Tanssikesä 2002 alkaa jo parin kuukauden
kuluttua.
Vielä ehdit hankkia itsellesi
tanssilavoilla tarvittavan paritanssitaidon.
Paritanssi on aitoa ja oikeaa tanssia
jossa saa tanssia vastakkaisen sukupuolen
edustajan kanssa kaikki tanssit, toisin kuin
diskoissa joissa on vain ne parit hitaat
loppuillasta.
Tanssilavoilla on käynyt aiempia vuosia
enemmän myös nuoria ja nuoria aikuisia.
Tanssipaikkojen yleisö on vaihdellut hieman tanssipaikan,
illan ja esiintyjän mukaan.
Seuratansseissa on luontevaa tutustua
vastakkaiseen sukupuoleen.
Seuratanssista, tanssikursseista, tanssipaikoista
ja tanssipaikkojen esiintyjistä löydät
lisätietoja
Suomen Tanssipalvelimesta osoitteesta
http://www.tanssi.net
Tanssilavat / lavatanssi
Nuori mies
2
296
Vastaukset
- allu90v
Vanhoja ja nuoria eläkeläisiä - jalalla koreasti !
Ei vaa, sinne vaan, mutta ei niissä niin kovin paljoa noita nuorempia näy, itsekin käyneenä olen tietävinäni.
Paritanssit ovat toki hauskempia kuin diskotanssi. - tervo
Nuoria kynitään tanssikursseilla.
Nekin rahat voi säästää kossuun ja kortsuihin.
Tanssiminen on sitä, että liikkuu musiikin
tahdissa ja pitää kättä kaverin ympärillä.
Ei siihen mitään kursseja nykyisin tarvita.
Discotanssi on vaan semmosta käsien heiluttelua
ja bailausta, jossa on jokaisella omat säännöt.
Tanssikurssit on huijausta. Miten sinun mielestä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613091Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa902016- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä821360- 391280
- 791110