Tiede mustamaalaa uskontoa

korjataanpa.tilanne

Kopernikaanisessa vallankumouksessahan oli kyse vallitsevan tieteellisen paradigman muutoksesta. Aristoteleen vallalla ollut ja aikansa skeptikkojen puolustama maailmankäsitys oli muuttumassa uusien havaintojen myötä.

Onko kirkon ja uskonnon vika, että vallalla ollut tieteellinen suuntaus käytti sitä hyväkseen asemansa säilyttämiseen? Kopernikuksen teoria saatiin pitävästi todistettua vasta 1800-luvulla kun maan liikkeestä johtuva parallaksi pystyttiin havaitsemaan.

Huomataan nimittäin selvästi, ettei kirkko ja uskonto ollut juuri kiinnostunut siitä, mikä kiertää mitäkin ennen kuin tuli tämä yhteenotto. Jo aiemminkin nimittäin esitettiin vastaavia ajatuksia, vaikka niitä ei vielä silloin lähdetty formuloimaan matemaattiseen muotoon, kuten Kopernikus ja Kepler tekivät.

Tiedemiesten kanssa saa aina olla varuillaan, ovat ne sellaista porukkaa. Tieteellinen rasismikin on nykyisellään kuulema pseudotiedettä, mutta kuitenkin 1800-luvun lopulla se vielä oli tieteen valtavirtaa. Ja kuinka sen kannattajat käyttivätkään hyväkseen natsien valtaannousun tarjoamaa tilaisuutta!

33

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Tiedemiesten kanssa saa aina olla varuillaan, ovat ne sellaista porukkaa.

      Niin, ilman tuota porukkaa et sinäkään voisi levittää hölmöilyjäsi internetissä.

      >>Tieteellinen rasismikin on nykyisellään kuulema pseudotiedettä, mutta kuitenkin 1800-luvun lopulla se vielä oli tieteen valtavirtaa.

      Rasismi joissain länsimaissa oli tuolloin lähinnä yhteiskunnan valtavirtaa kolonialismin muodossa. Yhtenä motivaationa kolonialismissa oli levittää kristinuskon ilosanomaa alempien yhteiskuntien pakanoille.

      >>Ja kuinka sen kannattajat käyttivätkään hyväkseen natsien valtaannousun tarjoamaa tilaisuutta!

      Juutalaisvainoilla on pitkät ja "kunniakkaat" kristilliset perinteet, jotka ulottuvat aika paljon natseja pidemmälle. Jo 500-luvulla Ranskan Clermontissa tapettiin lähes kaikki kaupungin juutalaiset. Loput kastettiin kristityiksi.

      Ne perhanat kun menivät ja tapattivat jumalan pojan.

      • Eikä pidä unohtaa sitä, että Martti Luther oli kirjoituksissaan raivokkaan juutalaisvastainen. Aatu lainasi ajatuksiaan häneltä.

        Jeesuskin taisi olla juutalainen.

    • KorjaaPois

      "Huomataan nimittäin selvästi, ettei kirkko ja uskonto ollut juuri kiinnostunut siitä, mikä kiertää mitäkin ennen kuin tuli tämä yhteenotto. Jo aiemminkin nimittäin esitettiin vastaavia ajatuksia, vaikka niitä ei vielä silloin lähdetty formuloimaan matemaattiseen muotoon, kuten Kopernikus ja Kepler tekivät."
      Siinähän se tulikin lähes kokonaisuudessaan.Tuo tieto (mikä kiertää mitäkin)oli oleellisen tärkeä reaalimaailman käsittämisen kannalta.
      Niinpä kreationistit eivät kirjoittelisi tietokoneilla,joiden toiminta ei ole millään tavoin riippuvainen Raamatun hölynpölystä tai pitäisi yhteyttä maapallon kaikkiin mantereisiin satelliittien välityksellä,joita ei voitaisi saada toimimaan ilman suhteellisuusteorian luomaa tietoteoreettista pohjaa.

      • korjataanpa.tilanne

        Mitä tekemistä Raamatulla oli kopernikaanisen kiistan kanssa? Eihän katollinen kirkko mitenkään tuominnut Almagestia, jossa vedenpitävästi matemaattisesti osoitettiin auringon kiertävän paikallaan olevaa maata. Ei Almagestin kaavat ole Raamatusta otettuja.

        Tosiasia on, että kopernikaanisuus oli aikansa vaarallinen harhaoppi, jota sen ajan skeptiot pyrkivät vastustamaan, keinolla millä hyvänsä.

      • korjataanpa.tilanne
        korjataanpa.tilanne kirjoitti:

        Oliko Almagestin tehnyt Ptolemaios muuten edes kristitty?

        Hänen töitään korjailleet Kopernikus, Tyko Brahe, Kepler, Newton, Herschel, Messier ja monet muut taas olivat, kuten tiedämme.

    • ftukfukfuk

      Niin tekee, sillä tiede tunnustaa vain evolutioteorian ei luomisteoriaa joka on suuri feikki.
      Tuo lieneekin suuri "ähkyn syy " uskoville

      • Kreationismi_on_sairaus

        Niin mitään luomisteoriaa ei edes ole. Kreationismi on säälittävää kötystys uskonnollisia ja tieteenvastaisia uskomuksia, Raamatun keskenäänkin ristiriitaisia satuja, valheita ja kreationistien aivopieruja.

        Mikään tieteellisen teorian tunnusmerkki ei täyty ei edes sinnepäinkään.

    • Kreationismi_on_sairaus

      Se on kyllä täsmälleen kreationistit itse jotka kaikenkattavalla epärehellisyysellään ja ihmisten kusetuksella ja hyväksikäytöllä mustamaalaavat kristinuskon ja rehellliset kristityt.

      • tieteenharrastaja

        Samaa mieltä.

      • tarkennatko.hieman

        Millaisia mielestäsi ovat ne rehelliset kristityt, kun koko uskonnon oppirakennelma kuitenkin mielestäsi on perustumatta totuuteen?

      • Kreationismi_on_sairaus
        tarkennatko.hieman kirjoitti:

        Millaisia mielestäsi ovat ne rehelliset kristityt, kun koko uskonnon oppirakennelma kuitenkin mielestäsi on perustumatta totuuteen?

        Mielestäni rehellisiä kristittyjä ovat sellaiset kristityt jotka 1) hyväksyvät tieteen tutkimustulokset ja 2) myöntävät ettei heillä ole mitään objektiivisia todisteita kristinuskon uskomuksilleen vaan että heidän kristinuskonsa perustuu puhtaasti subjektiivisiin käsityksiin.

        Rehellinen kristitty myös myöntää myös senkin mahdollisuuden että Jumalaa ei olekaan.

      • tieteenharrastaja
        Kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

        Hyvin tuon mielestäni tiivistit.

    • AteistiVaan

      ”Onko kirkon ja uskonnon vika, että vallalla ollut tieteellinen suuntaus käytti sitä hyväkseen asemansa säilyttämiseen?”

      Onko tiedemiesten vika, että katolilainen kirkko julisti Kopernikuksen aurinkokeskisen opin pannaan ja kielsi Kopernukuksen keskeiset kirjat vuonna 1616?

      • korjataanpa.tilanne

        Saattoi olla. Aristoteleen oppia kannattaneet Almagestin kannalla olleet tiedemiehet olivat iloissaan aurinkokeskisen hörhöilyn kuriin saattamisesta.

      • AteistiVaan
        korjataanpa.tilanne kirjoitti:

        Saattoi olla. Aristoteleen oppia kannattaneet Almagestin kannalla olleet tiedemiehet olivat iloissaan aurinkokeskisen hörhöilyn kuriin saattamisesta.

        Eräs tunnettu aurinkokeskistä ajatusta vastustanut henkilö oli Martti Luther.

      • VARO-tiedemiehiä
        AteistiVaan kirjoitti:

        Eräs tunnettu aurinkokeskistä ajatusta vastustanut henkilö oli Martti Luther.

        Niin, hänkin tuli väärässä olleen tiedemiesklikin harhaanjohtamaksi.

        Oletko iloinen siitä?

    • Alas.uskonnot

      Mustamaalaamaatta uskontoa ns. tieteenkään ym. nimissä, niin uskonto on jo itsessään pikimustaa ja sysipimeää kuin neekkerin persreikä.

      • Jyrbä.on.tuhkis

        Nuo pari viimeistä sanaa saivat suurimman osan kreationisteista tulemaan housuihinsa jo pelkästä ajatuksesta. Paitsi palstalaisten tuntemalta Jehovan todistaja kaappihomolta. Innostus ja kiihko oli kova, mutta siihen se kovuus sitten jäikin. Jyrillä kun on kertomansa mukaan löysä duhkamuna.

    • LuuloOnUskonto

      Kirkko ja uskonto oli aikansa "tieteellinen paradigma".
      ase ei sallinut vaihtoehtoja 400-luvun "pakanallisen" kulttuurin väkivaltaiselle hävittämiselle.
      Tuohon aikaan ristinusko pääsi valtionuskonnon statukseen Roomassa.
      Ainoastaan arabialainen kulttuuri ristinuskon ulottumattomissa säilytti osia "pakanallisen" tieteen saavutuksista,jotka tuhat vuotta sitten uudelleen läntisille kielile käännettyinä mahdollistivat renessanssin alkamisen,ja sitä myötä uuden kulttuurisen nousun.

      • sanoisin

        Ei kannata liioitella tuotakaan.Kopernikaanisessa konfliktissa kirkko puolusti Almagestin matemaattisia yhtälöitä ja sitä kirjaa ei ollut omistettu Herran kunniaksi.

        Jonkun verran kreikkalaista viisautta säilyi myös kristikunnan kätköissä, luostareissakin, mutta pääosin se tosiaankin välittyi takaisin arabeilta.

        Ero voi hyvinkin johtua siitä, että Islam ei ollut orjien vapautusliikkeenä syntynyt uskonto. Se oli sotaisa valloitususkonto ja on sitä vieläkin. Mutta se ei estänyt sitä olemasta jonkin aikaa dynaaminen ja kehittyvä kulttuurialusta. Yllättävän pian sekin kuitenkin taantui. Ehkä valta saa sen aikaan väistämättä.

      • sanoisit
        sanoisin kirjoitti:

        "Ei kannata liioitella tuotakaan.Kopernikaanisessa konfliktissa kirkko puolusti Almagestin matemaattisia yhtälöitä ja sitä kirjaa ei ollut omistettu Herran kunniaksi."
        Niin,jonkinlaisen dynaamisen ja kehittyvän kulttuurialustan ristinuskokin tarvitsi saadakseen valtansa betonoiduksi,vaikkakaan ei aivan puteolanumilla.
        Seuraavat tuhat vuotta sitten tutkittiinkin raamattua tai oltiin maaorjia.

      • kölvikäs
        sanoisit kirjoitti:

        Niin, orjat eivät halunneet joutua takaisin sivistyneiden orjuuteen. Heillä oli hyvä syy pelätä seurauksia. Heille maailma ilman Arkhimedeen lakeja tai Pythagoraan kolmioita kelpasi, kun se takasi, ettei enää palattaisi tlanteeseen, jossa samaan aikaan kun Arkhimedes tai Pythagoras toteuttavat itseään nauttien elämästään, heidän pitäisi olla se ihmisuhri, joka mahdollistaa sen.

        Antiikin maailman oli päätyttävä. Sen kukoistus rakentui orjuudelle, joka oli samalla myös sen tuhon siemen. Kristityt olivat kosto, he olivat rangaistus orjuuttamisen synnistä. Orjuuden maailma oli saavuttanut rajansa, joiden yli se ei voinut kehittyä. Kuka tarvitsi höyrykonetta kun ihmistyötä oli rajattomasti tarjolla. Kehitys ei ole lineaarinen jatkumo kuin hyvin kaukaa katsottuna. Lähempää katsoen se koostuu käännekohdista, jotka olivat ratkaisevia. Älykkyys on ajan myötä muuttuva käsite, ja määräytyy pääosin kunkin aikakauden tarvehierarkian mukaan. Höyrykoneen keksiminen orjuuden antiikissa oisi ollut yhtä älykästä kuin nenäkarvannyhtäjän keksiminen on nykyisin: sellaista aikakaudelleen tarpeetonta keksiviä pidetään ja kohdellaan kylähulluina.

        Ehkä antiikin kehitys olisi voinut teoriassa mennä toisin: Pax Romana olisi jatkunut ja yhteiskunta olisi vähin erin vapauttanut orjansa maa- ja palkka-orjiksi teknistyen samalla. Todelliuudessa täysin orjuudelle rakentunut korkeakulttuuri oli tuomittu kaikkeen siihen hävitykseen ja sekasortoon, johon se joutui. Kristillisyys toi sen ja myös pelasti monet siltä.

        Se oli väline vallanpitäjille, mutta se kantoi myös mukanaan moraalisia arvoja, jotka ihmisten vaelluksen aiheuttama sekasorto oli polkenut hiekkaan, vähän samaan tpaan kuin internet ja junttimainen tamperelaisuus tekevät nykyisin. Kristityt eivät suinkaan olleet ainoat toisten tyhmyydestä hyötyneet, mutta he sentään olivat säällisiä. Barbaarien tavoissa oli todellakin myös niitä erittäin karmeita, eikä ihmisten käännyttäminen pois niistä ollut mikään suuri historiallinen rikos. Käyttökelpoinenhan omaksuttiin osaksi kristinuskoa.

        Pyydän anteeksi kirjoittamaani. Ymmärrän, että mainostilan myyminen pikavippifirmoille edellyttäisi toisenlaista lähestymistapaa. Ei ole nykyaikaista eikä länsimaista puhua tai kirjoittaa ilman taloudellista pyydettä ja pyrkimystä manipuloimaan tyhmempiään. Ei pitäisi olla lapsellinen. Mutta kun tyhmien lauman ölinä nyt vaan ei kiinnosta, ei ole kiinnostanut koskaan, eikä tule ikinä kiinnostamaan.

        Jos tuo nyt kuulosti liian marksilaiselle, niin pyydän anteeksi sitäkin. Lupaan tehdä vallankumouksen ja anastaa sinun lailliset etuoikeutesi, jotka olet omasta mielestäsi pelkästään syntymällä omaksi itseksesi ansainnut.

      • Ristin-usko
        kölvikäs kirjoitti:

        Orjuus kiellettiin sivistyneissä maissa pääsääntöisesti vasta noin 160 vuotta sitten,ja siihen asti sitä oli perusteltu nimenomaan Raamatun myyteillä.
        Esimerkiksi Yhdysvaltojen etelävaltioissa orjuudella oli kirkon tuki.
        Ristinuskon pahin teko oli kilpailijaksi koetun antiikin tradition hävittäminen moraaliarvoista piittaamatta.
        Eräs törkeimmistä teoista oli Aleksandrialaisen matemaatikon Hypatian joutuminen kristityn joukkion käsiin,jolloin hänet nyljettiin elävältä siksi,että hän kantoi mukanaan antiikin matemaattista perintöä,ja julkesi lisäksi olla nainen."Nainen vaietkoon seurakunnassa".

      • sanoisin kirjoitti:

        Ei kannata liioitella tuotakaan.Kopernikaanisessa konfliktissa kirkko puolusti Almagestin matemaattisia yhtälöitä ja sitä kirjaa ei ollut omistettu Herran kunniaksi.

        Jonkun verran kreikkalaista viisautta säilyi myös kristikunnan kätköissä, luostareissakin, mutta pääosin se tosiaankin välittyi takaisin arabeilta.

        Ero voi hyvinkin johtua siitä, että Islam ei ollut orjien vapautusliikkeenä syntynyt uskonto. Se oli sotaisa valloitususkonto ja on sitä vieläkin. Mutta se ei estänyt sitä olemasta jonkin aikaa dynaaminen ja kehittyvä kulttuurialusta. Yllättävän pian sekin kuitenkin taantui. Ehkä valta saa sen aikaan väistämättä.

        <<Ero voi hyvinkin johtua siitä, että Islam ei ollut orjien vapautusliikkeenä syntynyt uskonto.>>

        Kristinusko ei ollut orjien vapautusliike. Paavali ohjeisti orjiaan olemaan nöyriä ja tottelevaisia. Valtionuskonto kristinuskosta tuli, kun se oli keisarille hyödyllistä.

      • tieteenharrastaja
        kölvikäs kirjoitti:

        Niin, orjat eivät halunneet joutua takaisin sivistyneiden orjuuteen. Heillä oli hyvä syy pelätä seurauksia. Heille maailma ilman Arkhimedeen lakeja tai Pythagoraan kolmioita kelpasi, kun se takasi, ettei enää palattaisi tlanteeseen, jossa samaan aikaan kun Arkhimedes tai Pythagoras toteuttavat itseään nauttien elämästään, heidän pitäisi olla se ihmisuhri, joka mahdollistaa sen.

        Antiikin maailman oli päätyttävä. Sen kukoistus rakentui orjuudelle, joka oli samalla myös sen tuhon siemen. Kristityt olivat kosto, he olivat rangaistus orjuuttamisen synnistä. Orjuuden maailma oli saavuttanut rajansa, joiden yli se ei voinut kehittyä. Kuka tarvitsi höyrykonetta kun ihmistyötä oli rajattomasti tarjolla. Kehitys ei ole lineaarinen jatkumo kuin hyvin kaukaa katsottuna. Lähempää katsoen se koostuu käännekohdista, jotka olivat ratkaisevia. Älykkyys on ajan myötä muuttuva käsite, ja määräytyy pääosin kunkin aikakauden tarvehierarkian mukaan. Höyrykoneen keksiminen orjuuden antiikissa oisi ollut yhtä älykästä kuin nenäkarvannyhtäjän keksiminen on nykyisin: sellaista aikakaudelleen tarpeetonta keksiviä pidetään ja kohdellaan kylähulluina.

        Ehkä antiikin kehitys olisi voinut teoriassa mennä toisin: Pax Romana olisi jatkunut ja yhteiskunta olisi vähin erin vapauttanut orjansa maa- ja palkka-orjiksi teknistyen samalla. Todelliuudessa täysin orjuudelle rakentunut korkeakulttuuri oli tuomittu kaikkeen siihen hävitykseen ja sekasortoon, johon se joutui. Kristillisyys toi sen ja myös pelasti monet siltä.

        Se oli väline vallanpitäjille, mutta se kantoi myös mukanaan moraalisia arvoja, jotka ihmisten vaelluksen aiheuttama sekasorto oli polkenut hiekkaan, vähän samaan tpaan kuin internet ja junttimainen tamperelaisuus tekevät nykyisin. Kristityt eivät suinkaan olleet ainoat toisten tyhmyydestä hyötyneet, mutta he sentään olivat säällisiä. Barbaarien tavoissa oli todellakin myös niitä erittäin karmeita, eikä ihmisten käännyttäminen pois niistä ollut mikään suuri historiallinen rikos. Käyttökelpoinenhan omaksuttiin osaksi kristinuskoa.

        Pyydän anteeksi kirjoittamaani. Ymmärrän, että mainostilan myyminen pikavippifirmoille edellyttäisi toisenlaista lähestymistapaa. Ei ole nykyaikaista eikä länsimaista puhua tai kirjoittaa ilman taloudellista pyydettä ja pyrkimystä manipuloimaan tyhmempiään. Ei pitäisi olla lapsellinen. Mutta kun tyhmien lauman ölinä nyt vaan ei kiinnosta, ei ole kiinnostanut koskaan, eikä tule ikinä kiinnostamaan.

        Jos tuo nyt kuulosti liian marksilaiselle, niin pyydän anteeksi sitäkin. Lupaan tehdä vallankumouksen ja anastaa sinun lailliset etuoikeutesi, jotka olet omasta mielestäsi pelkästään syntymällä omaksi itseksesi ansainnut.

        Kiitos hyvästä analyysistä. Siinä jäi ehkä liian vähälle kulttuurimurroksen viivästyminen puolitoista vuosituhatta uuden tyrannian (teokratia) noustessa tukemaan vanhaa valtarakennetta. Hyvä kysymys on, olisiko antiikin tiede jossakin toisessa scenariossa selvinnyt nykyhistoriaa paremmin.

      • kölvikäs
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Puolitoista vuosituhatta ei paljon evoluutiossa paina, kulttuurievoluutiossakin vasta sähkön keksimisen jälkeen. Edistysaskeleet harvoin ovat suuria harppauksia, kuten olemme oppineet.

      • kölvikäs
        Ristin-usko kirjoitti:

        Orjuus kiellettiin sivistyneissä maissa pääsääntöisesti vasta noin 160 vuotta sitten,ja siihen asti sitä oli perusteltu nimenomaan Raamatun myyteillä.
        Esimerkiksi Yhdysvaltojen etelävaltioissa orjuudella oli kirkon tuki.
        Ristinuskon pahin teko oli kilpailijaksi koetun antiikin tradition hävittäminen moraaliarvoista piittaamatta.
        Eräs törkeimmistä teoista oli Aleksandrialaisen matemaatikon Hypatian joutuminen kristityn joukkion käsiin,jolloin hänet nyljettiin elävältä siksi,että hän kantoi mukanaan antiikin matemaattista perintöä,ja julkesi lisäksi olla nainen."Nainen vaietkoon seurakunnassa".

        "Orjuus kiellettiin sivistyneissä maissa pääsääntöisesti vasta noin 160 vuotta sitten,ja siihen asti sitä oli perusteltu nimenomaan Raamatun myyteillä."

        Tämänkin saman keskustelun saa käydä täällä netissä kerta toisensa jälkeen, vaikka ihmiset voisivat tutustua orjuuden historiaan tämän saman netin välityksellä ihan itsekin. Sieltä ilmenisi, että samojen Raamatun myyttien avulla orjuus myös tuomittiin ja sitä vastustettiin satojen vuosien ajan ja että nuo kiellot olivat nekin krsitillisten ryhmien läpiajamia asioita.

        Olen kovin eri mieltä siitä, mikä osuus orjuudessa ja ennen kaikkea valloittajan vallan alla elämisen kokemuksella oli kristinuskon synnyssä. Ensinnäkin kristinusko oli juutalaisten, sitten kreikkalaisten vastarintaliike. Päästyään valtaan se toki käytti valtaa, siinä kuin aiemmatkin vallanpitäjät. Sen seurauksena orjuus mielestäni kyllä alkoi vähenemään. Keskiajalla orjuus nimittäin muuttui maaorjuudeksi, joka kyllä oli orjan kannalta jopa kahlitsevampaa, sillä siitä puuttui sivistyneen orjan sosiaalisen nousun mahdollisuus, mutta muualla yhteiskunnassa orjien työ alkoi korvautua enemmän ja enemmän vapailla ammateilla. Vaikka niiden harjoittajat eivät niin vapaita olleetkaan.

        Amerikankin orjuus oli mustien orjuutta ja jo ennen tieteellisen rasismin kukoistusta mustia pidettiin enemmän kesytettävinä eläiminä kuin ihmisinä. Valkoihoisen joutuminen orjaksi ei etelävaltioissakaan ollut juuri mahdollista, ehkä jonkinlaista velkaorjuutta lukuunottamatta. Ja velkaorjia lie Paavalikin ojentanut kirjoituksillaan. Kristinuson levitessä myös valloitettuja kaupunkeja lakattiin tuhoamasta maan tasalle kuten oli tehty vielä Rooman vallan toimesta. Pakanoiden kulttipaikkoja tosin saatettiin tuhota. Tämä nyt ei välttämättä maailmanlaajuisesti ollut ennen näkemätön edistysaskel, mutta omalla läntisellä pallonpuoliskollamme oli. Yhdysvalloissa rotuerottelu liittyi enemmän erottelua kannatavan omaan etniseen taustaan kuin hänen uskontoonsa. Louisianan alueella mustien asema huononi sisällissodan seurauksena, kun alueelle alkoi tunkea alueella aiemmin hallinneen espanjalais-, ranskalais- ja saksalaisperäisen valkoisen väestön lisäksi anglo-sakseja, jotka aluksi pöyristyivät mustien suhteellisen hyvää yhteiskunnallista asemaa alueella ja pikaisesti muuttivatkin sen paljon huonommaksi. Pohjoisvaltioista orjia auttamaan tulleissa valkoisissakaan ei juuri ollut ateisteja ja toki heissä oli paljonkin myös anglo-sakseja.

        Aina sosialismin nousuun saakka läntisen maailmamme edistys oli paljolti kristinuskon sisäistä kamppailua. Osa sitä oli myös Martti Luther, joka huolimatta juutalaisvihastaaan, näyttää saaneen juuri heiltä melko paljon vaikutteita uskonsa alkulähteille pääsemiseen.

        Pitää muistaa, että antiikin perintö jäi Syyriasta länteen muslimien käsiin kristittyjen jäljiltä, joten monet arabien kautta uudelleen tunnetuksi tulleet teokset olivat siis säästyneet myös kristittyjen tuhoamisvimmalta. Sitä esiintyi, mutta toisaalta jo varhain alettiin luostareissa myös maallisia kirjoituksia säilyttää ja siirtää eteenpäin. Muslimitkin tuhosivat huomattavan määrän antiikin perintöä, joskin toisaalta itäisemmästä osasta he saivat sitä takaisin ja sieltä tulleiden vaikutteiden avulla veivät kehitystä taas eteenpäin.

        Kristillinen konservatismi näyttää kaikkialla liittyvän uusien käsitysten epäintuitiivisuuden aiheuttamaan kognitiivseen ahdistukseen. Toki kysymys darwinismin vastustamisessa oli kysymys ihmisen ja eläimen väliin vedetystä rajaviivasta: aivan samoin kuin antiikin orjakulttuureissa oli vallankumuksellista sanoa kristittyjen tapaan "ei ole orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista", oli lammaskaalia mutustavan ja hevosvaunuilla kulkevan pastorin vaikea hyväksyä ajatusta ihmisestä yhtenä eläinlajina. Vaikeampi kuin alkukristityn, jolle liha oli harvinaisempaa herkkua ja joka ei muutenkaan hyödyntänyt eläimiä niin paljon viedessään sanomaakin eteenpäin apostolin kyydillä. Varsinkin kristillisyyden ajatus kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta vaati herkkätunteisimmilta rajanvetoa ihmisten ja ei-ihmisten välille, joskaan kaikkia kristittyjä kysymykset opin ja käytännön ehdottomasta ristiriidattomuudesta eivät niin paljon vaivanneet.

        Kristinuskon karsaudessa maallista viisautta kohtaan voi nähdä samaa kuin siinä, että bolsevikit olivat sangen nihkeitä omaksumaan niitäkään porvarillisia tapoja, jotka olisi ollut hyvin hypödyllistä omaksua. Hekin pelkäsivät joutuvansa uudelleen takaisin siihen samaan maailmaan, jossa olivat olleet alistetussa asemassa ennen vallankumousta. Se pelko koitui heidän tuhokseen, kuten kristittyjen tuntema alitajuinen pelko tuhosi heidän valta-asemansa läntisessä maailmassa.

    • Knark5

      Uskonto mustamaalaa itse itseään. Ei siihen tiedettä tarvita.

      • uskisidiootit

        Uskikset osaavat tuoda pöljyytensä esiin paremmin itse, paremmin kuin mihin kukaan uskon ulkopuolinen pystyy.

    • Tiede ei ole millään tavalla kiinnostunut uskonnoista. Ilmiöt mitä tiede tutkii eivät ole millään tavalla kiinnostuneita ihmisestä.

    • <<Onko kirkon ja uskonnon vika, että vallalla ollut tieteellinen suuntaus käytti sitä hyväkseen asemansa säilyttämiseen?>>

      Mihin tuo väite perustuu? Kirkko pönkitti omaa valtaansa ja yritti kontrolloida sitä mikä on totuus.

      Tieteellisen ja dogmaattisen ajattelun välillä on se ratkaiseva ero, että tieteessä ratkaisee argumentit, kun dogmaattisessa ajattelussa (esimerkiksi uskonnossa) ratkaisee auktoriteetti.

      <<Huomataan nimittäin selvästi, ettei kirkko ja uskonto ollut juuri kiinnostunut siitä, mikä kiertää mitäkin ennen kuin tuli tämä yhteenotto.>>

      Kirkolle kysymys oli arvovallasta. Kirkko halusi että sillä on totuuden monopoli.

      • kölvikäs

        "Kirkko pönkitti omaa valtaansa ja yritti kontrolloida sitä mikä on totuus."

        Niin, suosimalla valitsemaansa pakanallista oppia. Aristoteles ei ollut kristitty.

        "Tieteellisen ja dogmaattisen ajattelun välillä on se ratkaiseva ero, että tieteessä ratkaisee argumentit, kun dogmaattisessa ajattelussa (esimerkiksi uskonnossa) ratkaisee auktoriteetti."

        Tuon eron kun jokainen tiedekeskusteluihin osallistuva aina muistaisikin. Se on se käytäntö, joka tässä suhteessa olisi niitä yleviä julistuksia tärkeämpi.

        "Kirkolle kysymys oli arvovallasta. Kirkko halusi että sillä on totuuden monopoli."

        Vasta kun uskonpuhdistus osoitti, että se voi myös menettää valtaansa harhaoppien levitessä.

        Kuten sanottua, kirkko ei ollut ainoa, joka vastusti kopernikanismia, vaan parallaksin havaitsemattomuus teki monille mahdottomaksi uskoa maan liikettä todeksi.

        Darwinismin kohdalla tilanne samankalainen. Moni piti mahdottomana niin monimutkaisen asioiden kehittymistä vain pelkkien luonnonlakien ajamina kuin mitä luonnossa ilmeni. Eräät evoluutioteorian kovimmat puolustajat olivat aluksi sen vastustajia, mutta muuttivat mielensä itse asioista tutkittuaan ja todettuaan, kuinka prosessit luonnossa toimivat.

      • kölvikäs kirjoitti:

        Kirkon tulkinta oli, että Raamattu sanoo maapallon olevan universumin liikkumaton keskus. Se oliko tulkintaan vaikuttanut joku ulkopuolinen käsitys on sivuseikka. Erehtymätön kirkko tulkitsi erehtymätöntä Raamattua ja siksi kaikki toisinajattelu oli loukkaus kirkon arvovaltaa vastaan.

        Käsitys esimerkiksi maapallon ja elämän iästä oli Darwinin aikaan vielä niin huteralla pohjalla, että kritiikkiin oli perusteita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkälainen ihminen

      kaivattusi on?
      Ikävä
      135
      2292
    2. Sullahan oli ihan valtavat t...., nainen

      Aivan suunnattomat ja hyvin muodostuneet. Luulisi että olisit uskaltanut tehdä selvän aloitteen jos jotain haluat. Miksi
      Ikävä
      69
      1944
    3. Minkä ikäinen

      Kaivattusi on?.
      Ikävä
      102
      1886
    4. Minkä näköinen

      Kaivattunne on?
      Ikävä
      70
      1585
    5. Mitä haluaisit sanoa

      kaivatullesi juuri nyt?
      Ikävä
      91
      1523
    6. Kepun kansanedustaja Aittakumpu loikkasi persuihin!

      Purran hallitus saa lisävahvistuksen! Oppositiota taatusti kismittää! https://www.is.fi/politiikka/art-2000010774118.
      Maailman menoa
      314
      1242
    7. Miten sulla meni niin tunteisiin yksi mies?

      Hyvässä ja pahassa? Tähän voit tilittää, jos aavistat kuka minä olen.
      Ikävä
      98
      1242
    8. 297
      1069
    9. En halua puolustella valheitani

      jne jne... Olen ollut ihan sekaisin sinusta. Haluan vaan vastauksen haluatko minut vai et??? Vain yksi asia on totta ja
      Ikävä
      35
      899
    10. IS Viikonloppu 19.-20.10.2024

      2 ½ -tasoiseksi merkitty Kovis Arto Kuivaselta. Kiva ristikko, jonka vaikeustaso en mielestäni 2+. Pääkuvasta johdetut s
      Sanaristikot
      60
      870
    Aihe