Olen tässä noin 10kk käyttänyt 1mg Propeciaa. Hiuksia alkoi lähtä rajusti n. 6-9kk kohdalla ja nyt ehkä rauhoittunut. Vaikea sanoa onko siitä ollut mitään hyötyä, mutta tuntuu että se on aika rajustikin vanhentanut ihoa. Minulla ei ollut aiemmin käytännössä yhtään ryppyjä ja iho oli mielestäni täydellinen, nyt tuon 10kk aikana muutokset ovat voimakkaita. Iho ei palaudu, kaulan iho on alkanut repsottaa, juovia ja ryppyjä tullut kasvoihin ja ympäri kehoa (käsittääkseni ihon vanheneminen tapahtuu samaa tahtia ympäri kehoa vaikkakin esiintyy eritavalla eri paikoissa). Olen yli 40v ja kyllähän täässä iässä on jo melkein pakostakin ikääntymisen merkkejä, mutta minulla ei ollut juuri mitään ennen kuin aloitin Propecian. Epätodennäköistä että ikääntymisen merkit ja Propeian käytön aloittaminen ajoittuisi juuri samaan aikaan.
Tutukin asiaa ja käsittääkseni DHT:lla on vahva vaikutus kollageenin tuotantoon joka taas ylläpitää ihon kimmoisuutta, nuorekkuutta jne. Ajattelin kokeilla vuoden Propeciaa 1mg, mutta nyt päätin että lasken annosta 0.5mg päivässä ja katson tuloksia 12kk kohdalla. Luin tutkimuksen jossa todettiin, että jo 0.2mg alentaa DHT tasoja suurinpiiretin saman verran kuin 1mg joten ei voi kuin ihmetellä miksi sitä kirjoitetaan 1mg.
Onko muilla vastaavia kokemuksia täällä Suomessa, vanhentaa silminnähtävästi mikä näkyy erityisesti kasvoissa? Lääkkeen sivuoire listassaa ei tuollaista ole, mutta vaikutus on niin ilmeinen. Minulla ei ollut mitään hajua että lääke voisi vaikuttaa näin, tiesin vaan että sperma voi mennä vetiseksi tai loppua ja joillekin voi kehittyä manboos, sekä erektio-ongelmat. Sperma on mennyt vetiseksi, mutta muita sivuoireita ei ole tuon ihon vanhentumisen lisäksi. Kun sitten googlasin englanniksi aiheesta niin sieltä löytyy aika paljon samanlaista juttua. Uskon, että vaikutus on todellinen eikä kuviteltu, koska minulla ei ollut aavistustakaan että lääke voisi vaikuttaa näin.
Ajattelin nyt ottaa tuon 0.5mg päivässä 12kk asti ja tarkastella tilanetta sitten. Toisaalta tekee mieli lopettaa lääke kokonaan samantien, mutta ehkä järkevämpi odottaa 12kk asti ja katsoa onko tullut lisää hiuksia jne ja lopettaa sitten, odottaa lähteekö hiuksia enemmän, alkaako iho tekstuuri kohtentua eli kollageenin tuotanto lisääntyä jne.
Kumman sinä valitsisit?
1. Hyvä/kohtalainen tukka 10-20v ikäistäsi vanhemmalla iholla/kasvoilla
2. Kalju hyvällä ja ikäisensä näköisillä kasvoilla
DHT ja kollageeni
3
415
Vastaukset
- Nector71
En kyllä yhtään ihmettelisi vaikka vanhentaisikin ihoa ja ulkonäköä. Kun luontaista hormonitasapainoa muunnetaan on sillä pakostakin myös ei haluttuja vaikutuksia. DHT on vahvin mieshormoni ja kun sen määrää pudotetaan 60% niin alkaahan siinä muutoksia näkyä.
Tässä vähän miettimisen aihetta finan syöjille. Enpä ihmettelisi sitäkään jos fina olisi lääkeyhtiöiden ja kosmetiikkayhtiöiden (ikääntyminen) yhdessä pudoma juoni. Noissa bisneksissä raha liikkuu.
https://www.youtube.com/watch?v=taMu2UOYQmY - fdsdfsdfdfdsdf
Itse olen nainen ja 44. Naisilla ihon vanheneminen näkyy miehiäkin nopeammin, kun estrogeeni on jo huimassa laskussa. Itse luulinkin sinua alkuun naiseksi. Nimittäin naiset kärsivät usein hiuskadosta yli 40-vuotiaana. Samoin monella kurtistuminen lähtee hurhaan nousukiitoon tässä iässä.
Ihoa vanhentaa ennenaikaisesti esim. atopia ja liika auringon säteily elinaikana. Oletko atooppinen? Meidän aikana atopiaa ei katsottu tarpeelliseksi hoitaa vielä niin hyvin kuin nykyään. Atooppinen iho rypistyy varhemmin kuin normaali. Myös hiukset lähtevät herkemmin. Atopia on itse asiassa psoriasista pahempi siinä suhteessa. Lapsuudessani ei kunnon aurinkovoiteita vielä ollut, ja uskottiin, että palaminen tehostaa rusketusta. Auringon ja perimän osuuden ihon vanhenemisesta voit erottaa katsomalla auringolle altistuneen ja ja altistumattoman ihoelueen eroja (esim. käsivarsi ja takamus). Itselläni iho on vanhentunut molemmissa, mutta enemmän aurinkoaltteilla alueilla.
Itse koetan taistella rypistymistä vastaan mikroneulauksella, jonka teen itse kotona. Miksei sitä mieskin voisi tehdä. Tosin tehotakuuta ei silläkään ole. Neulasin myös päänahan.... Auringolta olen suojautunut vaatteilla muutaman vuoden ja nyt käyttänyt myös SK50 aurinkovoidetta koko kesän hatun lisäksi. Myös sateella.
Onko sinulla yliliikkuvat nivelet? Silloin kollageenirakenne on tavallista heikompi jo alunperin. Ja se vaikuttaa kaikkeen, missä kollageenia on. Itselläni hypermobiliteetti diagnosoitiin vasta keväällä. Uskon, että se on yhteydessä varhain rypistyvään ihoon, heikkoihin hiuksiin ja minulla myös alunperin kin heikkolaatuisiin hampaisiin.
En usko, että kollageenilisäravinne olisi ihmeratkaisu. Ongelma on ihon kollageenisynteesi. Jos se ei pysty syntetisoimaan kollageenia, ei ylimääräinen kollageeni auta mitään. Vastakkaiseen uskon vaista siinä vaiheessa, kun asiasta on virallisia tutkimustuloksia. DHT:tä taas naisena en voi tai halua kokeilla. Sekään ei vaaraton valmiste ole. Jos et oikeasti kärsi testosteronin puutteesta, niin altistat itsesi turhan päiten eturauhassyövälle.
Mielestäni mies saa olla kalju - ja saa nainenkin (itse ajoin juuri sängeksi huonosti kasvavat hiukseni). Rypyt paljastavat myös asenteen ja elämäntavat. Joten eivät rypyt pelkästään paha asia ole, vaikka nykyään niihin niin karsaasti suhtaudutaan. Nykyäänhän ei hyväksytä vanhenemista. Se koetaan tappiona. Ja markkinataloudelle se on hyvä rahasampo. - Ravinto
Finasteridi mainitaan entistä useammin vaarallisena lääkkeenä ja pysyvistä sivuvaikutuksista puhutaan. Pohjois-Amerikassa ryhmäkanteita lääkeyhtiötä vastaan jne. Itse olen käyttänyt finasteridia yli 15 vuoden ajan, nykyisin vain joskus kuuriluonteisesti jos hiustelähtö alkaa. Olen mies 50v. Sivuoireet olivat selvät jo heti aloittaessa, nyt kun ikää alkaa tulla niin sivuvaikutukset huomaan vieläkin selvemmin! Tissit alkaa heti kasvamaan!! Jotenkin sillä on selvä vaikutus myös keskivartalon lihavuuteen ja kiloja alkaa kertyä heti helpommin jos aloitan finasteridin, vaikka syön todella terveellisesti.
Voihan olla että se kiihdyttää ihon vanhenemistakin, minulla sitä ei tapahdu mutta nämä asiat ovat yksilöllisiä.
Ihon vanhemista kiihdyttävät erityisesti ravintopuolella eräiden viljatuotteiden erityisesti VEHNÄN runsas käyttö, valkoinen vehnä on todellista myrkkyä iholle ja kiiihdyttää todella vanhenemista. Ihminen myös turpoaa helposti vehnästä. Toinen on SOKERI. Sokerin vaikutukset iholle tunnetaan, googlaa vaikka. Sokeri kiihdyttää nimenomaan ryppyjä! Myös maidon kerrotaan olevan haitalinen aikuisen iholle varsinkin jos käyttää ihan juotavaakin maitoa ym. maitotuotteita runsaasti. Pienestä käytöstä ei varmaan ole haittaa. Vaikka kahvi on tutkimusten mukaan terveydelle hyödyllistä tutkimusten mukaan kohtuullisesti käytettynä, myös se on mainittu iholle riskitekijänä.
Olen käyttänyt hiustenlähtöön pääasiassa sahapalmu-uutetta, ulkoisesti esimerkiksi Revivogen on yksi kaikkein parhaimmista tuotteista. säälittää kun ihmiset tilaavat telkkarissa mainostettavia kahdenkympin huijaustuotteita. Olen myös terästänyt Revivogenia minoksidiililla, sahapalmu-uutteella ja kurpitsasiemenöljyäkin voi hieroa hiuksiin, estää DHT:n.
Kollageenia voi syödä MUTTA se ei mene suoraan ihoon kollageenina vaan elimistö pilkkoo sen edelleen. Niissäkin tuotteissa on paljon huijausta!! Kollageenin syönti voi hieman parantaa ihon laatua koska se voi hieman lisätä omaakin tuotantoa jne. Mutta vaikka söisit kilon kollageenia viikossa (taitaa olla jo haitallista) ei se mene suoraan ihoon!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1477922Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1323189- 1642082
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha911814Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1601711Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801617- 1381302
- 80924
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko89921- 53814