Pakko-oireista

OCD

Olen kärsinyt pakko-oireista lapsesta saakka. 70-luvulla asia oli tuntematon, eikä siitä puhuttu. Ensimmäinen masennuslääkkeeni Anafranil oli tehokas pakko-oireisiin. Tehokkain kaikista mitä olen käyttänyt. Sitä määrätään yhä. Tunnen ihmisen, joka kärsi pakko-oiresita todella kauan. Kun hän aloitti essitalopraami-lääkityksen ahdistukseen, lievittyivät pakko-oireet. Itseasiassa lääke vaikuttaa niin, ettei pakko-oireiluun liittyvä ahdistus ole enää voimakas.

Ihminen on kokonaisuus, ei pidä erotella liikaa mieltä ja ruumista. Kuten on tapauksia, joissa päähän kohdistunut vamma on poistanut potilaan pakko-oireet. Tällaisen havainnot puhuvat yksinkertaistettuna siitä, että ihminen on kemiaa ja aivojen toimintaa. Ahdistuneisuushan tuntuu pääosin kehossa, kun tarkkailet sitä. Rentoudupa sängyssä maaten, ja anna kaiken kivun, tai minkä tahansa kehollisen tuntemuksen tulla tietoisuuteen. Huomaat, että tunteesi ovat kehossasi.

Pieni vinkki, miten lievittää sitä vaivaa, jos joudut tarkistamaan lieden levyt kotoa lähtiessä. Jos ei ymmärrä sitä oireilua, ja kuinka se kuluttaa ihmistä, voi ajatella vinkin olevan tyhmä. Sitä se ei ole, ja itseasiassa se helpottaa oloa ollessaan hassuhko. Ota kännykällä valokuva lieden nappuloista, voit ulkona ollessa tarkastaa kuvan ja vakuuttaa mielesi siitä, että levyt ovat pois päältä.

Käyttäytymisterapia on todettu tehokkaaksi hoidoksi. On viitteitä että pakko-oireiset olisivat keskimääräistä älykkäämpiä. Tälle on pohjana se, että pakko-oireiset joutuvat prosessoimaan aivoillaan hyvin paljon asioita. Esimerkiksi numeroiden kanssa oireilevat, suorittavat jatkuvaa päässälaskua, riippuen oireiden laadusta. Altistushoito tehoaa bakteerikammoon.

Pakko-oireisuus liittyy myös taikauskoon, tai maagiseen ajatteluun. Jos ajattelee jotain pahaa, pelkää että se tapahtuu. Takana ovat syvällä mielessä olevat asiat jotka yrittävät päästä pintaan. Se uuvuttaa. Vaatii rohkeutta lähteä kohtaamaan niitä asioita, mutta terapeutti joka osaa asiansa on suureksi avuksi. Lapsena pelkäsin että vanhempani kuolevat, jos en tee rituaalejani. Tajusin ihan vastikään, että oikeasti halusin mielessäni vanhempieni kuolevan, koska he aiheuttivat minulle paljon tuskaa. Lapsena sitä ei ymmärtänyt, vaan sen vihan peitti rituaaleilla. Tämä voi toistua aikuisenakin, kun joutuu kärsimään ihmissuhteissa. Silloin se vanha viha yrittää nousta pintaan ja ihminen alkaa oireilla, ja pelätä. Mutta muista, se on se pieni lapsi sisälläsi, joka ei koskaan saanut tilaa kasvaa ja olla se, mikä se halusi olla. Me elämme "aikuisten" maailmassa, jossa sisäinen lapsi tukahdutetaan. Se tukahdutetaan jo lapsena, ja siitä saa alkunsa moni ongelma.

Kannattaa muistaa, että mielen voima on vahva. Yhtälailla jos oireet kontrolloivat sinua, sinä voit kontrolloida niitä. Kyse on siitä, menevätkö asiat kohdalleen, löytyykö osaava terapeutti, tai onko itse kykenevä käsittelemään todelliset syyt jotka aiheuttavat oireilun. On vaikea avautua, mutta jos ihmisellä on joku jolle voi puhua kasvotusten, se helpottaa.

1

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etje

      Hyvin kirjoitettu. Anafranil on osoitettu aika tehokkaaksi ocd:n kanssa, mutta ei sitä lääkärit ole suositelleet Miksi? Olikohan jotain et sillä olisi todettu sydämen kanssa jotain ongelmia. Sehän on SNRI-lääke.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2575
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1741
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1345
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      321
      1221
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      336
      1194
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1111
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1083
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      956
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      932
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      863
    Aihe