Ihana kesätyöntekijä (Koko novelli)

novelpro

Nyt on juuri sitä aikaa, kun kesätyöntekijät ilmestyvät työpaikoille. Itse en ollut niin innossani, koska kesätyöntekijöistä on lisätyötä. Joten maanantaiaamuna henkilöstöpäälikkö esitteli kesätyöntekijöille paikkaa. Kuulin kun joukko lähestyi huonettani. Koin iloisen yllätyksen kun henkilöstö päällikkö ilmoitti, että minun huoneeseeni majoittuisi 19-vuotias kaunis punapää.

Hän oli pukeutunut huolitellusti ruskeisiin suoriin housuihin ja mustaan paitaan. Muutenkin hän teki minuun heti vaikutuksen. Hänen kaunis hymynsä sulatti heti minun sydämmeni. Opetin hänelle työpaikan käytäntöjä ja hän oli kokoajan hyvin innokas oppimaan uutta. Puhelimme niitä näitä ja opin tuntemaan tuota salaperäistä punatukkaista tyttöä Meriä.

Itseasiassa hän oli saanut minut aivan hulluksi. En voinut ajatella muuta kuin häntä, vaikka olin naimisissa oleva mies ja kahden lapsen isä. Minusta tuntui, että hän flirttaili kanssani, mutta en voinut olla varma. Kun kävelimme jonnekin, niin kävelin kokoajan hänen takanaan, jotta voisin katsella hänen hyvinmuodustunutta peräänsä. Tajusin, että tein väärin kun vilkuilin hänen söpöjä pikkurintojaan. Hänen oli pakko huomata katseluni. Mutta hän ei ollut moksiskaan, vaan päinvastoin. Hän esitteli sulojaan yhä avoimemmin. Minulla oli vaikeaa tehdä töitäni.

Seuraavana päivänä Merin tullessa töihin olin saada sätkyn, kun huomasin Merin tulevan kukkaismekossa töihin. Merin pitkät sääret paljastuivat ja voi kuinka ihanat ne olivat. Menin neuvomaan häntä kuinka kopiokonetta käytetään. En voinut irrottaa katsetta hänen hyvin muodustuneista sääristään. Mutta pahin oli vielä edessä. Tulin ruokatunnilta ja näin Merin kyyristelevän ikkunasta. Kun hän katseli ulos kumartuen, niin samalla hän paljasti peppunsa minulle. Näin suoraan hänen alusvaatteisiinsa, jotka olivat muuten punaiset. Hän selitti minulle, että lintu oli loukkantunut ikkunalaudalle. Yritin esittää kiinnostunutta, mutta keskityin kyllä muuhun kun lintuun.

Minä en pystynyt kuuntelemaan yhtään, vaan veri alkoi pumppautua penikseeni. Se oli täydessä mitassa ja pulssi hakkasi 200. Mietin mitä minun pitäisi tehdä. Himo sumensi järkeni ja käteni alkoi liikkua kohti kohti Merin peppua. Yllätykseksini kun käteni osui Merin peppuun, niin hän vain jatkoi jutustelua loukkaantuneesta linnusta. En tajunnut miksi hän ei tehnyt mitään. Mutta olin liian kiimassa ajatellakseni järkevästi. Joten liikuin lähemmäs Meriä ja aloin riisua hänen pikkuhousujaan pois. Hän ei edelleenkään reagoinut mitenkään.

6

6686

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Tajusin sentään lukita oven, sillä olisi vaikea selittää miten olen samassa huoneessa tytön kanssa, jolla ei ole pikku housuja. Avasin vetoketjuni ja sieltä pomppasi pikkuveljeni esiin. Työnsin sen vasten Merin sääriä. Kuulin pienen inahduksen. Käteni alkoivat hapuilla Merin mekon sisään. Varsin nopeasti käteni olivat päässeet mekon sisään. Mutta niillä oli vielä yksi este tai ainakin niin minä luulin. Kunnes tajusin, että tytöllä ei ole päällä ollenkaan rintaliivejä. Joten sain kosketuksen hänen pehmeistä rinnoistaan. Kallistin Meriä enemmän ikkunaan päin ja aloin työntämään munaani sisään.

      Oi kuinka se tuntui ihanalta. Samalta kun olin teininä tirkistellyt naapurimme samanikästä teinityttöä. Munani ei ollut pitkään aikaan ollut näin kova. Jännitystä lisäsi, että kuka tahansa voisi yllättää meidät. Sillä vaikka ovi oli lukossa, niin kaikilla työntekijöillä oli avain huoneeseeni. Tunsin kuinka penikseni tutki tuntemattomia alueita. Tiesin, ettei minulla olisi kauaa aikaa joten nopeutin tahtiani. Tyttö inisi mielihyvästä samalla kun painoin häntä ikkunaa vasten. Näin nänen kasvonsa heijastuvan ikkunasta.

      Lopulta paine kasvoi liian suureksi ja sperma vain purskahti ulos munastani. En voinut mitään.
      Rojahdin tuolilleni lepäämään. Meri oli aivan normaalin oloinen. Tyttö otti paperia ja putsasi itsensä. Tämän jälkeen hän laittoi pikkuhousunsa takaisin päälle. Vaikka olimme panneet juuri hetki sitten, niin hänessä ei näkynyt pienintäkään merkkiä siitä. Kun suuremmat spermajäämät oli putsattu, niin hän lähti vessaan siistitymään.

      Hetken päästä ovi avautui ja siellä oli koko yhtiömme toimitusjohtaja. Hän kysyi, että missä hänen tyttärensä on? Kysyin, että minkä niminen? Meri, hän vastasi. Nielaisin ja olin shokissa, sillä molempien sukunimi oli aivan eri. Mutta selvisi, että tyttö oli ottanut äitinsä sukunimen. En siis ollut pannut vain viatonta kesätyöntekijää vaan toimitusjohtajamme tytärtä.

      -LOPPU-

    • sipotar

      Mukava kun novelli kokonaan täällä :)

      • tekosss

        Tämä on aina parasta :)


    • sompsid

      Tykkäsin

    • koippar

      Mä tykkäsin kanssa :)

      • tissemosa

        ja määkii!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      165
      1710
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1300
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      219
      936
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      877
    5. 55
      776
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      735
    8. 89
      701
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      637
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      594
    Aihe