nakit ovat mukavia eläimiä

jokke_nakkilasta

Nakki on pienikokoinen ruokamakkara. Sitä syödään usein pikaruokana, keitettynä, paistettuna tai höyrytettynä, sellaisenaan tai esimerkiksi perunasoseen kanssa. Nakeista voi tehdä esimerkiksi keittoa, kastiketta ja nakkisämpylöitä. Nakki on ollut vuosikymmeniä suosittu myyntiartikkeli, ja tyypillistä pikaruoan myyntipistettä onkin perinteisesti kutsuttu nakkikioskiksi.
Nakki, kuten Suomessa syötävät makkarat enimmäkseen, on saksalaista alkuperää. 1800-luvun lopulla suomalaiset makkaramestarit toivat nakkien tekotaidon Saksasta esikuvanaan wienerwurst, joka tunnetaan myös frankfurterin nimellä.[1] Nakkien valmistus oli pitkään käsityötä, ja se olikin lähempänä juhla- kuin arkiruokaa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Nakkien suosio kasvoi teollisen tuotannon myötä ja hinnan halvennuttua, eritoten kuorettomien nakkien tultua markkinoille 1960-luvulla. 2000-luvulla kuorettomia nakkeja myydään jo enemmän kuin kuorellisia.

3

282

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naggiksesta

      on moneksi.
      Suosittua on myöskin hauduttaa nakinpätkiä lampaan mahalaukussa kaurahiutaleiden ihran maksan keuhkon yyän sisäelimien keralla.
      Tarjoillaan pottu tai naurismuusin kanssa höystettynä wiskikastikkeella.
      Yleisimmin nautitaan 28 .12 samalla muistellen päivää jolloin Franciscus Wiren ja Syracusa Läskipää ensimmäinen karauttivat veneensä keulan nykyisen lohirannan paikkeille,laskivat tukkikontion verhoaman jalkansa hiekarannalle ja loihevatten julistamaan tämän alueen olevan tästä lähtien Nakkimaan vasallikunta jonka perinneruokaa olkoon haggimuhennos.

      Mottomme olkoonkin,Heilhitler ,meil haggis.

    • nakkimuhennos

      Tarvitsen nakkimuhennokseen 200 grammaa metsäsieniä. Kasvaako missään Nakkilassa metsäsieniä?

    • IlariJohanssonko

      Ai vitsi....aaahhhahhaahhhaa...ihan kippurassa makaan lattialla ja nauran...huuhhhuhhuuu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      2940
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1061
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      883
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      836
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      799
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      684
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      655
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      626
    9. 50
      625
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe