Burnout ja uusi parisuhde

TodellaAvuton2009

HeiOlen hieman uudenlaisessa tilanteessa.
Oloin seurustelemaan kesällä ystäväni kanssa, joka oli eronnut vuosi sitten.
Hänelle on muutama lapsi alle 10 v ja ero oli tullut hänelle ns yllätyksenä.

Hän on työnarkomaani, ja lapset hänellä joka toinen viikko.
Mies on erittäin ylityölllistetty, matkustaa paljon ja ei ole ehtinyt pitämään lomaa.

Lapset on vaativia ja mustasukkaisia. Lapset eivät halua että me olemme yhdessä, eikä ex rouvakaan...

Myös minä menin erehdyksissäni vaatimaan ns hieman liikaa, josta sitten myrsky vesilasissa.

No, olen kuitenkin lähtökohtaisesti huolissani miehen jaksamisesta, hänelle arjesta selvityminen ottaa voimille, hän ei pysty keskittymään työhönsä. Menee töihin, ei saa kunnolla konetta auki. Matkustaa koko ajan, kello kaulassa sinne tänne.

En haluisi olla riippukivi, vaan enemmän tukena. Koska sitä olin silloin kun olimme pelkkiä ystäviä monen vuoden ajan.

Hän on poissoleva, ärsyyntynyt, ei tunne mitään, ei jaksa mitään. Nukkuu huonosti, torkkuu, ja alkaa tekemään töitä vaikka yöllä...Ei saa mitään kun viime tipassa valmiiksi.

Mun tekee todella pahaa. Rakastanhan häntä silti. Haluisin että kaikilla on hyvä olla, mutta en haluisi olla se joka vaatii. Nyt meidän pitäisi saada tämä meidän "alkava uus perhe " johonkin järkevään vaiheeseen, mutta lapset vetää eri suuntiin. Ja lapset on hänelle tärkeitä, kuten on minun oma lapsi minulle.

Miten sanon hänelle, että hänellä on ehkä burn out. Voiko sen vaan sanoa noin?

Kuintekin hän jaksaa välittää, rakastaa ja halata, huomioida...Se on tunnepuoli on kunnossa...vai voiko Burn out tulla esim erosta, josta ei ole selvinnyt työuupumuksesta yhdessä?

0

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        21
        3800
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        30
        3433
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3204
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        122
        2869
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        21
        2618
      6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        116
        2340
      7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2145
      8. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        0
        1950
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1747
      10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        138
        1433
      Aihe