Viime kesänä näin unta, että poikaystäväni pettää minua ja me eroamme, pelästyin unea todenteolla, meillä meni hyvin ja ihmettin miksi näen tällaisen unen, kun mielestäni minulla ei ollut mitään pelättävää. Kuukauden päästä poikaystäväni petti ja jätti.
Olimme olleet kolme kuukautta erossa kun näin unta että selvitämme asiat ja palaamme takaisin yhteen. Toivoin tietysti, että näin tapahtuisi, rakastin edelleen poikaystävääni, mutten kuitenkaan uskonut siihen. Kuukauden päästä sovimme ja aloimme seurustella.
Siitä on nyt kohta puoli vuotta kun sovimme ja palasimme yhteen. Olen hyvin epävarma kokoajan, en pysty luottamaan häneen ja kun hän sanoo esim. lähtevänsä töihin, ajattelen hänen lähtevän jonkun naisen luokse. En kuitenkaan pysty jättämään häntä sillä rakastan häntä ja haluan uskoa kun hän sanoo ettei voisi enää haavoittaa minua ja kaikki kuvitelmani ovat vain pääni sisällä.
Kuitenkin näin joku kuukausi sitten unen missä poikaystäväni ei ollutkaan jättänyt tätä naista jonka kanssa alkoi heti minut jätettyään seurustelemaan, uskon sen johtuvan täysin peloistani, mutta nyt viime yönä näin unen jossa menen poikaystäväni luokse, tarkoituksena yllättää hänet ja löydänkin hänet nukkumasta jonkun toisen naisen kanssa.
Nyt pelkään, että uneni todella toteutuu, sillä aiemmatkin ovat ja kun isäni...hän näkee enneunia ja (tämä ei todellakaan ole mikään vitsi) sukuuni isän puolelta on kuulunut parantajia ja ns. "noitia". Isäni on kotoisin pohjoisesta.
Pitäiskö luottaa vaistoihin ja jättää mies ennenkuin satutan taas itseni?

Vastaukset 3
Vanhimmat
keskustella poikaystävän kanssa asiasta vakavasti ennenkuin teet päätöksen.
Sanoisin kuitenkin, että jos hän on jo kerran pettänyt, niin se osoittaa sen, että häneen ei voi luottaa.
Älä suotta roiku suhteessa, jossa olet se kärsivä osapuoli ja joudut koko ajan miettimään sitä, että voiko toiseen luottaa.
Sinulle löytyy vielä sellainenkin kumppani, johon voit luottaa täysin.
Luota vaistoihisi!
Poikaystäväsi kanssa et saa rehellistä, tasapainoista tulevaisuutta.
Ota suunta eteenpäin ja keskity omaan itseesi.
Voi kunpa pystyisinkin. Itseasiassa tuosta pettämisestä pitäisikin kysyä, että pettikö poikaystäväni teidän mielestä. Juttu meni nimittäin niin, että meillä oli jo jonkun aikaa mennyt huonosti ja poikaystäväni mielestä suhde oli parempi lopettaa vaikka minua rakastikin, sitten siitä parin viikon päästä hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa jonka kanssa kesällä työskenteli. "Suhde" kesti lopulta kaksi viikkoa. Poikaystäväni sekä minä laskemme tuon pettämiseksi kun alkaa noin pian eron jälkeen seurustelemaan toisen kanssa. Toisaalta taas kun sitä mietin, se ei varsinaisesti pettämistä ole..mutta..
haluan vielä kuitenkin yrittää, sillä uskon (tai haluan) poikaystäväni muuttuneen.
oletko ikinä ajatellut että jos, pelkosi miehen pettämisestä ja lähtemisestä alkoikin vaikuttaa sinuun alitajuisesti. Toisin sanoen, jos aloitkin elää pelkoasi todeksi ja niin siinä sitten kävi että tämä ajatusmalli mielessäsi ohjasi tapahumia ei-toivottuun suuntaan.Olisiko pelkosi siis vaikuttanut käytökseesi ja sen takia teillä rupesi menemään huonosti? Aina on kuitenkin vikaa molemmissa, jos suhde kariutuu.