Nuori savolaismiljonääri kuollut Thaimaassa

Lepää rauhassa. Aivan liian varhain lähdit.
https://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/nuori-miljonaari-kuoli-haavatulehdukseen-thaimaassa-1.231170

Haavat pitää täällä hoitaa heti. Apteekista puhdistusaine ja antibioottivoide päälle. Esim Babibact, jota saa myös Suomesta mukaan. Makeiden vesien liejussa ja mutalammikoissa ei pidä kahlailla paljain jaloin eikä pelloilla.

Turisteilla ei ole vasta-aineita veressään kuten monilla paikallisilla.

Älkää myöskään tunkeko jalkojanne niiden pikkukalojen nypittäviksi akvaarioon. Siksipä ne ovat Pattayaltakin poistuneet epähygienia- syistä.

Tatuointien jälkihoito pitää myös hoitaa ohjeiden mukaan, eikä pelleillä asian kanssa. Lihansyöjäbakteerien kanssa ei ole pelleilemistä. Amputoitu raaja ei ole harvinaisuus kotiin viemisiksi.

Kuulostin nyt bakteerikammoiselta lerpalta tässä, mutta totta joka sana. Pienellä varovaisuudella ja parilla pikku voidetuubilla vältettävissä, jotka mahtuvat tulitikkuaskiin. Ei ole huono idea myöskään pitää pientä viinietikkapulloa mukana rannalla meduusanpolttojen varalta. Minulla on aina autossa sellainen. Pattayalla poltot on harvinaisia mutta heti Rayonginkin suuntaan mennessä jokapäiväisiä.

Turvallista matkaa.

21

1635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanon nyt itse sen ennen irvileukaa, että uutinen on vanha mutta aina ajankohtainen. Tuossa 200 metrin päässä makoilee sairaalassa parasta aikaa tuoreeltaan yksijalkainen ruotsalaismies.

    • Seelo

      Olipas tuore uutinen! Onko vähän hidas netti siellä äitin vuokrapaskayksiössä?

    • SenseiAviomies

      Kiitos Mauno 2010 Kolpakkomies, asiaa kirjoitit tällä kertaa.

      Lukaisin päivän annin, ole ylpeä palstasi ja ystäviesi tasosta, se osoittaa kokonaisuudessaan palstallasi asioivien henkilöiden ongelmatason.

      Oli mukava liplatella Azilla pitkästä aikaa.

      Ps. Kerro asiamiehellesi että minäkin tunnen kattohuoneistoja omistavia, mutta naurattaa hännystelijät jotka matkailupalstalle pullistelee tuttaviensa varallisuudella.

      • google-aviomiehelle

        Hahhahahahahahahahh.... Rähjäturpa ollut koko helevetin päivän täällä. Minäkin lukaisin ja ullatus... sinähän se siellä.

      • konsensus-sei

        Väite A) Pattayalla on vain köyhiä kelamiehiä.
        Vastaus B) Pattayalla on myös rikkaita suomalaisia.

        YhteenvetoC) Virheellisen väitteen korjaaminen ei ole pullistelua.

      • SenseiAviomies
        google-aviomiehelle kirjoitti:

        Hahhahahahahahahahh.... Rähjäturpa ollut koko helevetin päivän täällä. Minäkin lukaisin ja ullatus... sinähän se siellä.

        Sinua tarkoitin ongelmaisten tasolla.
        On sinun asiasi toki väittää minun kirjoittavan mitä sinä tai muu kirjoittaa.

    • Eikö todellakaan ole tuoreempaa juttua haloo 2009 ?

      "Suomessa havaitaan vuosittain lähes 50 000 sairaalainfektiota. Näistä noin 1 500 johtaa
      potilaan kuolemaan. "
      Mitä tämä tarkoittaa ? ? ?

      Pattayalla on varmaan kaiken tuloluokan ihmisiä....

    • AntiBiootti

      Mikä harvinainen sairaus tuo nyt on, jo uutisessakin kerrottiin, että on hyvin yleinen. Minullakin on ollut tuo vastaava bakteeri jalassa, jonka sain Intiassa, kun kantapäässä oli pieni haava. Pitää vain hakeutua HETI antibioottihoitoon, ettei tulehdusarvot ehdi nousemaan. Tänään tapasin yhden kaverin, joka asui 10 vuotta Thaimaassa ja kertoi tuon bakteeritulehduksen olevan hyvin yleinen siellä. Tosin oireita voi luulla ensin malarialääkityksen sivuoireiksi. Tuossa kuvallista materiaalia, millaiseksi minun jalkani meni. Ei heikkohermoisille! https://aijaa.com/EQ9mKL https://aijaa.com/luzW7s

      • AhmedAhne

        Huono diabeteksen hoitotasapaino tekee samanalaista jälkeä nimeltään diabeetikon säärihaava, johtuu pienten verisuonten huonosta verenkierrosta, yleinen diabeetikon komplikaatio.

      • AntiBiootti
        AhmedAhne kirjoitti:

        Huono diabeteksen hoitotasapaino tekee samanalaista jälkeä nimeltään diabeetikon säärihaava, johtuu pienten verisuonten huonosta verenkierrosta, yleinen diabeetikon komplikaatio.

        En sairasta diabetesta, olen normaali perusterve mieshenkilö.

    • NumBall63

      Outo uutinen kirjoitettu vuonna 2009 korjattu vuonna 2011, erittäin huonosti kirjoitettu, lienee kysymys kuitenkin verenmyrkytyksestä, eli sepsiksestä joka voi olla kohtalokas...

      Minulla oli kanssa vastaava epäily vuonna 2014, kun kuume nousu yht. äkkiä liki 40 asteeseen, kävin bangkok lasaretissä hua hinissä, kaksi viikkoa joka toinen päivä antibiootti tiputuksessa, mutta diagnoosi oli väärä, tosiasiassa veriviljelyn yhteydessä oli bakteeri mennyt näytteeseen ja ruvennut siellä muhimaan, vakuutus korvasi parisensataa tuhatta bahtia... Muuten kiitos sos palvelu tanskan ja nhs gb lääkäreille jotka soittivat joka päivä vointia kysellen, kolme päivää elettiin jännityksessä, kun kuume ei meinannut laskea, ei ollut haavoja, muutakuin vuonna 2013 olin kaatunut moottoripyörällä, ja saanut hieman asfaltti-ihottumaa, toiseen käteen... mutta, se oli parantunut hyvin...

    • NumBall63

      Kiitos resu suht järkevästä avauksesta, vaikka onhan uutinen liki 10 vuotta vanha, eikä ole mitään tekemistä pattayan kanssa, oliko todellinen motiivisi nuori miljardööri ja vielä savosta, lisäksi tuo sairaala Chaweng hopital ei ole sieltä laadukkaammasta päästä, onhan samalla saarella myös bangkok hospital, joka ei kyllä vielä tolloin kuulunut bhn verkostoon, mutta kuitenkin.. lieneekö syynä väärä alkuperäinen diagnoosi, täällä tiedetään 100% tarkasti tulehduksien aiheuttamat ongelmat, onhan lämmin ilmasto erinomainen bakteerien kasvualusta...

      muuten resupeppu en ole mitenkään erityisen bakteerikammoinen, on minulla kotona aina desinfiointiainetta, sekä auton hansikaslokerossa etikkaa, jos sattuu meduusan kanssa yhteentörmäys, ei ole koskaan sattunut, vaikka käyn keksimäärin kerran viikossa meressä uimassa, toki jos rannalla näkyy meduusoja jätän väliin...

      mutta viruskammoinen olen, erityisesti hiv virus... joten vuokramorsiamet on jäännyt vähemmälle... niin välttyy suuremmilta ongelmilta, onhan lähes kaikki sukupuolitautien bakteerit antibiooteille vastustuskykyisiä...

      • SenseiAviomies

        Muistutuksen sananen.......muistin virkistämiseksi.
        Meidän 2010 Maunohan elää internethaave-elämää joka perustuu erilaisten oikeiden ja kuviteltujen ihmiselämien yhdistelmiin muuttuen myös keskustelunaiheiden mukaan hänen äärikokemuksiin ja tietämyksiin kyseisistä aiheista.

        Eilen oli kattohuoneistoa ja Jaguaaria ystävällä joka ei ollut pullistelua perusteella, että joku on väittänyt KAIKKIEN Pattayalla matkailevien olevan asioinnissa Kelan kanssa.

        Mutta asiaan:

        Dille on kertonut olleensa 26 vuotiaana miljonääri.
        Mahtaako olla jotain yhtäläisyyttä sillä että Maijukalla on tiedostoissaan Savolaisen 26 vuotiaan miljonäärin kohtalo ja Hopeakansikolppakkomiehellä myös tuon ikäisenä millit koossa ?

      • DilleOnPoju
        SenseiAviomies kirjoitti:

        Joo niinhän se oli.
        Poju rakentelee itselleen internethenkilöhahmoa lehtileikkeleistä yhdistellen, tapa se on sekin hankkia itselleen tyydytystä, kun ei muuta oo.

      • Aviolerpannuoruus
        SenseiAviomies kirjoitti:

        Muistutuksen sananen.......muistin virkistämiseksi.
        Meidän 2010 Maunohan elää internethaave-elämää joka perustuu erilaisten oikeiden ja kuviteltujen ihmiselämien yhdistelmiin muuttuen myös keskustelunaiheiden mukaan hänen äärikokemuksiin ja tietämyksiin kyseisistä aiheista.

        Eilen oli kattohuoneistoa ja Jaguaaria ystävällä joka ei ollut pullistelua perusteella, että joku on väittänyt KAIKKIEN Pattayalla matkailevien olevan asioinnissa Kelan kanssa.

        Mutta asiaan:

        Dille on kertonut olleensa 26 vuotiaana miljonääri.
        Mahtaako olla jotain yhtäläisyyttä sillä että Maijukalla on tiedostoissaan Savolaisen 26 vuotiaan miljonäärin kohtalo ja Hopeakansikolppakkomiehellä myös tuon ikäisenä millit koossa ?

        Muistutukseksi, pätkä aviomiehen onnellisesta nuoruudesta:
        Tarkoitin tätä nuoruusseikkailuasi, nyt rahamiehenä voit varmaan muistella ihania nuoruudenhetkiäsi ja toteuttaa uusintana Indialla intohimosi:

        Niin piti kertomani, että nuoruudessani Pappatunturilla, salaa naapurin isännältä lainattuna, ajelin paljon vastaohjausta hyödyntäen. Kerrankin naapurin Mansikki, se hyvin lypsävä, johon jo poikasena rakastuin, oli karannut lehmihaasta ja keskellä tietä seisoa törötti, kaunis häntänsä ihanan kutsuvasti pystyssä sojottaen. Minä tunturilla melkein kolmeekymppiä kaahasin ja onneksi havaitsin harittavilla silmilläni ihanan Mansikin, ja nopea jarrutus ja jarrut pois, vastaohjauksella kiersinkin ovelasti Mansikin samalta puolelta, minne vastaohjauksen tarjosin. Piru viekööt kaikkee ne puhuukin vastaohjauksesta mopo ainakin meni just ojaan vastaohjauksella, onnkeksi Mansikin kiertäen. Ojasta kun työnsin hieman vääntynyttä mopoa pois, Mansikki rakkaani tuli ja nuolaisi minua kiitollisena, pelastumisestaan. Arvatkaa sykähtikö siinä nuoren miehen sydän onnesta, armaansa tämän onnenhetken tarjotessaan.

      • köyhäinssi
        Aviolerpannuoruus kirjoitti:

        Mielenkiintoinen nuoruus kertakaikkiaan on kuuluisalla ja äveriäällä SenseiAviomiehellä ollut.
        Minä nuoruudessani keskityin vain neitosiin, tuo eläinkunta ei tullut mieleenikään.
        Siksikö jäin vain insinööriksi, jolla eläke vaivaiset neljätonnia kuussa, sillä ei tuollaista miljoonamiehen senseielämää vietetä.

    • NumBall64

      Tämänkin avauksen motivaatiota ja sitä miksi kokee tärkeäksi kertoa liki 10 vuotta sitten kuolleen savolaisen tarinan joka ei edes koske mitenkään pattayaa, ja tuokin komentti herättää ihmetystä, "Lepää rauhassa. Aivan liian varhain lähdit." jokainen joka tänne syntyy myös kuolee, jotkut lähtee aikaisemmin toiset myöhemmin...
      Eräs motivaatio voi olla se että poju halusi todistaa että joku rikas on vieraillut pattayalla, tai thaimaassa yleensä, muutenkin uutisointi on outoa kun meititään, savolaismiljonääri vai nuori... se olennainen kohta, tai no taitaa olla savolainen kansan virtaus taustalla, harvoin taloudellinen asema vaikuttaa jotain kuolemaan, vai onko niin että savossa on ollut vain yksi nuorimiljonääri.

      • sos.terapeutti

        Lerpalla ihan paska aamu ollut kun yksin joutunut juttelemaan. :(
        Lapset tykkää minusta kun keksin heille aina virikkeitä ja tekemistä, johon he sitten keskittyvät innoissaan itse. Annan sinulle myös virikkeen yksinäisyyteesi.
        -Kaiva sieltä taikurinhatustasi esiin taksitero tai vaikka citymarket mies.
        Kalamies savosta on liian lähellä todellista identiteettiäsi, joten älä ota sitä.
        Saattaa kärsiä unelmasi Thaimaasta muutoin. Pistä vaikka aviomies sanomaan itsellesi että olipa hyvin sanottu. Sitten paheksutte dilleä vuoronperään kuin yhteen ääneen ja juttelette vuokramorsiamista. Tulee kivin päivä ikinä!

        Miten siellä Saimaalla? Päästääkö ne ilman valvontaa kalaan teidät sieltä laitoksesta vai ohjatusti? Uimaliivit tai kellukkeet pitää vähintään olla. Kahden venttiilin Batman kellukkeita väitetään parhaiksi. Lerppaa et sitten pujota huoneessasi sinne kellukkeeseen, vaikka se kuinka tuntuisi hyvältä idealta.

    • pikkukiva

      Ei ollu kuitenkaan lottovoittaja haminasta ….oliko sen nimi joku peltsi…..

      • veikka92

        Joo tääl turkis toi asustelee....raha on palanut näköjään.

    • jope72

      Niin taisitte tarkoittaa haminan TURKIASSA......hän elelee loistavasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1413
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe