeillut yrittäen löytää tismalleen istuvia.

Rintaliivien koko ei ole vakio eli et voi aina tietää että juuri se sama koko on sopiva jokaisessa rintaliivimallissa.

Itsellä koko vaihtelee 70B, 75B, 75A ja 70C:n välillä riippuen rintaliivimallista. Kiintoisa asia on se että jossain mallissa vaikka rintaliivi lätistää rinnat ihan olemattomaksi lättänäksi näyttää silti kuin jopa 75A olisi liian iso, vaikka toisesta mallista
75B:kin on ehkä aavistuksen liian pieni. Olen tämän ilmiön takia alkanut tutkimaan mistä tämä johtuu.

Pieni povisen ei tietenkään kannata hankkia liivejä jotka lätistää vielä entisestään rintoja pienemmiksi.
Push up ja super push up rintaliivit toimivat sellaisille.

Tässä (nro 1) on rintaliivit jotka harvoin ovat minulle onnistunut ostos. Olen ensin ajatellut että johtuu siitä että liivit väärän kokoiset,
mutta hypittyäni 70A, 75A, 70 B, 75B Välillä olen todennut että kyse ei liivien koosta, vaan mallista.
Olkaimen kiinnityskohta kupissa nousee hyvin korkealle kohti kainaloita ja kupit ovat hyvin kaukana toisistaan suurella välillä.
Tämä seikka ei muutu tässä rintaliivien mallissa vaikka kokoa vaihtaisi. Olen suhteellisen kapea ihminen josta syystä malli ei vain istu
päälleni.

1.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0253448056.html




Tämä rintaliivimalli (nro 2) taasen on minulle paljon paremmin istuva. Kupit lähempänä toisiaan,
eivätkä nouse kainaloihin asti ennen kuin olkainosuus alkaa, joka toimii paremmin kapoiselle vartalolle.
Tästä mallista voin turvallisesti aina valita 75B. Se sopii ja istuu hyvin.
Tämä malli korostaa povea eikä litistä sitä aivan kasaan.

2.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0429313003.html

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0622094002.html




Tässä (nro 3) on toinen napakka ja hyvin istuva malli. Tämä toimii kapoiselle vartalolle. Pysyy hyvin päällä, mutta hiukan lätistää rintoja.
Puristaa niitä lysyyn, mutta ei niin pahasti että näyttäisi ihan rinnattomalta. itse uskallan varmoin ottein ottaa tästä koon 75B

3.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0619081001.html



Tästä mallista (nro 4) ottaisin kokoa pienemmällä ympärysmitalla.
Nämä olivat minulle aivan liian löysiä 75B:nä eivätkä pysyneet päälläni ilman olkaimia.
70B tai 70C tästä mallista olisi minun kokoni

4.

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0505882005.html



Sitten niitä huonosti istuvia ja äärettömän latistavia rintaliivimalleja. (nro 5)
En suosittele naiselle joka ei halua liivejä jotka litistää rinnat aivan lituskaksi.Suuri rintaiset tietenkin saattavat kysyä rintoja litistäviä ja pienentäviä liivejä, mutta me A,B, C-kuppien naiset emme varmaankaan tarvitse lattanaksi litistäviä rintaliivejä. Nämä osoittautui sellaisiksi

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0569173001.html

http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0595435003.html


http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0684087001.html




Tässä kapean vartalon suosikki malli:


http://www2.hm.com/fi_fi/productpage.0563479001.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu