niin siis miten saa jonkun oksennustaudin tai kuumeen tai jotain?
tossa alempana luki että kuumeen saa jos syö tupakan puruja, mutta paljo niitä sitte voi syödä ettei kuole tai jotain? Ei ne kyllä taida olla hengenvaarallisia kuin joillein pikku vauvoille.
miten saa vatsataudin?
141
38606
Vastaukset
- kadunvarressa
nuolemassa vaikka koirankakkaa niin saattaapi pöpö iskeä ;)
- JOOPO
näin on käyppä!!!!!!!!!!!!!!!!! se oli tosi YÖK!!!!!!
- KokeillaanTaas
Ei tavi olla ees koirankakkaa, omastakin tulee sairaaksi, jos sitä pääsee verenkiertoon, kun kakassa on kaikenmaailman virukset ja bakteerit.
- päiväkotiin
hiihtolomien aikaan. Yleensä joulun alla ja hiihtolomien aikaan liikkuu vatsataudit päiväkodeissa. Meillä oli joulukuun alussa sellainen vatsatauti jonka sai puol sukuu. Tyyliin joku kurkkasi ovesta niin oksensi/ripuloi viimeistään illalla. Itsekkin vietin yön vessassa ja tuli molemmista päistä. En tajuu kuin joku haluu ehdoin tahdoin vatsataudin?
- vaarallista
Tupakanpuruista voi tosissaan vaikka kuolla, en suosittele nauttimista. Mahatautia eikä muitakaan tauteja kannata hankkia, sillä aina voi teeskennellä! Mahataudin teeskentelyyn riittää oksennusyritys ja rasvainen tukka joka saa aikaan sopivan suhruisen olensairas-lookin. Flunssa samalla ohjeella, esim. naaman virutusta paljolla vedellä ennen h-hetkeä, kenties apuna sipulilla viritettyä vedenvalumista silmistä (pese sipulinhaju käsistä, heitä kasvis pois ennen h-hetkeä) käheällä äänellä puhumista jne.
Muistuu ihan mieleen omat kouluajat, jolloin juoksin ilman takkia 25 asteen pakkasessa vain jotta sairastuisin ja ei tarvitsisi mennä kouluun (olin ujo ja koulukiusattukin). Sairastuinko? Mitä vielä, siinä vastustuskyky vain kasvoi... - nöpönassu
vaarallista kirjoitti:
Tupakanpuruista voi tosissaan vaikka kuolla, en suosittele nauttimista. Mahatautia eikä muitakaan tauteja kannata hankkia, sillä aina voi teeskennellä! Mahataudin teeskentelyyn riittää oksennusyritys ja rasvainen tukka joka saa aikaan sopivan suhruisen olensairas-lookin. Flunssa samalla ohjeella, esim. naaman virutusta paljolla vedellä ennen h-hetkeä, kenties apuna sipulilla viritettyä vedenvalumista silmistä (pese sipulinhaju käsistä, heitä kasvis pois ennen h-hetkeä) käheällä äänellä puhumista jne.
Muistuu ihan mieleen omat kouluajat, jolloin juoksin ilman takkia 25 asteen pakkasessa vain jotta sairastuisin ja ei tarvitsisi mennä kouluun (olin ujo ja koulukiusattukin). Sairastuinko? Mitä vielä, siinä vastustuskyky vain kasvoi...olipa hauskat ohjeet! :)
- epäreiluu
vaarallista kirjoitti:
Tupakanpuruista voi tosissaan vaikka kuolla, en suosittele nauttimista. Mahatautia eikä muitakaan tauteja kannata hankkia, sillä aina voi teeskennellä! Mahataudin teeskentelyyn riittää oksennusyritys ja rasvainen tukka joka saa aikaan sopivan suhruisen olensairas-lookin. Flunssa samalla ohjeella, esim. naaman virutusta paljolla vedellä ennen h-hetkeä, kenties apuna sipulilla viritettyä vedenvalumista silmistä (pese sipulinhaju käsistä, heitä kasvis pois ennen h-hetkeä) käheällä äänellä puhumista jne.
Muistuu ihan mieleen omat kouluajat, jolloin juoksin ilman takkia 25 asteen pakkasessa vain jotta sairastuisin ja ei tarvitsisi mennä kouluun (olin ujo ja koulukiusattukin). Sairastuinko? Mitä vielä, siinä vastustuskyky vain kasvoi...Mä haluun kuumetta millä hinnalla hyvänsä. Haluuko joku kertoo miten sitä saa?
- gpjgpoijsg
epäreiluu kirjoitti:
Mä haluun kuumetta millä hinnalla hyvänsä. Haluuko joku kertoo miten sitä saa?
sain vahingossa tupakanpurua suuhuni, ja nielasin sitä..
noin 5 minsan päästä tapahtuneesta mul oli 39 astetta kuumetta ja mul oli paha olo & mikreeniä oli! :S
ei oikeesti kannata kokeil ellei oo joku tosi hyvä syy.. pää tuntu halkeava koko aja ;D
mul oli joskus 41-42 astetta kuumetta, ja oli parempi olo ku sillo ku mul oli 39 tupakanpurusta.... ei mielyttävä kokemus :P - Tössö-
gpjgpoijsg kirjoitti:
sain vahingossa tupakanpurua suuhuni, ja nielasin sitä..
noin 5 minsan päästä tapahtuneesta mul oli 39 astetta kuumetta ja mul oli paha olo & mikreeniä oli! :S
ei oikeesti kannata kokeil ellei oo joku tosi hyvä syy.. pää tuntu halkeava koko aja ;D
mul oli joskus 41-42 astetta kuumetta, ja oli parempi olo ku sillo ku mul oli 39 tupakanpurusta.... ei mielyttävä kokemus :PHassua ! Just mietin itekkin samoja asioita :D Kiitos tiedoista
- tampaxx
gpjgpoijsg kirjoitti:
sain vahingossa tupakanpurua suuhuni, ja nielasin sitä..
noin 5 minsan päästä tapahtuneesta mul oli 39 astetta kuumetta ja mul oli paha olo & mikreeniä oli! :S
ei oikeesti kannata kokeil ellei oo joku tosi hyvä syy.. pää tuntu halkeava koko aja ;D
mul oli joskus 41-42 astetta kuumetta, ja oli parempi olo ku sillo ku mul oli 39 tupakanpurusta.... ei mielyttävä kokemus :POsaako joku sanoa kauan tuo tupakanpurun aiheuttama kuume kestää?
- reaper
vaarallista kirjoitti:
Tupakanpuruista voi tosissaan vaikka kuolla, en suosittele nauttimista. Mahatautia eikä muitakaan tauteja kannata hankkia, sillä aina voi teeskennellä! Mahataudin teeskentelyyn riittää oksennusyritys ja rasvainen tukka joka saa aikaan sopivan suhruisen olensairas-lookin. Flunssa samalla ohjeella, esim. naaman virutusta paljolla vedellä ennen h-hetkeä, kenties apuna sipulilla viritettyä vedenvalumista silmistä (pese sipulinhaju käsistä, heitä kasvis pois ennen h-hetkeä) käheällä äänellä puhumista jne.
Muistuu ihan mieleen omat kouluajat, jolloin juoksin ilman takkia 25 asteen pakkasessa vain jotta sairastuisin ja ei tarvitsisi mennä kouluun (olin ujo ja koulukiusattukin). Sairastuinko? Mitä vielä, siinä vastustuskyky vain kasvoi...Määki olin koko talven ulkona ilman takkia, ja arvakkaa sairastuinko? no en tietenkää ja nyt ei oo ollu kuumetta pitkää aikaan >.
- nuuskakeke
gpjgpoijsg kirjoitti:
sain vahingossa tupakanpurua suuhuni, ja nielasin sitä..
noin 5 minsan päästä tapahtuneesta mul oli 39 astetta kuumetta ja mul oli paha olo & mikreeniä oli! :S
ei oikeesti kannata kokeil ellei oo joku tosi hyvä syy.. pää tuntu halkeava koko aja ;D
mul oli joskus 41-42 astetta kuumetta, ja oli parempi olo ku sillo ku mul oli 39 tupakanpurusta.... ei mielyttävä kokemus :Pkuinkas paljon niitä tupakan puruja pitää syödä
- TupakkiTeetä
epäreiluu kirjoitti:
Mä haluun kuumetta millä hinnalla hyvänsä. Haluuko joku kertoo miten sitä saa?
Varmasti tulee kuume ja sairaaks, jos keräät tupakantumppeja ja liotat niitä vedessä ja juot sitten sen tupakkatumppiveden.
Juominen voi olla aika homma, ei maistu, eikä haise mitenkään hyvälle, mutta varmana tulee kuumetta ja maha kipeeks.
En ole kokeillut, mutta kuvitella kyllä helposti voi ja voi muuten tulla oksennus. - Anonyymi
epäreiluu kirjoitti:
Mä haluun kuumetta millä hinnalla hyvänsä. Haluuko joku kertoo miten sitä saa?
Mee ulos ja hyppää lumi hankeen ohuilla vaatteilla ja kantsii olla siel ainaki 10min tai sit vaa esitä
- Anonyymi
vaarallista kirjoitti:
Tupakanpuruista voi tosissaan vaikka kuolla, en suosittele nauttimista. Mahatautia eikä muitakaan tauteja kannata hankkia, sillä aina voi teeskennellä! Mahataudin teeskentelyyn riittää oksennusyritys ja rasvainen tukka joka saa aikaan sopivan suhruisen olensairas-lookin. Flunssa samalla ohjeella, esim. naaman virutusta paljolla vedellä ennen h-hetkeä, kenties apuna sipulilla viritettyä vedenvalumista silmistä (pese sipulinhaju käsistä, heitä kasvis pois ennen h-hetkeä) käheällä äänellä puhumista jne.
Muistuu ihan mieleen omat kouluajat, jolloin juoksin ilman takkia 25 asteen pakkasessa vain jotta sairastuisin ja ei tarvitsisi mennä kouluun (olin ujo ja koulukiusattukin). Sairastuinko? Mitä vielä, siinä vastustuskyky vain kasvoi...Miksi joku haluaisi vatsataudin , ei varmaan koskaan ole ollut sen kynsissä itse, se on se kamalin olotila mitä voi olla . Joten sulle voi käydä kun entiselle Ilkalle kun soitti töihin että hänellä on kova migreeni , kun ei huvittanut mennä töihin, niin kuinka ollakkaan saisin sen sitten parin tunnin päästä ja voimakkaana . Joten eimkannata leikkiä terveyden kanssa syömällä mitään kessuja .
- Anonyymi
tampaxx kirjoitti:
Osaako joku sanoa kauan tuo tupakanpurun aiheuttama kuume kestää?
Voi johtaa sairaalareissuun , joten älä kokeile
- aatu
elikkä en nyt ihan tiedä et saatko näin mutta näin voit valehdella. hypi huoneessasi ja kasvata lämpöäsi, kun olet hyppinyt vähän aikaa kannattaa mitata kuume
- Janpse12
Kannattaa tehä semmone että sekottelet esim hammastahna ja muita asioita niin lentää laatta :)
Kokeiltu on. - Anonyymi
Janpse12 kirjoitti:
Kannattaa tehä semmone että sekottelet esim hammastahna ja muita asioita niin lentää laatta :)
Kokeiltu on.Kiit
- Anonyymi
Janpse12 kirjoitti:
Kannattaa tehä semmone että sekottelet esim hammastahna ja muita asioita niin lentää laatta :)
Kokeiltu on.Kiitti janspe 12!! Tää toimi, enkä ees ehtinyt nielaista.. lomapäivääääää.
- jejee
hammastahnan syöminen tuo helposti kuumeen. jos ei sitä, niin ainakin oksennuksen. nimittäin sen verran ällöä oli sitä vetää...
- Joku vaan
Kun hammastahaa syö niin eikös siitä seuraa laksatiivisiä vaikutuksia?
Ainakin itselläni tulee ku nielen hammastahnaa hampaita pestessä.
Kuumeen saa minun tietääkseni myös silleen että syö banaanin kuorta mutta en mene suosittelemaan tuotakaan. Parempi vaan kun pysyy terveenä. - siinä toimiva neuvo!
Joku vaan kirjoitti:
Kun hammastahaa syö niin eikös siitä seuraa laksatiivisiä vaikutuksia?
Ainakin itselläni tulee ku nielen hammastahnaa hampaita pestessä.
Kuumeen saa minun tietääkseni myös silleen että syö banaanin kuorta mutta en mene suosittelemaan tuotakaan. Parempi vaan kun pysyy terveenä.niin kannattaa pyöriä tietokoneen tuolilla (jos se on helposti pyörivää mallia) niin pitkään kunnes tulee huono olo ja olet aivan kalpea. sitten menet vanhempien eteen niin kattovat naamaa ja sanovat "no et sinä kyllä terveeltä näytä!" se toimii hyvin
- cissymy
Joku vaan kirjoitti:
Kun hammastahaa syö niin eikös siitä seuraa laksatiivisiä vaikutuksia?
Ainakin itselläni tulee ku nielen hammastahnaa hampaita pestessä.
Kuumeen saa minun tietääkseni myös silleen että syö banaanin kuorta mutta en mene suosittelemaan tuotakaan. Parempi vaan kun pysyy terveenä.laksatiivisten vaikutusten (ripuli, oksentelu) takia sä voit jäädä kotii x)
- Kokeilin äsken
siinä toimiva neuvo! kirjoitti:
niin kannattaa pyöriä tietokoneen tuolilla (jos se on helposti pyörivää mallia) niin pitkään kunnes tulee huono olo ja olet aivan kalpea. sitten menet vanhempien eteen niin kattovat naamaa ja sanovat "no et sinä kyllä terveeltä näytä!" se toimii hyvin
Ei kannata kokeilla tota ainakaan!
ei siinä tule muuta kun päätä rupee pyörryttään.
ja se EI tunnu kivalta. - mkwiipoo
moi, hei toimiiks toi hammastahna juttu oikeesti?? :o
- yök!
mkwiipoo kirjoitti:
moi, hei toimiiks toi hammastahna juttu oikeesti?? :o
Söin 3 herneen kokoista hammastahna nokaretta, ja menin vanhempien eteen. Jo oelkkä ilme anto mun jäädä kotiin. Niitä oireita vielä odottaessa. Mahassa möyrii jo.
- hammastahnansyöjä
Mut mä syön sitä tosi usein :o :$
- Hammastahna toimii!
Vedin hammastahnaa eilen viis herneen kokost nokaret ja sr toimi oon vitun moises kuumees tällä hetkellä 39Cja se hammastahna oli saatanan pahaa mutta voin luvata et jos tarpeeks syö sitä ni tulee kipeeks!!
- Hammastahna toimii!
Vedin hammastahnaa eilen viis herneen kokost nokaret ja sr toimi oon vitun moises kuumees tällä hetkellä 39Cja se hammastahna oli saatanan pahaa mutta voin luvata et jos tarpeeks syö sitä ni tulee kipeeks!!
- lolololol
Mä vedin hammastahnaa sellaset 7 herneen kokosta nokaretta ja seijälkee ruokaöljyä join ja sitte hypin/pyörin ;)
- wnntr
Hammastahna toimii! kirjoitti:
Vedin hammastahnaa eilen viis herneen kokost nokaret ja sr toimi oon vitun moises kuumees tällä hetkellä 39Cja se hammastahna oli saatanan pahaa mutta voin luvata et jos tarpeeks syö sitä ni tulee kipeeks!!
miks mul ei sit toimi :o mä söin eile varmaa 5 ruokalusikallista eikä oo tullu mitää :D ei auta edes vessanpöntöstä juominen. harmi ku tota rypsiöljyä ei oo :(
- wattumus
siinä toimiva neuvo! kirjoitti:
niin kannattaa pyöriä tietokoneen tuolilla (jos se on helposti pyörivää mallia) niin pitkään kunnes tulee huono olo ja olet aivan kalpea. sitten menet vanhempien eteen niin kattovat naamaa ja sanovat "no et sinä kyllä terveeltä näytä!" se toimii hyvin
vähän vaikeeta ku oon muutenkin kalpea :)
- Juustomeister
Hammastahna toimii! kirjoitti:
Vedin hammastahnaa eilen viis herneen kokost nokaret ja sr toimi oon vitun moises kuumees tällä hetkellä 39Cja se hammastahna oli saatanan pahaa mutta voin luvata et jos tarpeeks syö sitä ni tulee kipeeks!!
Kuinka pitkään kestää että kuumme tulee??
- Janpse12
Itellä on herkkä vatta ja hammastahnan vetäminen ei kiva kokemus.
- Anonyymi
lolololol kirjoitti:
Mä vedin hammastahnaa sellaset 7 herneen kokosta nokaretta ja seijälkee ruokaöljyä join ja sitte hypin/pyörin ;)
Ite vedin 10
- 586443
Vatsataudin saa varmaan helpoiten kun juo lasin rypsiöljyä.....ei kauheen hyvää mutta ainakin tehoaa nopeasti!
- YökÖljyä
Jaa,
Yks lääkäri määräsi yhdelle sukulaiselle juomaan ruokaöljyä, kun vatsa oli kipeä.
Ei ollut kuulemma kovin mukava juoda sitä öljyä.
Voi vain kuvitella, millaiselta öljyn juominen tuntuu kurkussa, ei varmaan kovin hieno tunne. - Anonyymi
YökÖljyä kirjoitti:
Jaa,
Yks lääkäri määräsi yhdelle sukulaiselle juomaan ruokaöljyä, kun vatsa oli kipeä.
Ei ollut kuulemma kovin mukava juoda sitä öljyä.
Voi vain kuvitella, millaiselta öljyn juominen tuntuu kurkussa, ei varmaan kovin hieno tunne.Rypsiöljy ja ruokaöljy on eri asia
- Anonyymi
Onko totta oikeesti vai vitsi?
- ....
paljon kahvia!!
- yoko_neko
ensin oot syömättä niin kauan että tulee nälkä, sitten otat vaikka vaan yhen valkosipulinkynnen, mieluiten 2 tai 3, mut yhestäki tulee jo maha kipeeks. jos syö täyteen vatsaan ni ei tuu mitään!
- karhut1
hammastahna ja teen purut kahvin purut siitä saa mahan kipeeks ja oksennus tulee viiden minuutin päästä tai kymmenen minuutin päästä (pelkkä hammastahna ja teen puruja/teepussin suuhun pistäminen riittää, mutta jos haluu varmistaa kuumeen ni kannattaa ottaa kahvin puruja lisäks. Vaikuttaa viiemstään huomenna)
kansii koikeilla mä ainakin sain oksennuksen tulemaan ulos ja mahan kipeeks- KUUUUMEHULLU XD
paljonko niitä kahvinpuruja täytyy syödä että kuume nousee ??
vastaa nopee ! tarviin tiedon huomiseks !! - =karhut1=
KUUUUMEHULLU XD kirjoitti:
paljonko niitä kahvinpuruja täytyy syödä että kuume nousee ??
vastaa nopee ! tarviin tiedon huomiseks !!aika paljon 1-2 isoa lusikallista ni on jo paha olo ja saattaa tulla oksennus kohta huomenna oksentelet aika paljonkin
- sfdlkfdslkdsflksdflk
=karhut1= kirjoitti:
aika paljon 1-2 isoa lusikallista ni on jo paha olo ja saattaa tulla oksennus kohta huomenna oksentelet aika paljonkin
Vittu te ootte hulluja
- ei ymmärrä
Se on niin kamala tauti etten toivo kellekää, edes omille vihollisille. Miten sä voit edes HALUTA sellasen, vieläpä vapaaehtoisesti!?
- joogalainen
näin saa mahataudin tee joku paha juoma/ruoka pistä vaikka teho sekoittimeen jotain.... XD
- Vitunkoulu
Joska ofc mul on ollu täl viikol jo 4 koetta ja ens viikol maanantain kaks ja sit viel keskiviikkon ja torstain
- Anonyymi
Jotta ne voi lintsata koulusta tai töistä
- Uuuh Aaah<3
hei me tarvitaan tätä välttääksemme jtn kauheaa esim koulua,paskoja treffejä tai sit vaan muutenvaan kusetukseen.. syitä löytyy! kaise on sanomattakin selvää miks haluu esittää kipeetä. eihän se kivaa ole mutta välttää kaiken ikävämmän! : D
- effef
Siis nyt prkle! Mistä näitä täysin järjettömiä aivopieruja syntyy?!
Tupakanpurut EIVÄT nosta ruumiinlämpöä, pahimmillaan saatte vatsan sekaisin tai nikotiinimyrkytyksen, johon ei kuitenkaan kuulu lämmönnousu. - sfuffu
syö kaksi paahtoleipää ja paljon rasvaa sen jälkeen syöt vähän hammastahnaa ja juot kolme lasii maitoa.kokeilin itse ja sain kolme päivää kestävän mahataudin.
- ????????
Pitääkö ne paahtoleivät paahtaa vai ei
- Mo
Tai sit syöt ison kasan raakaa pipari taikinaa ja siihen päälle hapokasta kokista ni kyl oksennustauti syntyy oksensin ite sen jälkee yhten iltan peräkkäin 8 kertaa:s
- Jotainn1
Kannattaa syödä raakaa kananmunaa ja öljyä nii kyllä oksennus lentää
- Anonyymi
Haittaako jos ei syö hammastahnaa
- Seppo-setä
Jos edellä olleet kirjoittajat edustaa ns. keskivertoteinejä niin eipä ole tällä maalla kovin valoisa tulevaisuus edessä. Uskomattomia idareita!
- Emiiliia Vileen
Auttaaks oikeesti hammastahnan syönti ? ja kauan sen vaikutus kestää??
- i love justin <33
Ja tuleeks siitä paahtoleipä,maito ja hammastahna jutust ripuliixd vai oksennustaxd
- astSETERY
Onko se aivan sama mitä hammastahnaa syö? mun kaveri sanoo et sen pitää olla White Now, et muu ei toimi ja kuinka paljon sitä hammastahnaa pitää syödä??
- Jotainn123
Mulla tulee huono olo jo pelkästään näitte lukemisesta
....😅 - Anonyymi
Jotainn123 kirjoitti:
Mulla tulee huono olo jo pelkästään näitte lukemisesta
....😅Mulki
- näisetoimii
jos ette haluu oikeesti kärsii mistään vatsataudeista nii tässä teille ohje: tummaa meikkiö silmäpusseihin hiukset sekaisin ja mene vessan pöntölle,työnnä sormi tai topsipuikko tai hammasharja niin syvälle kieleen/kurkkuun kun pystyt. siitä tulee oksennutkset HUOM.syö jotain ennen kuin menet vessaan oksentamaan sitten se on helpompaa :D
- trolface
kannattaa koitaa laitaa normi paparia ja sitte teen puruja tupakan sisää eneen ku käärii ja sit vaikka teipillä puoliks vaikka käsipyyhe paperia ja toinen teipin reuna paperiin että se pysyy kasassa ja sitte vaa tulta '1 ai että ku hyvää :D
- MARSUPOIKA TUPAKKKA
TOTTA TOI TROLFACEN KOMMENTTI ^ :D VITUN HYVÄÄ !! KOKEILKAA ! :d
- minnnnnna
Tohon ylempään kommenttiin viitaten, että jotkut saattavat pitää siitä. Eli penis kurkkuun/suuhun ei välttämättä ole se paras tapa saada oksennus refleksiä.
Mutta itse asiaan... Jos haluat olla pois töistä/koulusta niin ripuli toimii aina! Soitat vaan aamulla kouluun/töihin että on ripuli etkä voi sen takia lähtä edes terveyskeskukseen. Ja jos sun on pakko saada se mahatauti, niin ehkä joku vanhan maidon juominen tai homeinen leipä laittaa vatsan sekasin.
Hyvää ruokahalua :D - mightnight oil_
Terve!
Suosittelen ottaa reilusti (väh. desi) pellavansiemenöljyä n. tunti ennen ruokailua ja seurata sitten seurannais vaikutuksia. Jos joku ei usko että maha on kuralla niin saa melko helposti todistettua sen. - pöpö
Mä sain ainakin vatsataudin ku kotona nuolin vessan oven kahvaa... tiiän kuulostaa ällöttävältä mutta ainaki varma tapa, nimittäi siihe kertyy ihan kiitettävä määrä pöpöjä :D
- hyvää
juot monta lasia maitoo ja syöt paljon paahtoleipää ja sitten sormi syvälle kurkkuun nii eiköhän oksennusta tule
- veeseepönttö
Ei hyvää päivää! Mee vaikka lipittää vessaharjaa, niin saat kunno vatsataudin ja ripuli tulee kaupan päälle :DD
- HyviMeni
Taikka sit vaan lukekaa näit ehdotuksii ja yrjötkää... Tässä kohdassa OIKEASTI oksensin.
- sarcasm
HEI C'MON IHMISET
tupakanpurujen syönti=vaarallista
vessan oven nuoleminen= hyi yak.
hammastahnan nieleminen= mintunhajuisen hengityksen saa muutenkin
rypsiöljyn juominen= eikö järki sano jotain???
pyöriminen tietokonetuolilla= kyllä jollaki on taas välähtäny
koirankakan nuoleminen= parempi etten sano mitään.
joten, sairaus tulee silloin kun on tullakseen, älkää yrittäkö näitä säälittävämpääkin säälittäviä keinoja, kauheimmassa tapauksessa kohtalo voi olla kuolema. Mutta, jos saatte jotain outoa nautintoa koirankakan nuolemisesta, siitä vaan:) - ...
juo pepsiä ja maitoa tai banaania ja spraittia nii tulee huono olo itellä ainaki tuli sillon ku testasin ekan kerran
- vaiettäsellasta
uskotteko tosissanne et joku paahtoleivän ja hammastahnan sekotus aiheuttaa vatsataudin?
- ........
ketkä helvetin transut yrittää saada itteään kipeeks miettikääpä jos olette köyhiä ja puolikuolleita niin sitte sanokaa et haluan kipeeks
- oivoi1
toimisikohan toi hammastahna juttu ? mielummin tahtoisin ripulin kuin vatsan pitää kovalla /:
- envainosaa
söin kahvinpuruja eikä viel oo tillu kuume?
- joskuspa kokeilin
se riippuuu ihan ihmisestä, että esim kestääkö hammastahnan nielemistä sun muuta. Kuulkaas teil voi olla niin hyvä vastustuskyky ettette tuu kipeeks helpolla. Oon ite kokeillu ulkona olemista sateella paljain jaloin sun muuta ulkona, mut mikään ei toiminut. Ainakaan silloin
- Hei nyt apuu!!
joskuspa kokeilin kirjoitti:
se riippuuu ihan ihmisestä, että esim kestääkö hammastahnan nielemistä sun muuta. Kuulkaas teil voi olla niin hyvä vastustuskyky ettette tuu kipeeks helpolla. Oon ite kokeillu ulkona olemista sateella paljain jaloin sun muuta ulkona, mut mikään ei toiminut. Ainakaan silloin
Mä en oo tullu KOLMEEN vuoteen sairaaks et haluisin vähän breakii koulust! Et nyt joitai nopeit keinoi vatsatautiin.
- neoku
juo ainakin 4 lasillista vettä niin tulee oksennus
- hei c'moon
Ei kyl vitus tuu -.-
- +1!
Kotitalouden tunnilla, muutama vuosi takaperin luokkalainen litki muutaman litran vettä, ja tuli oikeen reippaasti myös toiseen suuntaan :D. Tosin veden oksentaminen on ns. hieman epäilyttävää...
- Vesi, rakas vihamieheni
Join just 4 puolen litran tuoppii... En oksentanut mutta paha olo... En suosittele
- Yrittäkää ymmärtää !
Te, jotka haluatte sairaiksi, saada kuumeen tai mahataudin:
Menkää kouluun ja opiskelkaa ahkerasti ! Sitten kun olette kipeitä, ehkei se tauti menekkään niin nopeasti pois ja saattaa kestää pitkänkin aikaa..! Sen jälkeen kyllä mieleen tulee; miks tein näin ? Miksi piti tulla sairaaksi ?
En tietenkään tiedä teistä muista, mutta tämä on minun mielipiteeni, itse en tykkää ollenkaan vatsataudista, ei voi syödä melkein mitään, kun tulee 10 s päästä ulos.
Minulla olli n. 3 vuotta sitten todella paha vatsatauti, oksennusta ja ripulia :(. Se tauti kesti suunnilleen viikon, enkä pystynyt syömään tai juomaan melkein mitään.. :( Että, jos haluatte saman niin olkoon menneeksi, se mahatauti voi tosiaankin jatkua pidemmänkin aikaa, jopa yli viikon, se tuntuu ärsyttävältä !
Yrittäkää hyvät lapset ja aikuiset myös ymmärtää ettei se oikeasti ole mukavaa !- Odottakaas !
Ja kaverini ei ole melkein koskaan kipeä (on nyt 5 luokalla, viimeksi kipeä 2 luokalla) ja häntä alkaa pikku hiljaa ärsyttää kun lähes joka päivä kouluun. Voitte kertoa miten saada KUUMEEN ei oksennustaudin, siitä hän ei todellakaan pidä ! Kertokaa terveellisiä ja ilman sivuvaikutuksia omaavia keinoja ! :)
- Ou Jee
Odottakaas ! kirjoitti:
Ja kaverini ei ole melkein koskaan kipeä (on nyt 5 luokalla, viimeksi kipeä 2 luokalla) ja häntä alkaa pikku hiljaa ärsyttää kun lähes joka päivä kouluun. Voitte kertoa miten saada KUUMEEN ei oksennustaudin, siitä hän ei todellakaan pidä ! Kertokaa terveellisiä ja ilman sivuvaikutuksia omaavia keinoja ! :)
Mä tuun TOOOOSI vaikeesti kipeeks! Mut jos haluu ns ripulin tai jtn et tulis ripulikakkaa ja haluis jäädä pois koulust ni mulb toimii et meen suihkuu laitan sen suihkuhökkelin perseesee siis ISOLLA vaiheella.(jos sattuu olee suihkus sellaset jne jne) mut yritän tota vessanoven nuolemista! Se kuulosti lupaavalta :) ja mä haluisin oksennustaudin vaa siks et ei tekis mieli syyä ko laihutan! sen suihkujutun jälkee tietebki paskannat ko on persus täyn vettä ja paskatki tulee ulos!
- ehhhh
Ou Jee kirjoitti:
Mä tuun TOOOOSI vaikeesti kipeeks! Mut jos haluu ns ripulin tai jtn et tulis ripulikakkaa ja haluis jäädä pois koulust ni mulb toimii et meen suihkuu laitan sen suihkuhökkelin perseesee siis ISOLLA vaiheella.(jos sattuu olee suihkus sellaset jne jne) mut yritän tota vessanoven nuolemista! Se kuulosti lupaavalta :) ja mä haluisin oksennustaudin vaa siks et ei tekis mieli syyä ko laihutan! sen suihkujutun jälkee tietebki paskannat ko on persus täyn vettä ja paskatki tulee ulos!
Tuota... onneks olkoon!
- lol18
Keittäkää tupakkaa pannulla 5min ja sit juot sen liemen (ei kannata sellasta tupakkaa joka ei ole poltettu) sain 40asteen kuumeen ja vatsataudin
- vittu ootte tyhmiä
Vittu sä oot niin saatanan vajakki. Kuka on noin saatanan tyhmä
- kokkikakkakikkare
SYÖ MAKSANMAKKARAA IHAV KETUSTI NIIN KYLLÄ OKSETTAA!!
- juu9
Syö raakaa kanaa...
- !!!
Älkää vitus menkö syömää raakaa kanaa. Vessan ovenkahvan nuolimenen on 100 x parempi idea
- Järjenjuoksu.^^
Fluori on kiistelty aine, jota löytyy lähestulkoon jokaisesta hammastuotteista — myös niistä pikkulapsille tarkoitetuista tahnoista. On naurettavaa, että fluoria saa käyttää hammastahnoissa, vaikka se on myrkyllisempi kuin lyijy ja vain hiukkasen myrkyttömämpää kuin arsenikki. Fluori toimii elimistössämme hermomyrkkynä, joka häirittee koko aineenvaihdunnan toimintaa, kertyy luustoon, häiritsee hormonitoimintaa, alentaa lasten oppimiskykyä ja älykkyyttä sekä altistaa useille sairauksille aivoveriesteen läpäisemiskykynsä johdosta.
Ps. Raakaa kanaa ei todellakaan kannata syödä, ellet toki halua kuolla raa'asta kanasta tulleisiin bakteereihin.- glukkgiuk
Ei lyijy oo ees myrkyllistä... Mä vedin yli 10 terää, ja lämpö vaan nousi 2 minaks 37
- Ennenkaikkioli
glukkgiuk kirjoitti:
Ei lyijy oo ees myrkyllistä... Mä vedin yli 10 terää, ja lämpö vaan nousi 2 minaks 37
Paitsi että lyijykynän lyijyissä ei ole lyijyä, vaan grafiittia.
- Anonyymi
glukkgiuk kirjoitti:
Ei lyijy oo ees myrkyllistä... Mä vedin yli 10 terää, ja lämpö vaan nousi 2 minaks 37
Etkö tajua että lyijykynissä ei ole lyijyä vaan hiiltä siksi, koska muuten tuommoiset sun ikäiset kakarat tunkee sitä suuhun ja lopulta kuolee
- iituu123468
Se kyllä riippuu henkilöstä, ite ku istun 30min penkassa mitöön ei tapahu (en oo missää toppavaatteis ym), ja mul ei toimi toi paahtoleipä maito.. Mut mun vinkki, syökää jtn ruokaa/juomaa mist jää paha maku suuhun, ja sit yökötelkää (siis yrität oksentaa!), mulla toimii, oikeesti! Maito ainakin on aika hyvä. Mut ite oon tehny ton vaan jos on koe johon en oo lukenu(lukisin kipeenä) tai joku kevätjuhla mis karsee rooli, ÄLKÄÄ SYÖKÖ TUPAKAN MURUI TAI HAMMASTAHNAA koska ne on myrkyllisii:)) with love: iitu
- heppo09
syö brain blasterzei 10 kyl tulee
- rappioromantiikka
Tiedoksi kaikille kouluikäisille, tuli tuosta hammastahnasta mieleeni, että fluori ei ole kovinkaan hyvästä elimistölle (haologenoidi, hermomyrkky). LD50 (50% Tilastollinen kuolinmahdollisuus) arvo taitaa olla noin 100mg luokkaa... Pitää muistaa että kaikki on yksilöllistä, herkät ihmiset voivat kuolla jo alle 50mg annokseen. 20mg krooninen (pitkäaikainen) annostus vaurioittaa luita pidemmällä tähtäimellä (kovettaa, mutta haurastuttaa)..
^ * litra hanavettä (kivennäisvesi huomattavasti pahempi lähde) sisältää parhaimmillaan 2mg fluoria.
* Keskiverto hammastahna sisältää ainakin 0,1% fluoria. Koko 70g tuubi sisältää siis 70mg fluoria.. Joka saattaa tappaa jonkun herkän kertaheitolla. Kuumeen sillä kyllä saa, mutta fluorimyrkytys on erittäin huono juttu... Sillä fluori on todella herkkä ja voimakas halogeeni. Kaikki fluoridit ovat, ei ole olemassa luonnollisia ja keinotekoisia fluoreja, tai on, mutta fluori on aina fluori = suhteellisen voimakas hermomyrkky. Lisätietoa fluorimyrkytyksestä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/tk.koti?p_artikkeli=trs00038
^ "Alle 20 fluoritablettia/painokilo (valmisteen vahvuus 0,25 mg) on vaaraton annos." - Puolueeton1
Vatsatautia on monenlaista.Pahimpia ripulinaiheuttajia on "Giardia" bakteerit jotka elävät jopa vuoristojen jääkylmissä vesistöissä.Yleinen varoitus erämetsien kulkijoille on nykyään välttäminen juoda suoraan mistään pintavesien puroista.Ihmis,sekä eläin-ulosteista johtuva bakteeri asuu jo ympäri maapallon."Vessakulttuuri" on yksi syy sairastumisiin.Pyyhkimisen jälkeen on syytä pestä kädet erittäin huolellisesti,varsinkin yleisten ravintoloiden henkilökunnalle annettujen määräysten mukaisesti,kaikki eivät sitä noudata,ja se on kuin aikapommi terveydelle.Kotona sama juttu.Ruokiin ja juomiin sekoitetut lisäaineet saattavat olla suoranaista myrkkyä elimistölle.Tupakoitsijoille tiivistyy nikotiinia sekä tervaa suussa sylkeen joka päätyy mahalaukkuun,mahdollisesti aiheuttaen vatsahaavoja.Minkä valitset ,vatsahaavat,taikka tupakoimisen ?
- Puolueeton1
On vaikeaa käsittää minkäsorttista nuorisoa suomessa kasvaa nykyään,ja näiden kirjoitusten perusteella nuorisosta pitäisi tulla tulevaisuuden hallitsijoita maahan.Ei ole mikään ihme miten Suomi on luisumassa syvään kuiluun.Moraalikäsitteet on täysin hyljätty,ja tilalle on otettu turhuutta ja suorastaan mielenvikaisia ratkaisuja.Perheeni kanssa olemme tosi onnekkaita ettei meidän tarvitse katsella ja kokea kaikkea saastaa paikanpäällä,vaan voimme vain ihmetellä täältä valtameren takaa.Kaikesta arvostelusta huolimatta USA ssa eläminen on sittenkin moninverroin parempaa kuin entisessä synnyinmaassa,huhhuh ?
- muahahaa
Ai haluaa joku paskantaa ja yrjötä alvariinsa ihan vapaaehtoisesti? :D:D:DDDDDDDDDD:D voi luoja!
- kalleheiiiii
Kokeilkaa
Kiinalainen juttu: Tämä on aika merkillistä, mutta
kannattaa kokeilla, jos on uhrata 3 minuuttia aikaa.
Lohikäärmeen vuosi, joka toivottaa sinulle menestystä
ja onnea!
NOUDATA TARKASTI SÄÄNTÖJA - JOS FUSKAAT, TÄMÄ EI TOIMI
JA TOIVOT ETTÄ ET OLISI KOSKAAN TEHNYT SITÄ!!!
Vain 3 minuuttia ja tulet
hämmästymään! Henkilö, joka lähetti minulle tämän
kertoi,että hänen
toiveensa toteutui jo 10 minuutin kuluttua. MUTTA ÄLÄ
FUSKAA!!!
Älä lue etukäteen, noudata vain sääntöjä järjestyksessä.
Ota esille kynä ja paperia:
Kun sinua pyydetään valitsemaan nimi,
valitse sellaisten henkilöiden nimiä, jota oikeasti tunnet
ja laita mitä tulee ensimmäisenä mieleen!
1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.
2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä
tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.
3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden
vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.
4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa
nimet(esim.ystävät, perhe jne.).
5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden
8, 9,10 ja 11viereen.
6. Ja nyt, toivo jotain.
Tulokset tulossa!
Tässä avain tähän kaikkeen:
1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle
henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota
rakastat.
3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta
pidät kovasti mutta et
oikein ota hänestä selvää
4. Se kenestä välität eniten on kohdassa 4.
5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut
erittäin hyvin.
6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa! 6 tuo sinulle
onnea.
7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön
kanssa.
8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja
ajatuksistasi.
10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi
elämään.
Lähetä tämä viesti eteenpäin 10 henkilölle tunnin
kuluessa siitä, kun
olet sen itse lukenut. Silloin toiveesi toteutuu. Ellet
lähetä käy päinvastoin kuin mitä toivoit.
Erittäin merkillistä,
mutta se tuntuu
toimivan!!! - no hei
mua hammastahna alkaa paskattaan.
- pläääää
kertokaa mulle joku hyvä vinkku nopee miten tulisin kipeeks ku meil olis kokeet ja en oo lukenu........ jja mul on aika hyvä vastustuskyky
- Hehhehhh
Juo kahvia tyhjään mahaan. Sen jälkeen pureskelet monta purkkaa.(älä nielaise purkkia) Ja sitten vielä päälle vesilasi johon sekoitat eri mausteita valkopippuria,mustapippuria,chili. (Mutta maltillisesti)
Saat mukavan ripulin ja vatsan kipeäki. - kadunvarressa
tai vedä vähän Buranaa
- LoLoLoöMLm
Tiiän että kyseinen henkilö ei tällä ketjulla enää pyöri, mut kaikille tieddoks et burana LASKEE kuumetta...
- HALUUN KUUMETTA, NOW
Joo, ittekin haluisin nyt KUUMEESEEN. !
Kokeilen jtn.. (Mutten ainakaan hammastahna juttuu).. - Toimii!!!!
Jätkät hei! Jos oikeesti haluutte saada laksatiivisia oireita ( ripuli yms......)
Nii ostakaa vaikka rautatientorin karkkimyymälästä tai jostain muusta halvasta karkkikaupasta iso paketti mynthosin tapaisia pastilleja, ja syökää niitä koko illta.
Tulee helvetin uskottava ripuli, joka ei kestä kovin pitkään, siitä ei ole haittavaikutuksia ja se on suht mukava tapa.
Kannattaa kokeilla jos haluat jäädä kotiin!
( toimii oikeesti eikä tarvii oksennella)
:D- Näin se tehdään.
Jos haluatte saada kuumeen ota 2 isoa lusikallista teho 2 hammastahnaa vesi niin tulee huono olo ja eikun pyörimään tietokone tuollilla sitten sua oksettaa eiku vessa sormi kurkkuu ja seuraavana päivänä sinulla on 38/12 kuumetta.........
- still
Piä kuumemittaria vähä aikaa lampun alla nii joha ruppee asteita löytymää
- Epäää
Juo lämmintä kaakaota ja lämmintä teetä samaan aikaan niin oksennat sen jälkeen ainakin yhden kerran.Minulla toimii
- Listeeeeriaaa
Märännyrä kala. Syö se. Katso mitä seuraa.
- Minminää
Toimiiko hammastahna oikeesti kuumen saamiseen nimittäin pitäis olla huomiseksi kuumessa ja pliis vastatkaa äkkii..
- Llllllllllllllliliiiiiii
Yritä valvoo mahdollisimman kauan. Koska sitten silmänaluset on tummat ja näytöt kalpealta. Sanot hettä sun maha on kioee ja yökkäilet välillä.
- kiire
Nyt äkkiä keinoja miten saan kuumeen! Mulla on huomenna kaks koetta johon kumpaakaan en oo lukenut. En haluu tehä mitään vaarallist esim toi hammastahna tai tupakka hyi helvetti! Tota vessanovenkahva juttuu aijon kokeilla mut ois kiva tietää varalle jotain muita jos ei toimikkaan!
- älkääikinä
Ja hei sitä banaanin ja mandariinien kuorien syöntiä EI IKINÄ KANNATA KOKEILLE!! Kokeilin kerran ja siit tuli oikeesti ihan järkyttävä olo. Hiki vaa valu ja oksentelin. Niissä kuorissa on jotain suoja aineita joissa on myrkkyjä! Älkää kokeilko!
- täntäntää
Itekki tarviin jonkun 38c kuumeen tai mahataudin mieliuten pitkäkestoisen tai jonkun 4-6pv :))
- KAKAAAAAA
Vedin 5 nökärettä hammastahnaa, mut nousi vaa 37 asteen lämpö
- eilo
Sormet kurkkuu ja liikuttelee sormia kurkussa vähä aikaa ja voila
- jokukana
Jätä kädet pesemättä, nuole likasia sormia, hiero silmiä ja kaiva nenää likasin käsin.
- Xug
Juo suolavettä.Se vaa maistuu vitun pahalle
- menkäänyt
menkää vaan sinne kouluun kaikki :)
- Voia
Parhaat vinkit
1vinkki veä puolilasia suuvettä jossa on (vähä) hammastahnaa
2vinkki vetäkää '' XYLITOL'' Purkkaa noin 10-20kpl (riippuu millainen vastustuskyky on) ÄLKÄÄ NIELKÖ PURKKIA!!!
3vinkki juokaa noin 0.5l vettä ja siihen päälle paahtoleipää kuivana ja menkää vessanpöntölle haistatte parikertaa pönttöä ja sitten sormet kurkkuu
4vinkki ottakaa jotain kylmää esim pakkasesta pitäkää ohan ja poskien päällä noin 5minuuttia... Sitten hinkkaatte poskia vaikka pyyhkeeseen (teidän ohat on kuumat jos vanhemmat mittaa kuumeen ja ei näytä kuumetta oottakaa tunti ja tehkää sama juttu mutta vain kainalolla:) - Eiootodellista
Kuka oikeesti haluaa olla vapaaehtoisesti kipeä? Itse en ainakaan halua:
Vatsatauti: Herätä yöllä hirveisiin vatsakramppeihin, melkein pyörtyä käytävälle kun nousen ylös sängystä, Oksentaa ja ripuloida koko yön.
Kuume: Täristä samaan aikaan kylmästä ja kuumasta, kaatua jos yritänkin kävellä esim. hakemaan vettä ja tietenkin olla väsynyt kokoajan.
On ihmisllä kyllä herkkä ruuansulatusjärjestelmä/ huono vastustuskyky jos näistä tulee paha olo/kipeeksi: Hammastahnasta, xylitolpurkasta, vedestä🤨, paahtoleivästä ja maidosta🤔, banaanin kuorista, teestä ja kaakaosta samaan aikaan, valkopippurista ja mustapippurista..... Lista on loputon.
”Kannattaa syödä banaaninkuorta niin varmasti tulee paha olo.”
”Pliis vastatkaa äkkii mist tulis huono olo. Pitäis olla huomen pois koulust”
IDIOOTIT IHMISET! - Anonyymi
VHÄ MYÖHÄS MUT IHASM nii eli tähän tarvitset paahto leivän juustoa (edman) ja kinkkua 1 kokoa leipä (JUUSTO PÄÄLLE ) laita mikroon odota että juusto sulaa leivän pälle sitten syö. leipiä kannattaa syödä 2-3 aluksi ei näy mutta myöhemmin oksennat hurjasti👌🏻👌🏻👍🏻
- Anonyymi
Syö jostain monipuolista ruokaa ja mee vessanpöntölle ja sitten työnnä hammasharja niiiin syvälle kurkkuun ku pystyt nii kyl laatta lentää
- Anonyymi
Juot pari desilitraa risiiniöljyä!
Niin eiköhän ala vatsa toimia hyvin ripeästi! - Anonyymi
Nopein tapa lienee se, että nuoleskelet jokaista kädensijaa ja kahvaa ohimennessäsi.
- Anonyymi
Syö ihan vitusti xylitolia niin kyllä sillä ainakin vatsatauti tulee
- Anonyymi
Kiekko nuuskaa huulee ni tulloo höpö olo
- Anonyymi
Kuinka paljon sita hammastahnaa pitää oikee syyä???
- Anonyymi
Ei yhtään. 😊 vatsatauti tulee aikanaan ja se pitää hyväksyä! :)
- Anonyymi
Mielestäni tälläisten kysymyksien, kysely on tyhmää. Koulu ja työ on tärkeä osa elämää että saisi hyvän tulevaisuuden ja työstä saa rahaa ja raha on kivaa. Loma tulee aikanaan! 😊
joo tiiän tää on vanha mut jotku varmaa lukee tätä viel? mä ainaki:D mut siiis paljonko sitä hammastahnaa pitää syyä et tulee kuume? söin pari päivää sit 4-6 herneen kokosta palaa ja rypsiöljyy joku pari ruokalusikallist päälle eikä tullu mitää paitsi huono olo:\ oon tänää syöny joku 10 semmost ksylitolipastillii ja 8 purkkaa mut ei viel ainakaa oo tullu mitää..
- Anonyymi
Mä tääl ainaki viel. Kuumeest en tosiaa tiiä sen ihmeellisemmi. Mut jos mahataudin haluu nii täs inhottavimmat ja helpoimmat tavat: Pari inhottavinta on multasesta lähteestä juominen (toimi mulla) ja sit jotai appelssiinin kuorien syömist. Ja kaikist helpoimmat tavat miten mahan saa sekasin: Pyöri jossai työtuolil niin kaua et rupee huippaan. Ja sit tää mikä toimii mulla: Juo iso lasilline hiilihapokasta juomaa ja ala juokseen tai hölkkään. Juo vanhentunutta maitoo tai jotai ruokaa. Syö paljon ja ala liikkuun nii tulee huono olo. Painele ja “hölskyttele“ sun mahaa tai “vello“ sitä
- Anonyymi
Aqqqqeww
- Anonyymi
Syö paljon esim karkkia ja sipsiä ja sitten mee trampoliinille puoleksi tunniksi niin samana iltana tulee oksennus
Mulla toimi kaks kertaa - Anonyymi
No eihän siihen mitään hammastahnaa/tupakanpuruja tartte. Itse vain kokeilin ysin aamulla että mitäköhän tapahtuu jos kaadan porkkana mehua ja laitan siihen vielä sipsin murusia päälle niin eiköhän se ala näyttämään oksennukselta ja sitten soittaapi vaan äiskälle/iskälle ja ottaa kuvan niin onpaha ainakin todistusaineistoa. Toimii🤌
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251