Elävä usko jatkaa voittokulkuaan Israelissa

He ovat ottaneet uuden nimen Kristuksen seuraajat.

Nyt on Nasaretissa valtavaa innostusta.
20733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Siinä maassa on elävä usko ollut aina ja ensimmäisenä ja sinne päätyy kaikki kristityt Uuteen Jerusalmiin, Jumalan Valtakuntaan, jota johtaa Jumala, ei ihminen.
Mitä Sinä jeille kertoisit ja miten?

Äänestä
  • Aloittaja

    On se tietysti ollut siellä alun perin, mutta sitä on kohdannut pitkä paatumisen aika, niin kuin Raamattu kertoo. Nyt elävä usko on palannut sinne, sen ovat nuoret vl:t vieneet sinne.

    Äänestä

  • TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

    On se tietysti ollut siellä alun perin, mutta sitä on kohdannut pitkä paatumisen aika, niin kuin Raamattu kertoo. Nyt elävä usko on palannut sinne, sen ovat nuoret vl:t vieneet sinne.

    Kerro paikka. Olen käynyt siellä, ja yhtään VL julistajaa en ole nähnyt, muita suomalaisia julistajia kylläkin ja kukaan ei ollut juuri kuullutkaan koko vl jutusta mitään?
    Miksi sinne menette, koska Jumalan on järjestänyt asian.

    Lue Room. 11:26
    Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä

    Enemmän kannattaisi olla huolissaan Kerhosta, sillä sille ei ole Raamattu antanut mitään toivoa nimeltä.

    Äänestä

Aloittaja

Tässä Roomalaiskirjeestä:

25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:


-- Siionista on tuleva Pelastaja,
hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä

Äänestä

Itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi..

Äänestä
  • eli ketä tarkoitat?

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    eli ketä tarkoitat?

    Uskonlahkoja joiden tarkoitusperistä ei ole tietoa.

    Äänestä

Raamatusta ei löydy sanaa elävä usko.

1Äänestä
  • Raamatusta löytyy kuollut usko. Lienee vajaakirkollisille ohutälyisille vaikeaa ymmärtää, että kirjoitamattakin on selvää, että on myös elävä usko.

    Äänestä

  • vapaakirkostaheivattu kirjoitti:

    Raamatusta löytyy kuollut usko. Lienee vajaakirkollisille ohutälyisille vaikeaa ymmärtää, että kirjoitamattakin on selvää, että on myös elävä usko.

    Ei löydy kuollutta uskoa, vaajamieliselle, jos löytyisi, manitsisi sen.
    Kirjoitti tai ei, niin kerhon elävää uskoa ei Sana tunne, kuten ei tunne vaajakirkollisellekaan sanaa. Tarkoittaako se, että kirjoittaja on vajaaälyinen, sitäkään ei löydy, mutta haiset sille.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Ei löydy kuollutta uskoa, vaajamieliselle, jos löytyisi, manitsisi sen.
    Kirjoitti tai ei, niin kerhon elävää uskoa ei Sana tunne, kuten ei tunne vaajakirkollisellekaan sanaa. Tarkoittaako se, että kirjoittaja on vajaaälyinen, sitäkään ei löydy, mutta haiset sille.

    Vajaakirkon saa*ana höyryää.

    Äänestä

  • vapaakirkostaheivattu kirjoitti:

    Vajaakirkon saa*ana höyryää.

    Höyryn aiheuttaa vajaa älyinen höyrypää.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Höyryn aiheuttaa vajaa älyinen höyrypää.

    Hyvä todistus itsestäsi.

    Äänestä

  • hallelujaaaaa kirjoitti:

    Hyvä todistus itsestäsi.

    Sitä saa, mitä tilaa.

    Äänestä

Jaak.2:26. Usko ilman tekoja on kuollut. Siinä ei sanota mitä ne teot ovat mutta ehkä evankeliumin julistaminen ja lähimmäisenrakkaus ovat niitä. Ehkä?

Äänestä
  • Ja tätä siis oppinut Kesitas ei tiennyt....

    Äänestä

  • On kyllä. uomiokin on seuraavan lainen, josta Keholla on käsitys farisealaisuudesta: Ilm. 2:23
    ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
    Tekojen mukaan tulee tuomio, uskon mukaan Jeesukseen Messiaana pelastus.
    Tuolle pempolle len asiasta puhut ainakin sat kertaa, mutta et ole tajunnut.

    Äänestä

  • Epäilen, että katsot asiaa kuin Luther, että kyseessä olisi Lain teot.
    Vaan elävä usko saa aikaan uskon tekoja, jotka eivät voi jäädä piiloon. Se ovatko ne Kristuksen opetuksen mukaisia vaan mikä on niiden vaikutin ja mitä ne ovat, sen tutkii Kristus itse sisintä myöten.

    Äänestä

Saako lessut nykyään kattoa euroviisuja,netistähä näkee!?

Äänestä

Uskovaisten keskinäinen riitely vahvistaa käsitystäni että mitään jumalaa ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

He ovat ottaneet uuden nimen Kristuksen seuraajat.

Nyt on Nasaretissa valtavaa innostusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu