Aloita ajoissa

Joulunvalot

Asiantuntija: Joulukoristelun etukäteen aloittavat ihmiset ovat muita onnellisempia ja elävät pidempään.
Stressin ja ahdistuksen täyttämässä maailmassa ihmiset haluavat ajatella asioita, jotka tekevät heidät iloisiksi. Joulukoristeet tuovat monille mieleen vahvoja tunteita
lapsuudesta.
Ja koska koristeet tuovat myös sinulle nostalgian tunteita, lapsuudestasi ja nuoruudestasi, on niillä sama vaikutus myös ympärilläsi oleviin ihmisiin ja ystäviin.

3

256

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valaistustaenemmän

      Kun lapsuudessa oli aika ankeita ne joulut niin nyt en säästele jouluvalaistuksessa ja koristelussa. Alennusmyynnistä sitten hamstraan jo seuraavalle joululle lisää. On ihanaa koristella ja valaista vuoden pimeimpinä aikoina. Ei jouluvaloissa suomalaisilla ainakaan mene vielä överiksi vaan saisi rohkeamminkin laittaa kuin ihan minimaalisesti.

    • Jouluonkerranvuodessa

      Ohan ne ihania nämä koristeet ja valot. Niitä tulee sitten ikävä kun niistä joutuu luopumaan vuodeksi taas. Jos koristeita on paljon niiden poiskeräilyyn menee aikaa mutta pyytää apulaisia mukaan auttamaan .

    • Koristelu_jouluna

      Kukin koristelee kotinsa oman maun mukaan. Joka maassa myös hieman erilainen tyyli, joulukoristelussa.
      Mutta, jos olette katsoneet tv-sarjaa emmerdale ja nähneet siinä Dinglen talon joulukoristeet. Koristeletteko samalla tavalla kotinne?
      Vai onko sellainen, liiallinen kaikenlaisen sekalaisen joulukrääsän levittäminen mautonta?
      Luoko sellainen koristelu, överihauskan, vai sekavan joulutunnelman?
      Laitatteko mielummin hillitysti, vai ihan minimaalisesti?
      http://emmerdale.wikia.com/wiki/Dingle_family?file=Embargo-15-dec-emmerdale-christmas-with-the-dingle-family.jpg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1436
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      38
      1125
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      22
      895
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      157
      740
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      720
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      196
      664
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe