Mies ei halua pitää koiria

Harmissaan

Alan olla jo niin masentunut tästä asiasta. Tapasimme ja muutimme yhteen 2 vuotta sitten, meillä on 2 sisäkoiraa jotka olen sinkkuna ollessani ottanut. Olemme kolmekymppisiä. Minulle on elintärkeää koirien kanssa harrastaminen ja lenkkeily, mieheni ei ole sisäkoirista koskaan piitannut. Koirat ovat kilttejä paimenkoiria, rauhallisia sisällä. Nuoria kylläkin, välillä eivät tottele luoksetuloa tms ja kovasti vaatisivat huomiota. Meille on tulossa lapsi ja nyt mieheni "vaatii", että luovun koiristani perheemme hyvinvoinnin vuoksi. Koirista on kuulemma taakkaa ja harmia, kun aika menee lapseen. En edes ymmärrä mitä luopumisella tarkoittaa, itse kun pidän luopumisena sitä, että koirista luovutaan vatsa vanhuuden myötä. Parisuhteemme on nyt asian takia solmussa ja olen tehnyt selväksi, että jos koirat lähtee niin lähden minäkin. Onko kukaan törmännyt vastaavaan?!

57

994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmissaan

      Mun mielestä eläimen kanssa asuminen on sairasta ja henkinen ongelma sille joka haluaa sitä. Neuvoisin sun miestä ottamaan eron ennen seuraavan lapsen syntymää.

      Toi on suuri virhe, että hän hankki jo yhden lapsen kanssasi. Et kykene koskaan normaaliin suhteeseen ihmisen kanssa ja rakastamaan häntä. Asetat aina eläimen ihmis-suhteen edelle.

      Mulla omakohtainen kokemus. Ensimmäinen puolisoni nukkui koiran kanssa ja vaadin häntä jättämään koiran pois makkarista niin ero tuli. Hänelle ei ollut mitään ongelmaa erosta vaan otti toisenkin koiran (tosin pienempi) sinne sänkyyn.

      Löysin uuden puolison jonka kanssa tunnen olevani itse rakastettu puoliso.

      • Kukkua kans toi juttusi. Itse olen ollut 46 vuotta naimisissa ja meillä on aina ollut koiria. Nuorempana aina kaksittain. Lapsiakin on kaksi poikaa.
        Sinä et itse pidä koirista, se on mielipide johon sinulla on oikeus. Kaikki muu onkin sitten pelkkää potaskaa.


    • Elvira

      Minulla oli kaksi koiraa, kolme kissaa, orava ja hiiriä kun aloimme tapailemaan. Ei kyllä ollut puhettakaan luopua karvapalloista kun muutimme yhteen ja perheen perustimme. En kyllä ymmärrä miten aika ei muka riittäisi kun lapsi tulee. Meilläkin koirat oppi todella hyvin liikkumaan vaunujen ja rattaiden kanssa lenkillä.

      • harmissaan

        Ajattele, jos sinun pitää valita onko lapsellasi koiria vai rakastava isä ja sinä olet valmis valitsemaan koirat.

        En kyllä ymmärrä valintaasi, kun lapsesi saa valkolakin ja esittää ystävilleen ylpeänä, että tuossa on mun perhe, tai tuossa on mun äiti ja koirat.

        Psygologi on suhteellisen halpa ja lapsesi aikuiseksi tultuaan etsii rakastettavaa puolisoa eikä koiraa.


      • Huolestuttavaa
        harmissaan kirjoitti:

        Ajattele, jos sinun pitää valita onko lapsellasi koiria vai rakastava isä ja sinä olet valmis valitsemaan koirat.

        En kyllä ymmärrä valintaasi, kun lapsesi saa valkolakin ja esittää ystävilleen ylpeänä, että tuossa on mun perhe, tai tuossa on mun äiti ja koirat.

        Psygologi on suhteellisen halpa ja lapsesi aikuiseksi tultuaan etsii rakastettavaa puolisoa eikä koiraa.

        On tutkittu, että elämiä pitävät ihmiset on terveempiä.Lapset ei allergisoidu,ja tunnepuoli kehittyy paremmin.

        Mies joka ei pidä koirista, on huono mies.Seuraavaksi käskee luultavasti luopua, ystävistä,suvusta jne.Narsistin piirteitä....


      • hihulille

        Tuo käsitys on kumottu jo moneen kertaan, vain oppimaton hokee tota mantraa.

        Sinähän olet varsinainen ennustajaeukko!


    • josuokin

      Mä kans kävin aina tos bubis töitten jälkeen ja avioon menon jälkeen alkoi akka urputtamaan, että pitää muuttua, kun on perhe.

      Oli pakko, kun meinas akka lähteä musikan kanssa ja kyllä mä siitä välitänkin pirusti meinaan musikasta.

      Pitäis saada ihmisen tehdä aviossa samaa, kuin sinkkunakin mun mielestä kans.

    • Harmissaan

      Sekin tässä on että mieheni pettää minua koiramme kanssa.

    • Olen noita tapauksia kuullut, valitettavasti...
      Jokainen sitten ratkaisee tavallaan...

      En vaan ymmärrä, että jos alusta asti on ollut kitkaa koirien pitämisestä, niin miksi ei ole heti asioita selvitetty, missä mennään. Ei tuo miehen mielipide varmaankaan yllätyksenä tullut.
      Kyllä ihmiset on ennenkin lapsia saaneet, vaikka koiria on, ym.muitakin elukoita. Omat kapasiteetit vaan pitäisi etukäteen selvittää ja miettiä kummankin asiat ensin. mitä tehdään.

      • 3r4t

        Mies käsittää, että nainen on pitänyt koiraa lapsen korvikkeena ja jättää koiran lapsen saatuaan. Koiranainen ei arvosta lasta niin paljon, että vaihtais lapsen koiraan.


      • Tajunnanvirtaako
        3r4t kirjoitti:

        Mies käsittää, että nainen on pitänyt koiraa lapsen korvikkeena ja jättää koiran lapsen saatuaan. Koiranainen ei arvosta lasta niin paljon, että vaihtais lapsen koiraan.

        Häh?


      • winkkinävaan
        3r4t kirjoitti:

        Mies käsittää, että nainen on pitänyt koiraa lapsen korvikkeena ja jättää koiran lapsen saatuaan. Koiranainen ei arvosta lasta niin paljon, että vaihtais lapsen koiraan.

        Veikkaampa, et koirat on harrastuksen , ja liikunnan vuoks otettuja.Lapsenkorvikkeeksi otettuja koiria, on vaan koirattomien korvien välissä;)


      • huomioinut
        3r4t kirjoitti:

        Mies käsittää, että nainen on pitänyt koiraa lapsen korvikkeena ja jättää koiran lapsen saatuaan. Koiranainen ei arvosta lasta niin paljon, että vaihtais lapsen koiraan.

        Miksi pitäisi äidin vaihtaa lapsi koiraan?
        Jotenkin sairas koko ajatus.
        Meidän perheessä ollut aina koiria ja muitakin lemmikki ja ns.kotieläimiä.Yhtäkään ei ole lasten vuoksi pois laitettu.Kun ei ole mitään syytä.Lapsille on iloa lemmikeistä.Ja allergioitakin vähemmän,kun kotona ja pihapiirissä on lemmikki ja ns.kotieläimiä.

        Aina outoa on tuo sinun vaihtoajatusmailmasi.
        Mietippä itse tilannetta.Lapsi perheeseen taas kohta syntymässä, ja vanhemmat kiivaasti miettii.Et vaihdetaanko tälläkertaa lampaaseen,kanaan,koiraa vai kissaan?
        Ja mihin joutuu se vaihturieläin sinun mielessäsi?
        Täysin järjenvastaista.Perhe on vanhemmat ja lapset.Ja perheellä voi olla lemmikkejä ja kotieläimiä vaikka on lapsiakin.


      • harrastaa
        winkkinävaan kirjoitti:

        Veikkaampa, et koirat on harrastuksen , ja liikunnan vuoks otettuja.Lapsenkorvikkeeksi otettuja koiria, on vaan koirattomien korvien välissä;)

        Voisiko siitä lapsesta olla harrastuksen korvaaja ja liikunnaksikin seuraavat 17-18 vuotta.


      • yhteistäharrastetta
        harrastaa kirjoitti:

        Voisiko siitä lapsesta olla harrastuksen korvaaja ja liikunnaksikin seuraavat 17-18 vuotta.

        Meillä lapset harrastaa agilityä, ja mätsäteitä koiran kanssa.Yhdessä liikutaan, ja ollaan lasten harrastuksissa mukana, johon kuuluu koira.Vietetään paljon aikaa ulkoillen, laavuilla kulkien,ja harrastuksissa.Ja ylläty,siellä on muitakin perheitä lapsineen,ja heil on koiria myös.


      • harrastaa kirjoitti:

        Voisiko siitä lapsesta olla harrastuksen korvaaja ja liikunnaksikin seuraavat 17-18 vuotta.

        Ei tarvitse KORVATA ketään eikä mitään. Kaikki mahtuvat mainiosti samaan perheeseen oli sitten lapsia 2 tai 12 ja eläimiä sama määrä.

        Voihan se olla tämä on joiltakin liikaa vaadittu.


    • EiKokemusta

      Ihmettelen myös, että miten mies on sietänyt koiria näin kauan, jos ne ovat olleet teillä seurustelun alusta alkaen. Luulisi, että mies olisi alun alkaen etsinyt koirattoman kumppanin.

      Siinä miehesi on oikeassa, että lapsen syntymä mullistaa elämän, niin että koirille tilanne voi olla aika sietämätön. Paimenkoirat voivat olla melko rasittavia, jollei niitä ole hyvin koulutettu. Kovilla olette koirien ja vauvan kanssa, etenkin, jos vauvalla on esim. koliikkia, eikä nuku hyvin.

      Joskus näkee aivan räjähtäneitä naisia työntämässä vaunuja ja taluttamassa samalla kahta koiraa. Toivottavasti et ole kohta yksi heistä. :D

      Tuosta avauksesta saa käsityksen, että mies ei tule olemaan avuksi koirien hoidossa, mutta toivottavasti hän sitten keskittyy lapseenne. Joten älä edes mieti muuttamista tai jos muutat, vie vain ne koirat sitten mukanasi ja jätä lapsi miehellesi. Yksin jos yrität pärjätä, niin todennäköisesti se on lapsi, joka tulisi kärsimään-

    • otapuheeksi

      Ei sun kannata muuttaa itseäs miehen vuoksi.Jos tykkäät liikkua ja lenkittää samalla koiria.Se on hyväksi sun terveydelle, ja mielelle myös.Vaihtoehtona olis sohvalla makaaminen ylipainosena, se vasta masentaa.Siitäkään mies ei varmasti pitäisi.Ja mitä muuta, yhtä mukavaa ja rentouttavaa voisi edes keksiä lenkkeilyn tilalle?
      Itse liikun,lenkitän koiraa .On ollut aina koiria meillä.Lapset on kasvaneet niiden kanssa, kasvaneet vastuullisiksi ja tunteviksi ihmisiksi.Koira, jos ovat hyväluonteisia sopeutuu hyvin lapsiperheen arkeen.
      Jos mies ilmottelee,et koirista pitää luopua.Kerrot vaan,et muillakin on perheissä koiria vaikka on lapsia.Ja niiden kanssa voi hyvin lastakin kärryissä ulkoiluttaa.Itse en antais toisen määrätä liikaa elämästäni.Enkä antais vaatia tommosia päätöksiä tekemään.

      Ja lähinnä mietin,et jos vaatii luopumaan koirista, mistä seuraavaksi?
      Onko miehesi kovin määrääväinen muuten suhteesi?
      Määräileekö missä käyt,mitä ostat, mitä syödään,koska käydään kylässä ,keiden kanssa ollaan tekemisissä jne?
      On miehiä, jotka haluavat päättää yksin ihan kaikesta.Menoista, kyläilyistä jne.Ja vetävät sitten pienet mykkäkoulut tai mielenosotukset jos ei saakkaan päättää aina kaikesta.
      Sellasesta asiasta pitää keskustella.Parisuhteessa ei ole onnea, jos toinen määrää kaikesta, ja toinen on aina se toisen määräysvaltaan alistuva osapuoli.
      Minusta lapsen syntymä,ei ole riittävä peruste lemmikeistä luopumisern.Tietysti eri, jos tiedossa että lemmikki on vaaraksi lapselle.Jos ihmiset on heti luopumassa lemmikeistä.Niin tuntuu etteivät ole vastuullisia ihmisiä.Mitäs sellaiset ihmiset tekee,kun elämään tulee haasteita lisää.Lapsella koliikki, sairastellaan jne.Joillekkin ero, haastavasta lapsesta luopuminen,ja oman mielensä turruttaminen päihteillä sekä loppuiän surkutteleminen että kaikki meni....sellaisia kohtaloita on paljon.Terveet elämäntavat kantaa pitkälle,ja kyllä koirat voivat olla osa sitä.Vaikka, perheessä olisi lapsia, ja mieskin.
      Jos mies lähtee, muka koirien vuoksi.Se lähtee sittenkin,vaikka koirista on jo luovuttu.Sellaisessa tapauksessa se voi olla lapselle jopa etu,että lähtee ajoissa.Ja lapselle löydetään vastuullisempi miehenmalli.
      Jokainen tekee päätöksensä itse.Toivottavasti saatte asian sovittua, ja saat viettää rauhallisen odotusajan 😁

      • otapuheeksi

        Lisäisin vielä, että olen itse eronnut jo kahdesta ongelmamiehestä ja olen onnellinen lapsen ja koirien kanssa.


      • otapuheeksiaito
        otapuheeksi kirjoitti:

        Lisäisin vielä, että olen itse eronnut jo kahdesta ongelmamiehestä ja olen onnellinen lapsen ja koirien kanssa.

        Miksi "lisäilet viellä"valheita ,muiden kirjoituksiin? Miten sinun eroamisesi liittyy minun kirjoituksiini?
        Olet trolli, ja trollaaminen ei ole "tervettä"....

        Tutkimusten mukaan pahimmillaan trollaus on järjestelmällistä kiusantekoa tai poliittista propagandaa. Trollaajan persoona on keskimäärin enemmän sadistinen luonne ja persoonallisuushäiriöinen.[6] Ylen kolumnistin Jani Kaaron mukaan psykologit uskovat, että trollissa "yhdistyvät persoonallisuuden kolme ”pimeää” piirrettä: psykopaattisuus, macchiavellismi ja narsismi"[7

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)


    • seuraaja

      Ketjussa todella naiivia mielipiteitä lapsen kavatuksesta koiran kanssa.

      Ei nykyiset perheet joiden kasvatusmetodit korostavat koiran ja lapsen tiivistä yhdessä asumista ole kovinkaan yleisiä lähihistoriassa.

      Ei ole aikuistunut vielä ikäluokkia joissa lapset ovat nukkuneet koiran kanssa tai sisäkoirien kanssa suuremmassa määrin. Ei voida puhua terveemmistä lapsista koiran kanssa eläneissä, koska sisäkoirat ovat yleistyneet vasta viime vuosikymmenellä.

      Ennen koirat olivat kartanolla omassa kopissaan vahtimassa taloa. Allergisuutta oli maalaislapsissa varmasti yhtä paljon ellei enemmänkin, kuin kaupungissa asuvissa vaikka oli lehmiä, lampaita ja hevonen koiran lisäksi.

      Tämä yleistynyt hygienisyys aiheutti -50 ja -60 luvuilla varmasti allergisuuden lisääntymistä paljon. Hengityssuojaimia annettiin, kun meni katsomaan uutta vauvaa.

      Henkistä ongelmaa ihmisissä osoittaa se, että sosiaaliset kontaktit ihmisten välillä ovat siirtyneet tuonne virtuaali puolelle ja koiraa/koiria tarvitaan korvaamaan kanssakäymistä ihmisten kanssa.

      Virtuaali kontakti ei korvaa ystävän (ihmisen) kanssa kahden tai useamman kanssa keskustelua. Sosiaaliset taidot ovat taantuneet yhteiskunnassa samassa suhteessa, kuin koirat lisääntyneet perheissä. Lapsista tulee myös sellaisia "töksäyttelijöitä" ja kapulakieltä puhuvia, mutta mistä he oppisivat muuta?

      • jgkllbjbb

        Koirat ei korvaa ihmisiä.Vaan ovat harrastus ja liikuntaseuraa.Minä lenkitän koiraani,ja tutut omiaan,yhdessä.Harrastetaan samoja juttuja.Perheet harrastaa ja liikkuu yhdessä.Koirat on vaan muakana, ei korvaa mitään vaikka yksinäiset sinkut niin kuvittelee.


    • Kaskassss

      Fiksu mies. Asiat tärkeysjärjestykseen. Taajamakoira kertoo kieroutuneesta hoivavietistä.

      • omastapäästäsitaas

        Onko sulla linkkiä aivopierusi tueksi?


    • 2kin

      Ketjussa paljon asiaa ja asiattomuutta mutta haluaisin vielä lisätä lasten kasvatuksen ja kasvun osalta, että lapsen sanotaan pitävän lemmikkien kanssa asumisesta ja kasvusta.

      Sen onko onnistunut tai epäonnistunut kasvatuksessa näkee vasta 30-40 vuoden kuluttua ja silloin ei voi enää muuttaa mitään. Millainen ihminen siitä nuoresta kuoriutuu on monesti täysi arvoitus lapsena ja epäonnistuminen on sitten isän ja äidin loppuelämän projekti jolla selitetään ja etsitään syyllistä ulkopuolisista.

      Lapsi harrastaa vanhempien antamilla resursseilla, jos urheilua tai musiikkia ja ehkä koiran kanssa viihtymistä. Perusteluista ne harrastukset ei jää kiinni.

      • liikuntahyväksi

        Koirien kanssa voi oikessti harrastaa,se ei ole vain viihtymistä.
        Esim.
        Juoksu,kävely,näyttelyt,treenit,mätsärit,metsästys.Tuovat koko perheen arkeen sisältöä,ja liikuntaa .


    • koiruus

      Koira korvaa ihmisen. Hyvin on elelty vuosikymmeniä kahden kulloisenkin koiran kanssa. Ihmiset, jotka inhoaa koiria, on jollain tavalla henkisesti kieroutuneita.

      • koiraton

        Häh? Kyllä ihminen, joka korvaa ihmissuhteet koirilla, on itse HYVIN PAHASTI HÄIRIINTYNYT. Onneksi nämä kieroon kasvaneet ihmiskoirat/ koiraihmiset eivät usein pääse lisääntymään vaan jäävät lapsettomiksi, koiriensa kanssa tarpeitaan tyydytteleviksi peräkammarin naisiksi.


      • hfkllbb
        koiraton kirjoitti:

        Häh? Kyllä ihminen, joka korvaa ihmissuhteet koirilla, on itse HYVIN PAHASTI HÄIRIINTYNYT. Onneksi nämä kieroon kasvaneet ihmiskoirat/ koiraihmiset eivät usein pääse lisääntymään vaan jäävät lapsettomiksi, koiriensa kanssa tarpeitaan tyydytteleviksi peräkammarin naisiksi.

        Vakiotrolli,ei kannata uskoa höpinöitään.


    • KoirakorvaaIsän

      Olet oikeilla jäljillä. Pidät lapsen ja koirat. Laita mies menemään. Isä ei ole tietenkään tärkeä lapsen elämässä, vaan enemmän rakkautta ja taloudellista turvaa lapsi saa koiriltasi.

      Eikös juu?

      • niinkorvaa

        Jep, kunhan saa vain elatusmaksut kelalta. Kyllä lapsi esittää ylpeänä, kun koira saattaa hänet kouluun ja muilla lapsilla vain luuseri isät saattajana.


      • riipuvuusestääelämän
        niinkorvaa kirjoitti:

        Jep, kunhan saa vain elatusmaksut kelalta. Kyllä lapsi esittää ylpeänä, kun koira saattaa hänet kouluun ja muilla lapsilla vain luuseri isät saattajana.

        On eroperheitä,joissa juoppoa päihdeongelmainen toinen vanhemmista.Sellaista ei ole kiva esitellä,eikä ne yleensä bubikierrokseltaan edes paikalle kerkeä.Se,et perheessä on koira,ei liity siihen mitenkään että ihmisellä on itsensä kanssa niin paha olla,että hakee siihen apua päihteistä.


    • EiKokemusta

      Yksi ratkaisu ongelmaan olisi ollut, että olisitte lykänneet lapsentekoa siihen asti, kun koirat olisi vanhuuttaan lopetettu.

      Kannattaa toki miettiä sitä, että jos lähdet nostelemaan, niin kehtaatko koskaan kertoa lapsellesi, että vaihdoit hänen huolehtivan, välittävän ja rakastavan isänsä kahteen paimenkoiraan, jotka jo varmaan ovat manan mailla siinä vaiheessä kun lapsi on kyselyiässä.

      Selvästi kyllä huomaa, että koiraperheissä lapset tulee vauva-ikäisinä hoidettua huonommin, kun koirattomissa perheissä, mutta ajan kanssa tilanne korjaantuu. Olisikin parempi että ensin olisi lapset ja kun lapset ovat kouluiässä, otettaisiin lemmikit.

      • turhaahöpinää

        Höpöhöpö, ei mitään järkeä kirjoituksessasi.
        Koirattoman trollin kannattaa hakeutua muille keskustelupalstoille.Vaikka sellaisille, joissa keskustellaan asioista joista sinulla on kokemusta.


        Meillä on presidentilläkin koira,ja vauva.Ja varmasti hyvin tulee toimeen,ja hoidettua molemmat.


      • nyyh

        Ei varmasti ole muita hoitajia kuin Sauli. Sauli oli varmaan kesällä kipeänä, kun turistina näin jonkun muun taluttamassa Saulin koiraa.

        Trumppikin lenkittää joka päivä koiraa monta kilsaa, näinhän se on.


      • kokemusta
        turhaahöpinää kirjoitti:

        Höpöhöpö, ei mitään järkeä kirjoituksessasi.
        Koirattoman trollin kannattaa hakeutua muille keskustelupalstoille.Vaikka sellaisille, joissa keskustellaan asioista joista sinulla on kokemusta.


        Meillä on presidentilläkin koira,ja vauva.Ja varmasti hyvin tulee toimeen,ja hoidettua molemmat.

        Äitiyden vähättelyä. Siinä vauvan kanssa ei todella ole aikaa käydä aamu- ja iltalenkillä koiran kanssa.

        Kyllä se pieni tulokas määrää tahdin ja äiti on eväitten kanssa vauvan tärkein henkilö. Vielä, kun koliikki sattuu niin nuokahtelee syömisten ja vaipanvaihdon sekasotkussa.

        Kyllä isän apu on silloin todella tarpeen.


      • näinmeil
        kokemusta kirjoitti:

        Äitiyden vähättelyä. Siinä vauvan kanssa ei todella ole aikaa käydä aamu- ja iltalenkillä koiran kanssa.

        Kyllä se pieni tulokas määrää tahdin ja äiti on eväitten kanssa vauvan tärkein henkilö. Vielä, kun koliikki sattuu niin nuokahtelee syömisten ja vaipanvaihdon sekasotkussa.

        Kyllä isän apu on silloin todella tarpeen.

        Ai,no joillakin voi kai olla niin vaikeaa lapsen kanssa,ettei kykene enää muuhun.
        Meillä ollut lemmikkejä jo ennen lapsia.Vauvana ovat nukkuneet rattaissa,kun ollaan kierelty reilun tunnin lenkkejä.Kyläillään ja paljon kuljetaan rattaita työnnellen,niin koira kulkenut sillon mukana.Juoksemassa kävin välillä koirankanssa, sain hetken rentoutua syöttöjen ja arjen keskellä.Meidän perheessä liikunta on ollut aina se, mikä kuuluu arkeen.Molemmat vanhemmat hoidetaan vauvaa,yhdessä,ja vuirotellaan niin että toinen saa omaa aikaa välillä.On varmaan ihmisistä ja perheistä kiinni miten sujuu.Meillä lemmikit ei ole rasite,vaan rikkaus.
        Mikä sinulla oli niin raskasta lapsen kanssa,oliko terve lapsi?
        Minusta aikaa on yllin kyllin lasten ollessa pieniä,kun silloin ollaan kotona.Ja kun ovat pk ssa,niin töitten jälkeen illat kuluu liikuntaharrastuksissa,jonne otetaan myös koira mukaan.Lasten treenien ajan,lenkitän koiraa.Ei lle vaikeeta ollut.Vaikka lapsia useampia.


      • niinhän-teillä
        näinmeil kirjoitti:

        Ai,no joillakin voi kai olla niin vaikeaa lapsen kanssa,ettei kykene enää muuhun.
        Meillä ollut lemmikkejä jo ennen lapsia.Vauvana ovat nukkuneet rattaissa,kun ollaan kierelty reilun tunnin lenkkejä.Kyläillään ja paljon kuljetaan rattaita työnnellen,niin koira kulkenut sillon mukana.Juoksemassa kävin välillä koirankanssa, sain hetken rentoutua syöttöjen ja arjen keskellä.Meidän perheessä liikunta on ollut aina se, mikä kuuluu arkeen.Molemmat vanhemmat hoidetaan vauvaa,yhdessä,ja vuirotellaan niin että toinen saa omaa aikaa välillä.On varmaan ihmisistä ja perheistä kiinni miten sujuu.Meillä lemmikit ei ole rasite,vaan rikkaus.
        Mikä sinulla oli niin raskasta lapsen kanssa,oliko terve lapsi?
        Minusta aikaa on yllin kyllin lasten ollessa pieniä,kun silloin ollaan kotona.Ja kun ovat pk ssa,niin töitten jälkeen illat kuluu liikuntaharrastuksissa,jonne otetaan myös koira mukaan.Lasten treenien ajan,lenkitän koiraa.Ei lle vaikeeta ollut.Vaikka lapsia useampia.

        Voi, että olet tehokas. Tulee lapseton sinkku mieleen, kun lukee tota vuodatusta.

        Monta lasta, koiria, töissä päivät ja illalla lasten treeneissä jonka aikana lenkittää koiria.

        Käytkö vielä miehen kanssa illanvietoissa, koirat pyörätelineessä kiinni ja lapset poken kanssa narikassa?

        Näin voi keskustella ellei ole noussut imettämään ja vaihtamaan vaippaa muutamaa kertaa yössä. Rokotusten jälkeen kulkenut lapsi sylissä ja jossain vaiheessa jokainen vanhempi on valvonut lapsen takia ja ei kun aamulla lemmikin kanssa iloisesti lenkille ja töihin.

        Vielä, kun niitä useampi hupaisaa.


      • liikuntahyväksi
        niinhän-teillä kirjoitti:

        Voi, että olet tehokas. Tulee lapseton sinkku mieleen, kun lukee tota vuodatusta.

        Monta lasta, koiria, töissä päivät ja illalla lasten treeneissä jonka aikana lenkittää koiria.

        Käytkö vielä miehen kanssa illanvietoissa, koirat pyörätelineessä kiinni ja lapset poken kanssa narikassa?

        Näin voi keskustella ellei ole noussut imettämään ja vaihtamaan vaippaa muutamaa kertaa yössä. Rokotusten jälkeen kulkenut lapsi sylissä ja jossain vaiheessa jokainen vanhempi on valvonut lapsen takia ja ei kun aamulla lemmikin kanssa iloisesti lenkille ja töihin.

        Vielä, kun niitä useampi hupaisaa.

        On kokemusta useammasta omasta ja lisäsi hoitolapsista .
        Omia lapsia olen imettänyt pitkään,ja sepä muuten helpottaa liikkumista.Kun on pikkusen ruuat aina mukana.Se et ekat kk, herää useasti yöllä,tai valvoo sairaan lapsen kanssa . Ei tarkota,etteikö vois silti liikkua,vaikka päivälevolla käy vauvankin nukkuessa.Päivässä on monta tuntia, jotkut valitsee jopa tv tuojotteluun useamman tunnin,vaikka sekään ei ole hyödyllistä eukä terveellistä.
        Ehkä, minä oon vaan sitten tehokkaampi kun sinä,tai jotain.Isommat sisarukset vein kouluun,pidin huolta kodista,ruuan teosta,pyykeistä ja koiristakin.Kun nuorin kasvoi,alko työt ja pk hon kuskaamiset.Ja liikuntaharrastukset lapsille niiden kasvaessa.Ei mitään ihmeellistä siinä mielestäni,niin tekee monet äidit.Lapset sairastaneet vatsataudit,vesirikot ,sikaflunssat jne.
        On tietysti niitä,jotka ei jaksa liikkua,eikä paljon muutakaan.Ei edes vaikka ei olis lapsia.Heidät erottaa kyllä ulkomuotonsa perusteella.On paljon liikkumattomia aikuisia.
        Se on liikkuvan ihmisen vaan helpompaa ilmeisesti selvitä ihan normaaliarjesta.Liikkumattomillle, ne koirat ei ookkaan hyvä vaihtoehto.
        Katteleppa kylillä,et millasia perheitä asuu ok taloissa,ja maalla.Voit yllättyä.
        Pariskuntia,lapsineen ja koirineen.Tulee vastaan jatkuvasti kun ollaan itekkin lenkillä, ja välillä kuljetaan osan matkaa porukassa.Ai, mut ethän sinä niitä nää,kun makaat telkun eessä sohvalla XD

        Ja miten se oikeasti häiritsee henkilökohtaisesti sinua,et muilla on perheet, lapset ja koiratkin? Onko se sulta jotenkin pois, jos monet muut pystyy hoitamaan ne arjessa helposti?


      • terveellisestionnellinen
        niinhän-teillä kirjoitti:

        Voi, että olet tehokas. Tulee lapseton sinkku mieleen, kun lukee tota vuodatusta.

        Monta lasta, koiria, töissä päivät ja illalla lasten treeneissä jonka aikana lenkittää koiria.

        Käytkö vielä miehen kanssa illanvietoissa, koirat pyörätelineessä kiinni ja lapset poken kanssa narikassa?

        Näin voi keskustella ellei ole noussut imettämään ja vaihtamaan vaippaa muutamaa kertaa yössä. Rokotusten jälkeen kulkenut lapsi sylissä ja jossain vaiheessa jokainen vanhempi on valvonut lapsen takia ja ei kun aamulla lemmikin kanssa iloisesti lenkille ja töihin.

        Vielä, kun niitä useampi hupaisaa.

        Kaikkilla ei oo tapana käyttää alkohlia,eikä muitakaan päihteitä. Tiedän,et usko,kun ite ei siihenkään pystyXD


    • ennenkuulumatonta

      En oo koskaan kuullu moisesta vaatimuksesta.Usein on nimenomaan mies se, jolla ne koirat on omistuksessakin.Mut aatteleekohan,et hän joutuu jopa hoitamaan lasta.Ja meinaa siks,et koirat pois,et hoidat lapsen yksin.Kun aikaa ei mene koiriinkaan.Vai pelkääkö,et lähet lenkille, ja hän jää avuttomana vaavin kaitsijaksi?
      Voi olla,et tulevaa isää vaan vastuu pelottaa.Ja sitä koittaa vältellä noin epätoivoisesti.
      Jos mies sälyttämässä lapsen hoidon vaan sulle,niin miten käy sitten kun pyydät katsomaan lasta omien menojes ajaksi?
      Onko siitäkin hälle liikaa vaivaa ja vastusta,ja haluaa vaan mennä menojaan.Paeta vastuuta...
      Oudolta vaikuttaa koko vaatimus.On meinaan monissa vauva ja lapsiperheissä koiria,kissoja ja muitakin lemmikkejä.Joillakin jopa tuotantoeläimiä,niistä vasta vaivaa onkin.
      Onko tuttavapiirissänne useita perheitä joissa koiria?

    • eiliioitella

      Tässä uhoo yksinhuotaja parissa viimeisessä mielipiteessä. Kaikki miehet paskoja ja minä vain pystyn kaikkeen.

      Tässä asuntoalueella n. 20-25 koiraperhettä ja meillä yksi haukku.

      Olen hyvin selvillä koirien ulkoiluttamisesta. 2-3 koiraa ulkoilutetaan säännöllisesti pitempiä lenkkejä mutta reipas parikymmentä perhettä käy koiran käyttämässä 30-40 metriä lähimmän tien reunassa ulostamassa ja sitten takasin olkkariin.

      Valitettavasti meillä käy samoin mutta kesäloman aikana toi esimurrosiässä oleva tytär käy vähän pitemmällä. (luultavasti kyttää jotain kollia)

      Turha teidän on palstalla esiintyä yliaktiivisena suurperheen mamselina. Ruoka, pyykki, siivous, ulkoalueitten hoito, lasten harrastukset, koulut, lemmikit jne. vie mehut naisesta kuin naisesta.

      • 382488248282

        En löydä yksinhuoltajan keskusteluja,joissa hän kuvauksesi mukaan haukkuu miehiä.Ovat varmaan sitten poistettuja jo.
        Kyllä mäkin kierrän ennen töitä aamuvarhain semmoset 3-4km,ja illalla sitten enemmän.Meillä ei tosin lapset enää ole kovin pieniä.Ovat usein pyörillään mukana, tai tulevat kavereiltaan samaa matkaa.Ja kulkevat koulumatkatkin lähikouluun itse.
        Ei se lapsiperheen arki kyllä noin hankalaa ole mitä annat ymmärtää.Tietysti jollekkin voi asiat olla vaikeita,vaikka toiset ei vaikeina pidä.Ihmisiä on niin monen laisia.Itse en juokse lenkkejä, mutta täällä on äitejä, jotka ihan juoksee,ja ymmärtääkseni pitkiäkin matkoja.Ovat kyllä töissämkin.Kyllä hiukan kadehdin,et jotkut jaksaa.Pitäs varmaan itsekkin pistää lisää vauhtia, nyt näyttää vaan jotain 5,5km/h.Mut siihen hidasteluun lenkillä vaikuttaa myös pyssäykset,kun koira tykkää treffata kavereitaan .Tai sitten on seurana pienenmpiä koiria, jotka ei töpöjaloiltaan vauhdissa pysy :)
        Mut en kyllä tiedä perheitä, joissa koira ei pääsis ku muutaman sadan metrin lenkeille,onneks.Suurin osa tulee kuitenkin tuolla läheisellä metsäpolulla vastaan, ja sinne on jo asutusalueilta kilometrin matka.Eikä se minusta,oo mikää ihme, jos joku nyt koiraansa päivässä kymmenisen kilsaakin taluttelee.Moinet juoksee ja jotkut pyöräilee ilman koiraa useita kymmeniä kilsoja päivässä.Niillä on kyllä ihailtavan hyvässä kunnossa kropatkin.
        On tietty surullista, jos ihmiset ei liikuta koiriaan.Se liikkuminen luonnossa, muiden koirien kanssa seurustelu ja haisteleminen tuo koiralle elämään paljon sisältöä.


      • Kyllä niitä aina on ollut vanhempia/perheenäitiä tai isiä, jotka on ihan hyvn klaarannut isonkin perheen arkea, jossa useampiakin eläimiä. Kaikki ei tokikaan siihen pysty, ja jotkut ei klaaraa ylipäätään mitään. Tärkeinta vaan on miettiä kaikkia etukäteen tarkoin, että riittääkö oma kapasiteetti ja halu kaikkeen ja sen mukaan toimia/edetä mihin riittää.


    • TiukkaPuPu

      Mies vaihtoon. Olen saanut useita miehiä itselleni, vaikka minulla on neljä isoa koiraa. Yllättävän monia miehiä kiinnostaa katsella kun olen koirien kanssa.

      • kiinnos-tunut

        Miten olet koirien kanssa, kun miehiä kiinnostaa katsella? Asutko yksiössä?


    • keskustelkaaasiakuntoon

      Toivittavasti miehesi ymmäetää miten naurettava koko pyyntö on.Monilla on lehmiä,sikoja ja kanojakin koirien ja kissojen lisäksi.Joita pitää hoitaa siinä lapsien ohessa.
      Joillakin on taas täystyö itsensäkin kanssa.
      Kaikki riippuu ihmisestä.Paljon nykyään on juuri tuota ihmisten omaa huonovointisuutta, joka näkyy mielenterveysongelmina yms.

    • koiruus

      Ap, luivu suhteestasi. Koirasi ovat tärkeämpiä. Seksielämäsikin kannalta.

    • haitti

      Yllätyin miten monessa mielipiteessä kehoitetaan kasvattamaan lapsi ilman isää.

      Jos miehellä ja naisella erimielisyyksiä elämässä niin ne sovitellaan ja asetetaan lapsi ja hänen tarpeensa ykkösasemaan.

      Ei lapselle ole koira niin tarpeellinen kuin oma isä ja äiti. Jos äidille on koira niin tarpeellinen, että vaihtaa lapsen isän koiraan on syytä kysyä, onko oikea nainen lapsen äidiksi?

      Mulle on lapset niin tärkeitä, että vaikka 10 koiraa sais niin lapsia en vaihtaisi niihin.

    • hfjdskh

      Typerää tehdä lapsi ja sitten vasta alkaa miettiä asiaa. Ihan omaa syytä.

    • p0oiukyjhtg

      Ikävä kyllä, mies väärin valittuna. Lemmikkien, eläinten kanssa on mielestäni tärkeää, että vastapuolta myös kiinnostaa ne. Niistä muuten voi muodostua rasite. Kaikkien osapuolten kannalta varmaan paras laittaa suhde pakettiin. Lapselle on parempi olla ilman isää, kuin olla mahdollisen parisuhdehelvetin keskellä, tai muuten negatiivista energiaa huokuvassa perheessä. Jos koirat ovat hyvin tärkeitä ja toinen pakottaa luopumaan, siitä voi jäädä ikuinen kitka. Toki asiat voi saada toimimaankin, toisen osapuolen pitää vain joustaa ja hyväksyä siten, että ei jää kitkaa. Helpommin sanottu, kuin tehty. Kuitenkin, ihmetyttää toimiiko kyseinen suhde muutenkaan, jos tuollainen asia ei toimi.

      • p0oiukyjhtg

        Toki, isä saattaa siltikin olla läsnä, vaikka tiet eroaisivatkin. Sillä, hän voi haluta, ja todennäköisesti haluaa viettää aikaa lastensa kanssa. Sekin voi aiheuttaa lapsille ongelmia. Hankala asia.


    • 1990

      Onko koiraihmisillä jotain vinksahtanut latvapuolelta, jos yksinhuoltajuus on ainut ratkaisu ja isätön elämä, jos ei suostu mies nukkumaan ja asumaan koiran kanssa?

      Ottaa voi ulkona viihtyvän koiran ja rakentaa sille aitauksen ja lämpimän kopin kuten vuosisatoja on Suomen kamaralla tehty. Saa siellä käydä koirafriikki istumassa ja halaamassa koiraa, ottaa lenkille ja juoksuttaa mielin määrin.

      Lapsella säilyy isäsuhde ja kaksi vanhempaa antamassa rakkautta, mutta onko sittenkin kysymys vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan.

    • faktat_esiin

      Mulla oli kerran naisystävä joka alkoi vaatimaan koirasta luopumista, sanoi jopa että joko koira tai hän...no koira jäi ja nainen lähti ja onneksi lähti sillä ei meillä ollet mitään yhteistä olemassakaan.

      Pointti on että ihmisiä on erilaisia ja jos tuo on mukamas iso ongelma niin mitähän ongelmia siellä saman katon alla vielä tuleekaan jos jo tuostakin tuli ylitsepääsemätön asia ja vain hänen sanelunsa olisi tärkeätä muiden mielipiteillä ei niin paskankaan väliä.

      Juoskaa karkuun heti jos toinen vaatii älyttömiä jo suhteen alussa.

    • jep-jep

      Muutit sitten sukupuolta. No, se nainen oli onnellinen, ellei miehellä ole muita harrastuksia kuin vehdata koiran kanssa, niin se pörrökin jää silittämättä.

    • miespanikoi

      Haloo, oikeasti,mitä haittaa muka on et perheessä on koira/koiria?
      Monissa perheissä on,ja koko perhe ulkoilee vaavin ja piskien kanssa.Noita näkee kymmenittäin kaupungilla kulkiessa.Ja hyvin näyttää sujuvan.
      Jotenkin uusavutonta, ajatella että kun vauva tulee.Kaikesta muusta elämssä on luovuttava.
      Luulempa, että kyseessä on miehellä pieni paniikki, ja miettii itsensä kykenemistä isäksi.Haluaa sitten varmistaa että hänellä on nainen siinä kokoajan vierellä auttamassa.Ja pelkää että se lähtee lenkille,ja hän jää pienen,jopa itkevän käärön kanssa kahden.Ja siksi , oman osaamattomuutensa, ja kokenemattomuutensa vuoksi pyytää luopumaan koirista.Tuollaiset ajatukset, ja epävarmuus vauvan kanssa pärjäämisestä ovat ensimmäisen lapsen vanhemmille normaaleja.
      Kun vauva syntyy,ja arki sujuu, koirienkin kanssa miehen huolesta huolimatta.Kaikki on taas normaalia,ja mieskin,oppii pärjäämään vauvan kanssa.Miehellä pieni vauvapaniikki,joka menee ohi, kun oppii hoitamaan lasta.Kyllä ne pari koiraa siinä menee vallan mainiosti, onhan perheessä kaksi aikuista lasta hoitamassa.

      • ys-tä-viä

        Lue nyt uudestaan tuo sekava sepustuksesi. Meinaatko ettei se vaimo pääse lenkkeilemään ilman koiraa? Eikö kummallakaan ole sosiaalinen verkko kunnossa?

        Entä ystäväpiiri? Taidat olla melkoinen erakko koirien kanssa.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe