Englanti epäonnistui sopimuksissaan EU:n kanssa ja nyt ovat asiat täysin levällään.
Koko Eurooppa kärsii moisesta.
Englannilla oli liiankin hyvin kun se seivisi vähemmillä maksuilla kuin muut. Britannian "pikkumaata", kuten Irlanti, Skotlanti Pohjois-Irlanti jne. hoitanevat omat jäsenyytensä itsenäisesti kuntoon.
Muistettaneen tässä yhteydessä, että,Pohjois-Irlannin uskonnolliset selkkauksen loppuivat EU:n hoivissa.
Englannille loppuexit
4
241
Vastaukset 4
- Makriina.ei.kirj
Heippa Ruune!
Jännät ajat EU:lla edessään. Englannille on äkkiä valjennut, että se on saari Euroopan laidalla. Se ei pääse vaikuttamaan enää asioihin, ja sen valuutta lienee lienee euron armoilla! Britit ovat alkaneet katua äänestystään.
Sen on esim. pitänyt äkkiä laatia uusia lakeja maassa asuvien ulkomaalaisten työpaikkojen ja oleskelulupien jatkumiseksi. Entä miten käy niiden tuhansien brittien, jotka oleskelevat Euroopan eri maissa työssä tai opiskelemassa? Monet avioituneet muihin maihin, mutta säilyttäneet kansalaisuutensa.
Skotlanti on pulassa,koska sen on seurattava Englannin politiikkaa, Se ei olisi halunnut EU:sta pois. Mutta se ei voi neuvotella itsenäisesti omasta kohtalostaan, kun se aikaisempi äänestys ei tuonut Skotlannille itsenäisyyttä.
Kansanäänestykset eivät aina mene nappiin. - Näin.ollen
Neuvottelut komission kanssa jumissa koska Britannia haluaisi ehdot joita komissio ei hyväksy, ennen ero neuvottelua ainahan britit olivat vaatimassa parempia ehtoja lopulta populistit hämäsivät kansaa äänestyksessä väärillä faktoilla.
Laittaisivat uuden äänestyksen, nii jäisi pulinat pois.- Makriina.ei.kirj
Ei voi olla niin, että otetaan äänestys uusiksi, jos lopputulos ei ole joillekin mieleinen.
Kyllä äänestäjienkin on seisottava sanojensa takana.
- Ruune__
Uusi kansanäänestys.
Kun kansa ei osannut oikein äänestää , olisi uusi äänestys paikallaan.
Perumalla tuo brexit epäonnistuneena antaisi ilmeisesti mahdollisuuden palata EU aikaan. Asiat lieneväthyvässä muistissa vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS772356Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15935Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52786Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46731- 50714
- 47644
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35584Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29566