Norppahoskonen

Kansamme edustaja Hannu Hoskonen kunnostautui jälleen Karjalaisen 5.8. mukaan. Puruvedellä hän oli esittänyt mielipiteenään, että norpan leviäminen Puruvedelle uhkaa hänen kaverinsa kalastusharrastusta. Ihanko oikeasti Hannu Hoskonen!! Onko kaverisi kalastusharrastus tärkeämpää kuin uhanalaisen saimaannorpan suojelu? Tässä Hoskonen menee näköjään samoille linjoille kuin susiasiassa. Halpahintaista äänten kalastelua. Olisin onnellinen, jos kansanedustaja kömpisi vihdoin 1970-luvun tukahtuneesta ympäristönsuojeluvastaisesta aateilmastosta 2000-luvulle, jossa ymmäretään, että on muitakin tärkeitä asioita kuin keski-ikäisten miesten metsästys- tai kalastusharrastukset tai raaka-aineiden repiminen luonnosta hinnalla millä hyvänsä.
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hoskonen ei piittaa palanutta puupenniä ympäristönsuojelusta. Yhä hälyttävämpiä uutisia jäätiköiden sulamisista, jättimäisistä maastopaloista, tulvista, hirmuhelteistä virtaa maailmalta, ja mihin Hoskonen keskitttää energiansa: 70-luvun tyylliseen härkäpäiseen jaanaukseen, jossa vastustetaan kaikkea mikä suojelee ympäristöä.

Äänestä

Kaikki vähänkään kynnelle kykenevät ovat jättäneet Ilomantsin; Hoskosen takapajulaksi kehittämän Hölmölän.

Äänestä
  • Siinpä se kun kaikki kynnelle kykenevät eivät haluaisi jättää Ilomantsia. On täällä niin paljon hyviä asioita. Vaan kun kunnan johto on ummehtunutta ja sisäsiittoista porukkaa niin kyllä välillä ahistaa... Ja samaa ummehtuneisuutta Hoskosen puppugeneraattori suoltaa valtakunnantasolle eduskunnassa. Kyllä nolottaa Ilomantsin puolesta.

    Äänestä

Norpan paska haitta eläintä kohta jälleen ammutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voihyvääpäivää kirjoitti:

Kansamme edustaja Hannu Hoskonen kunnostautui jälleen Karjalaisen 5.8. mukaan. Puruvedellä hän oli esittänyt mielipiteenään, että norpan leviäminen Puruvedelle uhkaa hänen kaverinsa kalastusharrastusta. Ihanko oikeasti Hannu Hoskonen!! Onko kaverisi kalastusharrastus tärkeämpää kuin uhanalaisen saimaannorpan suojelu? Tässä Hoskonen menee näköjään samoille linjoille kuin susiasiassa. Halpahintaista äänten kalastelua. Olisin onnellinen, jos kansanedustaja kömpisi vihdoin 1970-luvun tukahtuneesta ympäristönsuojeluvastaisesta aateilmastosta 2000-luvulle, jossa ymmäretään, että on muitakin tärkeitä asioita kuin keski-ikäisten miesten metsästys- tai kalastusharrastukset tai raaka-aineiden repiminen luonnosta hinnalla millä hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu